Mitä olivat nihilistit?
Kuten monien muidenkin poliittisten liikkeiden nimitykset, nihilismi oli alunperin ulkoapäin annettu haukkumasana, joka on vasta myöhemmin omaksuttu itsemäärittelyksi (näin kävi paljolti myös anarkismin ja feminismin kanssa).
Nihilististä poliittista liikettä edelsi 1800-luvun filosofien keskustelu aiheesta, tässä nihilismi oli kritiikin kohde eikä kenenkään itsemäärittely. Termin popularisoi Kantin rationalismia kritisoinut Friedrich Heinrich Jacobi.
Ensimmäistä kertaa nihilismiä on käytetty poliittisena identifikaationa ilmeisesti Turgenevin kirjassa isät ja lapset, joka ilmestyi 1861. Näin Arkadi Kirsanov kuvailee kirjassa ystäväänsä Bazarovia (Juhani Konkan suomennoksessa):
”Nihilisti on ihminen, joka ei kumarra minkäänlaisia auktoriteettejä, ei hyväksy ainoatakaan prinsiippiä uskona, olipa tuo prinsiippi minkälaisen kunnioituksen ympäröimä tahansa”.
Tuon ajan venäläiset radikaalit eivät kuitenkaan kutsuneet itseään nihilisteiksi, vaan esimerkiksi sosialisteiksi tai vain vallankumouksellisiksi. Yleinen nimitys oli myös ”narodnikit”, ”narod” tarkoittaa kansaa. 1870-luvun loppupuolen ja 1880-luvun alkuvuosien merkittävin vallankumouksellisten järjestö oli Narodnaja volja, ”Kansan tahto”. Taisteltiin kansan puolesta tsaarin yksinvaltaa vastaan. Toisinaan tämä suomennetaan ”populisteiksi”, mutta itse en suomentaisi näin, koska nykyään populismi tarkoittaa jotain ihan muuta.
1880-luvulla ja nykyäänkin ”narodnikki” ja ”nihilisti” olivat synonyymejä narodnikkien vastustajien keskustelussa. Narodnikit eivät kuitenkaan täysin vastanneet Turgenevin (tai Dostojevskin kirjassaan Riivaajat) luonnostelemaa kuvaa. Vaikka narodnikkien keinot olivat radikaaleja, päämäärät eivät välttämättä olleet sitä – keskeisimmät vaatimukset olivat maareformi ja perustuslaki. Narodnikit olivat periaatteessa sosialisteja, mutta käsitys sosialismista ei ollut kovin kirkas.
Monikaan narodnikki ei selvinnyt 1880-luvun teloituksista ja pitkistä vankilatuomioista hengissä, mutta yksi Narodnaja voljan johtajista, Vera Figner liittyi vuonna 1917 kadettien eli Perustuslaillisten demokraattien puolueeseen. Se oli maltillisin Venäjän uudistusmielisistä puolueista, nykyajan termeillä sitä voisi kuvata liberaaliksi.
Turgenevin luonnostelemaa kuvaa nihilisteistä ja todellisia narodnikkeja kuitenkin yhdisti vankka usko edistykseen ja tieteeseen, erityisesti luonnontieteisiin, ja virallisen kirkon ja muiden feodaalisten auktoriteettien vastustaminen.
Narodnikit katosivat poliittisena liikkeenä jo 1880-luvulla. Heidän aatteellisesti läheisimmistä seuraajistaan sosiaalivallankumouksellisista eli eserristä teki selvää bolševikkihallinto. Romanttinen idea tyrannin murhaavasta yksittäisestä pomminheittäjästä jatkoi kuitenkin elämäänsä individualistisen anarkismin parissa. 1900-luvulla ja erityisesti tällä vuosituhannella useat individualistiset anarkistit ovat alkaneet kutsua itseään nihilisteiksi, tehdäkseen selvemmän eron laajempaan anarkistiliikkeeseen. Aatteellisesti nämä ”uusnihilistit” kuitenkin eroavat 1800-luvun narodnikeista. Päämäärät ovat erilaisia, eikä uusi suuntaus myöskään jaa narodnikkien vankkumatonta uskoa tieteellisen edistyksen väjäämättömään voittoon.
1800-luvun narodnikeista voi kuulla lisää huomenna, luennoin aiheesta Kupolissa (Mannerheimintie 5 B 7. krs.) klo 16:30 (ruokaa tarjolla 16:00). Luulenpa, että aiheen puolesta tämä on suosikkini kaikista luennoistani koskaan, mutta sen vuoksi on myös paineita panna parastani!
Luento facebookissa: https://www.facebook.com/events/1768763650105911/
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/filos/vk/…
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin filosofiassa nihilismi ymmärretään täysin destruktiiviseksi ajatteluksi. Eli kritiikkiä ja rakenteiden purkamista ilman mitään konstruktiivista ajattelua tai positiivista visiota.
https://en.wikipedia.org/wiki/Nihilism
Mikä on mielestäsi tämän filosofian suhde narodnikkien ajatteluun? Ja jos tässä on suuri ero, niin mistä filosofinen nihilismi sitten kehittyi?
Ilmoita asiaton viesti