*

Antti Rautiainen

Turvapaikan hakeminen ja viranomaisten virheet

Tilastollista hypoteesia testatessa voi tehdä kahdenlaisia virheitä. Ensimmäisen lajin virhe eli hylkäysvirhe on oikean nollahypoteesin hylkääminen, Toisen lajin virhe eli hyväksymisvirhe on väärän nollahypoteesin pitäminen totena. Sama jaottelu on käyttökelpoinen myös tilastotieteen ulkopuolella, vaikkapa turvapaikkapäätöksistä keskusteltaessa.

Koska Suomeen tulevan turvapaikanhakijan on todistettava turvapaikan tarve, on lähtöoletus ja nollahypoteesi että «turvapaikanhakija ei ole oikeutettu turvapaikkaan». Turvapaikasta päättävä viranomainen voi siis tehdä kaksi erilaista virhettä. Ensimmäisen lajin virhe, eli oikean hypoteesin hylkääminen, tapahtuu kun turvapaikkaa ansaitsematon, ns. «elintasopakolainen»1), saa turvapaikan. Toisen lajin virhe, eli väärän nollahypoteesin pitäminen totena, tapahtuu kun vainon uhri (tai muista syistä turvapaikan ansaitseva) ei saa turvapaikkaa ja karkoitetaan kotimaahansa 2).

Turvapaikkapäätöstä tekevän viranomaisen asema muistuttaa tilastotieteilijää, hän joutuu aina tekemään päätöksensä puutteellisen ja mahdollisesti myös ristiriitaisen informaation perusteella. Näin ollen turvapaikkapäätöstä tekevän viranomaisen päätös on aina enemmän tai vähemmän arvaus, joka voi osua oikeaan tai väärään. 

Tilastotieteessä ensimmäisen lajin virheen mahdollisuutta voi vähentää vain hyväksymällä toisen lajin virheen todennäköisyyden kasvamisen, ja toisinpäin. Mikäli turvapaikkapäätöstä tekevä viranomainen haluaa pienentää ensimmäisen lajin virhettä eli "elintasopakolaiselle" annettuja turvapaikkoja, hän vaatii enemmän ja ristiriidattomampaa näyttöä. Tällöin suurenee toisen lajin virheen todennäköisyys, koska ihmisten muisti on erehtyväinen ja koska poliittinen vaino on harvemmin tarkkaan dokumentoitu. Turvapaikkapäätöstä tekevä viranomainen voi välttää ensimmäisen lajin virheen täysin vain mikäli hän ei anna kenellekään turvapaikkaa, ja toisen lajin virheen vain antamalla turvapaikan kaikille sitä hakeville. 3)

Tilastotieteessä ei ole mitään sääntöä siitä, mikä on sopiva todennäköisyys ensimmäisen ja mikä toisen lajin virheelle. Se riippuu täysin sovellusalueesta. Kun mietitään mikä on sopiva todennäköisyys ensimmäisen ja toisen asteen virheelle turvapaikkapäätöstä tehdessä, pitää pohtia sitä kumpi näistä kahdesta virheestä on haitallisempi.

Ensimmäisen lajin virheen haitta on, että ns. "elintasopakolainen" saa turvapaikan. Hän saa ensin kotoutumistukea, ja sitten joko työllistyy tai on tavallisen suomalaisen sosiaaliturvan piirissä.

Toisen lajin virheen haitta on, että turvapaikanhakija joutuu karkoitetuksi lähtömaahansa, ja voi joutua siellä vangituksi, kidutetuksi tai murhatuksi.

Vertaamalla näitä haittoja on itsestäänselvää, että ensimmäisen lajin virhe on pienempi paha. Jopa niin paljon pienempi paha, että on syytä miettiä pitäisikö turvapaikkahakemusten tutkinnasta luopua kokonaan, ja antaa turvapaikka kaikille sitä hakeville

Toisaalta siinä missä vapaa liikkuminen on mielestäni kaikille kuuluva ihmisoikeus, vapaa muuttaminen on sitä vain turvapaikkaa tarvitseville. Siksi turvapaikka-instituutio on mielestäni syytä säilyttää ainakin toistaiseksi, eikä keskustelua turvapaikanhakijoista pitäisi sotkea keskusteluun Suomen demografisten ongelmien ratkaisutavoista tai keskusteluun kansainvälistymisen hyödyistä tai haitoista. Turvapaikka sitä tarvitsevalle on perusoikeus, riippumatta siitä onko turvapaikanhakijasta taloudellista, "kulttuurista", "geneettistä" tai mitä tahansa muutakaan hyötyä kenellekään.

Monenlaiset ihmiset hakevat Suomesta turvapaikkaa: osaa uhkaa kidutus ja kuolema, osaa äärimmäinen köyhyys, osa on seikkailijoita ja onnenonkijoita. Mutta koska ensimmäisen lajin virhe on turvapaikkapäätöstä tehdessä paljon pienempi paha, ei minua haittaa vaikka jokaista väärin karkoitettua kohti turvapaikka annettaisiin vaikka sadalle tai tuhannelle "elintasopakolaiselle".

Jokaisen "elintasopakolaisuutta" vastustavan tulisi ymmärtää, ettei ole mitään takuuvarmaa reseptiä erottaa "elintasopakolaisia" turvapaikkaa tarvitsevista. Kaikki kertovat samantyylisiä tarinoita, harvalla on kirjallista tai muuta todistusaineistoa tarinansa tueksi. Vainon uhri ja "elintasopakolainen" on erittäin vaikeaa, joskus mahdotonta erottaa toisistaan. Kaikki vaatimukset tiukemmasta prosessista ja tarkemmasta syynistä johtavat myös turvapaikkaa tarvitsevien karkoituksiin, ja karkoitusten jälkeen vangitsimisiin, kidutuksiin ja murhiin lähtömaissa.

Antti Rautiainen

1) Termi on vakiintunut mutta ongelmallinen, ja siksi käytän sitä vain lainausmerkeissä. Jos "elintasoa" pakenevan "elintaso" lähtömaassaan tarkoittaa nälkäkuoleman uhkaa, on pakeneminen sekä moraalisesti oikein että juridisesti kansainväliseen suojeluun oikeuttavaa (humanitäärisin syin).

2) Yksinkertaisuuden vuoksi tässä kirjoituksessa samaistetaan «turvapaikka» ja «kansainvälinen suojelu», vaikka viranomaiskielessä ensimmäinen on toisen erikoistapaus.

3) Sama koskee myös esim. perheenyhdistämisiä, joissa vaaditaan näyttöä lähisukulaisuussuhteesta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset