Antti Rautiainen

Robingate osuu politiikan ytimeen

Uutinen Kataisen ja Stubbin kiilailusta Robinin nimikirjoitusjonossa oli eilen hetken aikaa verkkohesarin luetuin, paperilehdessä tänään se oli pieni vitsi sivulla A11. Rangaistavuutensa puolesta tapaus on tietysti eri kokoluokkaa kuin Heidi Hautalan veronkierto, mikä oli päivän lehdessä pääuutinen. Asianosaisten luonteesta ensimmäinen tapaus kertoo kuitenkin enemmän. Näin koska ahneus on yleisinhimillinen piirre, jonka kaikki ovat joskus itsessään havainneet, mutta järkähtämätön ja kivenkova usko omiin erioikeuksiin on harvinainen luonnevika. 

Ainoastaan narsisti voi saada idean lähteä mukaan korkeimman tason edustukselliseen politiikkaan. Ja vaikka ei olisi psykopaatti, on siellä käyttäydyttävä kuin olisi sellainen. Harva haluaa tällaisia ihmisiä ystävikseen, naapureikseen tai työkavereikseen. Omassa tuttavapiirissäni heitä on ehkä prosentti tai kaksi, ja pyrin minimoimaan kaikki kontaktini heihin. Silti valitsemme heidät yhä uudestaan päättämään asioistamme. 

Oman yhteiskuntanne keskeinen opinkappale on, että puutteistaan huolimatta edustuksellinen demokratia on paras huonoista järjestelmistä. Kysyn nyt kaikilta edustuksellisen demokratian kannattajilta, että miksi sitten aivan sama ihmistyyppi valikoituu johtoon sekä edustuksellisessa demokratiassa että pahimmanlaatuisessa totalitarismissa? Toki totalitaristinen järjestelmä on paljon huonompi, sellaisessa narsistille ei ole enää mitään pidäkkeitä. Mutta miksi tämä ihmistyyppi, joka periaatteessa on melko harvinainen, on parlamentaarisenkin demokratian johdossa sääntö eikä poikkeus? Aivan samoin kuin se on sääntö eikä poikkeus maailmanhistorian kirjojen jokaisessa luvussa Egyptin faaraona, Bagdadin kalifina tai Kiinan keisarina.



Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Rautiainen kysyy:

"Kysyn nyt kaikilta edustuksellisen demokratian kannattajilta, että miksi sitten aivan sama ihmistyyppi valikoituu johtoon sekä edustuksellisessa demokratiassa että pahimmanlaatuisessa totalitarismissa?"

Siksi tietysti, koska kansalaiset hyväksyvät sen.

Edustuksellisessa demokratiassa on sisäänrakennettuna se ominaisuus, että fiksummat ja rehellisimmät hyvin harvoin pyrkivät johtoon. Heillä ei ole mitään tarvetta itsekorostukseen tai mitään halua päättää muiden asioista; he arvostavat omaa henkilökohtaista vapauttaan ja keskittyvät rehelliseen työteliääseen elämään. Seurauksena on, että narsistit sekä vallanhimoiset sosiopaatit asettuvat ehdokkaiksi ja tarjoavat niille äänestäjille vaihtoehdot.

Totalitaristinen diktatuurikin on sikäli samanlainen, että johtoasemassa oleva henkilö on pyrkinyt siihen aktiivisesti. Hänkin käyttää valtaansa viime kädessä siksi, koska kansalaiset sallivat ja hyväksyvät sen -- joko siksi koska he arvostavat häntä, siksi koska he pelkäävät häntä tai siksi koska he katsovat hyötyvänsä hänen hallinnostaan. Tyrannikin olisi voimaton määrätietoista ja kyllin voimakasta kansannousua vastaan.

Perintökuninkuus on itse asiassa vähemmän vahingollisempi kuin nämä edelliset vaihtoehdot. Siinä on lopultakin sattuman kauppaa, millainen se seuraava vallanperijä on persoonallisuudeltaan. Todennäköisesti hänet yritetään hovin keskuudessa kasvattaa narsistiksi ja sosiopaatiksi, mutta mikäli hän on luonnostaan nahjus, niin hyvällä tuurilla tällä indoktrinaatiolla ei ole toivottavaa vaikutusta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Heh, näinhän se on. Platon koitti ratkaista ongelman määräämällä filosofit johtoon, mutta Koban esimerkki ei toki kauheasti houkuttele, vaikka Georgiaan hänelle kuulemma uusia patsaita pystytetäänkin.

Romanovien nuorinhan kävi just Pietarin laivastoakatemian erityislain turvin; pyydetäänkö Suuriruhtinas takaisin ja jatketaan vuodesta 1917? Olisihan se idänsuhteidenkin kannalta varsin kova veto...

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Robingate osuu nykyisen poliittisen keskustelun ytimeen koska se on median keksimä keino pilkata päättäjiä harmittomasti puuttumatta mihinkään todelliseen ongelmaan. Tärkeintähän on miltä asiat näyttävät. Nyt on saatu Katainen ja Stubb näyttämään hassuilta ja media on näyttänyt säälittävät kyntensä.

Pekka Salo

Robingate on hyvä esimerkki siitä, mikä on aina ollut vallitsevaa ja tapahtunutta. Ne, joilla on rahaa tai valtaa, ovat olleet etuoikeutettuja tavalliseen kansaan nähden. Nyt iltalehdet ja seiskat tuovat esiin tavallisen rahvaan mielipiteet näistä epätavallisista etuoikeutetuista.

Tietenkään Kataiselle ja Stubbille ei riittänyt heidän kiilaamisensa, vaan sitä piti Stubbin vielä kehua retostella twitterissään.

Jo roomalaiset sanoivat, että mikä sopii Jupiterille ei sovi härälle.

Olkaamme siis ylen tyytyväisiä niille herroille, jotka olemme valinneet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset