*

Antti Rautiainen

Robin Hahnel: Poliittisen taloustieteen aakkoset

nRobin Hahnel oli minulle itselleni tuntematon ajattelija kunnes kuulin häntä Kreikassa pari vuotta sitten, vaikka hänen aisaparinsa, Znetin  energinen moottori Michael Albert on ollut minulle tuttu kirjoittaja jo 90-luvulta. Tuolloin huomasin, että Hahnelin "The ABCs of political economy" vuodelta 2002 oli käännetty Suomeksi vuonna 2008, mutta vasta tänä syksynä ehdin lukemaan kirjan. Kirjailija oli alkusyksyllä Suomessakin kääntymässä Parecon Finlandin kutsumana, mutta itse en ollut tuolla viikolla maisemissa. 

Itse en antiautoritäärisenä kommunistina ole kovin innoissani pareconista eli "osallisuustalodesta" (jos joku haluaa selvittää tarkemmin mikä näiden ero on, keskustelua löytyy täältä  ja täältä), vaikka se onkin mielestäni tarpeellinen keskustelunavaus. Sen sijaan Ateenan matkan jälkeen olen ollut hyvinkin kiinnostunut Hahnelista muuten, koska hän teki minuun vaikutuksen harvinaisena radikaalivasemmistolaisena, joka oikeasti ymmärtää taloustiedettä. 

Radikaalius on tässä tosin hyvin suhteellista, "Poliittisen taloustieteen aakkoset" on lähes yksinomaan argumentointia hyvinvointivaltion, ympäristöverotuksen ja keynesiläisen talouspolitiikan puolesta, ei siis mitään sellaista joka olisi ristiriidassa vihreiden tai sosiaalidemokraattien maailmankuvan kanssa. Yhdysvalloissa tällaiset näkemykset ovat kuitenkin kaksipuoluejärjestelmän ja yrityselämän vaikutusvallan takia siinä määrin marginaalissa, että Albertin ja Hahnelin toimintakenttä on lähinnä ulkoparlamentaarinen, Albert on yrittänyt kirjoittaa ohjelmaa erityisesti Occupy-liikkeelle.

Erityisen hienoa on, että Hahnelin tausta tuntuu olevan marxilaisuudessa (tai ainakin hän tuntee sen hyvin), mutta toisin kuin nykymarxilaisten valtaenemmistö, hän ei märehdi 150 vuoden takaisessa keskustelussa vaan tutustuu ennakkoluulottomasti uuteen keskusteluun oman karsinan ulkopuolelta. Hahnel hellii ajatusta "poliittisesta taloustieteestä" vastapainona "pelkälle taloustieteelle", mutta epäilen onko tämä terminologia laajalle levinnyt edes Yhdysvalloissa, paikoin kirjassa tämä "poliittinen taloustiede" kuulostaa lähinnä eufemismiltä marxilaisuudelle. Minulle antoisin osa Hahnelin kirjassa oli Marxin työnarvoteorian hylkäävä (tai korjaava, näkökulmasta riippuen) Piero Sraffan malli 1960-luvulta (s. 152). Marxin työnarvoteoria on minusta yksi Marxin teorian pahimmista akilleenkantapäistä, johon tarrautuminen on nykymarxilaisille identiteettikysymys jota vastaan mitkään järkiargumentit eivät kelpaa. 

Kokonaisuutena kirja haluaa olla yleisesitys argumentoinnista nykyistä valtavirran (monetaristista) talousteoriaa vastaan, erityisesti Hahnel hyökkää Milton Friedmania vastaan. Montaa maallikkolukijaa varmaan puuduttavat yksinkertaiset matemaattiset mikromallit, joiden tarkoitus on muun muassa osoittaa, että työn ja pääoman intressien ollessa ristiriitaiset, ei vapaan kilpailun olosuhteissa saavutettu markkinatasapaino mitenkään välttämättä johda suurimpaan kokonaistuottavuuteen. Toisaalta juuri näiltä osin kirjalla on jotain omaa tarjottavaa, loppupuolen hyvin yleistasoista pohdintaa hyvinvointivaltion eduista voi Suomessa lukea valtavirrankin tiedotusvälineistä viikoittain. Lisäksi on hyvä, että nykyään pinnalla oleva pankkijärjestelmän kritiikki ja keskustelu taloussykleistä on kirjassa vain sivuosassa, joten teos vanhenee hitaammin.

Monilta osin Hahnel on täysin valtavirtamallin sisällä, esimerkiksi valtavirran ekonomistienkin myöntämään ongelmaan, markkinamekanismin ulkopuolelle jääviin ympäristövaikutuksiin kiinnitetään paljon huomiota. Toisin kuin monet muut vihreät taloussajattelijat, hän myös muistuttaa että ympäristöverot ovat luonteeltaan regressiivisiä, eli siirtyminen kulutuksen verottamiseen työn verotuksen sijaan voi helposti merkitä tulonsiirtoa köyhiltä keskiluokalle ja rikkaille (s. 350).

Ajoittaisesta puuduttavuudestaan ja turhasta poleemisesta lätinästä huolimatta voisin sanoa, että tämä on se kirja joka kannattaa lukea tänään, jos haluaa lukea yhden suomenkielisen populaariesityksen valtavirran taloustieteen kritiikistä. Ehdottomasti ennemmin kuin esimerkiksi mitään Marxin ja Engelsin tuotantoa.

Ikävä kyllä kirjan toimitus on ollut leväperäistä (arvatenkin ymmärrettävän resurssipulan vuoksi), ja joidenkin kaavioiden selityksissä on virheitä jotka tekevät niiden ymmärtämisen mahdottomaksi. Esimerkiksi sivulla 120 rivillä kolme MSB-käyrä on kysyntäkäyrän ala- ei yläpuolella, sivulla 254 kolmanneksi alimmalla rivillä puhe ei ole bruttokansantuotteen, vaan sen kasvuvauhdin laskusta, ja sivulla 262 rivillä 18 avoimen talouden kerrannaistekijä on pienempi, ei suurempi kuin sen vastine suljetussa taloudessa. Kiitokset hänelle, joka oli korjannut näitä virheitä lyijykynällä kirjastosta lainaamani kappaleeseen, ilman tätä olisin ollut aika ymmälläni näissä kohdissa. Tehkää tekin samoin jos löydätte virheitä kirjastokappaleista. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Suurin osa rinnastaa käytännössä Pareconin ja Zeitgeistin pitkälti kommunismiin suoraan ja talousdemokratian myös siltä osin, mitä se koskee pankkeja ja rahoitusmarkkinoita. Yleisesti ottaen valtiojärjestelmien kapitalistisuus tai sosialistisuus ei ole yksiselitteistä, vaan järjestelmä on sitä "sosialistisempi", mitä leveämpi julkinen sektori on yksityiseen sektoriin verrattuna. Vaikka liberaali kapitalismi kerää nykyään runsaasti kritiikkiä, monet kuitenkin näkevät, että myös liian leveä julkinen sektori, byrokratia ja rajoitukset ovat ongelmia sekä taloudelle että kansalaisten hyvinvoinnille pidemmän päälle.

Pareconissa monia huolestuttaa myös se, että se sisältää nykyisestä länsimaisesta demokratiasta poikkeavan vallanjakokäsitteen. Kun nykyisellään korostetaan täysi-ikäisten ihmisten yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, Pareconissa ja monissa muissa kommunismin muodoissa valta halutaan "työväen neuvostoille", "asukasneuvostoille" tai joillekin muille etuoikeutetuiksi nostettaville ryhmille, jotka nykytilanteessa ovat taloudellisesti alisteisessa asemassa.

Ks. myös:

http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/9732...

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Tämä on tietysti yksi tapa määritellä käsitteitä, mutta mielestäni puutteellinen sellainen.

Itse lähtisin siitä, että siinä missä sosialismi on eräänlainen kattotermi hyvin monenlaisille kapitalismin vastaisille ideoille, kommunismi tarkoittaa tuotantovälineiden täydellistä yhteisomistusta ja resurssien jakoa ilman markkinoita. Jos käytetään tätä määritystä, Parecon ja Zeitgeist tuskin kumpikaan edustavat kommunismia. En tunne Zeitgeistiä kovin hyvin, mutta käsittääkseni liike kritisoi vain finanssisektoria, mutta ei näe mitään vikaa kapitalistisessa tuotantotavassa muilla sektoreilla. Näin ollen se ei olisi edes sosialistinen.

Tuotantovälineiden omistus ei myöskään välttämättä ole valtio-omisteista tai yksityistä, myös erilaiset yhteisomistuksen tavat ovat mahdollisia. Ja nämä ovat olleet merkittäviä myös melko hiljattain, käsittääkseni esimerkiksi Suomessa metsät ovat olleet paljolti yhteisomistuksessa ennen isojakoa, siis jo sellaisena aikana kun Suomi on ollut merkittävä tervan viejä. Lisäksi tähän "kolmanteen" tapaan voi laskea erilaisia vaihtopiirejä ja varmaan vaikka osuuskuntiakin tietyin ehdoin, 90-luvun laman aikana tällaisilla oli merkittävä työllisyysvaikutus. Valtio-omistus ei siis kerro sosialismin asteesta, sen sijaan yksityisomistuksen osuus voisi ehkä kertoa kapitalismin asteesta.

Nykyinen länsimainen parlamentarismi perustuu yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen vain valtiollisten valtaelinten vaaleissa. Osakeyhtiöissä sen sijaan äänestetään osakkeiden määrän perusteella, yksityisomisteiset yhtiöt käyttävät taloudellista valtaansa diktatorisesti. "Työläisneuvostoihin" perustavissa malleissa näiden neuvostojen tarkoitus olisi käyttää lähinnä taloudellista valtaa, joka siis nykyään kuuluu yhtiöille. "Asukasneuvostoissa" taas ovat edustettuina kaikki jonkin alueen asukkaat, eli periaate on sama kuin parlamentarismissakin, ainoastaan vallankäyttö on suoraa (tietyin rajoittein) eikä edustuksellista.

Käyttäjän anttijauhiainen kuva
Antti Jauhiainen

Kiitos Antille yksityiskohtaisesta arviosta ja kiinnostavista huomioista koskien Hahnelin teosta. Samaa mieltä, että Hahnelin argumentit ovat nykytilanteessa tärkeitä, erityisesti juuri valtavirran taloustieteen seikkaperäisesti läpikäyvänä ja sen haastavana analyysina. Tällä hetkellä myös esim. ympäristötaloustieteellä, uuskeynesiläisillä ja poliittisilla taloustieteilijöillä on kaikilla tärkeää tarjottavaa nykyisellään usein hyvinkin puutteelliseen ja yksisilmäiseen talouskeskusteluun. Hahnelin argumentoinnista kiinnostuneille suosittelisin myös juuri julkaistua teosta "Kilpailusta yhteistyöhön", jossa käsitellään erityisesti taloudellisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä.

http://parecon.fi/kilpailusta-yhteistyohon

Valitettavaa ettet päässyt Hahnelin tilaisuuksiin Suomessa, tapahtumat viikon aikana keräsivät poikkeuksetta täysiä saleja ja yhteensä tilaisuuksissa kävi arviolta yli 1000 ihmistä. Parecon Finlandin sivuilla on tallenteita muutamista tilaisuuksista, ja lisäksi KSL media on julkaissut erityisesti vasemmiston kriisiä käsitelleen luennon taltioinnin sivuillaan.

http://www.parecon.fi/videot

http://www.kslmedia.fi/katsele/vasemmistofoorumi/

Mikko nosti puolestaan esiin äärimmäisen tärkeän huolenaiheen. Nykyisistä poliittisista vapauksista on ehdottomasti pidettävä kiinni ja niitä soisi laajennettavan entisestään nykyisestä. Osallisuustalouden taloustieteellinen idea ja malli on hahmoteltu talouden puolelle, eli missään nimessä siinä mallinnetut itsejohdetut ja keskenään verkottuneet demokraattiset yritykset eivät saisi sulkea pois poliittisia vapauksia.

Mallin keskeisenä ideana onkin pyrkiä tarjoamaan suuntaa antavia ratkaisuja, jotka sallisivat ihmisille myös työelämässä laajempia vapauksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Kuten kauppatieteitä lukeneet tietävät, tämä on hyvin pitkälti myös linjassa motivationaalisen tehokkuuden kanssa. Työssä viihdytään ja työ tuottaa enemmän, kun työn tekemisen tapoihin pystytään vaikuttamaan.

Ystävällisin terveisin,
Antti Jauhiainen

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset