Antti Rautiainen

Voiko puolueita demokratisoida?

Koska edustuksellinen demokratia on Suomessa ja kaikkialla länsimaissa jo itsestäänselvyys, on syytä keskustella siitä mikä olisi seuraava kehityksen aste. Luonnolliset seuraavat saskeleet ovat suora demokratia, jossa päätöksiä tehdään yhdessä ilman edustajia, ja imperatiivinen mandaatti, jossa edustajat eivät voi poiketa ohjelmastaan, eli vaalilupausten rikkominen olisi laitonta. Anarkistit ovat ajaneet näitä jo 150 vuoden ajan, Suomessa nämä vaatimukset kuuluvat esimerkiksi anarkistiliitto Alustan periaateohjelmaan. Mutta voisivatko myös poliittiset puolueet ajaa samanlaista demokratian laajentamista?

 

Suora demokratia on Suomessa ollut vaatimuksena Muutos 2011-puolueen puolueohjelmassa . Puolue tarkoittaa tällä kuitenkin vain kansanäänestyksiä, vaikka suora demokratia on paljon laajempi käsite. Sama kapea näkemys suorasta demokratiasta löytyy myös vasemmistonuorten ohjelmasta, vasemmistoliiton ohjelmasta  ja vihreiden ohjelmasta. Myös piraattipuolue ajaa kansanäänestyksiä ohjelmassaan, mutta ei käytä termiä suora demokratia.

Kaikissa puhutaan myös kansalaisaloitteista, mutta ainoastaan vasemmistonuoret ja piraattipuolue täsmentää eroaisiko ehdotettu malli jo toteutuneesta. Piraattipuolue haluaa vain vähentää tarvittavien allekirjoitusten määrää ja pakottaa aloite käsittelyyn Eduskunnan täysistunnossa. Suomen vuoden 1918 kansanvaltuuskunnan valtiosääntöehdotuksessa oli kansalaisaloitetta vastaava "kansan alote", joka olisi mennyt sitovaan kansanäänestykseen mikäli eduskunta ei alotetta hyväksy, mutta kolmasosa edustajista kannattaa kansanäänestystä. Tämä ehdotus elää nykyään vasemmistonuorten periaateohjelmassa. Vasemmistonuorten ohjelma on myös Muutos 2011:n lisäksi ainoa jossa täsmennetään että kansanäänestysten tulisi olal sitovia.

Kansanäänestykset eivät vielä takaa että ihmisillä on käytössään kaikki tieto ja argumentit joita tarvitaan päätöksen tekemiseen. Tämän vuoksi alkuperäinen suoran demokratian muoto ei ole kansanäänestykset vaan kansankokoukset, joissa asioista keskustellaan yhdessä ja sitten päätetään niistä. Tämä ei tietenkään voi onnistua koko Suomen mittakaavassa, mutta olisi mahdollista järjestää kokouksia vaikkapa työpaikkojen, kortteleiden, kylien ja pienempien kaupunginosien mittakaavassa. Näissä kokouksissa voitaisiin muodostaa paikallinen näkemys myös valtakunnallisiin kysymyksiin.

Tämä suoran demokratian malli, jossa päätös käsitellään paikallisissa kokouksissa suoralla demokratialla ja välitetään sitten ylemmille päätöksenteon asteille, on joidenkin historioitsioiden mukaan toiminut jo keskiajan Novgorodissa. Tavallinen suoran demokratian kritiikki on sen mittakaava-ongelmat, mutta tähän ongelmaan oli keksitty kohtuullinen ratkaisu jo 700 vuotta sitten, linnuntietä 300 kilometrin päässä Suomesta kaakkoon. Jiri Sirosen 5 vuotta vanha kirjoitus Megafoni-verkkolehdestä dokumentoi hyvin pyrkimyksiä demokratisoida poliittisia puolueita Suomessa, mutta sen keskustelu suorasta demokratiasta kaatuu samaan väärinkäsitykseen mittakaavaongelmista.

Sveitsissä Glaruksen ja Appenzel Innerrhodenin kantonit tekevät tärkeimmät päätöksensä vuotuisissa kaikille täysi-ikäisille asukkaille avoimissa yleiskokouksissa. Venäjällä neuvostot käyttivät valtaa samalla tavalla vuosien 1905 ja 1917 vallankumouksien aikana, mutta bolševikkipuolue vei neuvostojen itsenäisen päätöksentekovallan nopeasti kaapattuaan vallan. Neuvostoja on syntynyt suurinpiirtein kaikissa vallankumouksissa joihin liittyy minkäänlaista ruohonjuuritason itseorganisaatiota, riippumatta siitä onko marxilaisuudella ollut mitään osaa kumousliikkeessä. Näin esimerkiksi Etelä-Korean Gwangjussa vuonna 1980 ja arabikevään aikana Tunisiassa, Egyptissä ja Syyriassa. Yksikään puolue tai nuorisojärjestö ei kuitenkaan aja yleiskokouksiin perustuvaa suoraa demokratiaa Suomeen.

Imperatiivinen mandaatti

Valtakunnallisesti toteutettavaa imperatiivista mandaattia ei myöskään löydy yhdenkään puolueen tai sellaisen nuorisojärjestön periaateohjelmasta. Sen sijaan imperatiivinen mandaatti houkuttaa puolueen sisäisessä päätöksenteossa, koska puolueissa on halua alistaa kansanedustajien päätöksenteko vaikkapa puoluevaltuuston tai puolueen johdon alle.

Suomen perustuslain pykälä 29 § kieltää imperatiivisen mandaatin, puoluekuri mukaanlukien, mutta koska Suomessa ei ole muuta perustuslakituomioistuinta kuin perustuslakivaliokunta pukkina kaalimaan vartijana, on 29 § lähinnä vain hurskas toive.

Puoluekurin kritisoijat eivät yleensä ymmärrä että Suomen eduskuntavaaleissa äänestetään yhtä paljon puoluetta kuin yksilöä. Suurin osa kansanedustajista olisi jäänyt rannalle ilman muiden listalaisten vetoapua. Mielestäni Suomen eduskuntavaalijärjestelmä on yksi parhaista toteutetuista edustuksellisen demokratian järjestelmistä. Listavaali ja äänikynnyksen puuttuminen tekee pienempien puolueiden osallistumisesta helppoa. Listajärjestyksen riippuvuus henkilökohtaisesta äänimäärästä estää puoluejohdon suosikkien suosimisen. Haittapuoli on epämääräisyys sen suhteen onko mandaatti annettu puolueelle vai yksilölle. Tämän mandaatin kahtalaisen luonteen vuoksi puoluekurista tullaan käymään keskustelua niin kauan kun järjestelmä pysyy nykyisellään, mutta tämä keskustelu ei voi päätyä mihinkään.

En kannata puolueen jäsenten imperatiivista mandaattia suhteessa kansanedustajiin, koska suurin osa äänestäjistä ei ole minkään puolueen jäseniä. Sen sijaan kaikkien puolueiden olisi syytä vaatia äänestäjien imperatiivista mandaattia suhteessa edustajiin. Imperatiivinen mandaatti on myös järkevää tuoda puolueiden sisäiseen päätöksentekoon suhteessa puolueen omiin luottamustehtäviin, puoluekokousedustus mukaanlukien.

Vasemmistoliiton sisäien keskustelu puolueen demokratisoimisesta

Li Anderssonin mukaan vasemmistoliiton puoluekokousta pohjustavissa keskusteluissa on eniten keskusteltu suoran demokratian lisäämisestä . Heikki Patomäki on valittanut demokratian puutetta puolueessa , ja Vamos-verkosto on esittänyt 10 konkreettista uudistusehdotusta. Verkoston ehdotuksista kolme lisää demokratiaa, näitä ovat ehdotukset puoluekokouskauden lyhentämisestä, ja jäsenäänestysten ja rotaation lisäämisestä. Jos vasemmistoliitossa joku on ehdottanut imperatiivista mandaattia sisäisessä päätöksenteossa (esimerkiksi suhteessa puoluekokouksen, puoluevaltuuston tai puoluehallituksen edustajiin), minulta tämä on jäänyt väliin.

Tulkitsen Vasemmistoliiton jäsenäänestyspykälää niin, että suora demokratia jossa paikallisjärjestöt järjestävät äänestystilaisuuksia valtakunnallisista alueista olisi mahdollinen. Periaatteessa näitä voisi järjestää myös reaaliaikaisesti puoluekokouksen aikana niin, että keskeisimmät osat puoluekokouksen esityslistasta käsiteltäisiin suoralla demokratialla (yhdistyslain 23 §:n kattamien asioiden käsittely jäsenäänestyksellä on kuitenkin erikseen kielletty). Näin pitkälle menevästä demokratiasta ei tietääkseni ole vielä keskusteltu vasemmistoliitossa.

Puolueissa puhutaan toistuvasti jäsenten osallistumisen ja aktiivisuuden lisääntymisestä, eikä vasemmistoliiton demokratisaatiokeskustelu ole poikkeus. Osallistumisessa, aktiivisudessa ja itseorganisaatiossa ei kuitenkaan vielä ole mitään demokraattista. Jyrkimpiin kaikenlaisen demokratian vastaisiin liikkeisiin, kuten fasistisiin, islamistisiin ja leninistisiin liikkeisiin on myös kuulunut valtavasti laajojen massojen osallistumista, aktiivisuutta ja itseorganisaatiota. Olennaista on se kuinka paljon joukoille annetaan todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Ilman todellisia vaikutusmahdollisuuksia ei osallistamisessa ole mitään demokraattista.

Ryhmädynamiikka ja puolueiden sisäisen demokratisoinnin rajat

Muodollisesti demokraattisen päätöksenteko ei merkitse paljoakaan, mikäli keskustelukulttuuri ei ole demokraattista. Yksi indikaattori huonosta toimintakulttuurista on herruustekniikoiden läsnäolo . Käsitteen on alunperin popularisoinut norjalainen sosiaalipsykologi Berit Ås 70-luvulta eteenpäin. Herruustekniikoista on sittemmin tullut vakiintunut käsite feministisessä keskustelussa, jossa tutkitaan myös esimerkiksi sitä kuka on eniten äänessä ja kenen ehdotukset saavat kannatusta. Niihin viitataan myös vasemmistonuorten tasa-arvosuunnitelmassa.

Toisin kuin keskustelussa muodollisesta päätöksenteosta, ryhmädynamiikan suhteen anarkistit eivät ole aina olleet edelläkävijöitä. Keskustelu herruustekniikoista on tullut anarkistiliikkeeseen feministisen liikkeen kautta, ei päinvastoin, ja keskustelu on ollut läsnä parlamentaarisessa vasemmistossa kenties yhtä kauan kuin anarkistiliikkeessä. 

Anarkistiliike on saanut vakutteita myös kristillisistä toisinajattelijaliikkeistä. Yhdysvalloissa osittain kveekareiden perustama Movement for New Society alkoi 1970-luvulla levittämään kveekareiden konsensuspäätöksenteon mallia ydinvoiman vastaiseen liikkeeseen. Tätä kautta keskustelu päätöksenteosta ja ryhmädynamiikasta on levinnyt muihin ruohonjuuritason liikkeisiin ja anarkistiliikkeeseen.

Poliittisten puolueiden keskustelu herruustekniikoista, ryhmädynamiikasta ja epämuodollisista hierarkioista on kuitenkin hyvä esimerkki puolueiden sisäisen demokratiakeskustelun rajoista. Puolueiden tarkoitus on nostaa esiin edustajia tekemään päätöksiä avoimella mandaatilla toisten puolesta, siksi toiset ovat aina enemmän esillä ja enemmän äänessä kuin toiset. Puolueet voivat kritisoida epämuodollisia hierarkioita, mutta muodolliset hierarkiat tulevat aina elämään ja voimaan niissä hyvin. Ajatus puolueesta ilman puheenjohtajaa, hallitusta ja/tai valtuustoa tuntuu puolueaktiiveista mahdottomalta.

Puolueiden aktiivien tavallinen puolustus tälle järjestelmälle on, että hierarkiat ovat aina olemassa joten niistä pitää tehdä muodollisia. Teesi on saanut vaikutteita Yhdysvaltain demokraattipuolueen aktivistin Jo Freemanin pamfletista Hallinnottomuuden tyrannia, mutta se perustuu Freemanin argumentin väärinkäyttöön. Vaikka Freeman oli puolueaktiivi, hän ei koskaan kirjoita institutionaalisen hierarkisen vallan ja avointen mandaattien puolesta. Delegaatio ei välttämättä tarkoita avointa mandaattia päättää mitä tahansa, koska delegaatin mandaatti voi olla myös tarkasti rajattu tai imperatiivinen.

Freemanin teesejä väärinkäytetään väittämällä että luottamustehtävien rotaation järjestön sisällä voi toteuttaa vain vaalijärjestelmän tarjoaman kontrollimekanismin kautta. Todellisuudesta valtaoikeudet seuraavat kontrollimekanismeista yhtä vähän kuin kontrollimekanismit seuraavat valtaoikeuksista. Poliittisissa puolueissa käytetään valtaa avoimesti, mutta se lisäksi niissä on takapiruja joiden valtaa ei voi mitenkään kyseenalaistaa. Esimerkki tästä on Esko Ahon konsulttiasema Sipilän hallituksessa. Vallankäytön avoimuus ei siis mitenkään poista suljettua vallankäyttöä, vaan saattaa jopa lisätä sitä. Esko Ahon valta ei vähenisi mihinkään siitä että hänet nimitettäisiin ministeriksi.

Toimivassa ryhmässä ja järjestössä kaikkien tekemiset voidaan kyseenalaistaa. Julkisuus ja avoimuus eivät edellytä mitään luottamusasemia. Rotaatio toteutuu luonnollisesti, koska ihmiset pyrkivät aina pois niistä vastuutehtävistä jotka eivät tuo mukanaan privilegioita. Antiautoritaarisissa ryhmissä ongelma on pikemminkin vastuun välttely, ei sen kahmiminen. On harvinaista että joku kuvittelisi olevansa korvaamaton jossain vapaaehtoistehtävässä, mutta tästä harhasta kärsivät on tarpeen vaatiessa helppo palauttaa maan pinnalle.

 

Antti Rautiainen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän plommer kuva
Raoul Plommer

Piraattipuolue on erikseen maininnut puoluekurin ja siitä kieltäytymisen puolueohjelman ulkopuolella.

https://piraattipuolue.fi/%3Fp%3D5163

"Perinteisissä puolueissa sitoutumattomuus on jäsenkirjan puuttumisen lisäksi ilmaissut sen, ettei valittua ehdokasta sido yhtä tiukka puoluekuri kuin ns. sitoutuneita edustajia. Tuota puoluekuria harjoitetaan lähinnä puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän toimesta.
Piraattipuolueessa sen sijaan jo lähtökohtaisesti ei olla halukkaita ylläpitämään tiukkaa puoluekuria, eikä puolue pysty pakottamaan sitoutunutta edustajaa yhtään sen paremmin tiettyyn käytökseen kuin sitoutumatontakaan."

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Tämä on epäkunnioittavaa niitä äänestäjiä kohtaan, joiden henkilökohtaisesti valitsema ehdokas ei ole päässyt läpi, mutta joiden äänet ovat auttaneet nostamaan valitun ehdokkaan vertailulukua. Todennäköisesti tällaisia äänestäjiä tulee olemaan enemmistö piraattipuolueen äänestäjistä, mikäli se saa ehdokkaita läpi kunnallisvaaleissa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset