Kiakkovierasjuhlat onnistuivat yli odotusteni

Koska odotukseni eivät olleet suuret.

Odotin, että paikalle tulisi
kolmisensataa tyyppiä, vähitään puolet kännissä, ja että virkavalta
nujertaisi nopeasti yksittäisten osanottajien hajanaisen uhon. Tämän
vuoksi en halunnut osallistua tapahtuman järjestelyihin millään
tavalla.

Hankkiuduin silti paikalle, koska en
halunnut jättää väliin vuoden merkittävintä mielenosoitusta.
Lisäksi halusin mainostaa osanottajille tapahtumaan mitenkään
liittymättömiä projekteja, ja nähdä Toisen Kadunpojan (ja Saana Uimosen) livenä.

Paikalle tuli kuitenkin noin 450
osanottajaa, laskin kulkueen sen lähtiessä Tammelantorilta.
Harvinaisen innovatiivinen konsepti ja mainonta oli tuottanut
tulosta. Toiminta oli huomattavasti skarpimpaa kuin odotin.
Typeryyksiä tapahtui, mutta niillä märehtimisen sijasta haluan
mielumin selittää miksi typeryyksiä sattuu, ja miksi niiden
vaihtoehdot saattavat olla vielä huonompia.

 Biletyksen poliittisen toiminnan
kanavana nosti esille Matti Vanhanen, ja parhaiten biletysprotestin
konseptia on teoretisoinut Eetu Viren tässä vuoden 2006 EuroMayDayn
jälkimainingeissa kirjoitetussa artikkelissa
.
Kiakkovierasjuhlat olivat retoriikaltaan korostetun rahvaanomainen
verrattuna EuroMayDayn korkealentoiseen diskurssiin. Tampereella
kysymys oli kuitenkin saman strategisen paradigman jatkamisesta joka
muotoutui jo lähes kymmenen vuotta ennen EuroMayDaytä, ja saavutti
kulminaationsa vuonna 2006. Muotonsa puolesta samanlaista konseptia
ovat edustaneet myös sellaiset sisältönsä puolesta hyvinkin
erilaiset ja eri toimijoiden projektit kuten Kuokkavierasjuhlat,
Reclaim the Streets, Katutaiteiden yö, jotkut
talonvaltausmielenosoitukset ja Smash ASEM.

Biletysmielenosoituksen konsepti on
yhdistää hauskanpito ja päihteidenkäyttö konfrontatiiviseen
mielenosoitukseen, ja antaa mielenosoittajille vapaat kädet
toimintatapojen suhteen. Konseptin tarkoitus on laskea
mielenosoitukseen osallistumisen kynnystä ja lisätä voimautumisen
kokemusta tuomalla mukaan hauskanpitoa. Jotkut
biletysmielenosoitukset ovat sujuneet ilman ilki- ja väkivaltaa,
toiset eivät, riippuen siitä onko mielenosoituksella ollut selkeää
kohdetta ja mikä on ollut virkavallan reaktio.

Omasta mielestäni tämä konsepti on
tullut tiensä päähän. Sillä on nostettu asioita
yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kehitetty protestiliikkeitä,
mutta tästä eteenpäin pääsee vain keksimällä jotain uutta.
Tarkoitukseni oli tulla Tampereelle toteamaan tämä. Uskoin, että
ilman omaa osanottoa en voisi uskottavasti analysoida tapahtunutta.
Olin kuitenkin niin kaukana tapahtumien keskiöstä, että
youtube-tallenteita katsomalla olen saanut paremman kuvan
tapahtumista kuin paikan päällä.

Kävi toisin kuin odotin, moni
osanottaja koki kiakkovierasjuhlat onnistuneena ja voimauttavana
tapahtumana. Silti olen vakuuttunut siitä, ettei tällä konseptilla
enää päästä eteenpäin. Kiakkovierasjuhlien “voitot” olivat
symbolisia, pieniä jäyniä joita virkavalta ei onnistunut estämään
vaikka olisi halunnut. Sama ei tule onnistumaan toista kertaa,
vähintäänkin pitää keksiä uusia jäyniä. Jonkin aikaa voi
keksiä uusia pieniä kepposia joihin virkavalta reagoi viiveellä,
mutta tämä kilpajuoksu ei tule onnistumaan ikuisesti. Pelkään,
että näistä “juhlista” alkaa nyt uusi sykli jossa ihmiset
yrittävät toistaa samaa yhden kerran voimauttavaa kokemusta yhä
huonommalla ja huonommalla menestyksellä.

Symbolisen vastarinnan hyvät ja huonot
puolet

Itse olen järki-ihminen, ja jos
materian tuhoaminen ja väkivalta ovat joskus tarpeen, haluan niiden
olevan konkreettista enkä symbolista. En myöskään halua lähteä
tappeluun jota en voi voittaa myös konkreettisesti. En kannata
luokkasotaa nykyisessä tilanteessa koska se päätyisi nopeasti ja
traagisesti, luokkataistelua kylläkin.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin
toisenlaisia, heille symboliset asiat ovat tärkeitä. Heille on
merkityksellistä, että mielenosoitus ei ole täysin nöyrä
rituaali, joka kuitataan lehdissä parilla rivillä tai jätetään
kokonaan mainitsematta, kuten kiakkovierasjuhlille olisi varmasti
käynyt jos se olisi tehnyt kuten kritisoijien kuoro on
jälkikäteen vaatinut.

Ja myönnän että vaikka
biletysmielenosoituksen konsepti on minulle vastenmielinen, sillä on
paljon etuja. Se mahdollistaa tilanteen pienen käsistäriistäytymisen
ilman eskalaatiota. Poliisin päälle voi lentää paukkupommi ja
joku voi saada pampusta, mutta henkilövahingot ovat
epätodennäköisiä. Yksittäiset riehaantuneet bilettäjät eivät
yleensä muodosta uhkaa jota virkavalta alkaisi esimerkiksi ampumaan
kovilla. Göteborgissa tosin ampuivat vuonna 2001, mutta kyse oli
yksittäisen poliisin suorittamasta kostosta eikä ylhäältä päin
tulleesta käskystä. Biletysmielenosoitusten spontaanit ilki- ja
väkivallanteot ovat pienimuotoisia ja symbolisia (mikäli niitä
tapahtuu lainkaan), kiakkovierasjuhlia ei olisi pidetty mellakkana
missään muualla kuin Suomessa.

Organisoitu ja suunnitelmallinen
väkivalta näyttää aivan toisenlaiselta, ja molempien osapuolten
kärsimät tappiot ovat silloin paljon suuremmat. Lisäksi se
edellyttäisi mielenosoitukselta militaristista kurinalaisuutta ja
jonkinlaista komentorakennetta. Biletysstrategian vahvuus on siinä
että näitä ei tarvita.

Takku-sivustolla julkaistu kieli
poskessa kirjoitettu “Kiakkovierasjuhlat: taktiikoita
hyökkäyspeliin”  artikkeli ei sisällä uskottavia ohjeita poliisirivistön läpi
murtautumiseen, ei se ole mahdollista millään 2-6 hengen
“hyökkäysketjuilla”. Poliisirivistön läpi pääsee ihan
toisin keinoin, vaikkapa traktorilla,
mutta eipä ole Suomessa Ukrainan nationalisteja ja liberaaleja
tuomittu, EU komissio on toistaiseksi tuominut vain Ukrainan
poliisivoimat
.
Parempi taktiikka poliisirivien murtamiseen oli myös
Valkohaalareilla kuokkavierasjuhlilla 2000-luvun alussa, mutta
heidänkin yrityksensä oli symbolinen.

Mitä olisi tapahtunut jos kiakkovieraat olisivat päässeet tunkeutumaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle?

Keskustelua yhteiskunnallisista
epäkohdista tuskin olisi syntynyt, keskustelu on Suomessa varattu
niille joilla on rahaa tai valtaa tai jotka ovat vähintäänkin
päivystäviä dosentteja. Muiden kanssa ei keskustella.

Itse olisin ehkä vetänyt
Jukka-Poikaa viiksistä
 ja kussut booliin. Tuskin kuitenkaan raaskisin tärvellä Jennin
nättiä leninkiä. Jos poliisit olisivat menneet lakkoon ja
mielenosoittajat olisivat kävelleet sisään vastaanotolle, luvassa
olisi ollut lähinnä molemminpuoleista huutelua ja vaivaantunutta
suomalaista hiljaisuutta. Itsenäisyyspäivän juhlat kun eivät
kuitenkaan ole mitään varsinaista vallankäyttöä, vaan lähinnä
“kansan” viihdyttämiseksi järjestetty spektaakkeli. Kovimpia
elinkeinoelämän vallankäyttäjiä ei siellä edes nähdä, heille tapahtuma on liian rahvaanomainen.

En toki voi taata, että kukaan ei
olisi ryhtynyt ampumaan “lämäreitä porvareiden naamatauluun”,
kuten Matias Turkkila tässä kirjoituksessaan maalailee.
Osa biletysmielenosoitusten konseptia on se, ettei osanottajia
valikoida eikä kontroloida, ja anarkistiliikkeessäkin on isoja taktisia ja strategisia erimielisyyksiä. Tästä valikoimattomuuden ja kontroloimattomuuden käytännöstä on ennen pitkää
luovuttava, mutta se edellyttää sitä että mielenosoituksella on
oma järjestyksenpitokoneistonsa.

On myös hyvä kysymys kumpi väkivalta
on pienempi paha, hajonnut Handelsbankenin ikkuna, vaiko
kuristusote jostain päihde- ja mielenterveysongelmaisesta
pitkäaikaistyöttömästä joka sitä ikkunaa on yrittänyt
hajoittaa. Tässä yhteiskunnassa on niin paljon ihmisiä jotka ovat
pudonneet kaikkien tukiverkostojen ulkopuolelle, että mihin tahansa
mielenosoitukseen joka edes retoriikan tasolla heittämää haasteen järjestelmälle tulee aina porukkaa joka haluaa vain purkaa
vihaansa. Tämän vuoksi SAK lopetti työttömien
joukkomielenosoitusten järjestämisen vuoden 1993 murrostorstain
jälkeen. En ala käyttää väkivaltaa näitä järjestelmän
päähänpotkimia ihmisiä vastaan vain siksi ettei joku pääsisi facebookissa itkemään hajonneesta ikkunasta tai poliisin
saamasta mustelmasta, tarvitsen siihen paljon painavammat syyt (joita
toki niitäkin on yhä enemmän).

Biletysmielenosoitukset auttavat
enemmän purkamaan jännitteitä kuin rakentamaan niitä. Tämä on
yksi syy miksi haluaisin siirtyä niistä eteenpäin, johonkin
vaarallisempaan. Järjestelmän taas tulisi ennemminkin kiittää
niiden järjestäjiä kollektiivisen terapian järjestämisestä.

Tervehtivät toisiaan, sanovat päivää
päivää

Minulle kyse ei ollut protestista
“hyvinvointivaltion alasajoa” vastaan, vastustan valtiota ja
kapitalismia täysin riippumatta siitä kuinka paljon ne jakavat
köyhille almuja. Tietysti se että hyvinvointivaltiota säästetään
hengiltä oli syy sille että mielenosoituksessa oli 450 eikä 45
osanottajaa, mutta mielestäni on jo aika siirtyä seuraavalle
tasolle hyvinvointivaltiosta, ei se ole kehityksen
päätepiste.

Hyvinvointivaltion historiallinen
syntymä ei toki liity armonpaloihin, se on vuosikymmeniä jatkuneen
kamppailun ja jyrkän vastakkainasettelun tulos. Silloin kun
hyvinvointivaltiota rakennettiin 40- ja 50-luvulla, vastustus sitä vastaan oli kovaa ja mielenosoituksetkin olivat paljon rajumpia kuin itsenäisyyspäivänä
Tampereella. Vuosi 1918 ja ns. “vaaran vuodet” edistivät
realiteettien ymmärtämistä aivan yhtä lailla porvarien kuin
työväestönkin keskuudessa. Neuvostoliitto ansaitsi romahtamisensa,
mutta Suomen työvoimapolitiikassa se oli tasapainottava tekijä. Nyt
kun vuoden 1918 opetukset alkavat myös unohtumaan eliitiltä, on
joskus tarpeen muistuttaa mikä onkaan vaihtoehto.

Kadulla rähinöinnin tarkoitus ei ole
niinkään saada laajaa kansansuosiota, vaan osoittaa mitkä ovat
seuraamukset jos valitulla politiikan tiellä jatketaan.
Syrjäyttämisen politiikkaa tehtäessä ehkä 15% häviää,
loppujen asema pysyy kutakuinkin samana tai paranee, joten kyse ei
ole asiasta joka koskettaisi suuren enemmistön välittömiä
intressejä. Päivystävät dosentit ja muut puolueettomat humanistit
ovat jo vuosikymmenien ajan varoitelleet eriarvoistumiskehityksen
seurauksista, mutta näillä varoituksilla ei ole mitään
uskottavuutta jos kaduilla ei tapahdu mitään. Nyt tapahtui.

Ja vaikka itse olin eri linjoilla monen
mielenosoittajan kanssa, tällä kertaa kyse ei ollut siitä että
“pieni joukko olisi rähinöinnillä pilannut hyvän asian”.
Hesarin Janne Toivonen valittaa kuinka “Adrenaliininhuuruinen
mailaleikki söi eliitinvastaisen viestin”
,
mutta eipä hänkään olisi edes huomannut tapahtumaa ilman näitä
“adrenaliinihuuruja”.

Seksi ja väkivalta myyvät. Tämä on
todellisuus jonka toimittajat ja kuluttajat ovat luoneet, ja johon
mielenosoittajien on mukauduttava. Nämä realiteetit ärsyttävät
minua aivan yhtä paljon kuin ainainen väkinainen pakko luoda
“voimauttava kokemus” jotta osallistujat eivät kaikkoaisi, mutta
en voi niille mitään. En odottanut ikkunoiden hajoavan, mutta ei se
minua myöskään yllättänyt. Konfrontatiivinen asenne oli mukana
myös ennakkotiedotuksessa, ja osasin odottaa että ainakin
jonkinlaista nahinaa oli odotettavissa.

Skandaalihakuisuudesta huolimatta
antaisin kuitenkin toimittajille tapahtuman uutisoinnista seiskan tai
kasin. Selvästi kännykkäkamerat, youtube ja sosiaalimedia ovat
pakottaneet jopa iltapäivälehdistön esittämään asiat useammalta
kantilta. Ainoa iso miinus medialle siitä, ettei yksikään toimittaja
vaivautunut laskemaan osanottajia, ja poliisin 60 % todellisuutta
pienempi “arvio” on mennyt kaikkialla läpi sellaisenaan. Jaan
muuten Toivosen kokemuksen siitä että mielenosoittajille tuli
ohikulkijoilta yllättävän paljon tukea, selvästikin
pääkaupunkiseudun ulkopuolella turhautumista on enemmän.

Ratsupoliiseista ja muista
ylilyönneistä

Tampereen väkivallasta vähiten
ymmärrettyä ja eniten tuomittua tuntuu olevan ratsupoliisien lyöminen jääkiekkomailoilla. Kuvia poliisin
väittämistä hevosten vammoista ei ole julkisuudessa esitelty,
mutta monet paikalla olevat ovat kertoneet että hevosia lyötiin.

Ratsupoliisit ovat 1800-luvun
joukkojenhallintateknologiaa, tehokas mutta äärimmäisen
vaarallinen keino koska hevosia on mahdotonta kontroloida keskellä
väkijoukkoa. Ratsupoliisin jyräämä mielenosoittaja
 säilyi pahemmilta vammoilta ainoastaa hyvän onnen ansiosta. On
ikävää että lähinnä perinteiden vaalimisen vuoksi ylläpidetylle
ratsupoliisitoiminnalle yritetään etsiä keinotekoisesti
tarkoitusta joukkojenhallintatehtävistä, kun paljon
vaarattomampiakin tekniikoita on käytössä.

Suurimmalla osalla osanottajista
jääkiekkomailat olivat vain teeman edellyttämää rekvisiittaa, ja
uskon että ratsupoliiseja lyötiin vain spontaanina reaktiona heidän
ratsastettuaan väkijoukkoon. Päävastuu eläinten kärsimisestä
kuuluu poliisille, eläimille mielenosoitukset ovat valtavan
stressaavia vaikka mitään konfrontaatiota ei tapahtuisi. Toivon
että tämän jälkeen ratsupoliisien käytöstä
joukkojenhallinnassa luovutaan. Jos hyökkäys ratsupoliiseja vastaan Tampereella johtaa
siihen, että tulevaisuudessa joku mielenosoittaja tai satunnainen
ohikulkija ei tallaudu pillastuneen ratsun allе, niin ratsupoliisin
kimppuun hyökkääjiä pitäisi kiittää.

Sama koskee poliisikoiria, niitäkin
oli Tampereella joukkojenhallintatehtävissä vaikka ne eivät tällä
kertaa purreet ketään. Olen itse joutunut poliisikoiran puremaksi,
ja tuolloin pysyvä rampautuminen oli vain muutaman sentin päässä.
Poliisikoira on joukkojenhallintavarusteena yhtä
tarkoituksenmukainen ja turvallinen kun pokasaha. Mitä tahansa
pelotteita poliisilla on, joskus niitä joutuu myös käyttämään.
Joukkojenhallintatehtävissä hevoset ja koirat ovat kohtuuttoman
vaarallisia verrattuna niistä saataviin hyötyihin.

Lähdin mielenosoituksesta
keskustorilla, enkä nähnyt mitä sen jälkeen tapahtui. Mediassa
esillä olleista typeryyksistä näin tuomiokirkon ikkunan rikkomisen
ja “666”-numeroyhdistelmän maalaamisen helluntaiseurakunnan
seinään. Näistä ensimmäiselle buuattiin myös mielenosoituksen
aikana. Itse suhtaudun nykyiseen kirkkoon enemmän positiivisesti
kuin negatiivisesti

,
mutta ihmisillä jotka ovat joutuneet uskonnollisen manipulaation
uhriksi lapsena tai nuorena voi olla toisenlainen
mielipide.

Yhdenkään pienyrittäjän ikkuna ei
helissyt, Handelsbanken ja Stockmann ovat Elinkeinoelämän
Keskusliittoon ja Finanssialan keskusliittoon kytkeytyneitä
suuryrityksiä, ja ne ovat osavastuussa näiden ajamasta
politiikasta. Vaikka toimintatavan tarkoituksenmukaisuudesta voi olla
montaa mieltä, ei voi väittää etteivätkö kohteet olisi olleet
loogisia. Turha valittaa kestävyysvajeesta samalla kun edistetään
veronkiertoa ja vaaditaan hallintarekisteeriä

.

Siksi

Miksi sitten osallistuin
mielenosoitukseen jossa ei ollut mitään selkeää yhteistä
suunnitelmaa, ja jonka osanottajien käyttäytymistä minulla ei
ollut mitään mahdollisuuksia ennustaa eikä kontroloida? Eräs
vapaa toimittaja kritisoi anarkisteja osuvasti facebookissa näin:

 “Tätä anarkistien perusdogmia
jaksan ihailla: Anarkistit ovat (omalla päätöksellään) vastuussa
vain kukin omista teoistaan, mutta kaikki muut ovat (anarkistien
päätöksellä) kollektiivisesti vastuussa kaikkien
aatetovereittensa tekosista. Vaati todella lujaa pokkaa kaupata
tällaista kaksinaismoralismia.”

Itse myönnän olevani osavastuussa
kaikesta Tampereella tapahtuneesta jo pelkästään siksi että
osallistuin tapahtumaan. Ja myönnän osavastuuni myös poliisin
tekemisistä, koska ilman mielenosoitusta ei olisi ollut myöskään
poliisin ylilyöntejä. Mitä jos poliisin hevosella kaatama
mielenosoittaja olisi jäänyt kavioiden alle ja kuollut? Miten voin
olla valmis ottamaan vastuuta tällaisesta?

Siksi, että toinen vaihtoehto olisi
vielä vaarallisempi. On erittäin tärkeää, että Vihreiden ja
Vasemmiston tukiessa nykyisen hallituksen politiikkaa Suomessa on
olemassa muukin oppositio kuin Perussuomalaisten edustama
oikeistopopulistinen, ja tästä synergiaetua saava Suomen Sisun,
Sarastuksen, Mustan sydämen ja Kansallisen vastarinnan edustama
fasistinen oppositio. Suomen lippu polttamalla ärsytettiin ehkä
turhaan monia potentiaalisia liittolaisia, mutta samalla lähetettiin
harvinaisen selkeät terveiset kansallismielisten suuntaan.

Anarkisteilta puuttuuvat resurssit,
organisaatio ja strateginen yksimielisyys järjestää mitään
parempaa, ja strateginen näkemys on jäänyt 10 vuoden takaiseen
biletysmielenosoitus-konseptiin. Silti kiakkovierasjuhlat olivat
ainoa vaihtoehto mikä nyt on tarjolla. 10 vuotta sitten
ulkoparlamentaarinen toiminta lähestyi Vihreiden ja Vasemmiston
puoluekoneistoa ja erityisesti näiden nuorisojärjestöjä, mutta
tämä kehitys saavutti loogisen päätepisteensä jälkimmäisten
instituutioiden nielaistua ensimmäiset toimijat täysin.

Nyt ollaan
palattu Lipposen sateenkaarihallitusten aikaiseen tilaan, ja
yksittäisiä puolueita kannattavia toimijoita ja piiskuista
Marxilais-linkolalaista “Vihreää puoluetta” lukuunottamatta
kaduilla oli itsenäisyyspäivänä enää vain anarkisteja.
Vasemmistonuoret olivat suunnitelleet samaksi päiväksi omaa
mielenosoitustaan, mutta he peruivat sen joko järjestäjien puutteen
tai kiakkovierasjuhliin sekoittumisen pelon vuoksi. He ja kaikki
muutkin “keskustelua herättelevien” nöyrien laahustamismarssien
ystävät voivat miettiä sitä, miksi valtion avokätisen rahoituksen turvinkin he ovat hävinneet kaduilla kilpailun
anarkistien kanssa. 

Toistaiseksi fasismin uusi tuleminen
Suomessa on näkynyt vain yksittäisinä väkivallantekoina, mutta
tämä tulee muuttumaan lähivuosina. Suomessa ainoastaan anarkistit
ja fasistit tarjoavat vaihtoehdon nykyiselle parlamentaariselle
järjestelmälle, joka on kovaa vauhtia ajautumassa
uskottavuuskriisiin. Ja fasisteille on aivan samantekevää mitä
mieltä enemmistö heistä on, he saavat vallan mikäli he saavat
haltuunsa kadut. Toistaiseksi  anarkisteilla on Suomen kaduilla
pieni etumatka fasisteihin verrattuna, eikä halua tämän etumatkan
kaventuvan.

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu