Satanistinen rituaalihyväksykäyttö on taas keskuudessamme

Joulukuussa 2006 Ulvilassa tapahtuneen murhan tutkinta on saanut entistä absurdimman käänteen, kun tutkijat ja syyttäjät epäilevät Anneli Auerin palvonneen saatanaa, ja rituaalimurhanneen aviomiehensä Jukka Lahden. 

Ulvilan surma ei ole mikään tavallinen henkirikos, kuten itse kukin voi todeta viime heinäkuun hovioikeustuomiosta . Luettuani tuomion uskon hovioikeuden tehneen oikean päätöksen - Auer saattaa hyvinkin olla murhaaja, mutta oikeusvaltioon kuuluu ettei edes todennäköinen murhaaja päädy vankilaan, jos näyttö ei riitä. Vaikuttaa siltä, että joku ei ole samaa mieltä. 

Uudet syytökset vaikuttavat perustuvan pelkästään lasten kertomuksiin, joista jokainen oli tapahtuma-aikana hyvin nuori. On hyvin tiedossa, etteivät nuoret lapset ole todistajina luotettavia - he sanovat usein mitä tuntevat aikuisten heiltä odottavan. Perinteisesti syytteet saatanallisesta rituaalihyväksikäytöstä  ovat perustuneet lapsilta manipulaation avulla saatuihin todistuksiin. Erityisesti Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa 1980-luvulla koetellut moraalipaniikki johti moniin jälkeenpäin kumottuihin tuomioihin - tosin joissain tapauksissa hyväksikäytön todettiin tapahtuneen, vaikka sillä ei ollutkaan mitään tekemistä saatananpalvonnan kanssa.

Suomessa lapsia peloteltiin saatananpalvonnalla kouluissa 1990-luvulla, mutta en muista että rituaalimurhanneita kultteja olisi "löytynyt" ennen tätä Auerin yhden hengen lahkoa. Hyvinkään paloittelusurman uskottavampi versio on mielestäni Terhi Tervashongan kertomus, jonka mukaan kyse oli saatananpalvonnan sijasta perinteisemmästä ryyppyporukan puolivahingossa tehdystä verityöstä. "Tavallisen" pedofiilihysterian suhteen Suomen poliisin edesottamuksista on esimerkkejä riittämiin. 

Tällä hetkellä Auerin hyväksikäyttösyytteitä käsitellään tällä hetkellä käräjäoikeudessa suljettujen ovien takana, päätöstä on lupailtu kesäkuun alkuun. Puolustus vetosi oikeudenkäynnin avoimuuden puolesta, mutta jäi alakynteen. Jutun uusin käänne antaa aihetta miettiä, milloin oikeudenkäyntien on aihetta olla salaisia ja milloin ei. Alaikäisten mahdollisten seksuaalirikosten uhrien suojeleminen on järkevää, mutta onko tällä merkitystä jos oletetut uhrit ovat perheenjäseniä, ja näin ollen jo yleisön tiedossa? Ja onko uhreille tämänkaltaisesta ylimääräisestä suojasta olennaista hyötyä, verrattuna käytäntöön jossa oikeudenkäynti on avoin mutta uhrien nimiä ei julkaista? Ottaen huomioon satanistinen rituaalihyväksikäyttö-ilmiön historiallisen taakan todellisuudesta irrallisena joukkohysteriana, syyttäjällä on nyt yleisölle paljon todistettavaa, mutta suljettu oikeudenkäynti ei tätä vaatimusta vastaa.