*

Antti Rautiainen

Anarkismi ja valtiollinen itsenäisyys

  • Anarkismi ja valtiollinen itsenäisyys

Anarkistit ovat usein osoittaneet mieltään itsenäisyyspäivänä, esimerkiksi poliittista eliittiä tai ympäristötuhoa vastaan. Joskus on myös poltettu Suomen lippuja, ainakin Turussa vuonna 2008 ja Helsingissä vuonna 2009. Oheinen kuva on vuoden 2009 Kuumotuskulkue-mielenosoituksesta, jossa vaadittiin ripeämpiä toimia kasvihuoneilmiötä vastaan.

Mielenosoitukset eivät kuitenkaan ole suuntautuneet Suomen valtiollista itsenäisyyttä vastaan, vaan poliittista eliittiä ja nationalismia vastaan. Valtiollisen itsenäisyyden juhlistamiseen liittyy myös valtion instituutioiden (presidentin, hallituksen, eduskunnan, armeijan, lipun ja nykyään myös mellakkapoliisin) juhliminen, ja lipunpoltto on provokaatio näitä symboleita vastaan. Toisaalta myös «kansojen itsemääräysoikeus» on anarkistien mielestä ongelmallinen käsite.

Miksi kansoilla ei ole oikeutta itsemääräämisoikeuteen?

Kansat ja historialliset ryhmät voivat tehdä historiaa kollektiivisen identiteetin, kulttuurin ja tradition kautta. Mutta niillä ei ole tietoisuutta, eivätkä ne voi tehdä valintoja. Oikeudet kuuluvat vain tietoisille olennoille jotka pystyvät tekemään valintoja.

Oikeudet tuovat aina mukanaan myös velvollisuuksia, esimerkiksi oikeudesta elämään seuraa velvollisuus suojella elämää. Kaikki joilla on velvollisuuksia voivat olla myös syyllisiä näiden velvollisuuksien laiminlyöntiin ja rikkomiseen.

Eli jos kansalla on oikeuksia, se voi myös olla syyllinen. Mikäli uskomme että kansoilla on oikeuksia, me myös oikeutamme kollektiivisen syyllisyyden doktriinin. Tämän mukaan jonkin kansanryhmän yhden yksilön teoista voi ratkaistaa kaikkia tämän kansanryhmän jäseniä, vaikka sata tai tuhat vuotta tämän yksilön kuoleman jälkeen. Kollektiivisen syyllisyyden käsite on yhteinen monille totalitaristisille ideologioille, fasismista stalinismiin. Kansanmurhat ja etniset puhdistukset perustuvat yleensä kollektiivisen syyllisyyden käsitteeseen.

Ei voi olla mitään «kansan tahtoa», mikä tahansa mielipide on aina vain yksittäisten ihmisten mielipide. He voivat muodostaa enemmistön tai vähemmistön, mutta ei ole mahdollista, että suuren etnisen tai uskonnollisen ryhmän kaikkien edustajien mielipiteet yhtyisivät. Kun puhutaan kansan tahdosta, kyse on miltei aina nationalistien tai muiden autoritaarien manipulaatiosta.

Saman kritiikin voi tietysti esittää anarkisteille ja muille sosialisteille, jotka puhuvat työläisten yhteisistä eduista. Työntekijöillä on kuitenkin aina taloudellinen intressi saada mahdollisimman suuri osa yrityksen lisäarvosta, omistajien intressissä on vähentää tätä osuutta. Nämä taloudelliset intressit ovat ristiriidassa riippumatta työntekijöiden ja omistajien poliittisista mielipiteistä.

Anarkistien päämäärä ei ole myöskään luoda itsenäistä työläisvaltiota, vaan päästä eroon työn ja pääoman vastakkainasettelusta, pysyvästi. Päämäärä ei siis ole nostaa työläiset erityisasemaan, vaan lopettaa palkkatyö ja sitä kautta työväenluokka kokonaisuudessaan. Tässä suhteessa anarkistien ja leninistien päämäärät eroavat toisistaan täysin. Leninistinen malli työläisvaltiosta on yhteensopiva nationalismin kanssa, anarkistien näkemys ei ole.

Silloin kun anarkistit ovat olleet voimakkain poliittinen toimija jollain alueella, esimerkiksi Itä-Ukrainassa vuonna 1919 ja Espanjan Aragonissa ja Kataloniassa vuonna 1936, he eivät ole perustaneet «anarkistista valtiota» vaan pyrkineet järjestämään yhteiskunnan ilman valtiollisia instituutioita.

Anarkistit mukana itsenäisyyskamppailuissa

Vaikka anarkistien mielestä kansoilla ei voi olla yhteistä tahtoa eikä intressiä, kieleen, kulttuuriin ja uskontoon liittyvät oikeudet ovat kuitenkin anarkismissa tärkeitä yksilönoikeuksia. Anarkistien päämäärä ei ole etnisten ja uskonnollisten erojen hävittäminen. Kielen ja kulttuurin vapaus edistää aina myös yksilönvapauden asiaa.

Vaikka anarkistien mukaan valtiollisella itsenäisyydellä ei ole itseisarvoa, sillä voi joskus olla välinearvoa yksilön oikeuksien edistämisen kannalta. Suomessa anarkistit (kuten kirjailijanimeä Ere Kolu käyttänyt Kustaa Liukonen) osallistuivat tsaarinvallan vastaiseen aseelliseen kamppailuun sortovuosina. 1930-luvulla Suomessa oli kovin vähän anarkisteja, mutta antiautoritaarista sosialismia kannattanut ja anarkismista kiinnostunut elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaara lähti vapaaehtoisena talvisotaan ja kuoli rintamalla.

1900-luvun ensimmäisenä vuosina Suomen itsenäisyys tuntui kaukaiselta päämäärältä, ja maanalaiseen liikkeeseen osallistuneet anarkistit eivät voineet tietää mihin heidän kamppailunsa voisi johtaa. Nyt on myöhäistä kysyä ovatko he tyytyväisiä lopputulokseen, eikä voi myöskään arvata mitä mieltä he olisivat nyt Suomen lipun polttamisesta. Anarkistien toiminta osana silloista maanalaista liikettä oli kuitenkin täysin johdonmukaista. Siksi Suomen itsenäisyys on seurausta myös anarkistien toiminnasta, eikä vain sosialistien ja porvarillisten toimijoiden panoksesta.

Joka tapauksessa valtiollinen itsenäisyys on asia josta Suomessa ei ole juuri lainkaan poliittista erimielisyyttä, ja siksi sen juhliminen ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään. Poliittisista merkitystä on vain kysymyksillä, joiden suhteen on todellisia näkemyseroja.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset