*

Antti Rautiainen

Ideologiat pois mun makuuhuoneesta

Polyamoria-käsitteeseen tutustuin muistaakseni ensimmäistä kertaa Profane Existence-lehdessä vuonna 2003 julkaistusta artikkelista. Skenen kehitystä Suomessa olen seurannut miltei alusta asti. Tietääkeni Suomen ensimmäinen polyamoriatapaaminen järjestettiin Helsingin Prideillä kesällä 2005. Tähän en osallistunut, mutta olin pari kuukautta myöhemmin yksityisasunnossa järjestetyssä jatkotapaamisessa, sekä seuraavan vuoden Prideillä järjestetyssä tapaamisessa. Kirjoitin vuonna 2008 tämän jutun aiheesta Kapinatyöläiseen . Silloin vain harva luki jutun, mutta keväällä 2010 Voima-lehti julkaisi jutun uudestaan, ja silloin sillä oli varmaankin oma osansa käsitteen leviämisessä yleiseen tietoisuuteen Suomessa.

Muutos vuosikymmenessä on ollut valtava. Ensimmäisissä tapaamisissa suurimmalla osalla, myös minulla oli kiinnostusta enemmän kun kokemusta. Nykyään sadat, kenties tuhannet ihmiset Suomessa elävät pitkäaikaisissa polyamorisissa järjestelyissä. Monilla on lapsia. Polyamoriasta kirjoitetaan nykyään jatkuvasti yleistyvänä, jopa muoti-ilmiönä. Yhä useammin keskustelua käydään laajemmassa nonmonogamian kontekstissa, käsite sisältää polyamorian lisäksi vaikkapa avoimet suhteet ja muita ei-monogaamisia malleja. Eniten esillä on kuitenkin polyamoria, siksi alempana puhun polyamoriasta silloinkin kun samat ongelmat koskevat myös muita nonmonogamian muotoja. Keskustelun räjähdysmäisen kasvun mukana on tullut mukaan myös reilusti yksipuolisia, ärsyttäviä ja suorastaan haitallisia puheenvuoroja polyamoria-leirin sisältä.

Polyamoria on 60- ja 70-luvun kompromissi

1800-luvulla vapaa rakkaus tarkoitti rakkausavioliittoja, ehkäisyä ja oikeutta avioeroon. 1960-luvun yhteiskunnalliset liikkeet ja vastakulttuuri määrittelivät käsitteen uudestaan tarkoittamaan seksiä ilman velvoitteita. Toisen aallon feminismi ja radikaalifeminismi nousivat 1970-luvulla muun agendan lisäksi vastareaktiona tälle 1960-luvun liikkeen seksuaalisuudelle, jonka nähtiin hyödyttävän lähinnä miehiä. 60- ja 70-luvun liikkeitä yhdisti näkemys siitä, että henkilökohtainen on poliittista, seksuaalinen käyttäytyminen aatteellista ja osa poliittista projektia.

Morning Glory Zell-Ravenheart määritteli polyamorian vuonna 1990. Kuten 1960-luvun vapaassa rakkaudessa, polyamoriassa seksuaalisia kumppaneita on enemmän kuin yksi, mutta nyt ideana on luoda rakkaudellisia suhteita joihin kuuluu myös vastuu. Zell-Ravenheart oli uuspakanallisen liikkeen aktivisti, joten hänelle käsite edusti 1960-luvun liikkeen jatkumoa, joka pyrkii vastaamaan 70-lukulaiseen kritiikkiin.

Näin siis teoriassa, käytännössä polyamoria-termin väärinkäyttö ihmisten hyväksikäyttöön ja manipuloimiseen on alkanut pian sen jälkeen kun koko termi on on keksitty. Itsekin olen tavannut vaikkapa ”polyamoristeja”, joiden kumppanit eivät edes tiedä että ovat polysuhteessa, ja että heidän kumppanillaan on muita kumppaneita. Tällä ei tietenkään ole alkuperäisen idean kanssa mitään tekemistä, joten polyamorian harrastajia ei voi syyllistää tällaisesta sikailusta.

Ideologisuus mahdollistaa vallankäytön

Manipuloinnin puolelle mennään helposti myös tyypillisessä tilanteessa, jossa monogaamisen suhteen toinen osapuoli haluaa kuvioon jonkun uuden tyypin. Tämä ei ole epäeettistä niin kauan kun aloitetta perustellaan henkilökohtaisella tarpeella. Manipuloinniksi keskustelu muuttuu, mikäli peliin heitetään eettinen argumentti mustasukkaisuutta vastaan ja/tai ideologinen argumentti monogamiaa vastaan.

On totta, että monogaaminen parisuhdemalli liittyy kiinteästi patriarkaatin, yksityisomaisuuden ja sitä myötä kapitalismin syntyyn. Mutta mustasukkaisuus on yksi maailman luonnollisimmista tunteista, ja osapuolten vapaaehtoisella yhteisellä sopimuksella sovittu monogamia on melko luonteva tapa kontrolloida mustasukkaisuutta. Eettisiä periaatteita tarvitaan kontrolloimaan ihmisten käyttäytymistä, mutta on ongelmallista mikäli niillä yritetään kontrolloida tunteita, haluja ja tarpeita.

En tiedä yhtäkään kulttuuria ilman mustasukkaisuutta, ja uskon että vähintään 80-90% lähisuhteita (eli pari- ja polysuhteita) tarvitsevista suomalaisista on niin mustasukkaisia, että monogaaminen parisuhdemalli on heille ainoa toimiva vaihtoehto. Sairaalloinen mustasukkaisuus on ongelma joka pitää ratkaista, mutta vapaaehtoinen monogamia ei ole ongelma niin kauan kun sitä tarvitsematon vähemmistö saa elää kuten haluaa. Näin ollen kirjoittelu, jossa mikä tahansa mustasukkaisuus esitetään ongelmana jonka voi kokonaan hävittää, on kätevä hyväksikäytön ja manipuloinnin väline.

Eettinen lutka

Alan kirjallisuus on onneksi yleensä vapaata tästä virheestä. Jonkinlainen klassikko on alunperin vuonna 1997 ilmestynyt Dossie Eastonin ja Janet Hardyn Ethical Slut, jota Suomessakin luettiin ahkerasti erityisesti skenen alkuaikoina. Kirja teki moneen vaikutuksen, mutta monia se on myös ärsyttänyt – sitä on kritisoitu hetero- ja cisnormatiivisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Kirjan läpäisee ärsyttävä optimismi, joka on kaikua polyamorian polveutumisesta 60-lukulaisuudesta. Mutta näistä puutteista huolimatta kirjan suuri plussa on, ettei se esitä polyamoriaa kaikille sopivana ratkaisuna, eikä se syyllistä ihmisiä mustasukkaisuudesta. Eastonille ja Hardylle polyamoria on juttu joka joillekin sopii ja joillekin ei, ja ihmisille tarjotaan mahdollisuus kokeilla itse ja päättää. Tämä on mielestäni ainoa järkevä ja eettinen tapa lähestyä asiaa. Blogeissa ja sosiaalisen median ryhmissä keskustelu on kuitenkin usein jotain aivan muuta.

Polyamoriaa tuskin olisi ilman 60-ja 70-lukulaista ajattelua henkilökohtaisen poliittisuudesta. Tämä perinne on kuitenkin myös sen akilleen kantapää. Mikäli ajatellaan, että on joku politiikka jonka pitäisi olla kaikkien henkilökohtaista, niin ajetaan pahasti ojaan. Polyamorian on hyvä olla mahdollisuus joka on tarjolla, mutta suurimmalle osalle se ei sovi. Lopuillekin korvaa vain yhdet ongelmat toisilla, ja näistä ongelmista suurin on aika. 

Polyamorian harrastajat usein kommentoivat skeptikoille, että rakkaus on asia joka ei jakamalla vähene. Tämä on totta, harva vanhempi ajattelee, että lapsia rakastaa sitä vähemmän mitä useampia niitä on. Mutta on olemassa toinen resurssi joka on rajallinen, ja se on aika. Aika on rakkauden valuuttaa. Joku tarvitsee sitä enemmän ja joku vähemmän, mutta mikään suhde ei elä jos sille ei uhraa aikaa lainkaan.

Tänään täällä, huomenna poissa

Siinä missä polyamoria tarjoaa kusipäisille ihmisille joitain mahdollisuuksia emotionaaliseen kiristykseen, polyamorian alalaji ihmissuhdeanarkia on avoin valtakirja sellaiseen. Ihmissuhdeanarkiassa ei tehdä eroja erilaisten ihmissuhteiden välillä. On varmasti tervettä mahdollistaa erilaisia välimuotoja heila vs. ystävä dikotomian välimaastoon, ja joillekkin ihmissuhdeanarkismi tarkoittaa vain tätä. Mutta ihmisillä pitää olla oikeus tietää mitä he voivat odottaa ihmissuhteiltaan.

Ihmissuhdenaarkisti voi olla tyyppi, jolle olit eilen heila, tänään ystävä, huomenna tuttava ja ylihuomenna taas heila. Maailmassa on yli 7.5 miljardia ihmistä, jos pitää heitä kaikkia itselleen henkilökohtaisesti yhtä tärkeänä, niin kukaan ei merkitse mitään. Erityisen ärsyttävää on, että poliittinen aate (anarkismi) sotketaan käsitteeseen jolla ei ole sen kanssa juurikaan tekemistä. Tämä alleviivaa sitä, että ihmissuhdeanarkismi esitetään ideologiana, eikä henkilökohtaisena valintana joka sopii joillekin ja toisille ei.

Polyamoria tulee varmasti yleistymään, koska kapitalismi ei enää tarvitse monogaamista avioliittoa ja patriarkaattia pääomien kasautumiseen. Polyamorian yleistymisen myötä monogamiaan liittyvä kusipäinen vallankäyttö tulee vähenemään, ja polyamoriaan liittyvä kusipäinen vallankäyttö tulee lisääntymään. Tämä on kehitys jota ei voi mitenkään välttää. Hyötyykö yhteiskunta siitä kokonaisuutena? Ei välttämättä, koska sekä seksi että rakkaus tulevat jakautumaan vuosi vuodelta yhä epätasaisemmin. Toiset saavat niitä yhä enemmän, toiset eivät lainkaan. Näin siis ainakin miehillä, koko monogamian alkuperäinen pointti on ollut miesten välinen sopimus että naiset jaetaan tasan. Voi olla, että joku toinen systeemi olisi ollut naisille edullisempi alusta asti.

Polyamoriaa Suomessa edistäneenä olen itsekin osasyyllinen tähän kehitykseen, joka olisi tosin ennen pitkää tapahtunut myös ilman omaa vaatimatonta panostani. Kehitys toki hyödyttää minua henkilökohtaisesti, siinä missä moni muu häviää. Kokonaisuutena tulevaisuus ei välttämättä ole nykytilaa parempi.

Yleiselle kehitykselle en voi mitään, mutta jatkossa pyrin aina puuttumaan, mikäli näen jonkun esittävän polyamorian tai jonkin muun nonmonogamian lajin ideologiana. Yksityiselämän vapautta on valinnanvapaus, ja se katoaa kun jonkun ratkaisun esitetään sopivan kaikille.

Antti Rautiainen

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Joo, mutta mikä on okeesti ideologia?

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Tässä kontekstissa se on joku järjestelmä joka tarjoillaan universaaliksi.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «On totta, että monogaaminen parisuhdemalli liittyy kiinteästi patriarkaatin, yksityisomaisuuden ja sitä myötä kapitalismin syntyyn.»

Hömppää. Mutta onneksi annat oikeamman selityksen seuraavassa:

    «Mutta mustasukkaisuus on yksi maailman luonnollisimmista tunteista, ja osapuolten vapaaehtoisella yhteisellä sopimuksella sovittu monogamia on melko luonteva tapa kontrolloida mustasukkaisuutta.»

Niinpä niin. Avioisuus syntyy luontaisesta tarpeestamme rajoittaa kumppaniemme suhteita. Yksiavioisuus silloin, kun diili on molemminpuolinen.

Siihen ei tarvita patriarkaatteja tai yksityisomaisuutta, kapitalismista puhumattakaan.

Sinällään miehet eivät aivan kaikissa kulttuureissa kaikissa tilanteissa juuri rajoita naisten muita suhteita, mutta eivätpä tällöin myöskään välitä (mahdollisista) omista lapsistaan. Ilmeisesti yksiavioisuus lähtee enemmän naisten tarpeista saada miehet hoitamaan lapsiaan, pyrkimällä vakuuttamaan että ne oikeasti ovat heidän lapsiaan.

    «Manipuloinniksi keskustelu muuttuu, mikäli peliin heitetään eettinen argumentti mustasukkaisuutta vastaan ja/tai ideologinen argumentti monogamiaa vastaan.»

Niin. Sen verran mitä näitä keskusteluja olen nähnyt, tuollaisia argumentteja todellakin heittävät pääsääntöisesti henkilöt, jotka etsivät pettämiselleen moraalista oikeutusta tai haluavat manipuloida joitakuita pettämään.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

"Luontainen tarve" näkyy parhaiten siinä suhdemallissa, mikä on ollut todellisuus pisimmän aikaa ihmislajin historiassa. Eikä se ole avioliitto.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «"Luontainen tarve" näkyy parhaiten siinä suhdemallissa, mikä on ollut todellisuus pisimmän aikaa ihmislajin historiassa. Eikä se ole avioliitto.»

Mikä se sitten on?

"Avioliitto" on tietenkin yhteisöllinen instituutio. Kannattaa mieluummin puhua yksi- tai moniavioisuudesta.

T. S.
    "Mutta mustasukkaisuus on yksi maailman luonnollisimmista tunteista, ja osapuolten vapaaehtoisella yhteisellä sopimuksella sovittu monogamia on melko luonteva tapa kontrolloida mustasukkaisuutta. Eettisiä periaatteita tarvitaan kontrolloimaan ihmisten käyttäytymistä, mutta on ongelmallista mikäli niillä yritetään kontrolloida tunteita, haluja ja tarpeita."

Hmm, viha ja agressio ovat myös kovin luonnollisia tunteita, mutta niitä harvemmin kuitenkaan nähdään erityisen hyödyllisinä tai kannatettavina tuntemuksina. Yleisesti ottaen niitä kontrolloidaan juurikin eettisillä periaatteilla. Eettinen periaate voi kertoa, ettei ole oikein lyödä henkilöä, joka ärsyttää, joten agressio tulee pitää kurissa.

Toki monilla ihmisillä on vähemmän keinoja käsitellä mustasukkaisuuttaan kuin muita, tutumpia negatiivisia tunteita ja joiltakin se ei onnistu lainkaan. En ole kuullut kenenkään sanovan, ettei toisella ihmisellä olisi oikeutta rajoittaa itseään monogamisiin suhteisiin noiden tunteiden kontrolloimiseksi (niin väärältä kuin se ehkä itsestä tuntuukin), mutta mihin heillä ei ole oikeutta, on rajoittaa toisten ihmisten elämää sen takia. Tämä menee molempiin suuntiin: polyamorinen ei voi vaatia toiselta ei-monogaamista suhdetta, mutta monogaaminen ei voi myöskään vaatia polyamoristilta sitoutumista monogaamisuuteen omien tunteidensa varjelemiseksi. Jos tuossa tilanteessa ollaan, pitää yrittää löytää kompromissi, johon molemmat ovat valmiita sitoutumaan tai tulla siihen tulokseen, ettei yhteistä säveltä ole mahdollista löytää.

    "En tiedä yhtäkään kulttuuria ilman mustasukkaisuutta, ja uskon että vähintään 80-90% lähisuhteita (eli pari- ja polysuhteita) tarvitsevista suomalaisista on niin mustasukkaisia, että monogaaminen parisuhdemalli on heille ainoa toimiva vaihtoehto."

Ilmeisesti on joitain ei-monogaamisia kulttuureita, joissa mustasukkaisuutta ei juurikaan ole. Varmasti sitä niissäkin on, mutta merkittävästi vähemmän. Tuon arviointi on kuitenkin tällä hetkellä meidän kontekstissamme lähes mahdotonta, koska suurin osa ihmisistä on kasvatettu siihen ajatukseen, että monogamia on ainoa oikea tapa tehdä asioita ja tämän rakennelman purkaminen on usein työlästä sellaisillekin ihmisille, jotka ovat vahvasti taipuvaisia ei-monogaamisuuteen, saatikka sitten sellaisille, joille se olisi vaihtoehto, mutta ei pakottava tarve. Jos minä arvailisin, että ilman monogamian normatiivisuuteen pohjaavaa kasvatusta ja kasvuympäristöä 80% suomalaisista olisi kykeneviä polysuhteisiin, olisin ihan yhtä vahvalla pohjalla kuin sinäkin oman väitteesi kanssa, mutta valitettavasti meillä kummallakaan ei ole mitään tukea näille heitoillemme. Lienee kuitenkin melko ilmeistä, että jos monogamia ja polyamoria olisivat kaikin puolin samalla viivalla (lainsäädännön, asenteiden, kulttuurin, yms. puolesta), ihmisiä, jotka löytäisivät itselleen toimivan suhdemallin polyamoriasta olisi Suomessa merkittävästi nykyistä enemmän?

    "Sairaalloinen mustasukkaisuus on ongelma joka pitää ratkaista, mutta vapaaehtoinen monogamia ei ole ongelma niin kauan kun sitä tarvitsematon vähemmistö saa elää kuten haluaa. Näin ollen kirjoittelu, jossa mikä tahansa mustasukkaisuus esitetään ongelmana jonka voi kokonaan hävittää, on kätevä hyväksikäytön ja manipuloinnin väline."

Vapaaehtoinen monogamia ei ole ongelma niin kauan, kun se on suhteen molempien osapuolien hyväksymä päätös ja molemmat osapuolet tiedostavat sen olevan päätös. Ongelmaksi se nousee siinä vaiheessa, kun sitä vaaditaan henkilöltä, joka ei koe sitä itselleen mielekkääksi parisuhdemalliksi. Itse en ole törmännyt kirjoitteluun, jossa väitettäisiin mustasukkaisuuden olevan jotain, mistä on mahdollista päästä täydellisesti eroon, mutta osannet antaa tästä esimerkkejä? Omien kokemusteni mukaan kuitenkin polypiireissä mustasukkaisuus tiedostetaan kyllä. Keskustelut aiheesta liikkuvat yleensä sen ympärillä, kuinka OMAA mustasukkaisuuttaan pystyy kontrolloimaan tai lievittämään.

    "Polyamorian on hyvä olla mahdollisuus joka on tarjolla, mutta suurimmalle osalle se ei sovi. Lopuillekin korvaa vain yhdet ongelmat toisilla, ja näistä ongelmista suurin on aika.

    Polyamorian harrastajat usein kommentoivat skeptikoille, että rakkaus on asia joka ei jakamalla vähene. Tämä on totta, harva vanhempi ajattelee, että lapsia rakastaa sitä vähemmän mitä useampia niitä on. Mutta on olemassa toinen resurssi joka on rajallinen, ja se on aika. Aika on rakkauden valuuttaa. Joku tarvitsee sitä enemmän ja joku vähemmän, mutta mikään suhde ei elä jos sille ei uhraa aikaa lainkaan."

Hmmmmm. Henkilökohtaisesti polyamoria on poistanut minulta paljon enemmän ongelmia kuin mitä se on tuonut ja syventänyt aiempia suhteitani entisestään. Joillakin menee toisin päin. Väittäisin kuitenkin, että kun ihminen löytää itselleen sopivan suhdemallin, se vähentää ongelmien määrää huomattavasti. Etsiminen vain saattaa olla joskus melko tuskallinen prosessi. Aikataulutus on toki aina haaste suhteissa, eikä se ainakaan vähene, kun ihmisiä tulee lisää. Toisaalta, kolmen hengen triadilla saattaa hyvinkin olla enemmän aikaa toisilleen kuin viisilapsisella monogaamisella parilla. Jälleen tullaan taas siihen, että en ole koskaan nähnyt yhdenkään polyn sanovan, että aika ei olisi rajallista tai aikataulutus ei olisi vaikeaa. Useimpien mielestä kuitenkin tämä suhdemalli antaa niin paljon enemmän kuin mitä aikatauluttamisen hankaloituminen vie, että kokonaisuus on huomattavasti positiivisen puolella.

    "Siinä missä polyamoria tarjoaa kusipäisille ihmisille joitain mahdollisuuksia emotionaaliseen kiristykseen, polyamorian alalaji ihmissuhdeanarkia on avoin valtakirja sellaiseen. Ihmissuhdeanarkiassa ei tehdä eroja erilaisten ihmissuhteiden välillä. On varmasti tervettä mahdollistaa erilaisia välimuotoja heila vs. ystävä dikotomian välimaastoon, ja joillekkin ihmissuhdeanarkismi tarkoittaa vain tätä. Mutta ihmisillä pitää olla oikeus tietää mitä he voivat odottaa ihmissuhteiltaan."

Mistä tässä nyt aloittaisi? Ensinnäkään ihmissuhdeanarkiaa ei yleensä nähdä millään muotoa polyamorian alalajina. Ne ovat täysin erillisiä asioita ja ihminen voi olla jompaa kumpaa, molempia tai ei kumpaakaan. En itsekään pidä ihmissuhdeanarkiasta sanana, se herättää mielestäni aivan vääränlaisia mielikuvia, mutta käsitteenä se on hyvinkin käyttökelpoinen. Mitä minun kokemukseni mukaan ihmissuhdeanarkia useimmille sen harjoittajille tarkoittaa, on sitä, että suhteet voivat elää luontaisesti. Se, että harrastamme nyt seksiä ei tarkoita, että haluaisimme sitä ikuisesti, eikä se, että seurustelemme nyt, tarkoita sitä, että menisimme vuoden päästä kihloihin ja kahden päästä naimisiin. Minulle se tarkoittaa sitä, että kun kohtaan uuden ihmisen, minun ei tarvitse lokeroida häntä mihinkään tiettyyn lokeroon, vaan voin kaikessa rauhassa katsoa, millaiseksi suhde kehittyy, ilman, että sitä pitää väkisin työntää johonkin muottiin. Toki se, että osaat odottaa, mitä ihmissuhteelta saat, on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on se, että suhteella on myös mahdollisuus muuttua tai katketa silloin, kun se ei enää ole mielekäs molemmille osapuolille.

    "Ihmissuhdenaarkisti voi olla tyyppi, jolle olit eilen heila, tänään ystävä, huomenna tuttava ja ylihuomenna taas heila. Maailmassa on yli 7.5 miljardia ihmistä, jos pitää heitä kaikkia itselleen henkilökohtaisesti yhtä tärkeänä, niin kukaan ei merkitse mitään."

Varmasti voi olla. En itse tällaisia tapauksia tunne, mutta varmasti heitä on. Toisaalta, niin kauan kuin he ovat itse avoimia tästä asiasta, miksi se olisi ongelma? Jos se on jotain, mikä ei sinulle toimi, sinun ei ole millään tavalla tarpeen sitoutua heihin yhtään sen enempää kuin itse haluat.

    "Erityisen ärsyttävää on, että poliittinen aate (anarkismi) sotketaan käsitteeseen jolla ei ole sen kanssa juurikaan tekemistä. Tämä alleviivaa sitä, että ihmissuhdeanarkismi esitetään ideologiana, eikä henkilökohtaisena valintana joka sopii joillekin ja toisille ei."

Kuten sanottu, en itsekään pidä kyseisestä termistä ylenmäärin. Mutta tässäkin minä olen onnistunut onnellisesti ohittamaan kaikki ne kirjoitukset, joissa ihmissuhdeanarkismia myytäisiin kaikille sopivana mallina. Osaatko antaa linkkejä? Oikeasti kiinnostaisi, onko tällaista kommentointia niin paljon, että se kaipaa vahvaa vastakommentaaria.

    "Hyötyykö yhteiskunta siitä kokonaisuutena? Ei välttämättä, koska sekä seksi että rakkaus tulevat jakautumaan vuosi vuodelta yhä epätasaisemmin. Toiset saavat niitä yhä enemmän, toiset eivät lainkaan. Näin siis ainakin miehillä, koko monogamian alkuperäinen pointti on ollut miesten välinen sopimus että naiset jaetaan tasan. Voi olla, että joku toinen systeemi olisi ollut naisille edullisempi alusta asti."

Minä en ole koskaan ymmärtänyt tätä näkökulmaa ollenkaan. Jos minä (tässä tapauksessa mies) olen monogaamisessa suhteessa naisen kanssa, kyseinen nainen on kategorisesti poissa markkinoilta. Jos taas olen polysuhteessa, kumppanillani/kumppaneillani voi olla myös muita suhteita, jotka olisivat monosuhteessa mahdottomia, mikä taas tarkoittaa, että usampi ihminen saa rakkautta ja läheisyyttä kuin aiemmin.

(Henkilökohtaisten kokemusten perusteella en myöskään usko, että perinteisen "parisuhdemarkkina-arvo" mallin mukaisesti korkean statuksen ihmiset veisivät kaikki kumppanit, olen itse kaljuuntuva, lyhyt, keski-ikäinen, köyhä mies ja siitä huolimatta minulla on kaksi kumppania, joita rakastan ja jotka rakastavat minua. Lisäksi oman teoriani mukaan polysuhteissa perinteisten parisuhdemarkkina-arvojen merkitys vähenee, kun ihmisten ei tarvitse hakea kaikkea tarvitsemaansa vain yhdeltä kumppanilta.)

    "Yleiselle kehitykselle en voi mitään, mutta jatkossa pyrin aina puuttumaan, mikäli näen jonkun esittävän polyamorian tai jonkin muun nonmonogamian lajin ideologiana. Yksityiselämän vapautta on valinnanvapaus, ja se katoaa kun jonkun ratkaisun esitetään sopivan kaikille."

Olen tästä samaa mieltä. Mikään suhdemalli ei sovi kaikille. Sen takia minulle henkilökohtaisesti on tärkeää, että ihmiset saisivat oikeasti tietää erilaisista suhdemalleista ja jokainen voisi löytää sen itselleen sopivan. Se, mistä olen tämän kirjoituksen kanssa eri mieltä on se, miten paljon sellaista asennetta, jonka mukaan kaikkien pitäisi olla ei-monogaamisia oikein on. Aina on toki fanaatikkoja, oli kyse sitten suhdemalleista tai oikean talkkunan reseptistä. Minun kokemukseni mukaan noita fanaatikkoja on kuitenkin poly, yms. piireissä vain yksittäisiä tapauksia ja kommentteihin, jotka esittävät jonkin mallin ainoana oikeana yleensä puututaan saman tien.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset