Antti Rautiainen

Toimittajien ei ole pakko tehdä poliisin töitä

Mielestäni journalismin objektiivisuuden ideaali on todellisuudesta irtaantunut. Toimittajalla on yleensä oma mielipide, ja aina se vaikuttaa lopputulokseen. Toimittajien olisi kuitenkin hyvä antaa tilaa eri näkökulmille. Jos toimittaja esimerkiksi kannattaa poliisia ja Venäjän valtion ydinvoimamonopolia, hän saattaa esittää kielteisessä valossa Pyhäjoen protestileirin joka vastustaa ydinvoimalahanketta kansalaistottelemattomuuden ja sabotaasin keinoin. Tällöin olisi hyvä antaa tilaa myös Hanhikivenniemen ydinvoimalahankkeen vastustajille.

Poliisin konflikteissa aktivistien kanssa poliisi ei ole neutraali asiantuntijataho, vaan yksi konfliktin osapuoli. Poliisi saattaa rikkoa lakia siinä missä aktivistitkin. Esimerkiksi muovikuula-aseita ja etälamauttimia  pitäisi periaatteessa käyttää vain tilanteissa, joissa muutoin jouduttaisiin käyttämään virka-asetta. Käytännössä molemmat ovat olleet Pyhäjoen leirillä käytössä aktivistien ojentamiseksi, 14.4. etälamautinta käytettiin kolme kertaa kahliutuneeseen ydinvoiman vastustajaan , ja leirin häädön yhteydessä poliisi ampui muovikuulilla leirin keittiöhenkilökuntaa. Käytäntö levisi vappuna Tampereelle, kun poliisi rankaisi etälamauttimella suutaan soittanutta mielenosoittajaa .

Tänään ja eilen sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuvia Hanhikivenniemen entisestä protestileiristä, jotka on otettu sen jälkeen kun poliisi ajoi asukkaat pois, viilteli teltat rikki ja kutsui Rosatomin aliurakoitsijan ajamaan kaiken leirin omaisuuden hajalle puskutraktorilla. Poliisille on tietysti edullista tuhota kaikki leiriläisten omaisuus, mutta tuhoamisen jälkeen poliisin olisi kohteliasta siivota paikat eikä jättää sekasortoa maanomistajan riesaksi.

Poliisi ei ole päästänyt entiselle leiripaikalle Pyhäjoella vierailleita venäläisiä ihmisoikeusaktivisteja,  joten kuvat eivät välttämättä ole päätyneet sosiaaliseen mediaan ”satunnaisen ohikulkijan” toimesta. Ilta-Sanomat nielaisi syötin, ja tajusi joutuneensa höynäytetyksi vasta 21 tuntia uutisen julkaisun jälkeen. Käsitys poliisista neutraalina lähteenä istuu mediassa tiukasti.

Tämä on tärkeä konteksti vajaan viikon takaisiin tapahtumiin, joiden aikana ydinvoimalaa vastustaneet aktivistit heittelivät Ylen toimittajaa kivillä . En ollut paikalla, eivätkä voimalahanketta vastustaneet aktivistit ole antaneet tapaukselle johdonmukaista selitystä. Mutta yleisellä tasolla on tärkeää ymmärtää, että mikäli toimittaja kuvaa laitonta toimintaa, saattaa kuvattaville tulla kuvamateriaalista merkittäviä ikävyyksiä. Näitä voivat olla esimerkiksi vuosien mittaiset vankilatuomiot ja yli 20 vuoden pituinen ulosottokierre.

Periaatteessa toimittaja voi tarjota kuvattaville lähdesuojan, mutta tästä on tapana sopia erikseen. Mikäli asiasta ei ole sovittu, ei aktivisteilla ole syytä luottaa toimittajaan. Poliisikaan ei välttämättä kunnioita lähdesuojaa, eikä toimittajalla ole välttämättä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen ottaako poliisi haltuunsa hänen kuvaamansa materiaalin.

Eli mikäli toimittaja kuvaa yhteiskunnallisen konfliktin aikana materiaalia jonka seurauksena kuvattava voi joutua merkittäviin vaikeuksiin, ei hän ole neutraali havainnoitsija vaan konfliktin osapuoli. Neutraalius ei tietenkään ole mikään itseisarvo, mutta mikäli siitä haluaa luopua, on se syytä tehdä mahdolliset seuraukset tiedostaen.

Toki tämän lisäksi voi keskustella siitä onko toimittajien heittely kivillä reilusti ylimitoitettua voimankäyttöä, onko aktivistien puolelta naivia kuvitella ettei toimittaja lähtisi juoksemaan hyvän jutun perässä seurauksista välittämättä, olisiko syytä pyytää anteeksi, olisiko protestileirin tiedotusstrategiassa korjattavaa ja kannattaako avointa kansalaistottelemattomuutta ja sabotaasia ylipäätänsä käyttää samanaikaisesti. Yksi keskustelu ei kuitenkaan sulje toista pois, ja journalismin suhteen relevantein keskustelu on keskustelu journalismin neutraaliudesta konfliktitilanteissa.

Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Onko kirjoittaja tosissaan siinä, että pitää sabotaasia ja väkivaltaa hyväksyttävinä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoina?

Jyrki Paldán

Ehkä eivät, mutta ovatko ne yhtään sen enempää hyväksyttävämpiä keinoja ylläpitää status quoa? Sitähän Rautiainen myös ymmärtääkseni kritisoi, vaikka suoraan tuohon aiheeseen kirjoitus ei liittynytkään.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Riippuu kontekstista, kuten monen muunkin asian kanssa. Muut oikeastaan jo vastasivat tähän puolestani.

Niina Saxlund

Petri Mäkelä, jokainen varmaan lukee tekstin omalla tavallaan, mutta minä en saanut käsitystä siitä, että väkivalta ja sabotaasi olisivat hyväksyttäviä vaikuttamisen keinoja. Minusta tässä tuotiin lähinnä esille sellaisia puolia tilanteesta, joita kaikki eivät ole tulleet pohtineeksi. Ja loppuun blogisti kirjoitti seuraavaa, heittäen pallon lukijalle itselleen miettiä:

"Toki tämän lisäksi voi keskustella siitä onko toimittajien heittely kivillä reilusti ylimitoitettua voimankäyttöä, onko aktivistien puolelta naivia kuvitella ettei toimittaja lähtisi juoksemaan hyvän jutun perässä seurauksista välittämättä, olisiko syytä pyytää anteeksi, olisiko protestileirin tiedotusstrategiassa korjattavaa ja kannattaako avointa kansalaistottelemattomuutta ja sabotaasia ylipäätänsä käyttää samanaikaisesti. Yksi keskustelu ei kuitenkaan sulje toista pois, ja journalismin suhteen relevantein keskustelu on keskustelu journalismin neutraaliudesta konfliktitilanteissa."

Käyttäjän MikaSainila kuva
Mika Sainila

Järjetöntä millään lailla puolustella näitä narkkareita terroristeja, joita "aktivisteiksi" kutsutaan jostain ihmeellisestä syystä. Esim. ydinvoimalaa voisi vastustaa ihan laillisinkin keinoin, mutta nämä ovat valinneet keinoiksi mm. yrittäjien koneiden rikkomisen, Pyhäjoen kunnan opasteiden ja kylttien sotkemisen ja poliisin heittelyn kivillä. Ylen toimittajien kivitys ei haittaa, valehtelijoita he lähes kaikki ovat muutenkin.

Paula-Amanda Venho

Olen aktivisti. Osallistuin Reclaim the Cape -toimintaviikkoon ke-illasta pe-iltaan. En tuona aikana tiedä tavanneeni narkkareita enkä terroristeja. Itse en käytä väkivaltaa asioitten edistämiseen. Se, että joku muu käyttää toimintatapoja, joita en itse halua käyttää, ei vie minulta pois halua puolustaa tulevien sukupolvien ja tämän maan etuja jatkossakin. Vastustan Fennovoiman Hanhikivi1-hanketta nimenomaan järkisyistä. Pelko-tunteella suhtaudun siihen, millaista toimintakulttuuria ko. hanke on nyt luomassa ennen melko demokraattiseen oikeusvaltioon, minun kotimaahani.
Hanhikivi1-hanketta on vuosien varrella vastustettu kaikin mahdollisin laillisin keinoin. Mikään järkiperuste tai edes Suomen perustuslaki tai muut lait eivät ole vielä riittäneet pysäyttämään tuota hanketta. Perustuslakimme: "20 § Vastuu ympäristöstä / Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. / Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon." (Finlex.fi)
Saamieni tietojen mukaan Hanhikivi1-hanke on myös taloudellisesti kannattamaton mm. sähkön hinnan virheellisen ennusteen takia ja siksi, että ydinvoima nyt vaan on kerta kaikkiaan aivan uskomattoman kallis energiantuotantomuoto. Energiaa voi tuottaa monella tapaa, mutta varsinkin ydinvoimauskovaiset tuntuvat olevan kykenemättömiä keskustelemaan vaihtoehdoista tai kuuntelemaan muita näkemyksiä.

Se, että Antti Rautiaisen kirjoitusta toimittajien neutraaliuden peräämiseksi pitää toisen osapuolen puolusteluna, on mielestäni aika käsittämätöntä. Itsekin koin toimintaviikolla asioita, joita en halua puolustella. Valitettavasti ehdottomasti suurin osa niistä oli virkavallan toimintaa, joka oli mielestäni aivan järjetöntä verorahojen tuhlausta ilman suhteellisuudentajua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset