Antti Rautiainen

Indonesian joukkomurha ja He tappoivat öisin (Act of Killing) -dokumentti

  • Indonesian joukkomurha ja He tappoivat öisin (Act of Killing) -dokumentti

Vuonna 1965 kansallismieliset murhasivat Indonesiassa puoli miljoonaa, joidenkin arvioiden mukaan yli miljoona epäiltyä kommunistia. Kommunistipuolueen jäsenten lisäksi murhattiin heidän sukulaisiaan, tuttaviaan, naapureitaan, etnisiä kiinalaisia ja ylipäätänsä ihmisiä joita joku halusi murhata sopivan tilaisuuden tullen.

Tätä joukkomurhaa ei muistella Indonesiassa. Virallisen historian mukaan tapahtumien siivellä valtaan noussut Suharto esti kommunistien vallankaappausyrityksen. Joukkomurhaajat ovat siis jonkinlaisia epävirallisia kansallissankareita.

Joukkomurhaa ei muistella myöskään muualla maailmassa. Länsimaissa oltiin tietoisia tapahtumista niiden aikana, ja niihin suhtauduttiin myötäsukaisesti. Indonesian kommunistipuolue oli suurempi kuin missään muussa monipuoluejärjestelmämaassa, ja sen vaikutusvalta oli huolestuttanut länsimaissa jo pidemmän aikaa. Chomskyn mukaan New York Timesin liberaali kolumnisti James Reston kirjoitti, että Indonesian tapahtumat olivat “a gleam of light in Asia”. Time-lehden mukaan tapahtumat olivat ”the West's best news for years in Asia". CIA myös välitti listoja epäillyistä kommunisteista Indonesialle. Joukkomurha hävitti Indonesian kommunistipuolueen pysyvästi.

Tapahtumia ei muistella kansanmurhana, koska ne eivät täytä kansanmurhan määritelmää. YK:n kansanmurhakonvention mukaan kansanmurha on teko, jonka tarkoitus on ”tuhota kokonaan tai osittain kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä”. Vaikka Indonesian joukkomurhan yhteydessä suoritettiin kansanmurha kiinalaisvähemmistöä vastaan, pääkohde olivat epäillyt kommunistit. Epäillyt kommunistit eivät muodosta kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää. Tämä on yksi syy siihen että tapahtumat eivät ole laajemmassa tietoisuudessa. Mikäli kyseessä olisi ollut kansanmurha, se olisi tällä wikipedian maailman suurimpien kansanmurhien listalla jaetulla viidennellä sijalla.

Toinen syy on se että joukkomurhan suorittivat kylmän sodan voittaneiden länsimaiden liittolaiset. Suomessa sanotaan usein että Hitlerin rikoksista puhutaan enemmän kuin Stalinin rikoksista, mutta tämä väite ei  ehkä enää pidä paikkaansa. Ylivoimaisesti vähiten puhutaan kuitenkin länsimaiden ja länsimaiden liittolaisten rikoksista, vaikka Indonesian tapauksessa niiden mittakaava lähestyy ensimmäisiä.

Kansanmurhan käsite ylläpitää kansallismielistä paradigmaa

Indonesian tapahtumien kontekstissa sopii miettiä kansanmurhan määritelmän mielekkyyttä. Onko pyrkimys tuhota kokonainen etninen tai uskonnollinen ryhmä välttämättä suurempi paha kuin pyrkimys tuhota kokonainen aatteellinen ryhmä? Jossain mielessä kyllä, koska etnisyys määrittyy syntyessä ja uskontokin on kulttuurisidonnainen asia joka pääsääntöisesti omaksutaan lapsuudessa. Aate taas valitaan yleensä tietoisesti nuorena tai aikuisena, ja on olemassa aatteita, joiden edistämiselle ei ole syytä antaa sana- tai kokoontumisvapauden tarjoamaa suojaa . Toisaalta ero uskonnon ja aatteen on kuitenkin häilyvä, ja suurella osalla Indonesiassa tapetuista oli hatarat tai täysin olemattomat yhteydet kommunistiseen aatteeseen.

Kansanmurhan käsite on luotu vastareaktiona Holokaustin tapaisiin kansallismielisyyden pahimpiin ylilyönteihin. Samalla käsite kuitenkin ylläpitää nationalistista paradigmaa, koska käsite arvottaa yrityksen tuhota etninen ryhmä pahemmaksi rikokseksi kuin yrityksen tuhota fyysisesti joku muu ryhmä, esimerkiksi aatteellinen ryhmä. Indonesian vuoden 1965 tapahtumat ovat vain ”joukkomurha”; eli käsitteellisesti ne rinnallistuvat esimerkiksi Jokelan kouluampumiseen. Puolen miljoonan ihmisen suunnitelmallinen teurastus on kuitenkin aivan eri asia kuin yksittäisen häiriintyneen ihmisen isku. Siksi Indonesian tapahtumista on tarpeen puhua nykyistä enemmän, ja ehkä olisi myös tarvetta käsitteelle joka kuvailee Indonesian kommunistipuolueen fyysistä tuhoamista kokonaisuudessaan. Englanninkielisessä maailmassa on kyllä yritetty lanseerata politicide-käsitettä, mutta se ei ole lyönyt läpi eikä välttämättä myöskään se käsite jolle olisi tarvetta.

He tappoivat öisin ja pahan kiinnostavuus

Joshua Oppenheimerin vuonna 2012 (joissain maissa 2013) ilmestynyt dokumenttielokuva He tappoivat öisin (the Act of Killing) käsittelee Indonesian vuoden 1965 tapahtumia. Dokumentti on lisännyt tietoisuutta tapahtumista ympäri maailmaa, tosin enemmän ulkomailla kuin Indonesiassa. Sitä on näytetty myös Suomen televisiossa. Se on kokonaisuudessaan youtubessa tekijöiden siunauksella , tosin ilman englanninkielistä tekstitystä. Ennen Oppenheimerin elokuvaa tapahtumia käsiteltiin vuonna 1982 ilmestyneessä fiktiivisessä elokuvassa Rakkaus veitsenterällä, mutta se on paljolti unohdettu.

Dokumentti oli useammalla vuoden 2013 parhaiden elokuvien listalla, ja se on nähdäkseni yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä dokumenteista. Produktiossa on poltettu rahaa miljoona dollaria, ja se näkyy myös laadussa.

Toisaalta dokumentti on myös täysin kyyninen ja epäeettinen. Se asettaa keskiöön murhaajat, ja uhrien osa on alisteinen heille. Murhaajat näyttelevät uudestaan vuoden 1965 tapahtumia, ja välillä uhreja esittävät tapettujen sukulaiset. Yhdessä kohtauksessa murhaajat näyttelevät kuinka he tuhosivat kommunisteiksi epäiltyjen kylän. Uhreja näyttelevät henkiinjääneet asukkaat ja heidän jälkeläisensä. Koska murhaajilla on edelleen poliittista vaikutusvaltaa, epäilen onko uhreille tarjottu selkeää mahdollisuutta kieltäytyä kuvauksista. Katsojalle tämä jää epäselväksi. 

Toisaalta on selvää, että murhaajat ovat ihmisinä kiinnostavampia kuin uhrit. Uhriin on helppo samaistua, kuka tahansa voi olla uhri. Harva kuitenkaan voi olla joukkomurhaaja, tai ainakin toivomme ettei voisi olla. Siksi on dramaturgisesti oikea valinta laittaa keskiöön murhaaja, vaikka tämä valinta onkin toteutettu kyseenalaisella tavalla. Kaksi vuotta sitten Oppenheimer kuvasi He tappoivat öisin-dokumentille jatko-osan ”the Look of silence” jossa keskiössä on uhri , mutta tällä on ollut tuloja vain neljäsosa siitä mitä alkuperäisellä dokumentilla.

Oppenheimer on valikoinut murhaajiksi ne jotka näyttävät kärsivän omatunnontuskia, tai muuten prosessoivat tapahtumia. Minusta mielenkiintoisin hahmo on kuitenkin Ali Zulkadry. Hän on politiikassa edelleen toimiva joukkomurhaaja. Zulkadry ei näytä tuntevan minkäänlaisia tunnontuskia, ja hän neuvoo katuvia tovereitaan menemään terapiaan. Hän on myös päässyt elämässään pidemmälle kuin muut päähenkilöt.

Pemuda Pancasilan todellinen vaikutusvalta

Päähenkilöt toimivat kansallismielisessä Pemuda Pancasila -järjestöstä, mutta dokumentissa järjestön  nykyistä vaikutusvaltaa liioitellaan rankasti. Sen poliittinen siipi Partai Patriot (Patrioottinen puolue)  on tällä vuosisadalla saanut valtakunnallisissa vaaleissa alle 1% äänistä, eikä se ole edustettuna Indonesian parlamentissa. Vuoden 2014 vaaleissa puolue ei saavuttanut vaalikelpoisuudelle asetettuja tiukennettuja vaatimuksia. Vuoden 2009 vaaleissa puolue kuitenkin saavutti yli 10% kannatuksen Länsi-Papuan provinssissa. Selvästikin alueella jossa Indonesia on käynyt lähes 50 vuoden ajan sotaa alkuperäisväestöä vastaan on kysyntää kansallismieliselle joukkomurhan toteuttajien puolueelle.

Joukkomurhaajien luokkatausta pikkuliikemiehinä ja pikkurikollisina on kiinnostava. Tämä luokka on varmasti aivan oikein arvioinut 1960-luvun Indonesian kommunistipuolueen muodostaman uhan elämäntavalleen ja taloudellisille intresseilleen. Arvatenkin sama ryhmä on ollut otollinen rekrytointialusta kansallismielisille puolisotilaallisille joukoille myös muualla maailmassa.

Indonesian kiinalaisvähemmistön asema on mielenkiintoinen sivujuonne jota ei kuitenkaan eksplisiittisesti käsitellä. Joissain kohtauksissa kuusikymppisten kansallismielisten joukkomurhaajien ja poliitikkojen mukana pyörii paljon nuoria naisia, joista moni on selvästi Indonesian kiinalaisia. Yhdessä valaisevassa kohtauksessa Zulkadry kertoo naureskellen kuinka murhasi joukkomurhan aikana kiinalaisen tyttöystävänsä isän. Selvästikin Indonesian kansallismieliset sekä vihaavat kiinalaisia että fetisoivat kiinalaisia naisia, mutta tätä ei kuitenkaan enemmän avata dokumentissa.

Epäeettisyydestään ja ajoittaisesta oksettavuudestaan huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) He tappoivat öisin on elokuva joka kaikkien aihetta kestävien tulisi katsoa. Dokumentin opetuksia on kolme.

1. Ei ole niin suurta vääryttä etteikö sitä voitaisi lakaista maton alle.
2. Ei ole sellaista pahuutta jonka tekijät eivät voisi jatkaa elämäänsä tyytyväisinä ja onnellisena.
3. Paha ei saa palkkaansa ellei kukaan sitä kosta.
 

Antti Rautiainen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Antti Rautiainen kirjoittaa: "Joukkomurha hävitti Indonesian kommunistipuolueen pysyvästi."

Ilokseni voin kertoa, että tieto on virheellinen. Indonesian kommunistinen puolue on elvytetty uuteen toimintaan.

Puolue joutuu vieläkin toimimaan osin maanalaisuudessa ja puolueen jäsenet ovat yhä hengenvaarassa.

Em. syystä olen poistanut saamastamme viestistä päivämäärät, paikat ja nimet.

"Communist Party of Indonesia had been done from 1914 up until 1965 and we will continue this guideline of Marxism-Leninism within the PKI and towards the future of our nation.

We hereby expand our hand in friendship with the Communist and workers party for peace and socialism and give our solidarity.

Red Salute, PKI ( Communist Party Indonesia )"

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset