Antti Rautiainen

Typeryyden yhteiskunnallinen merkitys

Oikeassa oleminen yhteiskunnallisessa keskustelussa edellyttää sekä empatiaa, järkeä että tietoa. Näistä empatia on mielestäni tärkein, koska fiksu mutta empatiakyvytön ihminen on vaarallisempi kuin empaattinen typerys. Mutta yhdenkin puuttuminen näistä kolmesta voi johtaa tragedioihin, kuten on usein tapahtunut. Esimerkiksi natsit saivat 1930-luvun vaaleissa ääniä niiltä eläinkokeiden vastustajilta jotka olivat tarpeeksi typeriä uskoakseen natsien välittävän eläimistä.

Ihmisten tasa-arvoisuus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kaikilla ihmisillä on samat perusoikeudet ja taloudelliset oikeudet. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita.

Mielipiteitä ja yhteiskunnallisia ehdotuksia ei voi arvottaa pelkästään sen perusteella ovatko ne periaatteessa empaattisia, oikeamielisia ja hyvää tarkoittavia, niitä pitää arvottaa myös sen perusteella ovatko ne järkeviä. Ehdotus voi olla oikeamielinen mutta typerä, tai realistinen mutta epäoikeudenmukainen. Oikeamielisyys ja järkevyys ovat siis kaksi toisistaan riippumatonta ulottuvuutta, kaksi kriteeriä. Yhteiskunnallisten ehdotusten pitää täyttää niistä molemmat.

Tietysti fiksukin ihminen voi toisinaan ehdottaa jotain typerää, ja empatiakyvytön ihminen voi joskus ehdottaa jotain oikeamielistä. Siksi onkin parempi puhua ehdotusten typeryydestä tai empatiakyvyttömyydestä, leimaamatta ihmisiä typeryksiksi tai empatiakyvyttömiksi. Mutta jos joku esittää jatkuvasti typeriä tai empatiakyvyttömiä ehdotuksia, voi tehdä tiettyjä henkilöön liittyviä johtopäätöksiä, vaikkakaan ei lopullisia sellaisia.

Ihmisten julkinen kuittaaminen typerykseksi tai empatiakyvyttömäksi on yleensä sekä retorinen että diplomaattinen itsemurha. Typerykset ja empatiakyvyttömät ihmiset on kuitenkin hyödyllistä opetella tunnistamaan ja muistamaan, kunhan pitää mielessä että typerykset voivat toisinaan tulla järkiinsä, ja empatiakyvyttömät toisinaan oppia tuntemaan myötätuntoa.

Typeryys ei ole yhteiskunnallinen ongelma pelkästään siksi, että typerät ihmiset tekevät typeriä yhteiskunnallisia ehdotuksia. Se on ongelma myös siksi, että typerät ihmiset eivät osaa arvioida toisten tekemien yhteiskunnallisten ehdotusten seurauksia, eivätkä hankkia tai arvioida tietoa ehdotusten toteuttamiskelpoisuudesta.

Kyky arvioida yhteiskunnallisten ehdotusten seurauksia ja toteuttamiskelpoisuutta on tietysti paljon laajempi asia kuin pelkkä älykkyysosamäärä, eikä sille voi varmasti löytää mitään vastaavaa kvantitatiivista mittaa. Toisaalta mikäli älykkyysosamäärä on erityisen alhainen, kyky arvioida yhteiskunnallisten ehdotusten seurauksia ja toteuttamiskelpoisuutta on rajoittunut.

En väitä että pystyisin itsekään erehtymättä arvioimaan yhteiskunnallisten ehdotusten seurauksia ja toteuttamiskelpoisuutta. Tässä suhteessa kukaan ei ole erehtymätön, mutta jotkut erehtyvät paljon useammin kuin toiset.

Ikävä kyllä ei ole mitään tapaa huolehtia siitä, että päätöksiä tekevät harvemmin erehtyvät ihmiset. Mikäli järjestelmä pyrkii siihen että päätöksiä tekevät fiksuimmat, todennäköisesti päätöksiä päätyvät tekemään empatiakyvyttömimmät. Siksi päätöksiä pitää tehdä kaikkien yhdessä, ja pitää pyrkiä siihen että ihmisten enemmistö oppii hylkäämään ehdotukset jotka ovat joko typeriä tai empatiakyvyttömiä.

Suomen feministisissä piireissä on käyty keskustelua siitä, ovatko termit "idioottimainen", "imbesilli" ja "debiili" (adjektiiveina tai substantiiveina) ableistisia. Aikaisemmin idiootti oli diagnoosi joka annettiin älykkyysosamäärän alittaessa 35, imbesilli oli diagnoosi joka annettiin älykkyysosamäärän alittaessa 50 ja debiili diagnoosi joka annettiin älykkyysosamäärän alittaessa 70. Nykyään lääketieteessä puhutaan mielumin älyllisestä kehitysvammaisuudesta, ja puhekielessä nämä kolme termiä tarkoittavat erityistä typeryyttä, eli erityistä älyn puutetta.

On hyviä syitä olla käyttämättä mitään diagnooseja haukkumasanoina, vaikka ne olisi poistettu käytöstä. Toisaalta idiootti, imbesilli ja debiili olivat diagnooseja, joiden saamiseen riitti tarpeeksi alhainen älykkyys eli tarpeeksi korkea typeryys, riippumatta siitä mistä alhainen älykkyys (eli korkea typeryys) johtui. Eli mikäli idioottimainen, imbesilli ja debiili ovat adjektiiveina ableistisia, myös typerä voi olla ableistinen adjektiivi.

Mikäli yhteiskunnallista mielipidettä ei saa sanoa typeräksi, sitä voi arvioida pelkästään sen empaattisuuden perusteella. Tosin pahanlaatuinen empatiakyvyttömyys on myös diagnoosi, eli psykopatia. Jos mielipiteitä ei saa sanoa idioottimaisiksi tai typeriksi siksi että typerillä ihmisillä on samat ihmisoikeudet kun muilla, ei niitä saa sanoa myöskään psykopaattisiksi tai empatiakyvyttömiksi, koska perusoikeudet kuuluvat myös psykopaateille.

Tällöin kaikista mielipiteistä tulee samanarvoisia. Yhteiskunnallinen keskustelu on mahdotonta, ja päätöksenteko on mahdollista vain mikäli kaikeasta ollaan samaa mieltä.

Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Psykopatia ei oikeastaan ole diagnoosi, tai sairaus; sairaus on jotakin, josta aiheutuu haittaa tai kärsimystä. Enemmänkin kyseessä on ominaisuus.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Mielestäni typeryys on yhteiskunnallinen ongelma kahdestakin syystä: ensinnäkin kansalaisten tekemät typerät valinnat vaaleissa ja toiseksi tätä seuraavasta typerästä politiikasta hallituksessa.

Yksi typeryyden aste on nähdäkseni se ymmärretäänkö eri päätöksentekotasoilla päätösten seuraukset eli muodostavatko tavoite, toiminta ja tulokset keskenään mitään riippuvuussuhdetta ja jos niin millaisen.

Bisnesmaailmassa, varsinkin jos pelataan omalla riskillä, on olennaista keskittyä oikeiden asioiden tekemiseen kun toisarvoista on vain tyytyä tekemään asioita oikein. Nykypolitiikassa mielestäni oikeiden, mm kansalaisten hyvinvointia lajalti parantavien, asioiden tunnistaminen on jäänyt muodollisesti oikealta vaikuttavan puuhastelun alle.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Tässä lisää mietittävää:
"If people can't control their own emotions, then they have to start trying to control other people's behavior." (John Cleese)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset