*

Antti Rautiainen

Länsimaiden liian aikaisin ennakoitu tuho

Kolme vuotta sitten ilmestynyt Timo Vihavaisen "Länsimaiden tuho" oli minulle tämän syksyn viihdyttävin lukukokemus. Tartuin siihen, koska perussuomalaisten vaalivoiton ansiosta uuskonservatismi on noussut ajankohtaiseksi teemaksi, ja Vihavaisen kirja on hyvä konservatiivisen maailmankuvan yleisesitys. On myös erittäin piristävää lukea vuonna 2012 kirjaa, joissa nykyään täysin salonkikelpoiseksi tullut rock-musiikki kuitataan "mouruamiseksi" (s. 21).

 

Vihavaiselle tyypilliset "lähdeviittaukset" ovat tällaisia:

 

"Helsingin Sanomat julkaisi kesällä 2006 lyhyen artikkelin, jossa pohdiskeltiin biologisen lajin käsitteen problemaattisuutta." (s. 104)

 

"Jokunen vuosi sitten ilmestyi eräässä pääkaupunkilehden ilmaisjakelulehdessä tunnetun suomalaisen filosofin kolumni 'Vastuu tulevasta'" (s. 123)

 

Ei siis mitään tietoa alkuperäisen artikkelin päivämäärästä, otsikosta eikä kirjoittajasta. Lukijalla ei ole mitään teoreettistakaan mahdollisuutta tarkistaa mitään Vihavaisen faktoja, tai verrata hänen vastaväitteitään alkuperäisiin väitteisiin, joita hän opponoi. En väitä, että tämä olisi mitenkään huono asia, päinvastoin. Kaltaiselleni eri mieltä olevalle lukijalle ei synny paineita etsiä perusteluja vastaväitteille. Näin sallin itsellenikin kirjoittamisen "kaikesta" ja suurpiirteisellä otteella. Kirjaa lukiessani päätin, että joskus minäkin hankin sellaisen tittelin, että voin väittää jonkin ison kustantamon julkaisemassa kirjassa mitä tahansa viittaamatta mihinkään. Tässä suhteessa Vihavaisen kirja on selvä kontrasti marraskuussa ilmestyneelle, vastakkaista poliittista leiriä edustavien Andersonin, Brunilan ja Koivulaakson "Äärioikeisto Suomessa"-kirjalle, jossa jokainen väite on perusteltu lähdeviittein ja aineistoa on perattu kirjaa kirjoittaessa tuhansia sivuja. Nuorilla ja tittelittömillä kirjoittajilla ei ole muutakaan mahdollisuutta kuin raataa.

 

Vahvimmillaan Vihavainen on käsitellessään Venäjän historiaa ja ajatussuuntia, ja suomalaisten ja venäläisten suhteita. Kirjoittaja tuntee selvästi sympatiaa 1800-luvun slavofiilejä kohtaan, he ovat suosiossa myös nykyvenäjällä. Vihavaisen kirja kannattaa ehdottomasti lukea jos haluaa ymmärtää uutta venäläistä konservativismia, itse asiassa Vihavainen on näkemyksiltään kuin tyypillinen venäläinen. Venäjällä on tavallista, että ajatellaan konservatiivisesti mutta ollaan temperamentiltaan radikaaleja, kuten Timo Hännikäinen joskus itseään kuvaili.

 

Venäjän ja Suomen suhteiden historiaa käsitellessään Vihavainen tekee kuitenkin erikoisia virheitä. Hän esimerkiksi väittää, että Venäjän bolshevikkihallitus olisi sotinut punakaartien puolella Suomen sisällissodassa (s. 224). Jos se olisi tehnyt näin, Brest-Litovskin rauhansopimus olisi murtunut jo heti synnyttyään, ensimmäinen maailmansota olisi näyttänyt kovin erilaiselta ja Suomen sisällissota olisi voinut päättyä toisin. Lisäksi Vihavainen väittää, että jatkosodan aikaiset rikokset ihmisyyttä vastaan olisi käsitelty asianmukaisesti suomalaisissa oikeussistuimissa (s. 228). Todellisuudessa sotarikoksista rankaistiin lähinnä rivisotilaita, joita tuomittiin sotavankien pahoinpitelyistä, omaisuusrikoksista, virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä ja sotavankien tapoista. Kukaan ei kuitenkaan joutunut poliittiseen vastuuseen Itä-Karjalaan perustetusta rotuerottelujärjestelmästä, ja venäläisten siviilien sulkemiseen keskitysleireihin, joiden asukkaista nälkään ja nälän aiheuttamiin sairauksiin kuoli suomalaisten puutteellisten tilastojenkin mukaan yli 30 prosenttia.

 

Suomettumisen asiantuntijan Vihavaisen olisi hyvä muistaa, että suomettuminen oli kaksisuuntainen prosessi, jossa myös Neuvostoliitto teki koko ajan kompromisseja. Alunperinhän Lista 1:tä  tuli seurata vielä Lista 2 ja kenties vielä useita muita listoja, mutta nämä heitettiin Moskovassa roskakoriin. Sotarikosoikeudenkäynnit olivat Neuvostoliitolle täysin poliittinen taktiikka, ja Neuvostoliitto luopui nopeasti yrityksistä saada Itä-Karjalan miehityksen ylempää johtoa vastuuseen miehityshallinnon rikoksista ihmisyyttä vastaan. Stalin ja Molotov ymmärsivät, että Suomen ulkopoliittiseen linjaan olisi helpompaa vaikuttaa muunlaisin keinoin.

 

Kilpailu uhriasemasta

 

Suurin osa hakukoneen avulla löytämistäni Vihavaisen kirjan kritiikeistä on keskittynyt Vihavaisen teeseihin islamin, maahanmuuton ja "poliittisen korrektiuden" uhasta. Kahdesta ensimmäisestä hän ei välttämättä sano mitään mitä esimerkiksi Halla-Aho ei olisi sanonut. Näihin teemoihin palaan toisessa yhteydessä, ja keskityn käsittelemään Vihavaisen näkemyksiä länsimaisesta kulttuurista. Väitteen "poliittisen korrektiuden" rapauttavasta vaikutuksesta voi kumota suoraan kirjan itsensä saamalla vastaanotolla. Aamulehti kertoo meille Vihavaisen kaivavan verta nenästään, mutta oikeasti kukaan ei ole vetämässä häntä turpaan. Edes tiedonantaja ei lyö Vihavaista päähän rasismin leimakirveellä. Toki on olemassa toisaalta virallisia totuuksia ja toisaalta marginalisoituja näkemyksiä joita ei näy valtamediassa, mutta selvästikään Suomessa ei ole mitään poliittisen epäkorrektiuden vaientavaa Stasia. Joka toista väittää, on ymmärtänyt väärin mitä "poliittisen vaino" tarkoittaa.

 

Tämä ei kuitenkaan estä professoria asettamasta itseään, ja koko länsimaista kulttuuria uhrin asemaan.Mitä tahansa keskenään täysin ristiriitaisia asioita "länsimainen kulttuuri" sitten tarkoittaakaan (keskiaikaista feodalismia, absolutismia ja maailman valloitusta, kapitalismia tai sosialismia tai sitten parlamentarismia ja ihmisoikeuksia), joka tapauksessa se ei enää edusta ihmiskunnan kehityksen kärkeä, vaan jotain heikkoa ja haurasta, joka tarvitsee paapomista ja suojelua. Konservatiivit, maahanmuuttokriitikot ja osa miesasialiikkeestä pyrkivät rekuperoimaan (eli haltuunottamaan) uhriuden aseman pois kehityskriitikoilta, kolonialismin vastustajilta ja feministeiltä, ja nyt uhrin asemassa ovat kristityt valkoiset heteromiehet. Nyt he tarvitsevat erioikeuksia, turvakoteja ja reservaatteja, internetiin heille on jo perustettukin sellainen. Hyvä esimerkki tästä uhriajattelusta on suomalaisten fasCistien (kyllä, he aivan itse käyttävät viiteryhmistään tällaista sanaa! 1, 2 ) Sarastus-verkkolehti, jonka agenda on itkeä siitä miten konservatiiveja ja kansallismielisiä ollaan vainottu ja vainotaan. Mussolini ja muut omaan ylivertaisuuteensa ja voittamattomuuteensa uskoneet 1920-luvun fasistit pillahtaisivat itkuun jos he näkisivät kuinka alas heidän seuraajansa ovat vajonneet. Anarkistina olen aina ajatellut olevani luuserien  puolella, mutta tätä fasCistien itsesäälissä rypemistä lukiessa melkein haluaa kääntää veistä haavassa ja tallata uppoavaa syvemmälle suohon. Mutta sitä haavaa ja suota ei ole olemassa.

 

Esittäminen tarkoittaa immuniteettia

 

Vihavainen viittaa anarkisteihin kirjassaan useasti, mutta yleensä hän puhuu itse luomastaan olkiukosta eikä todellisesta anarkistisesta aatteesta tai liikkeestä. Siihen mitä tekemistä anarkismilla ja antiautoritäärisellä sosialismilla on tekemistä "länsimaisen kulttuurin" kanssa palaan tarkemmin lähipäivinä.

 

Suurin osa merkeistä jotka Vihavainen tulkitsee kulttuurin rappion ilmentymiksi kertovat sen vahvuudesta. Länsimainen kulttuuri on aina ollut hyvin huolestunut ihmisen "eläimellisen" puolen, eli seksin, juopottelun, huumeiden, kontroloimattoman väkivallan, syöpöttelyn ja saastaisuuden pääsemisestä valloilleen, ja näitä on pyritty kahlitsemaan monin tavoin. 1700-luvulta alkaneen hitaan kehityksen tuloksena nämä ovat kuitenkin yhä näkyvämmin esillä viihteessä, mutta mikään näistä (mahdollisesti huumeita lukuunottamatta) ei ole laajemmalle levinnyt kuin 200 vuotta sitten. Se että näiden esittelyä ei nykyään enää pelätä, kertoo siitä että sivilisaatio ja kurinalaistaminen läpäisevät yhteiskunnan yhä perinpohjaisemmin. Esimerkiksi Japanissa porno on läpitunkevampaa, väkivaltaisempaa ja kaikin tavoin oudompaa kuin missään muualla, mutta yhteiskunta on ehkä kaikista kurinalaisin, väkivalta- ja seksuaalisirkollisuutta on Japanissa erittäin vähän. Vaikka tabut ovat rapistuneet, kurinalaistuminen tarkoittaa sitä että sääntöjä on yhä enemmän. Ärsykkeiden määrän kasvu merkitsee, että se miten ärsykkeihin saa reagoida on yhä kontroloidumpaa.

 

Vapaa rakkaus tarkoittaa erilaisia asioita, mutta polyamoria  tarkoittaa sitä, että luodaan mekanismeja ja sääntöjä joiden perusteella aiemmin kaihdetusta seksuaalisesta käyttäytymisestä voidaan tehdä kesyä ja vaaratonta. Eli ilmiöt, joiden on ennen pelätty vaarantavan yhteiskunnan, osoittautuvat harmittomiksi. Uskonnon aseman heikentyminen ei myöskään kerro moraalisesta rappiosta, vaan siitä että nykyään pääosa ihmisistä pysyy kurissa ja nuhteessa ilman pelkoa siitä, että muuten joku mörkö raahaa heidät ikuiseen kadotukseen.

 

Onko tämä sivilisaation jatkuva leviäminen ja kurinalaistaminen sitten hyvä vai huono asia? Varmasti molempia. Osa ihmisistä ei sopeudu yhä laajemmalle tunkeutuvaan moraalisäädösten koodistoon, ja heidät diagnosoidaan ja medikalisoidaan. Yksilöllisyyden yhä suurempi sietäminen tarkoittaa myös sitä, että todellista yksilöllisyyttä, eli hallitsevan yhteiskunnan arvojen kyseenalaistamista, on yhä vähemmän, ja ihmisten on yhä hankalampaa oppia sitä. Mutta joka tapauksessa on karkea virhe pitää sivilisaation totaalista voittokulkua merkkinä sen rappiosta.

 

Konservatiivi ei erota rumaa väärästä

 

Mitä harvoihin aidosti uudenaikaisiin ongelmiin (kuten kouluampumisiin) tulee, Vihavaiselle ja muille konservatiiveille ne edustavat yksinomaan pahuutta ja arvojen rappiota. Oikeastaan konservatismilla ei edes haluta tarjota millekään yhteiskunnallisille ongelmille mitään selityksiä, se pyrkii vain osoittamaan yksittäisiä pisteitä jatkuvasta kehityksestä huonompaan, joka on alkanut välittömästi jonkin mielivaltaisesti valitun menneisyyden kulta-ajan jälkeen. Keskeisin länsimaisen kulttuurin rappion alun indikaattori (ja ilmeisesti myös syy) Vihavaiselle ovat Sergio Leonen italo-westernit (s. 102). Kuulostaa vitsiltä, mutta konservatiivin ei pidä koskaan perustella, milloin tarkalleen oli kadotettu kulta-aika, mistä rappio on alkanut ja miksi. Konservativismi ei ole poliittinen teoria vaan mielentila, vakuuttuneisuus siitä että ympärillä on pääasiassa saastaa jonka määrä vain kasvaa kasvamistaan.

 

Konservatiiville pahuus ja saastaisuus ovat kaikenkattavia, ja niitä on vain yhtä lajia. Sodat, kouluampumiset, tosi-TV, Madonna, kulutusyhteiskunta, nuorison rumat vaatteet ja huono musiikkimaku sulautuvat kaikki yhdeksi puuroksi. Konservatiivi ei vaadi syitä eikä analyysiä, moraalinen kauhistus riittää hänelle. Näin hän myös vapautuu kaikesta vastuusta, joten konservatiivisuus on kaikista infantiilein mahdollinen maailmankatsomus.

 

Todellisuudessahan "pahuutta" on niin montaa eri lajia, että on kyseenalaista onko koko käsite mielekäs. On järjetöntä rinnastaa kouluampumisten kaltaiset yksittäisten häiriintyneiden ihmisten teot sen kaltaiseen harkittuun ja kyynisesti perusteltuun massiiviseen väkivaltaan kuten hyökkäykseen Irakiin vuonna 2003. Vihavaiselle Irakin sota edustaa sivilisaatioiden törmäystä, Yhdysvaltain yritystä tuputtaa "demokratiaa" kulttuureille jotka eivät ole siihen "kykeneviä". Todellisuudessa Irakin sota oli tulosta vainoharhaisen järjestelmän itse itselleen syöttämästä valheesta, johon uskottiin koska uskominen oli sekä parlamentaristisen järjestelmän ristiretkeläisten että sota- ja öljyteollisuuden yhteinen etu.

 

Seksin ja väkivallan yltäkylläisyys populäärikulttuurissa on paitsi osoitus kulttuurimme kyvystä kaitsia näitä ilmiöitä, myös vastareaktio 1800-lukulaista moralismia vastaan. Feodalismin arvot, ritarillisyys, hyveellisyys ja siveys, eivät poistuneet muodista koska yhtäkkiä roskasta ja saastasta tuli muotia, vaan koska ritarit ja linnanneidot pakottivat kaikki muut ihmiset elämään saastassa alunperinkin. Vihavaiselle gangsta-rap edustaa modernin saastan kulminoitumaa, mutta se kuuluu samaan genreen Balzacin ja Dostojevskin kanssa, eli realismiin. Konservatiiville asioita ei kuitenkaan koskaan voi sanoa niin kuin ne ovat, koska realismi on loukkaus hänen kauneuskäsitystään vastaan.

 

Kulttuuri on konfliktin tulos

 

Konservatiivien ikävöimää yhtenäiskulttuuria ei ole koskaan ollut olemassakaan kun vain eliitin mielikuvituksessa. Alaluokkien kulttuuri kertoi aina alaluokan elämästä heidän omasta näkökulmastaan. Nykyinen massakulttuuri on aikanaan tiukasti toisistaan erotettujen eliitin ja alaluokkien kulttuurin synteesi, mutta massakulttuurin rumat ja vastenmieliset puolet ammentavat aivan yhtä lailla alaluokan kulttuurin saastaisuudesta ja eliitin kulttuurin turhamaisuudesta ja tekopyhyydestä.

 

Konservatismi kannattaa aina sitä mikä oli eilen, ja vastustaa nykyisyyttä. Suomalaiset konservatiivit ovat siis vastustaneet ensin yleistä ja yhtäläistä ja erityisesti naisten äänioikeutta, ja tämän jälkeen he ovat vastustaneet itsenäisyysjulistusta, kansaneläkkeitä, työttömyysturvaa ja peruskoulua. Kaikkea sitä, mitä konservatiivit nyt pitävät suomalaisimpana Suomena, ja jolla he leveilevät kansainvälisillä areenoilla. Konservatismi on oikeastaan kaikista joustavin ja muuntautumiskykyisin poliittinen ideologia, se päivittyy joka päivä kannattamaan sitä mitä eilen epäonnistuneesti vastusti. Kukaan ei pysty yhtä radikaaleihin suunnanmuutoksiin kuin konservatiivi.

 

Toki muutoksia huonompaan tapahtuu myös oikeasti, mutta meidän kulttuurimme suuntaus huonompaan on tapahtumassa vasta lähivuosina tai -vuosikymmeniä, koska globaali kapitalismi on vihdoin kohtaamassa luonnonvarojen rajallisuuden asettamat kasvun rajat. En usko, että yksikään tuleva sukupolvi tulee saavuttamaan sitä elintasoa, joka meillä on vielä muutaman kymmenen vuoden ajan.

 

Tämä päivä tulee siis olemaan tulevien vuosisatojen, kenties jopa vuosituhansien konservatiivien myyttinen eldorado, aika ja paikka jossa kaikki oli hyvin. Nämä tulevaisuuden konservatiivit, eikä kukaan heidän aikalaisistaan tule ymmärtämään Vihavaisen valitusta italo-westerneistä ja muista aikamme "ongelmista".

 

Mutta se mikä nykyisessä kulttuurissamme olisi säilyttämisen arvoista, ei ole seurausta jostain sen immanenteista ominaisuuksista, vaan on jatkuvan konfliktin tulosta. Ajatus kulttuureista staattisina, ihmismassojen kohtalot etukäteen määrittävinä voimina on konservatiivinen myytti - todellisuudessa länsimaisen kulttuurin vaarallinen vihollinen ovat aina olleet sen sisäiset barbaarien laumat, alistetut joiden jatkuva työ on jatkuvasti pitänyt yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Nämä alistetut ovat tämän tästä paenneet hallitsijoitaan (plantaaseilta katakombeihin, linnanherroja kaupunkivaltioihin, hökkelikylistä Amerikkaan ja rintamamiestonteilta Saabin tehtaalle Ruotsiin), mutta myös kääntyneet sortajiaan vastaan ja muuttaneet yhteiskuntia täysin toisenlaisiksi. Antiikin ja feodalismin ajan hallitsevista luokista ei enää mitään ole jäljellä, heidän kulttuuristaankin vain heijastuma monen muun kulttuurikerroksen alta. Vaikka alistettujen vastarinta ei koskaan ole onnistunut pääsemään vallanpitäjistä kokonaan eroon, se on kuitenkin aikaansaanut yhteiskunnan, joka on monessa suhteessa siedettävämpi kuin yksikään mitä tämä kulttuuri on onnistunut tuottamaan sitten ensimmäisten valtioiden syntymisen.

 

Samaten mikään kulttuuri ei ole autenttinen, mutta toisaalta uutta autenttisuutta luodaan koko ajan. Ne asiat, jotka ovat meille hämmästyttäviä uutuuksia, ovat lapsillemme osa heidän kulttuuriympäristöään, ja niiden katoaminen johtaisi ahdistukseen ja vierauden tunteeseen.

 

Eli siitä huolimatta, että anarkistit ja antiautoritäärit ovat aina olleet vallitsevan kulttuurin vastainen voima, he ovat olleet kiinteä osa kaikkia niitä alistettujen joukkoliikkeitä, jotka ovat muokanneet hallitsevan kulttuurin nykyisen kaltaiseksi - toisinaan marginaalissa, toisinaan aivan keskiössä. Nykyiseen kulttuurimme kietoutuvat samanaikaisesti monet ihmiskunnan historian parhaat ja rumimmat piirteet. Koskaan ei ihmisten enemmistön sivistystaso ole ollut yhtä korkea, koskaan ei ole murhattu niin valtavia ihmismääriä kun viime vuosisadan aikana. Antiautoritäärien tulee siis samanaikaisesti olla tyytyväisiä saavutuksistamme, mutta myös olla tietoisia rikoksista, joita ollaan tehty väittäen niiden edistävän demokratiaa, yksilönvapauksia ja sosialismia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän TervoTorvinen1 kuva
Tervo Torvinen

Kapitalismin kuolema länsimaissa antaa kyllä meille natseille ja kommunisteille hyvän pohjan nousta valtaan.

Lännen kuolema alkoi 1980- luvun alusta, kun alettiin elämään velaksi ja kiihtyi 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto hajosi ja pankkiirit villiintyivät rahastamaan keskiluokkaa.

Japani, Usa ja Eurooppa ovat ylivelkaantuneet, tiedossa on vain kipua ja vallankumoksia ja länsimaisen sivilisaation romahtaminen.

Kiinasta ja aasialaisesta sivilaatiosta on tullut maailman johtava.

The Roman Style Collapse of Western Civilization
http://www.youtube.com/watch?v=YAkx_6mujoE

Käyttäjän timoelonen kuva
Timo Elonen

Hyvin mielenkiintoista filosofointia konservatismista ja länsimaisesta sivilisaatiosta. Liian paljon kommentoitavaksi. Yksi kohta jäi mieleen, vaikkei se mitenkään edusta parasta osaa kirjoituksessasi:

"Konservatismi kannattaa aina sitä mikä oli eilen, ja vastustaa nykyisyyttä. Suomalaiset konservatiivit ovat siis vastustaneet ensin yleistä ja yhtäläistä ja erityisesti naisten äänioikeutta, ja tämän jälkeen he ovat vastustaneet itsenäisyysjulistusta, kansaneläkkeitä, työttömyysturvaa ja peruskoulua. Kaikkea sitä, mitä konservatiivit nyt pitävät suomalaisimpana Suomena, ja jolla he leveilevät kansainvälisillä areenoilla. Konservatismi on oikeastaan kaikista joustavin ja muuntautumiskykyisin poliittinen ideologia, se päivittyy joka päivä kannattamaan sitä mitä eilen epäonnistuneesti vastusti. Kukaan ei pysty yhtä radikaaleihin suunnanmuutoksiin kuin konservatiivi."

Siinä on konservatismia kuvattu hyvin. Se herättää kysymyksen siitä, mitkä ovat niitä eilisen asioita, joita konservatiivit kiihkeimmin puolustavat tänään. Vaikka olenkin samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että peruskoulu, naisten äänioikeus ja työttömyysturva ovat asioita, joilla konservatiivinen Suomi ylpeilee, niin perusteiltaan ne ovat asioita, joita ei oikein pohjimmiltaan hyväksytä.

Kukapa ei olisi kuullut peruskoulun tasapäistävän ihmisiä tai estävän minun lahjakkaiden lasteni lahjakkuuden toteutumisen, vaan sensijaan tylsistävän heitä. Työttömyyskorvaus on jatkuvan rääpimisen ja vastustuksen kohde. Molemmissa asioissa vastustus tulee konservatiiveilta. Naisten äänioikeus on liian pyhä asia aevosteltavaksi Suomessa, mutta konservatiivisessa Sveitsissä se onnistuttiin estämään lähes vuosituhannen vaihtumiseen asti. Ei siis nykyaikanakaan kaikille konservatiiveille mieluisa asia.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Ei, kyllä se peruskoulun ja työttömyysturvan vastustaminen tulee nykyään ennemminkin oikeistoliberaaleilta. Sosiaalidarwinismi on nimenomaan oikeistoliberaali projekti, konservativismi on sikäli oikeistoliberalismia ja natsismia humaanimpaa että siinä orjalle on aina paikkansa, heikompaa ainesta ei haluta tuhota.

Konservativismi on yleensäkin Suomessa nykyään aika marginaalissa, Kokoomus on lähes täysin oikeistoliberaali puolue ja perussuomalaisetkin enemmän oikeistopopulistinen kuin konservatiivinen, vaikka molemmissa puolueissa on edelleen myös konservatiiveja. Tämä tosin kertoo myös porvarillisten ideoiden tämän hetkisestä etulyöntiasemasta, konservativismi on puolustuskannalla olevan porvariston ideologia siinä missä oikeistoliberalismi on hyökkäyskannalla olevan porvariston ideologia.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kun elettiin Belle epoquen aikoja, olivat konservatiivit JA vasemmistolaiset niitä pahan ilman lintuja, jotka ennustivat materialismin, teknologisen buumin, keskiluokkaisen hekumoinnin ja kulutusjuhlan päättyvän sotaan, joka romahduttaa kaiken. Sepä sitten tulikin 1914. Minusta kyse ei ollut kulttuuripessimistien tai uskonnollisten piirien moralistisesta ränkytyksestä, vaan myös ihan asiallisesta ajan hengen ja riennon kritiikistä.

Eli toki konservatiivisuus voi olla myös ihan hyvää kritiikkiä nykyajasta. Menneisyyttä tarkastellessaan liberalismi voi olla jopa kohtuuttomammin väärässä. Mutta jälkiviisaus nyt on se imelin viisaudenlaji.

Tuolla Sarastuksen puolella Hännikäinen on näköjään sitä mieltä, että konservatiivi on on lopulta aina oikeassa, kunhan aikaa kuluu. Vastustajan ruumis kyllä aikanaan kelluu ohi, kun vaan jaksaa odottaa joen rannalla. Kyse taitaa olla samasta ilmiöstä, joka toimii kansansatujen kanssa: niiden elementit voi aina tulkita lohduttavina.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Hännikäinen on tietysti tuolta osin täysin oikeassa, nykyisen luonnontieteellisen tietämyksen mukaan kaikki rapistuu ja tuhoutuu väistämättä, ja miljoonien tai miljardien vuosien aikaskaalassa mikään utopia ei ole mahdollinen. Mutta on hölmöä konservatiiveilta alkaa tarkasti ennustamaan tätä heidän voittonsa hetkeä, siinä iskee todennäköisesti kirveensä kiveen.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Hyvä kirjoitus. Mistä voin tietää, että palaat asiaan?

"Näihin teemoihin palaan toisessa yhteydessä,..."
"...palaan tarkemmin lähipäivinä."

Itse kirjoituksen sisältö oli hyvin laadittu ja itse monin osin samanmielisenä löysin siitä hyvin vähän nillittämistä.

Erityisesti pidin siitä, kun sanoit että tulevaisuudessa tämä meidän nykyhetkemme tulee olemaan konservatiivien "myyttinen eldorado". Siinä esitettiin henkeä salpaavan kauniilla tavalla sellainen pessimismin muoto, jota en ole tietoisesti edes ajatellut olevan olemassa.

Kun en ole arvioimaasi teosta lukenut, en jaksa varsinaisia puolustuksia ryhtyä keksimään, edes keskustelun virittelemiseksi. Tässä kirjoituksessa esitit konservatiivit tyhjänpäiväisyyksistä valittajina (italowesternin käytöstä lisäpisteet). Koitan lukea nuo tulevat kirjoituksesi tämä mielessä. Aiheet joihin lupasit palata, eivät olisikaan sopineet tämän kirjoituksen tyyliin. Jään odottamaan, muodostavatko ne tämän kirjoituksen kanssa harmonisen kokonaisuuden, tai viekö tämä tehoa niiltä tai päinvastoin.

[Kiinnitän useamman kerran huomiota siihen, että olet maininnut palaavasi asiaan. Se on voimakas tieteellisen kirjoittamisen tehokeino, jonka käyttöä valvoo pieni ja hiljainen mutta armoton ilmiantoyksikkö, jonka jäsen olen ;) Sellainen henkilö joka tuota keinoa käyttää, muttei palaa asiaan saa 50 miinuspistettä argumentointiin aiheesta jossa ko. tehokeinoa käytti. Muuten olisi liian helppoa tarkastella asioita nimellisen tyylikkäästi, mutta yksipuolisesti.]

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

"Lähipäivinä" olikin kaksi kuukautta, eikä teema ole vieläkään loppuun asti käsitelty: http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/13... Mutta semmoista se on.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kiitoksia muistutuksesta. Aika laajasti onnistuit valottamaan asioita kirjoituksessasi. Vaati perehtymistä, että voi ottaa siihen kantaa.

Anis Harran

En ole samaa mieltä kaikesta mutta kokonaisuudessaan loistava kirjoitus! (Vihavaisen lapsellisen kirjan ideologisista perusteista samaa mieltä.)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset