*

Antti Rautiainen

Satanistinen rituaalihyväksykäyttö on taas keskuudessamme

Joulukuussa 2006 Ulvilassa tapahtuneen murhan tutkinta on saanut entistä absurdimman käänteen, kun tutkijat ja syyttäjät epäilevät Anneli Auerin palvonneen saatanaa, ja rituaalimurhanneen aviomiehensä Jukka Lahden

Ulvilan surma ei ole mikään tavallinen henkirikos, kuten itse kukin voi todeta viime heinäkuun hovioikeustuomiosta . Luettuani tuomion uskon hovioikeuden tehneen oikean päätöksen - Auer saattaa hyvinkin olla murhaaja, mutta oikeusvaltioon kuuluu ettei edes todennäköinen murhaaja päädy vankilaan, jos näyttö ei riitä. Vaikuttaa siltä, että joku ei ole samaa mieltä. 

Uudet syytökset vaikuttavat perustuvan pelkästään lasten kertomuksiin, joista jokainen oli tapahtuma-aikana hyvin nuori. On hyvin tiedossa, etteivät nuoret lapset ole todistajina luotettavia - he sanovat usein mitä tuntevat aikuisten heiltä odottavan. Perinteisesti syytteet saatanallisesta rituaalihyväksikäytöstä  ovat perustuneet lapsilta manipulaation avulla saatuihin todistuksiin. Erityisesti Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa 1980-luvulla koetellut moraalipaniikki johti moniin jälkeenpäin kumottuihin tuomioihin - tosin joissain tapauksissa hyväksikäytön todettiin tapahtuneen, vaikka sillä ei ollutkaan mitään tekemistä saatananpalvonnan kanssa.

Suomessa lapsia peloteltiin saatananpalvonnalla kouluissa 1990-luvulla, mutta en muista että rituaalimurhanneita kultteja olisi "löytynyt" ennen tätä Auerin yhden hengen lahkoa. Hyvinkään paloittelusurman uskottavampi versio on mielestäni Terhi Tervashongan kertomus, jonka mukaan kyse oli saatananpalvonnan sijasta perinteisemmästä ryyppyporukan puolivahingossa tehdystä verityöstä. "Tavallisen" pedofiilihysterian suhteen Suomen poliisin edesottamuksista on esimerkkejä riittämiin

Tällä hetkellä Auerin hyväksikäyttösyytteitä käsitellään tällä hetkellä käräjäoikeudessa suljettujen ovien takana, päätöstä on lupailtu kesäkuun alkuun. Puolustus vetosi oikeudenkäynnin avoimuuden puolesta, mutta jäi alakynteen. Jutun uusin käänne antaa aihetta miettiä, milloin oikeudenkäyntien on aihetta olla salaisia ja milloin ei. Alaikäisten mahdollisten seksuaalirikosten uhrien suojeleminen on järkevää, mutta onko tällä merkitystä jos oletetut uhrit ovat perheenjäseniä, ja näin ollen jo yleisön tiedossa? Ja onko uhreille tämänkaltaisesta ylimääräisestä suojasta olennaista hyötyä, verrattuna käytäntöön jossa oikeudenkäynti on avoin mutta uhrien nimiä ei julkaista? Ottaen huomioon satanistinen rituaalihyväksikäyttö-ilmiön historiallisen taakan todellisuudesta irrallisena joukkohysteriana, syyttäjällä on nyt yleisölle paljon todistettavaa, mutta suljettu oikeudenkäynti ei tätä vaatimusta vastaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Jari Eteläsaari

Minulla on sellainen käsitys että Saatana olisi suvaitsevainen ja Jumala tuomitsevainen.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Ehdottamasti lukemisen arvoinen kommentti Mikko Niskasaarelta
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/132

Mikko Linnalampi

Tapasin Keke Ahorinnan jokusen kerran 80-luvulla Raumalla. Arvasin heti, kuka on tämä tutkinnassa käytetty... asiantuntija, sillä kaikki natsasi.

Oikeastaan en halunnut uskoa sitä todeksi, mutta kuten sanottu, kaikki natsasi.

Jos tutkinnan taso on tätä, meillä ei ole kauheasti varaa naureskella Saudi-Arabialle, Venäjälle ja muille vastaaville valtioille.

Jos tällä teorialla tipahtaa tuomio, on syytä huolestua ihan tosissaan. Ei tästä puutu kuin Juhann af Grann ja marsilaisten salaliitto.

En tässä halua ottaa kantaa Auerin syyllisyyteen tai syyttömyyteen, mutta hiton pelottavaa tämä tutkinnan touhu on.

Nyt muuten syyttäjän "savuava ase" viime oikeudenkäynnistä onkin muuttunut Auerin harkituksi nauhoitteeksi. Siis se hätäpuhelukeskustelu, joka syyttäjän mielestä vuosi sitten osoitti Auerin aukottomasti syylliseksi (ja joka osoittautui huuhaaksi), onkin nyt Auerin taktisesti tekemä nauhoitus, jolla hän suojaa selustansa.

Aika jännää, että "aukoton todiste syyllisyydestä" onkin seuraavassa erässä rakennettu alibi.

Käyttäjän miralaakso kuva
mira laakso

Eipä tässä ole lapsenkaan etua ajateltu. Kohta jo 3 vuotta mennyt ja lapset ovat justiinsa siinä kasvuiässä, että murrosiän jälkeen niitä ei ees tunnista.. muuttuvat kovasti. Toiv. kuitenkin lapsen etua on ajateltu, että lapsi saa paljon enemmän nähdä äitiään..

Toisaalta, syyttäjä käyttää lapsen ja äidin välistä kirjevaihtoa hyväkseen, joten mitäs äiti seuraavaks tekis? "älkää kirjoittako, tai äidin vankilatuomio vain pitenee"..

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

Linkistä tulee esille myös toimittaja Niskasaaren ateistinen ahdasmielisyys, mutta myös se, että syyttäjäpuolen asiantuntijaksi kutsuma henkilö on sentään kirjoittanut yhden uskonnollisen kustantajan kustantaman kirjan aiheesta. Hänen asiantuntijuuttaan tribaalitatuointien osalta pidän kuitenkin vielä tuntemattomana asiana. Eikä hän toki ole satanismin suhteen puolueeton todistaja. Se, että poliisi on ottanut häneen yhteyttä, eikä toisinpäin, viittaa kyllä siihen, että satanismiajatus on syntynyt ensin syyttäjätahon puolella, kutsu seurannut sitä.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

"*Siirto parempaan paikkaan*"

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

En muista milloin uutinen olisi minua hämmästyttänyt. Mitä enemmän Auerin tutkinnasta ja tarinasta kirjoitetaan, sitä enemmän loksahtaa leuka auki.

Jos tuollaista tarinaa kirjoittaisi fiktiivisenä, se olisi aika yliampuva.

Käyttäjän ttallan kuva
Timo Allan Tuovinen

Olisikohan vaan käynyt niin, että joku on nähnyt oivan konstin tehdä rahaa ja helppoa työtä, kun juttua pyörittää.
Pahimmassa tapauksessa korvaukset tulee syyttömänä istutuista päivistä nousemaan tähtitieteellisiksi.
Ei tää voi olla järellistä enää.
Syyllinen tai syytön, mutta tulisi olla jokin aika jossa se pitää pystyä todistamaan, eikä juttua pitkittää äärettömyyksiin.
Tämä tulee joka tapauksessa olemaan kauheaa oikeusmurhaa.
Kenet sit lopulta murhataankin... huh huh huh. APUVA!

Käyttäjän miralaakso kuva
mira laakso

Vaikea tiedää missä mennään, mutta miten oikeudenkäynti voi kestää näin kauan?! No, saatananpalvojatatuointia toi nyt ei ole läheskään. Enemmänkin tulee HIM -logo mieleen. Sekin vain etäisesti.

Käyttäjän kveikko kuva
Veikko Kukkonen

> nuoret lapset ole todistajina luotettavia - he sanovat usein
> mitä tuntevat aikuisten heiltä odottavan

Kun lapset ovat nyt aikansa olleet muiden vanhempien hoidossa ovat heidän muistikuvansakin "tarkentuneet" erilaisiksi.

> saatananpalvonta

Jos saatanallakaan pelottelu ei saa tuomioistuinta antamaan haluttua tuomiota, mikä onkaan seuraava "löytö" todistusaineistosta.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Satanismi ja saatananpalvonta ovat eri asioita. Satanismissa ei palvota saatanaa.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Kyllä, mutta pyrin kääntämään englanninkielisen termin alkuperäistä muistuttavaksi (en tiedä onko vakiintunutta suomenkielistä termiä). Lisäksi "saatananpalvollinen" kuulostaa jo todella kömpelöltä.

Käyttäjän pepponen kuva
Riku Pepponen

Jos Saatana rankaisee pahoja ihmisiä, niin eikö se tee hänestä hyvän?

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Olihan Bodomin murhaoikeudenkäynnissäkin olematon näyttö syyttäjäpuolella.
Silti oikeusprosessi vietiin loppuun asti. Kyllä tässä Auerin on kysymys poliisin ja syyttäjälaitoksen itsetunnosta ja "tulosvastuusta".