*

Antti Rautiainen

Antifan loppu?

Ukrainan tilanne on läpeensä synkkä. Ainoa asia mikä siinä on huvittanut minua on että natseja on mukana sotimassa rintaman molemmin puolin. Eli natsit tappavat toinen toisiaan.

Tämäkään ei huvittanut minua enää sitten kun ymmärsin että antifa tekee ihan samaa 1) 2) 3)

Olen sentään varma siitä, että koko entisen Neuvostoliiton alueella vain antifan vähemmistö haluaa kuolla Porošenkon tai Putinin puolesta. Mutta ilmiö on merkittävä riesa, eivätkä yritykset vastustaa sitä 4) ole myöskään menneet ihan nappiin 5).

Tämä käy ilmeiseksi jos ajattelemme mit ätekisimme jos esimerkiksi BORN 6) tai NSO-Pohjoinen 7) valtaisi Pietarin ja julistaisi sen “kansallismieliseksi tasavalllaksi”. Tai jos Kaukasuksen emiraatti 8) valtaisi Stavropolin ja hallitsisi sieltä käsin. Jos näin kävisi, vaatisimmeko me että Putinin pitää “lopettaa välittömästi sotilaallinen toiminta ja ratkaista konflikti rauhanomaisesti, avoimissa ja tasapuolisissa neuvotteluissa ja ilman väkivallalla uhkaamista”, kuten ylhäällä viitattu “maailmanlaajuinen bändien, antifasististn ryhmien ja diy-projektien” vetoomus muotoili? Tuskin.

Ei toki olisi sen parempi taistella Putinin puolella kummassakaan näistä kuvitelluista skenaarioista. Anarkistien ei pidä liittyä mihinkään muuhun sotaan kuin luokkasotaan.

Nämä alakulttuurin näkemyksen puutteet ovat kuitenkin pieni ongelma verrattuna siihen, että monet antifasistit tukevat joko Kiovan hallitusta tai venäjämielisten “Krim kuuluu meille”-positiota.

Entisen Neuvostoliiton alueella antifa on aina ollut erilaisten liikkeiden yhteisrintama, anarkisteista ja sosiaalidemokraateista stalinisteihin, markkinaliberaaleihin ja jopa vanhollisiin “kansallispatriootteihin”, ja tämä oli tietoinen strateginen linja. 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä tämä yhteistyö oli tarpeen, se hyödytti anarkisteja monin tavoin. Koska anarkistien taktiikka ja positio oli aina selkeämpi kun näiden muiden ryhmien, anarkistit onnistuivat saamaan monia patriootteja ja kannaltaan häilyviä mukaan anarkistiblokkeihin esimerkiksi vappumarsseilla, tammikuun 19 päivän mielenosoituksissa 9) ja vaalivilpin vastaisissa mielenosoituksissa . Antifa oli yksi harvoista anarkistien menestyksekkäistä projekteista entisen Neuvostoliiton alueella viimeisten 15 vuoden aikana, mutta tämä menestys tuli kovalla hinnalla. Se maksoi monen toverin hengen.

Monet “häilyvistä” valuivat anarkistiliikettä kohti, mutta eivät läheskään kaikki. Oli aina paljon myös niitä, jotka halusivat vain ottaa rennosti keikoilla ilman natsien uhkaa, tai jotka halusivat “kunnioittaa sotaveteraanien muistoja” vastustamalla fasismia. Antifasisteja ilman vaihtoehtoa vallitsevalle järjestelmälle. Eivätkä kaikki heistä olleet niinkään “häilyviä”, neutraali suhtautuminen vallanpitäjiin ja pääomaan olla myös harkittu valinta. En usko, että on olemassa mitään universaaleja prosesseja, jotka johtavat oikeanlaiseen maailmankatsomukseen. Uskon, että ihmisen maailmankatsomuksen muotoutuminen on tulos satunnaisuuksista, se ei riipu esimerkiksi yksilön älykkyydestä. Nyt sekä Venäjällä että Ukrainassa patriotismi on valtoimenaan, joten monet häilyvistä valuvat kohti valtiovallan virallista linjaa.

Se että Antifan patrioottisimmat osat ovat päätyneet rintaman vastakkaisille puolille osoittaa, että Antifan aikakausi on ohi. Itse asiassa Venäjällä tämä aika loppui jo joskus vuosina 2011-2012, koska tällöin natsit ensimmäistä kertaa sitten RNE:n 10) aikojen vähensivät terrorin astetta ja keskittyivät sen sijaan massaliikkeen rakentamiseen. Antifan hauras yhtenäisyys oli mahdollista vain tilanteessa jossa puolustauduttiin kaikkien yhdessä kohtaamaa uhkaa vastaan, mutat BORNin ja NSO-Pohjoisen vangitsemisen jälkeen ja Venäjän fasistien massaliikkeiden luomista kohti suunnanneen taktisen käännöksen jälkeen tämä yhtenäisyys katosi nopeasti, ja sen mukana suuri osa antifasta.

“Vasemmiston yhtenäisyys” joka rakennettiin vuosien 2011-2012 protestien aikana, on nyt haudattu samalla lailla kuin sitä edeltävä “antifasistinen yhteisrintama”. Sitä mukaa kun patriotismi on vyörynyt yli äyräiden, Sergei Udaltsov 11) ja muut “vasemmistolaiset” ovat toinen toisensa jälkeen ottaneet Kremliä myötäilevän position suhteessa Ukrainaan. Nämä ihmiset ovat Venäjän vasemmiston ydinjoukkoa, ja itse asiassa suurin osa “vasemmistosta” kaikkialla on imperialisteja, jotka kovan paikan tullen tukevat vallanpitäjiä. Yhtälailla kansallisbolševikit, ajettuaan liberaaleja reformeja miltei vuosikymmenen ajan, ovat jälleen palanneet alkuperäiseen vuoden 1993 positioon jonka kuvailee hyvin heidän vanha iskulauseensa “Stalin, Berija, Gulag!”.

Nyt olemme hieman kiusallisessa tilanteessa, koska toverimme ovat vankilassa näiden “vasemmistolaisten” kanssa Bolotnajan aukion tapahtumien vuoksi. Mutta tälle ei vain voi mitään, poliittiset vangit ovat aina muisto menneestä. Taistelut joiden vuoksi he ovat vankilassa ovat aina ehtineet siirtyä historiaan. Mutta tämä ei merkitse että nämä menneisyyden kamppailut olisivat olleet virheitä. Vuosina 2002, 2005 ja jopa 2009 antifasistinen taistelu oli aivan keskeinen. Se oli tärkeä kamppailu, eikä pidä katua sitä että otimme osaa, siitä huolimatta että jotkut tuolloiset liittolaisemme ovat nyt vallanpitäjien apureita ja sikäli vihollisiamme. Se oli yhtä tärkeää kuin osallistuminen Bolotnajan aukiolla 2012, siitä huolimatta mikä oli tämän osallistumisen hinta.

Uusi poliittinen tilanne on monin tavoin samanlainen kuin tilanne vuosina 1999-2002, toisen Tšetšenian sodan aikana. Tosaalta oli vaikeaa toimia tuolloin, koska ei ollut juuri mitään liittolaisia. Vain kourallinen “vasemmistoa” vastusti sotaa, ja sotaa vastustavat liberaalit kohdistivat energiansa sellaisiin järjettömiin hankkeisiin kuin Irina Hakamadan 12) vaalikampanja. Toisaalta, nuo ajat olivat helppoja, koska pystyimme laskemaan vain itsemme varaan. Tuolloin vain anarkisteilla oli näkökulma jossa oli mitään järkeä.

Minä totuin näihin olosuhteisiin, ja omaksuin tuon ajan poliittiset käsitteet lopuksi ikääni. Siksi tämänhetkinen tilanne on minulle selkeä. Mutta mmärrän, että ihmiset jotka ehtivät tottua “Antifan” tai “vasemmiston” kaltaisiin käsitteisiin ovat nyt eksyksissä. Parhaassa tapauksessa he kirjoittavat naiveja julkilausumia, huonoimmassa tukevat Donetskin kansantasavaltaa tai jopa lähtevät sotaan sen puolesta. Mutat ajat muuttuvat, ja on tarpeen nähdä nämä muutokset ja tehdä asiaankuuluvat johtopäätökset.

Antti Rautiainen

Tämä kirjoitus kreikaksi, venäjäksi, englanniksi

1) Ukrainalaisten anti-fasistien haastattelu, yksi haastatelluista on Timur joka taisteli vapaaehtoisena Ukrainan keskushallituksen puolesta sotivassa Azov-pataljoonassa. http://theins.ru/obshestvo/1355/

2) Anton Fatullajevin haastatttelu. http://www.anarcho-news.com/2014/fatulaev/. Fatullajev on entinen venäläinen antifa-vanki, joka liittyi venäjämielisten kapinallisten puolelle ja kuoli rintamalla pian haastattelun tekemisen jälkeen.

3) Espanjalaisten venäläismielisten kapinallisten joukkoihin liittyneiden “antifasistien” haastattelu venäläiseltä TV-kanavalta. https://

4) “Maailmanlaajuinen bändien, antifasististen ryhmien ja DIY-projektien kirje” sotaa vastaan: https://www.facebook.com/moscowdeathbrigade/photos/a.379427594659.158624.293289314659/10152586680674660/. Täydellinen allekirjoittajien lista löytyy täältä: https://vk.com/againstwar2014

5) Näitä epämääräisen pasifistisen position puutteita on käsitelty yksityiskohtaisesti tässä Mratšnikin Nihilist.li-sivustolle kirjoittamassa kritiikissä, joka on luettavissa vain venäjäksi. Tämän kolumnin seuraava kappale edustaa kuitenkin samanlaista näkökulmaa kuin Mratšnik. http://nihilist.li/2014/08/08/kritika-zayavleniya-predstavitelej-muzy-ka...

6) Venäjäjän Kansallismielisten Taistelujärjestö, natsien terroriryhmä jonka jäseniä on tuomittu antifasistien Stanislav Markelovin ja Anastasia Baburovan murhista, ja joita syytetään tällähetkellä vielä kolmen muun antifasistin, Ivan Hutorskoin, Fjodor Filatovin ja Ilja Džaparidžen ja myös muiden henkilöiden murhista.

7) Kansallissosialistinen järjestö – Pohjoinen, natsien terrorijärjestö jonka jäsenet tuomittiin antifasisti Aleksei Krylovin murhasta ja 26 muusta murhasta.

8) Maanalainen islamistinen valtio, joka toimii Venäjän eteläisimmässä osassa Kaukasuksen vuoriston pohjoisrinteellä. Entinen Tšetšenian separatistitasavallan maanalainen presidentti Dokku Umarov julisti Kaukasuksen emiraatin perustetuksi lokakuussa 2007.

9) Antifasistit Stanislav Markelov ja Anastasia Baburova murhattiin Moskovassa 19. tammikuuta 2009, jonka jälkeen tänä päivänä on järjestetty vuosittain Moskovan suurimmat antifasistiset mielenosoitukset.

10) Venäjän kansallinen yhtenäisyys, kansallismielinen järjestö jonka onnistui 90-luvulla lyhytaikaisesti yhdistämään yhteen järjestöön suuri osa äärioikeistosta, mutta joka on sittemmin painunut unohduksiin sitä mukaan kun viranomaiset ovat estäneet sitä osallistumasta edustukselliseen politiikkaan ja järjestön johtajan Aleksandr Barkashovin mielenterveys on järkkynyt.

11) Vasemmistorintaman johtaja. Puolue yhdisti laajasti parlamentarisesta kommunistipuolueesta vasemmalla olevia vasemmistolaisia. Udaltsov tuomittiin vankeuteen tekaistujen syytöksien perusteella, häntä syytettiin Bolotnajan aukion mellakan järjestämisestä 6. toukokuuta 2012. Toisin kuin Vasemmistorintama, Udaltsov tukee hallitusta Ukrainan sodassa.

12) Irina Hakamada, riippumaton (uus)liberaali sodanvastainen ehdokas vuoden 2004 presidentinvaaleissa. Voitti 3.9% äänistä.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset