*

Antti Rautiainen

Trump ja republikaanien strategia

  • Trump ja republikaanien strategia

Hillary Clintonin näyttää viimeisten mielipidekyselyjen mukaan Yhdysvaltain presidentinvaalien todennäköisimmältä voittajalta, ja hänellä on ollut etumatka alusta alkaen. Voitto ei kuitenkaan ole varma, ja Trump on ottanut mielipidetiedusteluissa loppukirin. Lisäksi vaaleissa on kiinnostavaa kuka lopulta äänestää Clintonia, kuka Trumpia ja miksi.

Yhdysvaltain ja Euroopan vasemmistolainen ja liberaali media on pelotellut Yhdysvaltojen vajoavan fasismiin Trumpin voittaessa, mutta uskon että tämä on alarmistista roskaa. Trumpin puheet ovat usein huolestuttavia, hän on uhonnut jättävänsä vaalituloksen tunnustamatta ja vangitsevansa Clintonin mikäli voittaa vaalit. Euroopassa näin puhuvat lähinnä fasistit. Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ole minkäänlaista fasismin perinnettä liittovaltiotasolla, siksi tulkitsen Trumpin puheen katteettomaksi suunsoitoksi.

Tälle kannalle kallistuin viimeistään nähtyäni tämän videon. Trump ja Clinton istuvat leppoisesti vierekkäin eliitin hyväntekeväisyys-illallisella, välissään katolisen kirkon kardinaali, ja vitsailevat toisilleen. Molemmat ovat osa samaa kerhoa, perhetuttuja jotka ovat tunteneet toistensa 30 vuoden ajan. Eivät sellaiset laita toisiaan vankilaan.

Vaikka presidentin valtaoikeudet ovat Yhdysvalloissa laajat, Watergate osoitti niiden rajat. Jokainen republikaanien presidentti viimeistään Nixonin jälkeen on ollut riippuvainen puoluekoneistostaan, eikä Trump ole poikkeus. Republikaaneilla ei ole oikeastaan ollut ainuttakaan itsenäistä presidenttiä Nixonin jälkeen mahdollisesti Reagania lukuunottamatta, mutta hänkin oli ennen kaikkea näyttelijä ja showmies. Yksinvalta on erityisen vaikeaa jos tulee Trumpin tapaan puoluekoneiston ulkopuolelta.

 

Sisäpolitiikassa Trump patoaisi muutosvaatimukset

 

Trumpin presidenttiys johtaisi muutoksiin huonompaan suuntaan, mutta en usko että se olisi mikään sisäpoliittinen taantumuksellinen vallankumous. Harvemmat pääsisivät sairausvakuutusten piiriin, ja poliisiväkivalta suurkaupunkien kadulla yltyisi – tai ainakaan liittovaltio ei tekisi mitään ongelmaan puuttuakseen. Ikävää kehitystä, mutta monet näitä sivuavat päätökset tehdään joka tapauksessa osavaltiotasolla, eikä Clintonillakaan olisi niihin paljoa sanomista. Suurin osa mielenosoituksiin johtaneista poliisin tekemistä mustien tapoista on tapahtunut demokraattien hallitsemissa kaupungeissa ja osavaltioissa.

Trump on soittanut suutaan erityisesti muslimeja ja meksikolaisia vastaan, mutta vaikea kuvitella että Trumpilla olisi resursseja lisätä karkotustahtia nykyisestä. Obama on karkottanut enemmän ihmisiä kuin kaikki Yhdysvaltain 20. vuosisadan presidentit yhteensä, jopa Yhdysvaltain kansalaisia on karkotettu.

 

Clintonin ulkopolitiikka on ollut sotaisaa

 

Ulkopolitiikassa Trump ei välttämättä olisi kaksikon huonompi vaihtoehto. Clinton äänesti Irakin sodan puolesta, Clinton kannatti hyökkäystä Libyaan, Clinton kannatti jyrkempää linjaa suhteessa Iraniin  ja Clinton on myös kannattanut ”lentokieltovyöhykettä” Syyriaan. Todennäköisesti Syyriassa tämä olisi samanlainen interventio kuin "lentokieltovyöhyke" oli Libyassa.

Vaalipuheiden valossa uuden Irakin sodan kaltainen katastrofi näyttäisi vähemmän todennäköiselta Trumpin kuin Clintonin Yhdysvalloissa, toisaalta vaalipuheilla ei välttämättä ole tekemistä todellisen politiikan suunnan kanssa. Clinton on ainakin yleisen mielipiteen johdateltavissa. Hänen kantansa esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asemaan ja julkiseen terveydenhoitoon ovat heilahdelleet äänestäjien näkemysten mukaan, joten hän ei välttämättä tee sellaisia typeriä päätöksiä joita äänestäjien enemmistö vastustaa.

Ilmastolle Trump olisi ikävä vaihtoehto, mutta myös Clinton on kannattanut vesisärötystä. Lisäksi Clinton on kannattanut Keystone XL-öljyputkea, kunnes kääntyi vastustamaan sitä vaalitaktisista syistä . Poukkoilu äänestäjien mielipiteen mukaan ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia, eikä Yhdysvallat ole yleensäkään ollut mikään ilmastopolitiikan edelläkävijä.

Clintonin kampanja on myös joutunut siirtymään vasemmalle saadakseen Sandersin kannattajat vaaliuurnille, mutta Yhdysvalloissa vaaliohjelmilla on vähemmän merkitystä käytännön politiikan kanssa kun Suomessa.

 

Eniten ääniä saanut ei välttämättä voita
 

Suomen media uutisoi lähinnä mielipidetiedustelut, mutta tämä on harhaanjohtavaa. Yhdysvaltain vaalit ovat valitsijamiesvaalit, ja vieläpä niin että lähes kaikissa osavaltioissa voittaja saa kaikki osavaltion valitsijamiehet. On siis hyvinkin mahdollista että enemmän ääniä saanut häviää vaalit, kuten kävi vuonna 2000. Teoriassa valitsijamiesvaalit voi hävitä vaikka saisi lähemmäs 75% äänistä, mutta käytännössä 5% voitto äänistä on jo varma voitto myös valitsijamiehistä.


Kamppailun kannalta merkitystä on vain muutamalla osavaltiolla, niillä joissa ehdokkaiden kannatus on suurin piirtein tasan. Mielipidetiedustelujen sijasta kannattaa seurata näitä fivethirtyeight.com-sivuston visualisaatioita, erityisesti ”mutkainen tie” (winding path)-diagrammia jossa osavaltiot on järjestetty yksiulotteiselle janalle kannatussuhteiden mukaan Keskiviivan itselleen voittanut ehdokas voittaa. Kuvio osoittaa, että Clintonin voittaa lähes varmasti mikäli hän voittaa Coloradon, New Hampshiren ja Pennsylvanian.

 

Republikaanien strategia

 

Fivethirtyeight.comin Nate Silver teki äänestyskartat siitä kuinka miehet ja naiset äänestäisivät sivuston mallin mukaan Tämän mallin mukaan mikäli vain miehet äänestäisivät, Trump voittaisi 350 valitsijamiehellä 188 vastaan. Mikäli vain naiset äänestäisivät, Trump saisi vain 80 valitsijamiehestä.

En ole nähnyt valitsijamieskohtaija arvioita rodun vaikutuksesta, mutta todennäköisesti tulokset olisivat samansuuntaisia kuin vuoden 2012 vaaleissa. Silloin valkoiset miehet olisivat suoneet Obamalle vain 37 valitsijamiestä . Mustat taas ovat miltei yksimielisesti Trumpia vastaan, syyskuussa Economistin ja YouGovin kyselyssä vain 3% mustista ilmoitti aikovansa äänestää Trumpia.

Viimeisten vuosikymmenien aikana Yhdysvaltain politiikka on polarisoitunut yhä jyrkemmin sukupuolen ja rodun mukaan. Usein rodun ja sukupuolen politiikkaa kutsutaan identiteettipolitiikaksi, mutta myös materialistinen työväenluokkainen politiikka tarvitsee identiteettejä. Marxillekin oli olennaista että luokka tiedostaa intressinsä ja kamppailee niiden puolesta. Trumpin politiikka ei siis välttämättä ole yhtään sen enempää tai vähempää identiteettipolitiikkaa kuin vaikkapa Clintonin tai Sandersin politiikka.

Äänestäjäkunnan polarisoituminen rodun ja sukupuolen mukaan johtuu Yhdysvaltain poliittisesta järjestelmsästä. Enemmistövaalitapa suosii kaksipuoluejärjestelmää, ja kahden pääpuolueen on kyettävä sisällyttämään itseensä lukuisia aatteita ja muuntauduttava poliittisten muutosten mukaan. Suurien puolueiden on jatkuvasti kyettävä keksimään itsensä uudestaan, erityisesti tämä koskee republikaanipuoluetta joka on historiallinen altavastaaja. Tämän uudelleenkeksimisen aikana puolueiden kannatuspohja on usein muuttunut täysin, ja siksi Yhdysvaltain poliittiset historioitsijat erittelevät 5-6 eri puoluejärjestelmää joiden välillä puolueiden luenno on muuttunut.

Republikaanipuolue perustettiin 1850-luvulla vastustamaan orjuuden leviämistä uusiin osavaltioihin, ja kolmas puoluejärjestelmä syntyi. Demokraattipuolue ei kyennyt muodostamaan yhtenäistä kantaa kysymykseen ja hajosi, minkä seurauksena republikaanipuolue pääsi valtaan.

 

Yhdysvaltain neljäs puoluejärjestelmä

 

10 vuotta republikaanipuolueen perustamisen jälkeen orjuus oli kuitenkin lakkautettu, ja puolue tarvitsi uuden olemassaolon oikeutuksen. Seuraavien vuosikymmenien aikana se alkoi uudistamaan itseään, ja neljäs puoluejärjestelmä syntyi. Republikaaneista tuli Etelässä kansalaisoikeuksia puolustanut integraatiopuolue, jota kannattivat ennen kaikkea mustat. Pohjoisessa siitä tuli pohjoisten suuryritysten intressien puolue, ”talouspuolue” joka kannatti esimerksi korkeita suojatulleja. Lisäksi republikaanit olivat enemmän protestanttien puolue ja demokraatit katolisten ja muiden uusien siirtolaisten. Demografinen muutos toimi republikaaneja vastaan, koska protestanttien osuus väheni.

Etelässä demokraatit rakensivat segregaatiojärjestelmän, mustilta vietiin äänioikeus ja sitä myötä republikaaneilta vietiin suurin osa äänistä. Segregaation voitto Etelässä oli niin täydellinen, etteivät pohjoisen republikaanit nousseet erityisen ponnekkaasti sitä vastaan. Rotukysymys poistui liittovaltiotason politiikan keskiöstä vuosikymmenten ajaksi.

Miljoonat mustat pakenivat köyhyyttä ja segregaatiota pohjoisen metropoleihin, joten republikaanien mahdollisuudet voittaa Etelä strategiansa puitteissa katosivat pysyvästi. Väestön painopiste oli kuitenkin pohjoisessa. Republikaanit onnistuivat pysyttelemään vallassa suurimman osan ajasta profiloitumalla liberaaleja uudistuksia ajavana Pohjoisen talouspuolueena, vaikka protektionismista luovuttiin. Demokraattipuolue oli valtakunnanpolitiikassa altavastaaja yli 70 vuoden ajan.


Viides ja kuudes puoluejärjestelmä


1930-luvun lama kuitenkin antoi demokraateille mahdollisuuden. Franklin D. Roosevelt nousi valtaan vasemmistoliberaalilla New Deal-ohjelmalla johon liittyi talouden julkiset tukitoimet ja myönteinen suhtautuminen ammattiliittoihin. Demokraatit tekivät läpimurron Pohjoisessa ensimmäistä kertaa 1850-luvun jälkeen, ja viides puoluejärjestelmä syntyi

New Deal oli kaupunkilaista politiikkaa joka jätti Pohjoisen maaseudun republikaaneille, mutta tästä ei ollut republikaaneille paljon iloa koska kaupunkien osuus väestöstä ylitti 50% jo 1920-luvun taitteessa ja se kasvaa edelleen. Demokraatit työnsivät republikaanit syrjään, ja republikaanien oli pakko keksiä itselleen uusi strategia toista kertaa 100 vuoden aikana.

Kansalaisoikeusliikkeen ja itsenäistyvien kehitysmaiden luoman kansainvälisen paineen vuoksi Etelän segregaatiojärjestelmää alettiin purkamaan toisen maailmansodan jälkeen. Tämä hajotti demokraattipuolueen Etelässä, ja Vuonna 1968 Etelän rasististen demokraattien oma presidenttiehdokas George Wallace sai 13.5% äänistä. Republikaanit päättivät saada nämä äänet jatkossa itselleen. Puolue loi ”eteläisen strategian” . Siinä kansalaisoikeusuudistukset hyväksyttiin, mutta niiden merkitys pyrittiin minimoimaan liberaalilla talous- ja sosiaalipolitiikalla joka estäisi mustia nousemasta taloudellisesta ahdingosta. Näin syntyi Yhdysvaltain kuudes puoluejärjestelmä .


Eteläinen strategia oli suuri menestys. Yhtenäisenä blokkina äänestäneistä Etelän valkoisista tuli Yhdysvaltain presidentinvaalien kuninkaantekijä 40 vuoden ajaksi, vuoteen 2008 saakka. Vuosina 1968-2004 vain kaksi demokraattia (Carter ja Clinton) voitti presidentinvaaleja, eivätkä he olisi voittaneet mikäli eivät olisi olleet Etelän valkoisia miehiä. Eteläinen strategia laajensi republikaanien perinteistä ydinkannattajaryhmää. 1800-luvulla se oli Pohjoisen valkoiset protestanttimiehet. Nyt kaikki valkoiset miehet, ja myös rotuetuoikeuksistaan huolestuneet valkoiset naiset kelpasivat.

Eteläisen strategian seurauksena puolueiden kannatus lähti polarisoitumaan entistä enemmän rodun ja sukupuolen mukaan. Strategia toimi tehokkaasti erityisesti 1980-luvulla, mutta se ei taannut pysyvää voittoa. Rotupolitiikan menestykselle välttämätön demografinen kehitys pelasi jälleen republikaaneja vastaan, he tiesivät tämän hyvin ja pyrkivät siksi tekemään uusia avauksia.

 

Republikaanit uutta strategiaa etsimässä


1970-luvulla uusi avaus oli kristillinen oikeisto ja 00-luvulla teekutsuliike. Kristillinen oikeisto kuitenkin lähinnä vain uudelleenlämmitti 1800-luvun republikaanien protestanttista agendaa, ja teekutsuliike tarjoili eteläisen strategian liberaalia talous- ja sosiaalipolitiikkaa entistä radikaalimpana versiona. Nämä liikkeet eivät onnistuneet laajentamaan republikaanien kannatuspohjaa, vaan lukitsivat sen vain entistä tiukemmin vanhaan poteroonsa. Nämä strategiat ovat kuitenkin onnistuneet hidastamaan poliittista murrosta mobilisoimalla tehokkaasti ydinkannattajakunnan. Vuosina 2000-2012 presidentinvaalit voittanut puolue on vaihtunut kertaakaan vain 9 osavaltiossa, eikä tulevien vaalien lopputulos tule eroamaan paljoakaan vuoden 2012 tuloksesta. Veikkaan että enintään 4 osavaltiota tulee äänestämään toisin kuin vuonna 2012.


Kumpikaan uudistusliike ei pystynyt estämään Obaman voittoja presidentinvaaleissa. Kongressivaaleissa republikaanit ovat pärjänneet vaalipiirirajojen manipuloinnin eri gerrymanderingin avulla, esimerkiksi Pennsylvaniassa demokraatit voittivat vuonna 2012 51% äänistä, mutta vaalipiirirajojen manipuloinnin takia he saivat vain viisi paikaa kahdeksastatoista.

 

Syntyykö Yhdysvaltoihin nyt seitsemäs poliittinen järjestelmä?
 

Trumpin strategia on ensimmäinen yritys laajentaa republikaanien kannatuspohjaa. Hän ei pyri loistamaan henkilökohtaisella moraalillaan ja kannattaa protektionismia. Sekä kristilliselle oikeistolle että Etelän strategian laissez-faire talouspolitiikalle on käännetty selkä. Näiden tukiryhmien sijasta pyritään vetoamaan entistä suoraviivaisemmin valkoiseen työväenluokkaan, erityisesti miehiin.


Tämä muutos näkyy tässä kartassa, joka vertailee kuntakohtaisia vuoden 2012 vaalien tuloksia ja nykyisten mielipidemittausten tuloksia. Se osoittaa että Trump on voittamassa eniten Pohjoisessa, ja Clinton Etelässä, mikä kertoo siitä miten Trump on ainakin osittain hylännyt eteläisen strategian. Etelän menetystä vastaan Trump on saanut valtavan etumatkan kouluttamattomien valkoisten työväenluokan miesten parissa, tämän ABC:n ja Washington Postin kyselyn mukaan hän oli syyskuun lopussa voittamassa heidän kannatuksensa 76%-19% .
 

Kouluttamattomien tuki ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Trumpin äänestäjät ovat keskimäärin pienituloisia. Trumpin kannatus selitetään usein köyhien ja syrjäytyneiden pettymyksellä, mutta Trumpin kannattajien tulot ovat keskimäärin korkeammat kuin Clintonin kannattajilla. Toisaalta Trumpin kannattajat olivat keskimäärin köyhempiä kuin muiden republikaanien esivaalien ehdokkaiden, ja köyhät ovat se ryhmä joiden tuen hän yrittää saada puolelleen. Republikaanien uskollisten, hyvätuloisten äänestäjien tuki hänellä jo on, sen eteen ei pidä kamppailla.

Trumpin nykyinen tuki kouluttamattomien valkoisten työväenluokan miesten parissa ei vielä riitä voittoon. Salonin mukaan edes 99% kannatus tässä demografisessa ryhmässä ei riittäisi Trumpin voittoon. Voittaakseen hänen on pakko saada ennusteita enemmän ääniä mustilta, latinoilta, naisilta ja koulutetuilta.

Kuinka nopeasti republikaanipuolueen olisi löydettävä itselleen uusi suunta? Mikäli Hillary voittaa vaalit mutta talous ei lähde hurjaan kasvuun, Hillaryn lyöminen vuonna 2020 on mahdollista ilman erityistä uudistautumista. Hillary on epäsuosittu jo nyt, ja hän olisi hyvinkin voinut hävitä jollekin neutraalimmalle republikaanien ehdokkaalle.

Seuraava Yhdysvaltain väestönlaskenta on vuonna 2020, ja sen tulokset heijastuvat vuoden 2024 vaaleihin. Koska väestö valuu Etelän osavaltioihin jotka ovat yhä vankasti republikaanien hallussa, muuttoliike hyödyttää republikaaneja lyhyellä aikavälillä. Republikaanit ovat kuitenkin menettämässä Etelää hitaasti, demokraatit pärjäävät presidentinvaaleissa hyvin Virginiassa, Pohjois-Carolinassa ja Floridassa. Myös Georgiassa demokraatit menestyvät yhä paremmin. Republikaaneilla on siis näiden vaalien jälkeen vielä kaksien presidentinvaalien verran aikaa etsiä vaihtoehtoa eteläiselle strategialle, mutta ensi vuosikymmenen loppupuolella olisi viimeistään aika löytää uusi suunta.


Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Asiantunteva kirjoitus! Tällaisia lukee mielellään. En näe Hillary Clintonin ulkopoliittista ajattelua kuitenkaan erityisen sotaisana, uskon että hän presidenttina pyrkisi vain asettamaan esim. Venäjälle rajat. Trump on ulkopolitiikassa kirjoittamaton lehti. Jos hän puheidensa mukaisesti jättäisi Itä-Euroopan (mukaanluettuna Suomi) Venäjän etupiiriin, se rohkaisisi Putinia uusiin aggressioihin. Toisaalta Trumpin kokemattomuus yhdistettynä arvaamattomuuteen voisi johtaa ennennäkemättömään vastakkainasetteluun ydinasevaltojen (USA, Venäjä, Kiina) välillä. Varmasti neuvonantajat ja virkakoneisto pyrkisivät kuitenkin pehmentämään Trumpin ylilyöntejä ja hänellä saattaisi lopulta olla halu kuunnella näitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset