*

Antti Rautiainen

Viisumikielto Venäjälle

Viime viikolla Venäjän suurlähetystö Helsingissä kieltäytyi myöntämästä minulle turistiviisumia Venäjälle. Tarkoitukseni oli käydä Venäjällä elokuussa. Hain viisumia matkatoimiston kautta. Kuten on tapana tällaisissa tilanteissa, kieltoa ei perusteltu mitenkään. 

Aion vielä selvittää, voiko viisumin epäämiselle tivata tarkempia perusteita. On kuitenkin melko selvää, että syyt ovat samoja, joiden perusteella Venäjän viranomaiset mitätöivät oleskelulupani viime maaliskuun lopulla. Viranomaisten mukaan olin tuolloin "kiihottanut Venäjän perustuslaillisen järjestyksen väkivaltaiseen kumoamiseen, tai muuten vaarantanut Venäjän federaation tai sen kansalaisten turvallisuuden". 

En tiedä, olenko päätynyt Venäjän turvallisuusviranomaisten mustalle listalle (tällaisen mustan listan olemassaolosta minulle on vihjaillut muun muassa eräs FSB:n työntekijä yhdeksän vuotta sitten), vai oliko kyseessä Venäjän Suomen suurlähetystön kertaluonteinen päätös. Joka tapauksessa on melko selvää, etten tule pääsemään Venäjälle lähiaikoina.

Valitusprosessini oleskeluluvan mitätöintiä vastaan on edelleen kesken.

Karkotus Venäjältä tarkoittaa viiden vuoden mittaista maahantulokieltoa. Minua ei ole kuitenkaan virallisesti koskaan karkotettu. Poistuin Venäjältä huhtikuussa, koska oleskeluluvan mitätöinnin jälkeen edellytettiin, että minun tulisi matkustaa Suomeen uuden viisumin hakemista varten. Mustalle listalle joutuminen on oikeastaan ikävämpää kuin karkotetuksi tuleminen - karkotetulla on tiedossa selvä aikaraja sanktion loppumiselle, mustalla listalla olemisen ajankohdan päätymistä voi vain arvuutella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

Ei kai tuossa ollut mitään omituista, pitää itse käyttäytyä paremmin. Jos haluaa johonkin maahan päästä. Moni taitaa luulla että voi käyttäytyä miten tahansa ja pääsee automaattisesti jokaiseen maahan. Miten näitä tyhmiä on olemassa on vaikea ymmärtää. Yritä vaikka seuraavaksi saada huumetuomio, niin voit itkeä siitä ettet pääse jenkkeihin.

Käyttäjän JukkaBali kuva
Jukka Mäkinen

Suomeen ainakin tuntuu pääsevän automaattisesti ja saa käyttäytyä miten tahansa, kunhan vaan muistaa tullessaan sanoa sen oikean taikasanan: "Sesam" ..eiku... "TURVAPAIKKA".

Markku Talikka

Kun ei tykätä, niin ei tupata.

Käyttäjän hhaili kuva
Hannu Haili

Miksi Venäjälle pitäisi kenenkään mennä? Eihän siellä ole mitään tarpeellista. Minä menisin sinne vain panssarivaunulla.

Käyttäjän hkt40 kuva
Heikki Typpö

Herra Eversti voisi kokeilla tuota matkustustapaa!

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Suvereeni valtio päättää anojan toiveista riippumatta maahantulosta,ei dosentti Bäckmannillakaan ole mitään asiaa Eestiin, koska on maahantulokielto.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eikös, Aimo, dosentin maahantulokielto ole aina ollut vain määräaikainen, liittyen joihinkin vuosikalenterin aikoihin?

Käyttäjän hkt40 kuva
Heikki Typpö

Vielä Hailille

Everstiluutnantti Hailin mukaan Venäjälle ei pitäisi kenenkään mennä, mutta hän itse menisi sinne panssarivaunulla? Mitä varten sinä sinne menisit pannssarivaunulla, koska siellä ei sanomasi mukaan ole mitään tarpeellista.

Mikähän logiikka tässä mahtaa olla? Osaako kukaan valaista minua?

Ilmeisestikään everstiluutnantti Haili ei ole ainoa armeijan haili. Missä määrin hänen ajattelutavallaan varustettuja everstejä tai pienmpiä herroja Suomen armeijassa mahtaa olla. Haili kiihottaa ihan selvästi kansanryhmää vastaan, eikä korkein oikeus ole millänsäkkään. Suomen kansa ei ole antanut valtuutusta tuollaiselle armeijalle. Ylipäällikkö Niinistölle olisi paljon töitä saattaakseen Suomen armeijan Suomen aknsan palvelijaksi.

Juuri tuollaisella Haililaisella asenteella tapatettiin toisessa maailman sodassa ja Talvisodassa valtava määrä suomalaisia nuoria miehiä ja naisia.

Käyttäjän harrilehtimaki kuva
Harri Lehtimäki

Ja jos Haililaista asennetta omaavia ei olisi ollut, olisi vieläkin enemmän pakkosiirretty kuolemanleireille vankileirien saaristoon!

Käyttäjän ReijaHirn-Brazewski kuva
Reija Hirn

Kai sitä nyt naapurissa kylässä käydään? Ainakin minulla on ollut ihan mukavaa ennen Neukkulassa ja myöhemmin Venäjällä. Jännittävää ostettavaakin on piisannut. Ukrainassakin olen oleskellut kuukauden päivät. Maaseudulla varsinkin on paljon nähtävää ja mukavia ihmisiä.

Erkki Martikainen

Mikä helevetin hinku sinne oikeen on, kun ne ei meitä sinne halua niin pitäisi ymmärtää olla pois.
Putinin puheet Niinistölle pitäisi ottaa vakavana varoituksena ja ymmärtää valmistautua siihen että venäjäläiset kyllä keksivät syyn tulla Suomeen ilman viisumia ja väkipakolla. Pitäisi nyt ainakin se Suomen myyminen sinne venäjäläisille saada lopetetuksi että olisi etes vähän helpompi sitten aikanaan saada desantit ja muut tihutyön tekijät kiinni.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Eikös niitten kiinniottaminen nimenomaan ole helpompaa kun on osoitteet tiedossa?

Käyttäjän Jalis kuva
Kaisa Jalis

Venäjällä on Karjala, jonne PITÄÄ päästä. Luovuttaisivat sen nyt suosiolla, niin ei tarvitse viisumeita myönnellä.

Käyttäjän akv kuva
Alpi Virtanen

Eli kun meillä ei jo valmiiksi ole rahahuolia, niin otetaan vielä yksi rapakuntoinen Karjala tähän jälleen rakennetavaksi. Jos näin kävisi, pitäisi saada myös Petsamo, että saadaan se remontti jollain maksettuakin.

Juha Korhonen

Älä uikuta, tee kuten on tarpeellista (maksa riittävästi):

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51569-tutkija-suom...

Kyllä se ihanainen viisumi siitä lopulta löytyy...

Käyttäjän antsu kuva
Petri Suomi

Sitä vähän makaa juuri niin kuin petaakin. Jos Suomeen tulevilta vaaditaan maan lakien noudattamista, niin se sama koskee meitä muissa maissa. Ei sitä yksittäiseltä turistilta kysytä eikä muuteta, että aha, sä oot finski, sitten senkun tervetuloa. Muuten ei olis käynytkään.

Jos en reissussa mitään muuta oppinut, niin maassa kuin maassa käyttäydytään juuri niin kuin "isännät" haluaa, tuntuu se kuinka vaikealta tai hölmöltä tahansa.

Jos tuo em. ei käy, niin on syytä miettiä onko itsessä ja käyttäytymisessä ollut jotain vikaa. Mitä sitä tullivirkaililijalta kyselemään. Hän ei päätä mistään.

Tuolla asenteella olen tehnyt virheitä useasti, mutta ne on voitu aina selvittää, koska mitään vakavaa ei ole tapahtunut.

Käyttäjän MariaMorri1 kuva
Maria Morri

Minulle jäi ainakin vielä auki se, että miksi tarkkaan ottaen kirjoittaja "passitettin" pois Venäjältä. Jos joku voisi kertoa tarkkaan, minkä rikoksen hän teki, niin olisin kiitollinen, siis mikä teko on sitä "kiihottamista" tässä tapauksessa. Siis mitä hän teki saadakseen tuollaisen päätöksen?