Antti Rautiainen

Mikä on parasta kirkossa?

  • Mikä on parasta kirkossa?

Moni on vetänyt herneen nenään Päivi Räsäsen sanottua viime lauantaina raamatun olevan lain yläpuolella. Kirkosta eroavien määrä pomppasi jälleen, ja arkkipiispa aloitti käsienpesemisen. Räsäsen lausuntoon kuitenkin kiteytyy myös se mitä arvostan tämän päivän kirkossa.

Nimittäin se, että uskovaiselle laki ei koskaan ole automaattisesti uskon ja omantunnon yläpuolella.

Järkeni on agnostikon järki, tai oikeastaan uskonkysymykset ovat minulle samantekeviä, ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta minua.

Sydämeni on kuitenkin ateistin sydän, mikä johtuu kotikasvatuksestani. Isäni oli jyrkkä ateisti, ja vielä seitsemänvuotiaana luulin että jumala on vähän kuin joulupukki, ja kaikki ovat lopettaneet siihen uskomisen jo kauan sitten - isoäitiäni lukuunottamatta. Lastentarhan käynnit kirkossa ymmärsin samanlaiseksi rituaaliksi kun joulupukin vierailun. Ensimmäisellä luokalla koulussa minulle oli yllätys ja ehkä jopa järkytys, että jotkut itseni ikäiset uskoivat vielä jumalaan. Järjellä ajatellen ymmärrän miksi monet turvautuvat uskontoon henkisen turvan tuojana, mutta tunteella en asiaa ymmärrä.

Sittemmin omaksuin anarkistien perinteisen kritiikin järjestäytynyttä kirkkoa kohtaan. Tämä kritiikki kuitenkin johtaa 1800-luvulta, ja on pahasti vanhentunut erityisesti Suomessa.

Venäjällä tapasin paljon uskovaisia anarkisteja, joista suurin osa on ortodoksikristittyjä. Arvioisin, että jopa kolmannes Venäjän anarkisteista saattaa olla uskovaisia, ja osuus on sama individualistien, anarko-kommunistien ja syndikalistien joukossa. Venäjän anarkistien toiminnassa tämä uskovaisuus ei kuitenkaan kauheasti näy, paitsi erityisenä vihana institutionaalisen kirkon politiikkaa kohtaan. Idea aktiosta Moskovan Kristus pelastajan kirkossa tuli varmasti Pussy Riotin uskovaisilta jäseniltä, muille kirkon kaupallistuminen ei ole samanlainen kipupiste.

Uskovaisten oikeusfilosofiaa olen oppinut arvostamaan puuhaillessani Suomen turvapaikkapolitiikan ongelmien kanssa, esimerkiksi aikaisemmin tänä keväänä yritin auttaa Suomesta turvapaikkaa hakenutta, Karjalan palauttamista ajanutta Vjatšeslav Drezneriä, turhaan. Suomessa uskovaiset ovat järjestäen toimineet järjen äänenä pakolaispolitiikassa, ja tämä koskee sekä herätysliikkeitä, valtavirran evankelis-luterilaista kirkkoa että ortodoksikirkkoa. Näiden kaikkien edustajat ovat myös joko piilotelleet epäoikeudenmukaisten karkoituspäätösten kohteeksi joutuneita, tai ainakin tukeneet piilottamista julkisuudessa.

Evankelis-luterilaiselle kirkolle on tehnyt erittäin hyvää kansankirkkoaseman menettäminen, ja se että se nykyään joutuu myös oikeuttamaan asemansa moraalisena auktoriteettina toimimalla moraalisesti. En osaa antaa tämän päivän kirkolle mitään kouluarvosanaa, suurimman osan valtavista resursseistaan se käyttää edelleen johonkin täysin turhaan. Monissa arvokysymyksissä kirkossa puhaltavat edelleen auttamattoman konservatiiviset tuulet. Mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja pakolaispolitiikan kysymyksistä kirkko on minulle nykyään ennemminkin liittolainen kuin vihollinen.

Kirkon nopeasti tapahtunut evoluutio on niin mielenkiintoinen, että olen joskus jopa puolivakavissani harkinnut liittymistä, ja osallistumista seurakuntavaaleihin “ateistien ja agnostikkojen” listalla. Mutta tämä olisi kallista hupia, ja totta kai päätösvalta kirkon asioista pitää olla vain niillä jotka jumalaan uskovat.

Räsäsen kannat seksuaalivähemmistöihin ja aborttiin ovat tietysti hirveitä ja vaarallisia. Uskoaan ja omatuntoaan kuuntelemalla voi myös ajautua pahasti harhaan.

Mutta silti omatunnon kuunteleminen ja yksilön valinnat ovat välttämättömiä, koska institutionaalinen väkivalta on vielä vaarallisempaa kuin yksilöiden tekemät ylilyönnit. Räsänen nosti natsi-Saksan esimerkiksi täysin oikeutetusti  Natsikorttia heilutetaan yleensä liian herkästi, mutta ei tällä kertaa. Ihmiset joiden mielestä lakia on aina toteltava sokeasti ovat valmiita natseja, enkä halua olla heidän kanssaan osa samaa laumaa.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän KrisHyry kuva
Kristiina Hyryläinen

Mutta mikä on pahinta kirkossa? Se on pakottanut uskomaan totena se, että ihminen on pohjimmiltaan paha. Onneksi se ei ole totta.

Markku Nieminen

Kirkossa on parasta se että siitä voi erota, päin vastoin kuin vaikkapa YLE:stä.

Samael Kaarna

Kirkossa on parasta se päivä tulevaisuudessa kun kivikirkkojen rakennuskivet jaetaan uusiokäyttöön.

Mitään hyvää siinä ei ennen sitä olekaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset