Ideologiat pois mun makuuhuoneesta

Polyamoria-käsitteeseen tutustuin muistaakseni ensimmäistä kertaa Profane Existence-lehdessä vuonna 2003 julkaistusta artikkelista. Skenen kehitystä Suomessa olen seurannut miltei alusta asti. Tietääkeni Suomen ensimmäinen polyamoriatapaaminen järjestettiin Helsingin Prideillä kesällä 2005. Tähän en osallistunut, mutta olin pari kuukautta myöhemmin yksityisasunnossa järjestetyssä jatkotapaamisessa, sekä seuraavan vuoden Prideillä järjestetyssä tapaamisessa. Kirjoitin vuonna 2008 tämän jutun aiheesta Kapinatyöläiseen . Silloin vain harva luki jutun, mutta keväällä 2010 Voima-lehti julkaisi jutun uudestaan, ja silloin sillä oli varmaankin oma osansa käsitteen leviämisessä yleiseen tietoisuuteen Suomessa.

Muutos vuosikymmenessä on ollut valtava. Ensimmäisissä tapaamisissa suurimmalla osalla, myös minulla oli kiinnostusta enemmän kun kokemusta. Nykyään sadat, kenties tuhannet ihmiset Suomessa elävät pitkäaikaisissa polyamorisissa järjestelyissä. Monilla on lapsia. Polyamoriasta kirjoitetaan nykyään jatkuvasti yleistyvänä, jopa muoti-ilmiönä. Yhä useammin keskustelua käydään laajemmassa nonmonogamian kontekstissa, käsite sisältää polyamorian lisäksi vaikkapa avoimet suhteet ja muita ei-monogaamisia malleja. Eniten esillä on kuitenkin polyamoria, siksi alempana puhun polyamoriasta silloinkin kun samat ongelmat koskevat myös muita nonmonogamian muotoja. Keskustelun räjähdysmäisen kasvun mukana on tullut mukaan myös reilusti yksipuolisia, ärsyttäviä ja suorastaan haitallisia puheenvuoroja polyamoria-leirin sisältä.

Polyamoria on 60- ja 70-luvun kompromissi

1800-luvulla vapaa rakkaus tarkoitti rakkausavioliittoja, ehkäisyä ja oikeutta avioeroon. 1960-luvun yhteiskunnalliset liikkeet ja vastakulttuuri määrittelivät käsitteen uudestaan tarkoittamaan seksiä ilman velvoitteita. Toisen aallon feminismi ja radikaalifeminismi nousivat 1970-luvulla muun agendan lisäksi vastareaktiona tälle 1960-luvun liikkeen seksuaalisuudelle, jonka nähtiin hyödyttävän lähinnä miehiä. 60- ja 70-luvun liikkeitä yhdisti näkemys siitä, että henkilökohtainen on poliittista, seksuaalinen käyttäytyminen aatteellista ja osa poliittista projektia.

Morning Glory Zell-Ravenheart määritteli polyamorian vuonna 1990. Kuten 1960-luvun vapaassa rakkaudessa, polyamoriassa seksuaalisia kumppaneita on enemmän kuin yksi, mutta nyt ideana on luoda rakkaudellisia suhteita joihin kuuluu myös vastuu. Zell-Ravenheart oli uuspakanallisen liikkeen aktivisti, joten hänelle käsite edusti 1960-luvun liikkeen jatkumoa, joka pyrkii vastaamaan 70-lukulaiseen kritiikkiin.

Näin siis teoriassa, käytännössä polyamoria-termin väärinkäyttö ihmisten hyväksikäyttöön ja manipuloimiseen on alkanut pian sen jälkeen kun koko termi on on keksitty. Itsekin olen tavannut vaikkapa ”polyamoristeja”, joiden kumppanit eivät edes tiedä että ovat polysuhteessa, ja että heidän kumppanillaan on muita kumppaneita. Tällä ei tietenkään ole alkuperäisen idean kanssa mitään tekemistä, joten polyamorian harrastajia ei voi syyllistää tällaisesta sikailusta.

Ideologisuus mahdollistaa vallankäytön

Manipuloinnin puolelle mennään helposti myös tyypillisessä tilanteessa, jossa monogaamisen suhteen toinen osapuoli haluaa kuvioon jonkun uuden tyypin. Tämä ei ole epäeettistä niin kauan kun aloitetta perustellaan henkilökohtaisella tarpeella. Manipuloinniksi keskustelu muuttuu, mikäli peliin heitetään eettinen argumentti mustasukkaisuutta vastaan ja/tai ideologinen argumentti monogamiaa vastaan.

On totta, että monogaaminen parisuhdemalli liittyy kiinteästi patriarkaatin, yksityisomaisuuden ja sitä myötä kapitalismin syntyyn. Mutta mustasukkaisuus on yksi maailman luonnollisimmista tunteista, ja osapuolten vapaaehtoisella yhteisellä sopimuksella sovittu monogamia on melko luonteva tapa kontrolloida mustasukkaisuutta. Eettisiä periaatteita tarvitaan kontrolloimaan ihmisten käyttäytymistä, mutta on ongelmallista mikäli niillä yritetään kontrolloida tunteita, haluja ja tarpeita.

En tiedä yhtäkään kulttuuria ilman mustasukkaisuutta, ja uskon että vähintään 80-90% lähisuhteita (eli pari- ja polysuhteita) tarvitsevista suomalaisista on niin mustasukkaisia, että monogaaminen parisuhdemalli on heille ainoa toimiva vaihtoehto. Sairaalloinen mustasukkaisuus on ongelma joka pitää ratkaista, mutta vapaaehtoinen monogamia ei ole ongelma niin kauan kun sitä tarvitsematon vähemmistö saa elää kuten haluaa. Näin ollen kirjoittelu, jossa mikä tahansa mustasukkaisuus esitetään ongelmana jonka voi kokonaan hävittää, on kätevä hyväksikäytön ja manipuloinnin väline.

Eettinen lutka

Alan kirjallisuus on onneksi yleensä vapaata tästä virheestä. Jonkinlainen klassikko on alunperin vuonna 1997 ilmestynyt Dossie Eastonin ja Janet Hardyn Ethical Slut, jota Suomessakin luettiin ahkerasti erityisesti skenen alkuaikoina. Kirja teki moneen vaikutuksen, mutta monia se on myös ärsyttänyt – sitä on kritisoitu hetero- ja cisnormatiivisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Kirjan läpäisee ärsyttävä optimismi, joka on kaikua polyamorian polveutumisesta 60-lukulaisuudesta. Mutta näistä puutteista huolimatta kirjan suuri plussa on, ettei se esitä polyamoriaa kaikille sopivana ratkaisuna, eikä se syyllistä ihmisiä mustasukkaisuudesta. Eastonille ja Hardylle polyamoria on juttu joka joillekin sopii ja joillekin ei, ja ihmisille tarjotaan mahdollisuus kokeilla itse ja päättää. Tämä on mielestäni ainoa järkevä ja eettinen tapa lähestyä asiaa. Blogeissa ja sosiaalisen median ryhmissä keskustelu on kuitenkin usein jotain aivan muuta.

Polyamoriaa tuskin olisi ilman 60-ja 70-lukulaista ajattelua henkilökohtaisen poliittisuudesta. Tämä perinne on kuitenkin myös sen akilleen kantapää. Mikäli ajatellaan, että on joku politiikka jonka pitäisi olla kaikkien henkilökohtaista, niin ajetaan pahasti ojaan. Polyamorian on hyvä olla mahdollisuus joka on tarjolla, mutta suurimmalle osalle se ei sovi. Lopuillekin korvaa vain yhdet ongelmat toisilla, ja näistä ongelmista suurin on aika. 

Polyamorian harrastajat usein kommentoivat skeptikoille, että rakkaus on asia joka ei jakamalla vähene. Tämä on totta, harva vanhempi ajattelee, että lapsia rakastaa sitä vähemmän mitä useampia niitä on. Mutta on olemassa toinen resurssi joka on rajallinen, ja se on aika. Aika on rakkauden valuuttaa. Joku tarvitsee sitä enemmän ja joku vähemmän, mutta mikään suhde ei elä jos sille ei uhraa aikaa lainkaan.

Tänään täällä, huomenna poissa

Siinä missä polyamoria tarjoaa kusipäisille ihmisille joitain mahdollisuuksia emotionaaliseen kiristykseen, polyamorian alalaji ihmissuhdeanarkia on avoin valtakirja sellaiseen. Ihmissuhdeanarkiassa ei tehdä eroja erilaisten ihmissuhteiden välillä. On varmasti tervettä mahdollistaa erilaisia välimuotoja heila vs. ystävä dikotomian välimaastoon, ja joillekkin ihmissuhdeanarkismi tarkoittaa vain tätä. Mutta ihmisillä pitää olla oikeus tietää mitä he voivat odottaa ihmissuhteiltaan.

Ihmissuhdenaarkisti voi olla tyyppi, jolle olit eilen heila, tänään ystävä, huomenna tuttava ja ylihuomenna taas heila. Maailmassa on yli 7.5 miljardia ihmistä, jos pitää heitä kaikkia itselleen henkilökohtaisesti yhtä tärkeänä, niin kukaan ei merkitse mitään. Erityisen ärsyttävää on, että poliittinen aate (anarkismi) sotketaan käsitteeseen jolla ei ole sen kanssa juurikaan tekemistä. Tämä alleviivaa sitä, että ihmissuhdeanarkismi esitetään ideologiana, eikä henkilökohtaisena valintana joka sopii joillekin ja toisille ei.

Polyamoria tulee varmasti yleistymään, koska kapitalismi ei enää tarvitse monogaamista avioliittoa ja patriarkaattia pääomien kasautumiseen. Polyamorian yleistymisen myötä monogamiaan liittyvä kusipäinen vallankäyttö tulee vähenemään, ja polyamoriaan liittyvä kusipäinen vallankäyttö tulee lisääntymään. Tämä on kehitys jota ei voi mitenkään välttää. Hyötyykö yhteiskunta siitä kokonaisuutena? Ei välttämättä, koska sekä seksi että rakkaus tulevat jakautumaan vuosi vuodelta yhä epätasaisemmin. Toiset saavat niitä yhä enemmän, toiset eivät lainkaan. Näin siis ainakin miehillä, koko monogamian alkuperäinen pointti on ollut miesten välinen sopimus että naiset jaetaan tasan. Voi olla, että joku toinen systeemi olisi ollut naisille edullisempi alusta asti.

Polyamoriaa Suomessa edistäneenä olen itsekin osasyyllinen tähän kehitykseen, joka olisi tosin ennen pitkää tapahtunut myös ilman omaa vaatimatonta panostani. Kehitys toki hyödyttää minua henkilökohtaisesti, siinä missä moni muu häviää. Kokonaisuutena tulevaisuus ei välttämättä ole nykytilaa parempi.

Yleiselle kehitykselle en voi mitään, mutta jatkossa pyrin aina puuttumaan, mikäli näen jonkun esittävän polyamorian tai jonkin muun nonmonogamian lajin ideologiana. Yksityiselämän vapautta on valinnanvapaus, ja se katoaa kun jonkun ratkaisun esitetään sopivan kaikille.

Antti Rautiainen

 

 

 

 

 

 

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu