*

Antti Rautiainen

Kirja-arvostelu: Kunnia

Timo Hännikäisen juhannusyön humalaiset somesekoilut päätyivät valtakunnanjulisuuteen , ja tätä myötä Savukeidas Kustannus ilmoitti jättävänsä Hännikäisen kirjat jatkossa julkaisematta .

On harmillista, että Hännikäinen sai julkisen tuomion humalaisesta sekoilusta, eikä selvinpäin ajamastaan tietoisesta politiikasta johon kuuluu yhteistyö natsistisen Suomen Vastarintaliikkeen kanssa. Hännikäinen voi olla patologinen naisvihaaja, mutta monen sisältä pulpahtaa pinnalle törkyä jos tarjotut päihteet ovat riittävän kovia. Siksi humalaiset somesekoilut eivät ole kovin mielenkiintoisia.

Viikon tapahtumat ovat välitilinpäätös keskustelulle, jota käytiin helmikuussa Savukeitaan kustannuspolitiikasta ja sananvapaudesta yleensä. Sosiaalisessa mediassa, kuten tavallista, kaikki katsoivat voittaneensa keskustelun. Mitä tulee «vakaviin tiedotusvälineisiin», niissä helmikuun erä päättyi Hännikäisen voittoon.

Helsingin Sanomat riensi puolustamaan esseistin sananvapautta julkaisemalla Kunnia-kirjasta Hännikäisen aatetoverin kirjoittaman arvostelun.Ylioppilaslehti (2/2015) lähetti ironisesti kirjan luettavaksi Dan Koivulaaksolle, koska lehden mielestä hän turhaan kohkaa «muutaman sekopään joukosta», ja koska Hännikäisten näkemysten pitäminen fasistisina on ilmeistä vainoharhaa. Natsit eivät puukota eivätkä kaasuta ylioppilaslehden toimitusta eivätkä väijy lehden toimittajien ovilla öisin, joten lehden liberaalien toimittajien mielestä natsien vastustajat ovat ilman muuta vainoharhaisia narreja. Tässä suhteessa Ylioppilaslehden toimitus on liberaalien joukossa sääntö, ei poikkeus. Omasta norsunluutornista on aina kivaa ironisesti virnuilla toisten ongelmille.

Kuten Hännikäinen kirjoitti omassa blogissaan, «Saamani sympatia osoitti, että valtaosa lukevasta yleisöstä ei ymmärrä Ojajärven, Olli Löytyn,anarkistiaktivisti Antti Rautiaisen, turkulaisen vihreiden kaupungivaltuutetun Mikko Laaksosen ja heidän myötäilijöidensä pyrkimystä politisoida kustannuspäätöksiä ja ajaa omasta näkökulmastaan epämiellyttävät näkemykset mahdollisimman syvälle julkisen keskustelun marginaaliin.».

Ehkä kattavin somekeskustelu aiheesta käytiin kahdessa ketjussa kustantaja Ville Hytösen seinällä. Poistin myöhemmin omat kommenttini, mutta säästin koko keskustelun kuvakaappauksina — siihen voi tutustua täällä

«Kunnia» ja Hännikäisen poliittinen projekti

Kesäkuussa sain kirjan vihdoin luettua. Kirja oli sujuvasti kirjoitettu, kuten Hännikäisen kirjoitukset yleensä ovat. Teos ei sisältänyt originaalia ajattelua vaan oli referaatti erinäisten muiden ajattelijoiden ideoista, mutta tämä ei ole mikään puute: nykyään informaatiosta ei ole mitään pulaa, ongelma on sen jäsentely. Kirja sai minut myös pohtimaan kysymystä yksityisen ja julkisen moraalin eroista, mistä kirjoitan enemmän joskus toiste.

Kirja osoitti todeksi ennakko-oletukseni siitä, että kirja on osa Hännikäisen äärioikeistolaista poliittista projektia. Facebook-keskustelussa Hytösen seinällä Hännikäinen väitti, ettei hänen kirjallinen tuotantonsa olisi propagandan levittämistä. Kunnia-kirjalla on kuitenkin selkeä poliittinen agenda, idea on luoda «miesryhmiä» jotka verkostoituvat naisliikettä ja arvoliberaalieja vastaan, ja palauttavat konservatiivisen ja patriarkaalisen kunniakäsityksen yhteiskunnallisen aseman.

Vaikka Hännikäinen ei jaa täysin natsien aatemaailmaa, äärioikeiston katutaistelijat ovat Hännikäiselle yksi tällainen tarpeellinen miesryhmä. Hännikäisen kirjassa mainitaan myönteisenä esimerkkinä tällaisista miesjoukoista Weimarin tasavallan äärioikeistolaiset Freikorps-joukot, joiden muodostamalle perustalle natsit loivat katuarmeijansa (s. 84). Ainoa koko kirjan ajan mukana kulkeva esikuva on japanilainen äärioikeistoajattelija Yukio Mishima, joka myös organisoi tällaisia joukkoja. Kirja myös toistaa äärioikeistolaisten «maahanmuuttokriitikoiden» ajatusta siitä, että arkaaiset patriarkaaliset kulttuurit ovat ylivertaisia moderniin länsimaalaiseen verrattuna, ja syrjäyttävät jälkimmäisen mikäli «perinteiset arvot» eivät saa kunnianpalautusta (s. 165).

Yukio Mishima oli monilahjakkuus, mutta hänen kuolemansa oli koominen. Mishima marssi neljän toverinsa kanssa sotilaskasarmille, vangitsi komentajan ja julisti parvekkeelta kansallismielisen vallankumouksen alkaneeksi. Kuuntelijat vain nauroivat, minkä jälkeen Mishima teki seppukun.

Hännikäinen on seurannut idoliaan nolaamalla itsensä somessa, mikä on lähin vastine rituaaliselle itsemurhalle 2010-luvun Suomessa. Mikäli Hännikäinen jatkaa samalla linjalla ja hänestä tulee jonkinlainen älymystön Johanna Tukiainen tai Matti Nykänen, hänen marginalisoinnistaan tulee lähes mahdotonta. Tällaista kohtaloa ennustin hänelle jo kolme vuotta sitten. Selvästi jo Ilman-kirjan laukaisema prosessi todisti kirjailijalle, ettei huonoa julkisuutta ole olemassa.

Muoto ennen sisältöä

Kaavailtujen miesryhmien muoto on Hännikäiselle tärkeämpää kuin niiden toiminnan sisältö. Hännikäiselle on toisarvoista kokoontuvatko miehet joukkioiksi hakkaamaan siirtolaisia ja kommunisteiksi epäiltyjä, metsästämään vai rakentamaan pienoisrautateitä. Tämä sisällön toisarvoisuus on leimallista myös kaikelle Hännikäisen yhteistyölle natsien kanssa.

Facebookissa Hännikäinen kiisti natsien osallistuneen näyttävästi itsenäisyyspäivän marssiin, ja tivasi minulta mikä muka on hänen «yhteinen intressinsä» järjestää tapahtuma natsien kanssa. Hännikäisen venkoilu ei ollut suoraselkäistä, mutta ei myöskään suoranaista valehtelua. Hän pyrki sumuttamaan liberaaleja tukijoitaan puuttumalla epäolennaisuuksiin ja vaikenemalla olennaisuuksista. Valokuvat jotka todistivat itsenäisyyspäivän marssin järjestäjien kutsuneen Vastarintaliikkeen aktiiveita järjestysmiehiksi julkaistiin vasta maaliskuussa.

Hännikäisen tivaama «yhteinen intressi» on mahdotonta osoittaa, koska 612.fi-marssi oli täysin sisällötön tapahtuma. Sen nettisivuilla ei ollut mitään muuta tietoa kun päivämäärä ja logo. «Itsenäisyyden kunnioittaminen» on yleispätevää lätinää jota Suomessa ei oikeastaan kukaan vastusta. Hännikäisen paikalla pitämä puhe «kulttuurillisen itsenäisyyden puolesta» jätti täysin auki kuka tätä kulttuurillista itsenäisyyttä mahdollisesti uhkaa, joten se ei tarkoittanut mitään. Tämän vuoden puolella Hännikäinen liittyi yhdessä perussuomalaisten Teemu Laitisen ja Olli Immosen kanssa natsien jokavuotiseen muistokäyntiin Eugen Schaumannin haudalle. Tämäkin tapahtuma on lähes sisällötön, koska Schaumannia voi Suomessa kunnioittaa yhtälailla konservatiivi, liberaali kuin sosialistikin.

Sisällön puute ei kuitenkaan ole äärioikeistossa mitään uutta. Futuristi Marinettia kiinnosti paljon enemmän liike kuin se mihin ollaan menossa, minkä vuoksi hän päätyi mukaan perustamaan fasistipuoluetta. Saksan natsit osallistivat ihmiset projektiinsa mahtipontisten kokemuksien, ei aatteen sisällön avulla. Minua ei kiinnosta tietääkö Hännikäinen itsekään mitä haluaa. Jos hänen miesverkostonsa ovat Freikorps tai Mishiman Tatenokai, tai jos niihin osallistuu Suomen Vastarintaliike, on niistä hankkiuduttava eroon.

Seuraukset ennen syitä

Hännikäisen aatteellinen paradigma on pääosin anti-materialistinen, mikä on linjassa äärioikeistolaisuuden kanssa. Kunnia on 200-sivuinen valitusvirsi sille että feodaaliyhteiskunnan patriarkaaliset arvot ole enää hegemonisia. Syitä tähän käsitellään vain pintapuolisesti. Sivulla 13 syypää ovat kiittämättömät naiset, sivulla 18 kulttuurin rappio ja sivulla 43 median aivopesu. Sivulla 53 Hännikäinen on kuitenkin oikeassa, esittäessään syypäänä kapitalismin, teknologian ja tuotantosuhteiden kehityksen jonka myötä «moderni maailma tarvitsee enemmän hienovaraisia sosiaalisia taitoja kuin suoraviivaisia maskuliinisiä hyveitä».

Hännikäinen ymmärtää, että ritari- ja bushidō-käyttäytymiskoodeja rikottiin usein käytännössä. Sitä hän ei kuitenkaan myönnä, että niitä ei ollut koskaan tarkoituskaan noudattaa. Kyseessä oli ideologia, hallitsevan luokan itse itselleen keksimä oikeutus omille etuoikeuksilleen. Olennaista ei ollut koodien totteleminen, vaan ajatus koodista. Ajoittain koodi saattoi säännellä eliitin keskinäistä vuorovaikutusta, mutta mikään aatelisten kunniakäsitys ei ole koskaan rajoittanut sitä miten aateliset kohtelevat talonpoikia. Mikäli soturihyveet halutaan palauttaa entiseen arvoonsa, on perustettava uusi periytyvä hallitseva luokka ja vähennettävä jyrkästi ”rappeuttavaa” luokkakiertoa. Tämä on monen äärioikeiston koulukunnan päämäärä, mutta kirjassaan Hännikäinen ei pääse tähän asti.

Looginen johtopäätös «suoraviivaisten maskuliinisten hyveiden» katoamisesta kapitalismin kehityksen vuoksi olisi, että mikä tahansa Hännikäisen kaavailema miesten kunniakerho on jälkiteollisessa yhteiskunnassa surrogaattitoimintaa. Aivan yhtä tyhjää ja vieraantunutta kuin toimintaelokuvien katsominen ja toimintapelien pelaaminen. Mutta tarkoitus onkin varautua tulevaan romahdukseen. Sivuilla 54 ja 166 Hännikäinen ennustaa jälkiteollisen kapitalismin loppua. Miesverkostojen suora tarkoitus on varautua tähän romahdukseen, ja palauttaa patriarkaalinen feodaalinen järjestelmä tämän romahduksen jälkeen.

Usko kapitalismin romahdukseen yhdistää anarkisteja ja äärioikeistoa. Historialliset esimerkit osoittavat, että silloin kun kapitalismi ajautuu kriisiin, siihen hartaimmin uskovien eli liberaalien tehtäväksi jää lähinnä päättää tuleeko liberaalin kapitalismin tilalle fasistinen kapitalismi vai jonkinlainen sosialismi. Tämän vuoksi äärioikeistolle on tärkeää vakuuttaa liberaalit siitä, että se edustaa pienempää pahaa. Tämä on yksi syy siihen, että Hännikäinen pyrkii esiintymään liberaalin sanavapauden marttyyrinä.

Hännikäisen kirja on sekä mielenkiintoinen tutkielma maskuliinisuudesta (jota kirjailija luulee mieheydeksi) että äärioikeistolaista propagandaa. Suhtautumista Hännikäiseen ei kuitenkaan pidä määritellä kirjan, vaan Hännikäisen poliittisen toiminnan perusteella. Sekä Takku  että Varis-verkosto  ampuivat siis ohi kiinnittäessään huomioon kirjaan eikä kirjailijaan.

Mikäli Hännikäinen ei tekisi poliittisia projekteja Vastarintaliikkeen ja Suomen Sisun kanssa, olisi melko yhdentekevää mitä hän kirjoittaa ja kuka näitä kirjoja julkaisee. Hännikäisen painostamisen päämäärä ei ole saada häntä lopettamaan kirjoittamista, vaan saada hänet lopettamaan yhteistyö kansallissosialistien ja muun rasistisen äärioikeiston kanssa. Samalla painostus on varoitus kaikille, jotka haluavat tehdä natseista yhden legitiimin poliittisen liikkeen muiden joukossa. Siitä miksi pitää toimia näin, eikä vain tehdä natseista naurunalaisia kirjoitan seuraavassa puheenvuorossani.

Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset