*

Antti Rautiainen

Kyllä Putinia Suomessa vastustetaan

  • Mielenosoitus Putinin vierailun aikana heinäkuussa 2016
    Mielenosoitus Putinin vierailun aikana heinäkuussa 2016

Suuni loksahti auki, kun luin että tämä Laurin Nurmen  kirjoittama aivopieru voitti Sanomalehtien Liiton paras juttu-kilpailun näkökulmajutun palkinnon . Mikä suomalaisia toimittajia oikein vaivaa?

Kirjoituksen teesit ovat osoittautuneet vääriksi julkaisuajankohdasta palkinnonjakoon kuluneina kuukausina. 
Mosulin piirityksessä, johon Yhdysvallat otti aktiivisesti osaa, on saattanut kuolla alle vuoden aikana jopa 40 000 siviiliä. Tämä on enemmän kun Alepon piirityksessä kuoli 4 vuoden aikana siviilejä ja taistelijoita yhteensä, mutta kukaan ei ole osoittanut mieltään massiivisten tuhojen vuoksi Suomessa eikä muuallakaan. Tällä hetkellä Yhdysvaltain ja Iranin tukemat lahkolaiset šiialaisjoukot teurastavat Mosulin siviileitä täysin valikoimatta.

Nurmi ei huomioi kirjoituksessaan yhtäkään Venäjän politiikkaa vastaan järjestettyä viime vuosien mielenosoitusta. Samaan aikaan kun Nurmen kirjoitus julkaistiin viime syyskuussa, 24.10.2016 järjestetyn Save Syria-mielenosoituksen järjestelyt olivat Helsingissä käynnissä. Sanomalehtien liiton kilpailuraadin mielestä tätäkään mielenosoitusta ei ilmeisesti tapahtunut, vaikka se oli Suomen mittakaavassa merkittävän suuri.

Putinin politiikan vastustamisen tärkeydestä olen samaa mieltä Nurmen kanssa, ja niin ovat suurin piirtein kaikki muutkin Suomessa, korkeimman poliittisen ja taloudellisen eliitin ulkopuolella. Kirjoitus ei kuitenkaan vastusta niinkään Putinia, vaan Sauli Niinistöä ja ”opiskelijajärjestöjä”. Niinistöön kohdistuvan kritiikin ymmärrän, mutta miksi kenenkään pitäisi järjestää Nurmen puolesta mielenosoituksia? Opiskelu on nykyään hieman erilaista kuin Nurmen (ja minun) opiskeluaikoina, tukikuukauksien vaatimat opintopisteet pitää saada täyteen ja valmistua pitää ajoissa, muuten tulee Kelalta ruoskaa. Ei opiskelijoilla ole aikaa tehdä ilmaista mielenosoitusduunia keskiluokkaisten toimittajien puolesta.

Venäjän politiikkaa vastaan on osoitettu usein mieltä Helsingissä

Tällä viikolla protestit Putinin vierailua vastaan jäivät järjestämättä, ja se harmittaa nyt vähän. Toisaalta viime vuoden heinäkuun vierailun yhteydessä olin järjestämässä mielenosoitusta miehitetyltä Krimiltä vangittujen aktivistien, Oleg Sentsovin ja Aleksandr Koltšenkon puolesta, ja osanottajia oli alle 10, vaikka siitä oli kyllä facebookissa huudeltu. Lisäksi mielenosoituksessa vastustettiin Venäjän interventiota Ukrainassa. Uuteen mielenosoitukseen ei välttämättä tulisi väkeä sen enempää. Lauri Nurmea ei viimevuotisessa mielenosoituksessa näkynyt.

Viimevuotisen mielenosoituksen lisäksi vapautta Venäjän poliittisille vangeille on vaadittu ainakin tammikuussa 2013 järjestetyssä ensimmäisen Pakkasukko Putinia vastaan-festivaalin mielenosoituksessa ja saman vuoden toukokuussa lukuisiin vangitsimisiin johtaneen Moskovan Bolotnaja-aukion mielenosoituksen vuosipäivänä. Syyskuussa 2013 järjestetiin polkupyörämielenosoitus Venäjän poliittisten vankien puolesta . Lisäksi syyskuussa 2014 järjestettiin mielenosoitus, jossa vastustettiin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Näitä olen itse ollut mukana järjestämässä, lisäksi Helsingissä on järjestetty aktioita muun muassa Pussy Riotin puolesta, Anna Politkovskajan murhan vuosipäivänä ja Boris Nemtsovin murhan johdosta. Suurin mielenosoitus liittyi Arctic Sunrisen miehistön vangitsemiseen, siinä oli yli 1000 osanottajaa.

Toki toimittaja voi ihmetellä miksi nämä mielenosoitukset eivät ole kovin suuria (Arctic Sunrise-mielenosoitusta lukuunottamatta kaikissa on ollut alle 200 osanottajaa). Niiden jättäminen kokonaan ilman mainintaa on kuitenkin paitsi vittuilua, myös ampuu asiaa jalkaan. Näin mitätöidään sitä työtä, mitä Suomessa tehdään Venäjän ihmisoikeuksien puolesta.

Käännytetyille on turhaa saarnata

Nurmi on myös pihalla niistä syistä, miksi Venäjän politiikkaa kritisoivat mielenosoitukset ovat Suomessa pieniä. Sillä ei ole yhtään mitään tekemistä suomettumisen kanssa. Suomessa saa nykyään sanoa Venäjästä mitä haluaa. Venäjää vastustaviin mielenosoituksiin tulee vähän väkeä, koska ihmiset eivät pidä tarpeellisena osallistua mielenosoituksiin joiden aiheesta juuri kukaan ei ole Suomessa eri mieltä.

Irakin sota, jota Nurmi muistelee, ei ollut tällainen kysymys. Joulukuussa 2002 Paavo Lipponen antoi Yhdysvalloissa poliittista tukea George W. Bushin Irak-hyökkäykselle lupaamalla, että Suomi osallistuu Irakin jälleenrakentamiseen. Siksi kevättalvella 2003 Helsingissä järjestetty valtava Yhdysvaltain Irak-operaation vastainen mielenosoitus oli myös mielenosoitus Lipposen ulkopolitiikkaa vastaan. 

Käännytetyille on turha saarnata, ja se on pääsyy sille, miksi en ole lähes kolmeen vuoteen ollut mukana järjestämässä Venäjän politiikkaa kritisoivia mielenosoituksia Suomessa (poikkeuksena viime heinäkuu). Suomessa Putin on epäsuositumpi kuin missään muussa maailman maassa.

Toinen syy mielenosoituksen vähäiseen osanottajamäärään ovat vähäiset vaikutusmahdollisuudet Suomesta käsin. Tämä johtuu osittain myös siitä mikä kuva Putinista Suomessa on, mies koetaan diktaattorina jolle millään julkisella mielipiteellä ei ole lähtökohtaisesti mitään merkitystä . Itse uskon että Venäjän linjaan voi vaikuttaa, pitää vain löytää sopivat keinot.

Kolmas syy mielenosoitusten heikkoon osanottoon on, että Suomessa monet tahot eivät halua tehdä yhteistyötä anarkistien kanssa. Vuonna 2012 olin mukana perustamassa Ystävyys-, yhteistoiminta-, ja avunanto -verkostoa (YYA), jonka oli tarkoitus olla laajapohjainen verkosto, mutta alkuvaiheen jälkeen toiminnassa oli mukana enää vain anarkisteja. Greenpeace ja Amnesty eivät ylipäätänsäkään halua tehdä avointa yhteistyötä juuri minkään muiden järjestöjen kanssa, poliittisesta kannasta riippumatta. Samanlaisista syistä Hanhikivi 1-ydinvoimalan vastustaminen on tällä hetkellä heikkoa järjestötasolla. 


Venäjää kritisoivat hankkeet eivät oikein istu suomalaiseen valtiovetoiseen kansalaisjärjestökenttään, joka on rakennettu pääosin valmiiksi ennen Neuvostoliiton romahtamista. Kansalaisjärjestöt eivät myöskään lähtökohtaisesti voi vaatia esimerkiksi Putinin eroa, ihmisoikeusvaatimus pyritään aina strategisista syistä irroittamaan poliittisista vaatimuksista. Itse olen ollut ennen sitä mieltä, että muutoksia Venäjällä ei tapahdu ennen kuin Putinista päästään eroon. Nyt kuitenkin näyttää siltä että Putin on vallassa vähintäänkin vuoteen 2024, ja jotain olisi hyvä saavuttaa jo sitä ennen.

Venäjän politiikkaa kritisoivien pitäisi löytää yhteisiä vaatimuksia, jonka taakse sitten pitäisi painostaa länsimaiden poliittista johtoa. Lisäksi pitää tukea Ukrainan asukkaita Venäjän interventiota vastaan, mikä ei tietenkään edellytä vaitonaisuutta Ukrainan sisäisistä ongelmista.

Asuessani Venäjällä 1999-2012 vastustin aina ehdotuksia Venäjän vastaisista talouspakotteista, koska ne olisivat myrkkyä paikalliselle vastarinnalle. Nyt en ole tästä enää yhtä varma. Luulen, että talouspakotteilla voitaisiin puuttua joihinkin konkreettisiin ongelmiin, jotka eivät edellytä koko järjestelmän kumoamista. Yksi hyvin konkreettinen ongelma on Tšetšenian hallinto, ja sen johtaja Ramzan Kadyrov. Joko mies itse, tai jotkut hänen hallintonsa korkeatasoiset vaikuttajat ovat homojen tammikuisten joukkoteloitusten sekä Anna Politkovskajan että Boris Nemtsovin murhien takana. Tšetšenian johto on mätäpaise, jonka puhkaiseminen ei edellytä vallankumousta, ja johon puuttuminen ratkaisi kerralla monet Venäjän pahimmista ihmisoikeusongelmista.

Pakotteet ja vastaavat Euroopan poliittiselle johdolle osoitetut vaatimukset ovat tietysti vaikea aihe, koska pakotteet osuvat aina myös omaan nilkkaan ja lisäävät poliittista vastakkainasettelua. Putinin viimeisen vierailun ja sen uutisoinnin pitäisi kuitenkin olla merkkii Suomessa asuville Venäjän politiikan kriitikoille ryhdistäytyä, ja luoda toimiva strategia asioiden muuttamiseksi. Putinin vieraillessa Suomessa seuraavan kerran on syytä olla muutakin puhuttavaa kuin keltainen mekko.

Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Tuota olen ihmetellyt. Mosulin ja Alepon piiritykissä on kuollut siviilejä. Mosulin uhrit ovat hyväksyttyjä. Mosulin pommituksen hoiti USA:n liittoutuma.

Alepon piirityksen hoiti Venäjän ja Syyrian armeija, tätä minä ihmettelen kumpi parempi parempi, ilmeisesti ei kumpikaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Ehkäpä pommitus oli ainoa keino Isisin tuhoamiseksi. Ihmiskilpien käyttö on varmasti myös sotarikos.

Olisiko ollut humaanimpi vaihtoehto piirityksellä ajan kanssa näännyttää Isis nälkään ja janoon. Siinä samalla tietenkin myös siviilit, joita Isis ei päästänyt pakenemaan.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Siviilit eivät ole kuolleet ensisijassa pommituksissa, vaan tykistötulituksessa. Pommittava Yhdysvallat on pyrkinyt edes jonkin verran minimoimaan siviiliuhreja, mutta tykistöä operoiva Irakin lahkolainen hallitus ei ole tehnyt sitä lainkaan. Se on toki totta, että näännyttäminen olisi ollut vielä julmempi vaihtoehto. Tämäkin keino oli kyllä käytössä, monet kuolivat Mosulissa nälkään ja janoon. Keino olisi tosin varmaan ollut mahdoton Irakin korruption vuoksi, Isis olisi saanut ruokaa ostettua piiritysjoukoilta.

Voi verrata Mosulin siviiliuhreja Raqqan ja Manbijin valtauksen siviiliuhreihin, tässä näkyy metodiero Syyrian Rojavan SDF-joukkojen ja Irakin lahkolaisen hallituksen välillä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset