Antti Rautiainen

Jaltinskaja-kadun vieraat

Eräänä maaliskuun päivänä kuuntelin Les Négresses Vertesiä ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen, ja muistelin asuntoa Moskovan Jaltinskaja-kadulla, missä kuuntelin heitä viimeksi.

Asuimme siellä Sanjan kanssa, ikkunat olivat suuria ja niin korkeita, että aurinko paistoi usein sisään. Välillä unohdin tuon ajan täysin, mutta nyt ymmärsin, että en aikuisiällä ole koskaan ollut yhtä pitkää aikaa onnellinen kuin Jaltinskaja-kadulla. Sanjan ukrainalainen entinen oli jättänyt asuntoon Les Négresses Vertesin kasetin, jota tuolloin kuuntelin.

Asunto oli aikaisemmin ollut tunnettu "vpiska": yöpaikka, josta tieto kantautuu "neformalien" korviin tuhansien kilometrien päähän ja josta ketään ei käännytetty pois. Sittemmin Sanja oli pyrkinyt hillitsemään yövieraiden tulvaa, mutta aika ajoin yövieraita saapui kuitenkin.

Eräänä aamuyönä asuntoon kömpi Dezer, vaatteet ja kengät riekaleina, keesi vinossa ja yltä päältä verisillä ruhjeilla. Hän haisi kaatopaikalta, mutta alkoi muistuttaa ihmistä Sanjan laitettua hänet suihkuun ja pestyään hänen vaatteensa.

Dezer oli kotoisin Jekaterinburgista, lempinimensä hän oli saanut, koska hän oli sotilaskarkuri. Kerran Moskovassa kaksi miliisiä tuli hakemaan häntä eräästä toisesta asunnosta. Dezer avasi oven, viittilöi heitä käymään peremmälle, heitti nahkarotsin päälleen ja käveli ovesta ulos samalla kun poliisit etsivät häntä muista huoneista. Toisella miliiseistä oli sormissaan vankilatatuointeja ja hän puhui vankilaslangilla, eikä hän ollut kovinkaan tyytyväinen kun ymmärsi mitä oli tapahtunut.

Näkemyksiltään Dezer oli ailahteleva, joskus anarkisti, joskus kansallisbolševikki. Naimisiin hän meni Uralin nuorimman, kilteimmän, tunnollisimman ja ahkerimman anarkistin kanssa.

Jekaterinburg on Venäjän neljänneksi suurin kaupunki, joka on tunnettu lähinnä mafiansa ansiosta. Dezerin lisäksi Jekaterinburgin oppositiota edusti vielä pari teini-ikäistä punkkaria, ja Griša.

Grišan järjestö oli ja on yhä "Liike väkivaltaa vastaan". Griša opasti jokaviikkoisella vastaanotollaan nuoria, jotka halusivat välttää asevelvollisuuden, loput ajoista hän tuki poliittisia vankeja ja osoitti mieltään Tšetšenian sotaa vastaan.

Joskus poliisit veivät Grišan mielenosoituksista putkaan, ja määräsivät viisi tai kymmenen päivää arestia. Putka sijaitsi Grišan asuntoa vastapäätä, saman kadun varrella. Eli Griša ikään kuin muutti väliaikaisesti asumaan vastapäätä omaa taloaan. Kunnon neuvostodissidentin tapaan Griša kieltäytyy putkassa kaikesta ruoasta ja juotavasta, ja on muutenkin niin hankala, että en usko että poliisi viitsii määrätä hänelle enää useinkaan arestia.

2000-luvun alussa Suomen Aseistakieltäytyjäliiton aktivistit matkustivat tapaamaan Grišaa, tästä matkasta on kohtaus Jani Saxellin kirjassa Minä, Lotta ja Päivikki. Yhteistä kieltä heillä ei kuitenkaan ollut, Griša puhuu vain venäjää. Sittemmin suurin osa Aseistakieltäytyjäliiton aktivisteista sai maahantulokiellon Venäjälle, mikä on heikentänyt mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä.

Itse en ole Grišan luona käynyt, mutta osaan kuvitella minkälainen hänen asuntonsa on. Se on pieni kerrostaloasunto, joka on täynnä papereita, siellä on 15 vuotta vanha tietokone, kylmiö ikkunalaudan alla ja mantšurialainen teesieni kasvamassa viiden litran lasisessa mehupullossa. Kaikki mitä kuuluu neuvostoasuntoon, ehkä jopa seinälle ripustettu matto.

Griša on kuin vuodesta 1985 tähän päivään teleportattu puhdasverinen neuvostodissidentti. Hänen vanhempansa emigroituivat Yhdysvaltoihin heti kun se oli mahdollista, todellisten tai tekaistujen juutalaisten sukujuurten perusteella. Griša jäi Venäjälle taistelemaan järjestelmää vastaan, eikä kaipaa muualle. Yhdysvaltoihin hän kuitenkin halusi päästä ikääntyneitä vanhempiaan katsomaan, mutta ei pääse koska allekirjoitti joskus 1990-luvun alussa vetoomuksen jotain Yhdysvaltain ihmisoikeusrikkomusta vastaan, minkä vuoksi hän on joutunut loppuiäkseen Yhdysvaltojen viisumiviranomaisten epäilyttävien ihmisten listalle eikä saa viisumia. Tämä ei kuitenkaan estä Grišaa rakastamasta Yhdysvaltoja, mikä on hänen mielestään puutteistaan huolimatta paras olemassa olevista valtioista.

Griša kutsuu itseään anarkokapitalistiksi, minä kutsuisin häntä randilaiseksi, koska Ayn Randin seuraajilla ei mielestäni ole mitään tekemistä anarkismin kanssa. En tosin usko että Rand on erityisen tuttu Grišalle, todennäköisemmin hän on lukenut esimerkiksi Murray Rothbardia ja Friedrich Hayekiä. Kunnon neuvostodissidentin tapaan Grišalla ei ole rahaa ruplan vertaa, eikä raha häntä kiinnosta, hän asuu tyytyväisenä pienessä rupuisessa kerrostalo-asunnossaan (ja toisinaan putkassa), ja uskoo kapitalismiin ja Amerikkaan. Tästä asiasta väittely Griša kanssa on aivan turhaa, väittely tekee hänestä vain entistä jääräpäisemmän.

Aina käydessään Moskovassa jossain ihmisoikeusaktivistien konferenssissa, Griša yöpyi luonamme Jaltinskaja-kadulla. Griša oli myös rakastunut Sanjaan, ilman vastakaikua. Griša on pitkä, minuakin pidempi, suuren nenän päällä ovat hänen neuvostoliitosta perimänsä, pullonpohjien paksuiset silmälasit. Hän on langanlaiha. Kenties huonon kuulon vuoksi Griša puhuu erittäin kovaa, ja väitellessä vielä tavallistakin kovempaa. Grišan väittelytekniikka on yksioikoinen ja innostunut saman asian jankkaaminen. Sanjan pinna oli muutenkin lyhyt (mikä on pääsyy, miksi hänen ja Grišan nimet on tässä muutettu), ja tämän jankkaamisen vuoksi miltei mikä tahansa jutustelu Grišan kanssa päätyi aina Sanjan raivariin. Grišan rakkauteen nämä raivarit eivät vaikuttaneet mitenkään, todennäköisesti ne vain ruokkivat sitä.

Kerran Dezer liftasi Rostovin–Moskovan valtatiellä ketamiiniampulleja vyöllään. Jossain Voronežin paikkeilla auto, jossa hän kulki jäi liikennepoliisin ratsiaan, ja Dezer päätettiin myös tutkia. Dezer vietiin putkaan odottamaan huumepoliisia, joka saapuikin pian. Näitä kiinnosti kovasti, kuka oli tilannut ampullit. He veivät hänet Voronežin tekoaltaan rantaan, uittivat hyisessä helmikuun vedessä ja osoittivat pyssyllä naamaan. Aikansa altaassa seistyään Dezer kertoi poliiseille Grišan tilanneen kaman, järkeillen että kaikesta hänen tutuistaan Grišan kotona olisi vähemmän todennäköisesti mitään laitonta, eikä tällä ollut huumeiden kanssa mitään tekemistä. Grišan osoitteen poliisit olivat jo saaneet Dezerin muistikirjasta.

(loput kirjoituksesta luettavissa täältä: http://fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2013/maaliskuu/jaltinskaja-kadun-vieraat)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset