*

Antti Rautiainen

Vihan ja katkeruuden esseiden brahmiinietiikka

Antti Nylén ei ole yhteiskunnallinen ajattelija vaan yksilöajattelija. Hänen esseensä eivät ole yhteiskunnallinen muutosohjelma, vaan yksilön kokemuksia ja tunteita. Hänen vahva alueensa on estetiikka, ei etiikka, ja minä en juurikaan ymmärrä estetiikkaa.

Henkilökohtaisista tunteista kirjoittaminen on tapa välttää vastuuta esseiden yhteiskunnallisista merkityksistä. Nylénia lukiessa vahvistuu tuntumani siitä, että estetiikan ja etiikan ymmärtäminen ei ole yhteesovitettavissa.

Ei pidä yrittää rusikoida kaikkea tietoa ja taidetta minkään tympeän luokkatietoisuus-kriteerin läpi. Mutta Nylén tekee yksikäsitteisen yhteiskunnallisia kannanottoja, joten arviointi yhteiskunnallisin kriteerein ei ole keinotekoista:

On ihmisiä, joiden hinta on minun mielestäni suunnattomasti alempi kuin yhdenkään merikrotin, mutta turhapa tällaisella ajatuksella on elämöidä. Se ei mene läpi.

Vihan ja katkeruuden esseet, s. 11.

Alhaisinta nykyajassa on luottamus ihmiseen, ihmisen kykyihin. Tämä on perua kahden vuosisadan takaa Ranskan vallankumouksen murhenäytelmästä, jossa suvereenin valtion positiot tuhottiin. Itse asiassa ne täytettiin kaikilla ihmisillä. Nykyään tasa-arvoa ja vapautta vaaditaan kaikkialle, ikään kuin kaikki olisi mahdollista kaikille, ikäänkuin kaikki olisivat saaneet kaiken, ikään kuin kaikki olisivat sisimmässään sekä paaveja että kuninkaita.

Vihan ja katkeruuden esseet, s. 11.

Toimistotyötä tekevät miehet ja aineettomia asioita käsittelevät tietokonenörtit eivät yleensä ole kasvissyöjiä. Ehkä heidän on syötävä lihaa, jotta he saisivat edes rahtusen ruumiillista hallinnan tunnetta elämäänsä: tuhoan elämää, siis elän.

Vihan ja katkeruuden esseet, s. 37.

Aikamme vitsaus on, että kaikki ihmiset ovat sisimmässään antidemokraattisia, uskovat hierarkioihin. Kaikki ajattelevat salaa, että toinen on parempi toista ja että he itse sattumalta tai kohtalon oikusta ovat parempia.

Toinen vitsaus on, että me menettelemme ikään kuin me emme ajatetlisikaan noin, ikään kuin olisimme sydämessämme tasa-arvon ja yhdenmukaisuuden kannalla – ja yhtä vankasti kaikkia eroja ja hierarkioita vastaan.

Vihan ja katkeruuden esseet, s. 66.

Mikään minussa ei liikahda, kun ajattelen syrjäytyneitä, narkomaaneja, alkoholisteja. En halua auttaa heitä.

Vihan ja katkeruuden esseet, s. 69.

 

En liioin käsitä, mitä traagista on "työttömyydessä". Miksi siitä kirjoitetaan huolestuneita uutisia ja reportaaseja totisiin aikakauslehtiin?

Vihan ja katkeruuden esseet, s. 69.

Mainitsin vihantunteistani. Ne kohdistuvat eritoten humanisteihin ja ihmisoikeusihmisiin, näihin kataliin omaneduntavoittelijoihin, jotka vastustavat kaikkea suvereenia vallankäyttöä, kuten kuolemanrangaistusta, ja pitävät kaikkia ihmisiä pohjimmiltaan yhtä hyvinä...

Vihan ja katkeruuden esseet, s. 70.

 

Nylénin ja hänen ihailemansa Morrisseyn veganismi on täysin irrallaan kaikesta yhteiskunnallisesta. Syrjäytyneet, työttömät ja alkoholistit kärsikööt, eläimet on pelastettava. Halu saarnata ja olla ylemmyydentuntoinen moralisti on ensisijaista, halu muuttaa yhteiskuntaa toissijaista.

Eläinoikeusajattelulla on analogioita ihmisyhteisön emansipaatioliikkeiden kanssa, mutta sen aatteellinen perusta on niistä riippumaton. Tämä aatteellinen perusta on myös aika yksinkertainen. Ei tarvitse erityisiä älynlahjoja sen ymmärtämiseen, että länsimaisessa urbaanissa elämäntavassa lihansyönnille on olemassa ainoastaan hedonistisia perusteluja. Tämän vuoksi on mahdollista ajaa eläinten oikeuksia ajamatta kenenkään toisen oikeuksia, ja myös ymmärtämättä yhteiskunnan valtarakenteista yhtään mitään. Siksi eläinoikeusajattelu on houkuttelevaa konservatiiveille ja fasisteille jotka haluavat olla jotenkin ”eettisiä”. Ajankohtainen esimerkki näistä on Brigitte Bardot, Ranskan nykyisen äärioikeiston keskeinen vaikuttaja ja mesenaatti jonka Antti Nylén mainitsee (Vihan ja katkeruuden esseet, s. 43), ja jonka mukaan on nimetty eräs Suomessakin toimivan merinisäkkäiden suojelujärjestön Sea Shepherdin laivoista.

Nylén haluu palata aikaan ennen Ranskan vallankumousta, tai ainakin 1800-luvulle. Kuten kaikki konservatiivit, hän uskoo itselleen kuuluvan samanlainen synnynnäinen aristokraattinen tai muuten etuoikeutettu asema kuin ihailemalleen Charles Baudelairelle. Ajatus siitä, että hän olisi voinut 1800-luvulla syntyä kaivosten tai kutomoiden lapsityöläiseksi tai 1700-luvulla maaseudun maattomaksi on Nylénille mahdoton. Hän halveksuu heitä yhtä lailla kuin toimistotyöläisiä ja nörttejä, nykyajan länsimaiden proletariaattia. Taiteilija ja intellektuaali voi olla vapaa kaikista työn ja toimeentulon rajoituksista vain mikäli hänellä on feodaaliset synnynnäiset etuoikeudet, joiden turvin hänen asemansa on turvattu eliniäksi. Ei siis ole yllättävää että Nylén haikailee niiden perään.

Intian kastilaitos on esimerkki yhteiskunnasta, jossa kasvissyönti on moraalisen ylemmyyden ja ihmisarvon määrittäjä. Muiden yläpuolella oleva brahmiinien kasti nauttii monenlaisista etuoikeuksista, mutta se ei saa syödä lihaa. Tätä lihansyönnin kieltoa ei kuitenkaan ole tarkoituskaan levittää brahmiinikastin ulkopuolelle, se on vain muodollinen oikeutus brahmiinikastin moraaliselle ylemmyydelle ja etuoikeuksille. Nylénin kasvissyöntietiikka on brahmiinista etiikkaa, hänelle on yhdentekevää luopuuko häntä alempana oleva ”roskaväki” lihansyönnistä. Eli on yhdentekevää kuinka paljon eläimiä teurastetaan, pääasia ettei hän ole itse osa tätä julmuutta.

Intian kastilaitos ei ole mikään naurettava historiallinen atavismi. Se on osoittautunut maailman sitkeimmäksi feodaaliseksi valtajärjestelmäksi. Se on kyennyt sopeutumaan nykyaikaan ja se läpäisee Intian yhteiskunnan vielä tänäkin päivänä. Yhteiskuntaa, jossa 70 vuotta kestäneestä ”demokratiasta” huolimatta muutamassa osavaltiossa hädin tuskin puolet aikuisväestöstä osaa edes lukea, ja jossa äärimmäinen epätasa-arvo läpäisee kaiken. Vain ylimielinen kulttuurirasisti voi kuvitella, ettei näin sitkeälle ja elinvoimaiselle sortojärjestelmälle voisi syntyä analogioita myös Intian ulkopuolella .

Brahmiinit eivät kieltäyty lihasta koska lihansyönti on väärin, he kieltäytyvät lihasta koska lihansyönti on syntiä. Synnillä ei ole tekemistä väärinteon, vain syyllisyyden ja vallitsevien normien kanssa. Synnin käsite pönkittää valtarakenteita. Siksi Antti Nylén puhuu synnistä mielellään.

Nylén kutsutaan silloin tällöin eläinoikeusliikkeen puhemieheksi, se voi olla taktisesti kannattavaa jos halutaan eläinoikeusliikkeen vetoavan myös ihmisyyttä vihaaviin porvareihin ja aristokraatteihin.

On ilman muuta saavutus nauttia urbaanin punavihreän älymystön hyväksyntää huolimatta äärikonservatiivisesta maailmankatsomuksesta, tyhmältä ja lahjattomalta kirjoittajalta tämä tuskin onnistuisi.

 

Antti Rautiainen

Päivitys 17.1.2016 klo 03:07, muutin otsikon Antti Nylénin huomautettua siitä twitterissä

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Martti Lukkari

Enpä tiedä, rehellisemmältä tuo kuulosti kuin suurin osa siitä sonnasta jota tänne Uuteen Suomeen päivittäin suolletaan.

Käyttäjän hamalainenville kuva
Ville Hämäläinen

On olemassa sanonta lukea kuin piru Raamattua, mikä tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin se, mitä teet Antti Nylénin esseekokoelmalle. Tuollainen mehukkaimpien paljon valitseminen ja niiden tarkastelu ei ole akateemisen ihmisen hommaa. Jos oikeasti haluaa tehdä tekstianalyysia eikä vain poimia parhaita paloja omien näkemystensä perusteeksi, pitää käydä tekstejä läpi kokonaisuuksina. Sinä poimit koko esseekokoelmasta pari itsellesi sopivaa kärkevää kappaletta, mutta et ota kantaa yksittäisiin esseisiin, et mitenkään esittele tausta-aineistoasi etkä viitsi edes paneutua noihin esimerkkeihin muuten kuin ottamalla ne aluksi esiin ja viittaamalla niihin löyhästi myöhemmin.

Tuo on häpeällistä ja ala-arvoista.

Ylipäätään kirjallisuustieteen perusteista voisi olla hyötyä, jos haluaa lähteä tekemään tekstianalyysia. Silloin esimerkiksi tietäisi, että ei ole kovin (tutkimus)eettisesti kestävää tehdä huomioita jostakusta henkilöstä. Kantaa tulisi mieluummin ottaa tekstilähtöisesti tai edes tekijäkuvalähtöisesti.

Mutta juuri tekijäkuvan olet tässä sivuuttanut täysin: Nylénin esseet eivät ole mitään kädenlämpöisiä elämäntapaohjeita, vaan ironian, liioittelun ja ylemmyydentunnon sävyttämiä esseitä, joiden tarkoituksena on enemmänkin lähteä joltain varman moraalisen näkemyksen pohjalta ja herättää lukija ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omaa totunnaista maailmankuvaansa.

Kuulut kenties siihen koulukuntaan, jolle kaikki on poliittista tai jokainen teksti on yhteiskunnallinen. Kaikkia tekstejä ei kuitenkaan voi eikä kannata tulkita minään call to action -henkisinä. Ei etenkään Nyléniä. On kaiketi selvää, että noin kompromissihaluttomista ja ylemmyydentuntoisista näkemyksistä ei voi koskaan tulla valtavirtaa yhteiskuntarakenteessa. Mutta en usko sen olevan tarkoituskaan.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

On se näinkin, mutta kaiken voi lukea myös call to action-henkisenä ja mikäli Nyléniä lukee näin, niin kritiikkini osuu.

Nylén itse kommentoi twitterissä että hänen ajattelunsa on muuttunut sitten vuoden 2005, ja tämä kritiikki kohdistuu vain yhteen vanhaan kirjaan. Se on kuitenkin kirja jota yhä luetaan, ja josta monet pitävät.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset