*

Antti Rautiainen

Miksi Donbassin konflikti jäätyy?

Sodat ovat usein typeriä, mutta eivät juuri koskaan mielettömiä. En kannata, mutta ymmärrän ajattelua, jossa kymmeniä tai satoja vuosia sitten menetettyjä maaplänttejä pidetään omina, ja potut halutaan kostaa pottuina sukupolvia myöhemmin.

Sodat ovat ajatusmallin luonnollinen seuraus, ja linjasta luopuminen on poikkeuksellisempaa kuin sotiminen. Näkisin, että luopuminen voi tapahtua vain kolmessa tapauksessa.

1. On saavutettu riittävän suuri voitto sodassa

Esimerkki tästä on Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa. Saksalaiset ja natsit ovat venäläisten rivikansalaisten puheessa yhä synonyymejä, mutta halua sotia saksalaisten kanssa ei tällä hetkellä ole (toki tämä halu voidaan tarpeen vaatiessa nopeasti luoda kansaa kiihottamalla). Maailmansodan aikana varmaankin osa venäläisistä halusi tappaa kaikki saksalaiset (kuten natsit halusivat tehdä juutalaisille) tai tehdä heistä orjia (kuten natsit halusivat tehdä slaaveille), mutta näistä kumpaakaan ei toteutettu. Monistakin syistä, mutta yksi syy oli, että voitto oli muutenkin suurimmalle osalle tarpeeksi totaalinen tyydyttämään sekä kunniantunnon että kostonhalun.

2. On kärsitty riittävän suuri tappio sodassa

Esimerkki tästä on Saksan tappio toisessa maailmansodassa. Valloitussotien ja pelkkien interventioidenkin kannatus on edelleen Saksassa vähäistä, vaikka sodasta on kulunut jo 70 vuotta

3. On ymmärretty, ettei sotimalla voida enää mitenkään saavuttaa parempaa asemaa

Esimerkki tästä on Suomen tappio toisessa maailmansodassa. Suomi ei kärsinyt totaalista tappiota, Suomen henkilö- ja materiaaliset tappiot jäivät vähäisiksi muihin akselivaltoihin verrattuna. Vuoden 1944 aikana Suomen hallitus ja sodanjohto kuitenkin ymmärsivät, ettei sotimisen jatkaminen kannata. Siksi päätettiin neuvotella rauhasta. Rauhansopimuksen ehdot kuultuaan todella moni olisi halunnut jatkaa sotimista, kuvitellen että Suomi olisi voinut pärjätä Neuvostoliitolle. Nykyisen puolustusministerimme sankarina pitämä Lauri Törni jopa suunnitteli vallankaappausta sotimisen jatkamiseksi. Hanke kuitenkin kuivui kokoon.

Miksi nykyajan konfliktit jäätyvät?

Nykyään sodissa tapahtuu harvemmin mitään näistä kolmesta. Sotien alkaessa kansainvälinen yhteisö reagoi, ja erilaisten painostuskeinojen avulla saadaan aikaan tulitaukoja ennen kuin yksikään kolmesta ehdosta täyttyy. Näin on käynyt suurimmassa osassa entisen Neuvostoliiton alueen konflikteissa: Nagorno-Karabahissa, Abhasiassa, Etelä-Ossetiassa, Transnistriassa ja viimeksi Krimillä ja Donbassissa. Pysyvään ratkaisuun ovat päätyneet vain Georgian ja Tadžikistanin sisällissodat ja Tšetšenian sota. Näistä viimeisin tosin jatkuu osana maailmanlaajuista islamistista taistelua sekulaaria maailmanjärjestystä vastaan, mutta päämäärät eroavat täysin alkuperäisestä tšetšeeninationalistisesta projektista.

25.8. alkaneeseen uuteen tulitaukoon asti Donbassin konflikti on ollut jäätyneeksi konfliktiksi melko kuuma. Kuolonuhreita on tullut viikoittain, vaikka rintama ei ole liikkunut helmikuun 2015 jälkeen. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että väkivalta saattaa laskea samalle tasolle kun Nagorno-Karabahissa, Abhasiassa, Etelä-Ossetiassa. Näissä silloin tällöin paukkuu, mutta kuolonuhreja tulee harvoin.

Suhteellisen pysyvästä tulitauosta huolimatta Donbassissa ei kuitenkaan ole rauhansopimusta jota oltaisiin toteuttamassa, eikä sellaista tule syntymään vuosikausiin. Minskin sopimus on Ukrainassa epäsuosittu, syistä joita listasin viime kuussa. Ukraina kärsi tappion, mutta ei niin suurta sellaista että sotahalut olisivat huvenneet. Separatistit ja heitä tukeva Venäjä saavuttivat vain laihan voiton. He kontroloivat maa-aluetta joka on vain murto-osa tavoitellusta, aluetta jolla ei ole minkäänlaista kansainvälisesti tunnustettua statusta. Ukrainassa ei uskota sotimisen kannattavan lyhyellä aikavälillä. Siellä kuitenkin toivotaan laajasti, että joskus lähivuosina sotiminen on jälleen mahdollista. Ajatellaan, että kansainvälinen painostus tai talousvaikeudet saavat Venäjän vetämään tukensa pois separatisteilta, ja uskotaan, että ilman Venäjän tukea separatistit kärsivät pikaisen tappion.

Ukrainan presidentti  on erittäin epäsuosittu. Yksi syy epäsuosioon on Minskin rauhansopimus jota pidetään epäedullisena. Mikäli Porošenkon tukijat kärsivät rökäletappion ensi vuoden parlamenttivaaleissa, hänen kautensa saatetaan lopettaa ennenaikaisesti. Mikäli kansan tahto toteutuu, presidentiksi valitaan joku, joka valmistautuu valtaamaan Donbassin takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Näin tapahtui Georgiassa vuonna 2004. Presidentiksi valittiin Mihail Saakašvili, jonka ohjelman tärkeimmät lupaukset olivat korruption vähentäminen ja Abhasian ja Etelä-Ossetian valloittaminen takaisin. Saakašvili oli maansa mittakaavassa rehellinen poliitikko. Hän toteutti ensimmäisen lupauksen ja yritti toteuttaa toista, hyökkäämällä Etelä-Ossetiaan vuonna 2008. Takaisinvalloitus oli myös lähellä onnistua. Mikäli Georgia olisi onnistunut tukkimaan Rokin tunnelin, ei Venäjä olisi saanut lisäjoukkoja Etelä-Ossetiaan päiväkausiin, ja kansainvälisen yhteisön paine olisi ehkä ehtinyt rauhoittaa tilanteen ennen Venäjän kostoa. Jostain syystä tämä epäonnistui, ja Georgia kärsi sodassa murskatappion. Yritys oli kuitenkin vakavastiotettava, äänestäjät saivat mitä olivat halunneet.

Sama voi toistua Donbassissa lähivuosina tai lähivuosikymmeniä, koska usko voiton mahdollisuuteen on Ukrainassa vankka. Olisiko uusi sota oikeutettu? Joissain suhteissa olisi. Abhasia ja Etelä-Ossetia ovat molemmat demokraattisempia kuin Venäjä, alueiden väkivaltaista takaisinvaltausta tukevat lähinnä vain alueilta paenneet georgialaiset. Toisin on Donetskin ja Luhanskin kansantasavalloissa. Nämä ovat ovat stalinistisia diktatuureja, joissa toisinajattelu ja ylipäätänsä kaikki riippumaton yhteiskunnallinen toiminta ovat täysi mahdottomuus. Moni alueelle jäänyt tukee separatisteja, mutta stalinistinen hallinto on merkki siitä, etteivät uudet vallanpitäjät usko kansan tukeen. Toisaalta vaikka Kiovassa on huomattavasti poliittisia vapauksia, separatisteilta takaisin vallatuilla alueilla ne ovat paljon heikommat – Ukrainan salainen poliisi SBU iskee nopeasti mikäli epäilee pienintäkin epälojaalisuutta keskushallintoa kohtaan.

Ukrainalaisten usko takaisinvaltauksen suhteelliseen verettömyyteen on kuitenkin naivi. Kun puhun ukrainalaisista, puhun mielipidetiedustelujen enemmistöstä – toki Ukrainassa on myös rauhanneuvottelujen kannattajia ja separatistien ymmärtäjiä, mutta heitä on vähemmistö. Donbassin separatisteilla on aseissa Venäjän joukkojen lisäksi kymmeniä tuhansia paikallisia, joilla on ollut kolme vuotta aikaa opetella sotimista. Vaikka Venäjä vetäisi pois tukensa, osa Venäjän aseista jäisi varmasti paikan päälle. Vuonna 1999 Venäjän armeijalta kesti yli neljä kuukautta vallata Tšetšenian tasanko, jonka puolustajia oli vain murto-osa siitä kuinka paljon ”kansantasavalloilla” on paikallisia puolustajia. Donbassin väkivaltainen takaisinvaltaus voisi hyvinkin vaatia yli 10 000 kuolonuhria, joista tuhannet siviilejä.

Voi pohtia, mikä on pienempi paha – tämä määrä verenvuodatusta vain ”kansantasavaltojen” stalinistinen diktatuuri. Minulla ei ole tähän yksinkertaista vastausta. Todennäköisesti sotilaallinen ratkaisu Ukrainan eduksi ei kuitenkaan tule mahdolliseksi moneen vuoteen, voi olla ettei se mahdollistu koskaan. Tämä on argumentti sen puolesta, että Minskin sopimukseen pohjautuva kompromissi olisi pienempi paha.

Ukrainalaiset eivät myöskään halua antaa separatisteille minkäänalisia poliittisia myönnytyksiä alueellisen itsehallinnon muodossa. Tällä hetkellä ukrainalaisten enemmistölle kelpaa ainoastaan täydellinen voitto. Vaikka separatistien nykyinen totalitaarinen ja Venäjän kontroloima hallinto on vastenmielinen, on Ukrainan sisäisellä idän ja lännen vastakkainasettelulla pitkät perinteet. Ukraina on valtava, sisäisesti heterogeeninen valtio. Muualla kuin Krimillä Ukrainan asukkaiden valtaenemmistö on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen identifioitunut ennen kaikkea Ukrainaan, mutta tämä identiteetti on ollut hyvin erilainen idässä ja lännessä. Nyt länsi haluaa kuitenkin päättää kaikesta itse, ja nujertaa idän täydellisesti. Laajempi itsehallinto ja federalismi olisivat looginen kompromissi ottaen huomioon Ukrainan sisäiset jännitteet, mutta toistaiseksi sota on vain vähentänyt kompromissihalukkuutta. Siksi Donbassin konflikti tulee jäätymään, siihen asti kunnes jompi kumpi osapuoli olettaa mahdollisuutensa koittaneen ja hyökkää.

Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset