Antti Rautiainen

Vappupuhe

Vappupuhe

Pidetty 1.5.2014 muistokäynnillä punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden muistomerkillä.

Miltei sata vuotta sitten Suomessa käytiin raaka luokkasota. Luin taannoin Kjell Westön romaanin ”Missä kuljimme kerran”, siinä on kohtaus joka kertoo paljon sodan kahden osapuolen välisestä erosta.

Joukko kirjan päähenkilöitä, Suomen tuolloisen yläluokan edustajia on kokoontunut Björknäsin kartanoon Sipooseen viettämään juhannusta 1920-luvulla. Illan kuluessa seurue on nauttinut päihteitä ja keskustelu kääntyy edellisen vuosikymmenen tapahtumiin, joihin suurin osa seurueen miehistä oli osallistunut sodan valkoisella puolella. Sananvaihto kääntyy kiistaksi, ja lopulta Lucie Lilliehjelm, toinen kartanon perineistä omistajia sanoo totuuden sanat punakaartin vangiksi aikanaan joutuneelle veljelleen Cedric Lilliehjelmille ja seurueen miehille:

”Sinä tiedät hemmetin hyvin, Ce, ja te muutkin lyseolle joutuneet tiedätte että menitte ruikuttamaan Ruotsin konsulille jos juustoviipaleet olivat liian ohuita tai jos piipputupakka oli kostunutta. Ja vajaat puoli vuotta myöhemmin teidän vankinne ryömivät omassa ulosteessaan etsiäkseen siitä sulamattomia siemeniä”.

Suomen luokkasodassa olivat vastakkain taloudellista tasa-arvoa ja demokratiaa haluava työväestö, ja barbaarinen 1800-lukulainen luokkayhteiskunta. Punakaarti syyllistyi lukuisiin ylilyönteihin, mutta kansanvaltuuskunta kamppaili niitä vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Autoritääristä hallintoa kannattaneet ja mielivallan hyväksyneet olivat punaisessa Suomessa pieni vähemmistö.

Toisin oli valkoisella puolella. Itse Mannerheim määräsi ampua kaikki punaisten puolella taistelleet venäläiset, samalla ammuttiin myös paljon venäläisiä siviilejä joilla ei ollut punakaartin kanssa mitään tekemistä. Mannerheim antoi myös määräyksen ampua kaikki selustassa tavatut punaiset, tämä määräys toimi monilla paikkakunnilla avoimena valtakirjana mielivaltaisille teloituksille. Monien paikkakuntien eliitti käytti välienselvittelyä hyväkseen päästäkseen eroon ”hankalaksi koetuista” työntekijöistä, nuorin Tampereella teloitettu oli 9-vuotias.

Viimeisten 90 vuoden aikana Suomessa on toteutettu lähes kaikki punaisten vaatimat uudistukset, tosin usein vesitetyssä muodossa. Esimerkiksi nyt toteutettu kansalaisaloite oli mukana myös kansanvaltuuskunnan ehdotuksessa Suomen valtiosäännöksi, tosin parempana –kansanvaltuuskunnan ehdottama ”kansanalote” vaati vain 10 000 kannattajaa päästäkseen eduskunnan käsittelyyn, ja mikäli eduskunta ei olisi aloitetta hyväksynyt, olisi aloitteesta järjestetty kansanäänestys mikäli kolmasosa kansanedustajia olisi sitä vaatinut. Lisäksi kansanvaltuuskunnan valtiosääntöehdotukseen kuuluivat sitovat kansanäänestykset, joita Suomessa ei vieläkään voi järjestää. Kansanvaltuuskunta oli siis vähintään 100 vuotta aikaansa edellä Suomen demokratiakehityksessä.

Valkoisia tukevan historiakäsityksen maalailemat uhkakuvat punaisten voitosta eivät perustu todellisuuteen, punaisten käytäntö osoitti että esimerkiksi sotavankien kohtelu erosi osapuolten välillä kuin yö ja päivä. Punainen Suomi ei varmasti ollut mikään valmis yhteiskunta, mutta se oli monin verroin parempi kuin valkoinen, joiltain osin jopa kehittyneempi kuin tämänpäiväinen Suomi.

Nykyinen Suomi muistuttaa paljon enemmän sitä punaista Suomea jota häviäjät ajoivat kun valkoisten voittajien luomaa valkoista Suomea. Voittajat olivat syystäkin tyytymättömiä sodanjälkeiseen kehitykseen, tätä tyytymättömyyttään radikaalit valkoiset purkivat murhaamalla sisäministeri Heikki Ritavuoren, muiluttamalla toisinajattelijoiksi epäiltyjä ja ja kapinoimalla Mäntsälässä.

Tänään valkoisten voittajien edustama 1800-lukulainen luokkayhteiskunta tuntuu kaukaiselta todellisuudelta, mutta nyt kehitys tuntuu kääntyneen takaisin siihen suuntaan. Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet lähes joka vuosi 90-luvun puolivälistä alkaen. Radikaalein oikeisto ihailee jo avoimesti ”klassista liberalismia”, eli 1800-luvun yhteiskuntamallia.

Vuoden 1918 kansalaissodan uhreja on syytä muistaa juuri siksi ettei tämä menneisyys koskaan toistuisi.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Jos Suomesta olisi tullut punainen, olisimme hukkuneet neuvostoliiton veritekoihin ja kansaamme tuskin olisi enää... Vieläkin vanhat kommunistit haikailevat Venäjän murhahallinnon perään.

Kalevi Wahrman

Ja Mäkelä laukoo kuin alaleuka puuttuisi.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Wahrman fanittaa fasistista pohjois-koreaakin, joten hänet kannattanee jättää omaan arvoonsa..

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

En usko. Punainen Suomi olisi todennäköisesti muistuttanut enemmän Pilsudskin punaista Puolaa kuin punaista Neuvostoliittoa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Venäjä/esineuvostoliitto hyödynsi bolševikkihallinnon toimesta Suomessa vallinnutta luokkajakoa maassa olleiden sotilaiden ja agitaattorien avulla kylvämään eripuraa, terrorismia ja kapinamielialaa. Heikäläisiä oli myös taisteluosastoissa.

Kyseessä oli siis ulkovaltaa vastaan käyty vapaussota, joka oli naamioitu sisällissodaksi samaan tapaan kuin Ukrainassa tänä päivänä.

Yksi punaisten keskeisimmistä tavoitteista - torpparilaitoksen lakkauttaminen - toteutettiin pikimmiten Suomen valkoisen hallituksen toimesta sodan jälkeen.

Punainen Suomi olisi ollut neuvostosuomi ja kohtalomme siinä kansojen meressä olisi muodostunut Stalinin diktateeraamaksi.

Ylilyöntejä kostotoimenpiteissä punaisia vastaan toki tapahtui, mutta Mannerheimin käskyjä tulee ymmärtää sitä kautta, että silloisessa tilanteessa ei voinut mitään jättää arvailujen varaan, vaan lopputulos Suomen kansan vapaasta tulevaisuudesta oli siinä määrin arvokas, että se oikeutti poikkeukselliset menetelmät.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset