Miksi kapitalismikritiikki on korvautunut luokkasyrjinnän kritiikillä?

Patricia Hill Collinsin ja Sirma Bilgen Intersectionality on Polity-kustantamon Key concepts-sarjassa ilmestynyt johdantoteos intersektionaalisuuteen. Kirja liittää intersektionaalisuuden jatkumoon, joka alkaa 60-luvun liikkeistä, Combahee River -kollektiivista ja Angela Davisista, mutta se ei käsittele 30-luvun Yhdysvaltojen mustia kommunistinaisia. Anarkismia ei kirjassa mainita lainkaan. Marxilaisuuteen viitataan pääosin intersektionaalisuudesta irrallisena liikkeenä, jonka edustajat kritisoivat identiteettipolitiikkaa 1). Sitä ei huomioida, että Angela Davis oli Yhdysvaltain kommunistipuolueen jäsen, ja Combahee River -kollektiivin juuret olivat vankasti marxilaisuudessa, vaikka se oli ehkä jo tekemässä irtiottoa. Hill Collinsin ja Bilgen kirjasta saa osittain kuvan, että Marxilaiset lähinnä kritisoivat identiteettipolitiikkaa. Monet Marxilaiset tekevätkin näin, mutta he tuskin ovat perehtyneet Marxiin kovinkaan hyvin. Marxille oli tärkeä Hegelin an sich – für sich dikotomia, ensimmäinen oli tiedostamaton luokka (1800-luvulla luokka tarkoitti mitä tahansa ihmisryhmää), eli luokka itsessään. Toinen oli luokka joka tiedostaa asemansa ja etunsa, luokka itseään varten.  Luokka itseään varten on siis identiteetti, ja se tekee identiteettipolitiikkaa. Marxille identiteettipolitiikka oli menestyksellisen kamppailun edellytys. Kun Combahee River -kollektiivi määritteli julistuksessaan 2) identiteettipolitiikan, sille identiteettipolitiikka oli juuri tätä – oman aseman ja intressien tiedostamista.

Collins ja Bilge puhuvat kirjassaan kapitalismista, mutta sitä ei määritellä missään kohdassa. Välillä kapitalismi on uusliberalismin synonyymi. Mutta on aivan mahdollista vastustaa uusliberalismia mutta kannattaa kapitalismia, esimerkiksi kannattamalla keynesiläistä talouden sääntelyä ja investointipolitiikkaa. Välillä kapitalismi tarkoittaa kirjassa tuloeroja tai muuta sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, mutta näitäkin voi pyrkiä vähentämään kapitalismin puitteissa. Kirjoittajat vihjaavat vain kerran, ettei luokkasyrjintää ja kapitalismia tulisi rinnastaa:

”By reducing the complex economic relations of capitalism to class, the complexities and sophistication of Marxist social thoight and other serious analyses of capitalism are minimized.” 3)

Tämä avaisi aivan uusia näkökulmia, mutta aihetta ei jatketa, eikä kerrota mitä muuta kapitalismi tarkoittaa kuin luokkasyrjintää.

Bell hooks kirjassaan Where We Stand: Class Matters pääsee antikapitalismiin vasta viimeisessä luvussa, missä hän julistautuu demokraattiseksi sosialistiksi 4). Kirja käsittelee pääasiassa luokkasyrjintää. Antikapitalistinen viesti on ikäänkuin piilotettu kirjan loppuun, eikä bell hooks syvenny siihen mitä hän tarkoittaa sosialismilla. Toisaalta bell hooksin julistautuminen sosialistiksi on epätavallista intersektionaalisuudessa. Bell hooks on yksi intersektionaalisen feminismin tunnetuimmista ja luetuimmista kirjoittajista, mutta hän on selkeästi edellisen feministisukupolven, 70-luvun mustien sosialistifeministien edustaja. Tuntuu siltä, että Yhdysvalloissa edelleen pelätään kapitalismista puhumista, ja se yritetään intersektionaalisuutta käsitellevissä kirjoissa sivuttaa kuin vaarallinen kuuma peruna.

Kapitalismikritiikin marginalisoituminen johtuu osaltaan itäblokin romahtamisesta. 90-luvulta nykyisen talouskriisin alkuun elettiin Fukuyaman ”historian loppua”, länsimainen yhteiskuntajärjestelmä näytti ainoalta vaihtoehdolta.

Toinen todennäköinen syy on Yhdysvaltain sisäpolitiikassa. Intersektionaalisuus on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta sosialistinen liike on aina ollut Yhdysvalloissa heikompaa kuin muualla. 20-40 luvuilla Yhdysvaltain kommunistipuolue oli varhaisen kansalaisoikeusliikkeen keskeinen moottori, mutta puolueen riippakivenä olivat Moskovasta tulleet määräykset. 20-luvulla Moskova käski mustia kommunisteja hyökkäämään maltillisempia mustien järjestöjä vastaan, mikä ei edesauttanut puolueen asiaa. Myös Molotov-Ribbentrop sopimus vahingoitti puolueen uskottavuutta mustien silmissä. 1950-luvulla senaattori McCarthyn kommunistivainot marginalisoivat kommunistipuolueen lopullisesti, mutta myös destalinisaatio heikensi sen asemaa mustien parissa. Monet mustat kommunistiaktivistit eivät hyväksyneet kritiikkiä Stalinia vastaan. He irtautuivat puolueesta 1950-luvulla, ja liittyivät ryhmiin joiden pohjalle myöhemmin syntyi Yhdysvaltain suhteellisen vahva maolainen liike 5). Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa vierailleiden mustien aktivistien voimakas kokemus oli, ettei Stalinin Neuvostoliitossa ollut rasismia, ja tässä he tavallaan olivatkin oikeassa. Neuvostoliiton syrjivät käytännöt eivät perustuneet rotuun, vaan kansallisuuteen, eikä ole yllättävää etteivät Yhdysvalloista tulleet aktivistit tunnistaneet niitä.

Angela Davis liittyi kommunistipuolueeseen yhtenä viimeisistä mustista aktivisteista 1960-luvun alussa. Davisin näkyvyys 1970-luvulla ei kuitenkaan enää antanut kommunistipuolueelle nostetta mustien parissa. Mustien pantterien puolue syntyi kommunistipuolueen katoamisen synnyttämään tyhjiöön, mutta sen vuoro oli kadota 1970-luvulla poliisin repression ja sisäisten riitojen seurauksena.

Kolmas mahdollinen syy on, että intersektionaalisuuden perustaja Kimberley Crenshaw on oikeustieteilijä. Hegelin näkemyksen mukaan oikeusjärjestelmä perustuu yksityisomistukseen, antikapitalistisen oikeusfilosofian luominen on hankalaa koska se kieltää koko oikeustieteen perustan. Syrjintä sen sijaan on vakiintunut oikeustieteellinen käsite, joten syrjinnän käsitteelle voi helposti luoda oikeusfilosofisen käsitekoneiston.

Neljäs mahdollinen syy liittyy feminismille ominaiseen diskurssiin. Feminismi toi henkilökohtaisen kokemuksen ja henkilökohtaiset tunteet politiikan keskiöön. Naisliike alkoi 1800-luvulla, kun George Sand ja muut kirjailijat alkoivat kirjoittaa auki naisen kokemusta yhteiskunnassa. Henkilökohtainen on keskiössä myös silloin, kun duunari tai köyhä joutuu törmäyskurssille keskiluokan asenteiden, kulttuurin tai arvojen kanssa. Mutta mikä on kapitalismiin liittyvä henkilökohtainen kokemus ja tunne? Voiko tuotantosuhteen kokea tai tuntea?

Palkkatyön jokapäiväinen väsyttävyys ja tylsyys on universaali ja banaali kokemus. On toki olemassa paljonkin työnteon ankeutta kuvaavaa fiktiota, mutta yleensä tämä joutuu aina joko turvautumaan liioitteluun, tai sitten noutamaan esiin yksittäisiä erityisen räikeitä epäkohtia. Mutta vaikka epäkohtia korjaisi kuinka, on palkkatyö yhä kuluttavaa ja vieraannuttavaa, ja kapitalismin ulkopuolisen maailman tavoittaminen on kokemusmaailmamme ulkopuolella. Toki on mahdollista muuttaa korpeen ja elää omavaraisesti, mutta se johtaa kahta kauheampaan raatamiseen.

Joseph Schumpeter huomasi viime vuosisadalla, ettei kapitalismi ole mahdollista ilman yrittäjää, joka aika ajoin kaupallistaa innovaation joka disruptoi tuotantojärjestelmää. Innovaatio ei välttämättä ole mikään tieteellinen keksintö, usein se on uusi tapa järjestää työtä. Tyypillisesti tämä uusi tapa poistaa tavalla tai toisella työntekijöiden saavuttamia etuja. Esimerkiksi Uber ja muut alustatalouden innovaatiot muuttavat työnantajan ja työntekijän suhteen tilaajan ja alihankkijan suhteeksi, ja siirtävät kaikki riskit alihankkijoille. Kapitalismi ei siis ole vain tuotantosuhde, se tarvitsee myös jatkuvaa uudistusta. Minkään yksittäisen epäkohdan korjaaminen ei siis voi poistaa kapitalismin ongelmia lopullisesti, koska kapitalismi edellyttää uusien epäkohtien tuottamista disruptoimalla niitä ratkaisuja, joilla vanhat epäkohdat on korjattu.

Feministisen kaunokirjallisuuden sankari joutuu toisinaan patriarkaalisten rakenteiden murskaamaksi, mutta toisinaan hän pääsee yksilöllisillä ponnistuksillaan irti ainakin joistain patriarkaalisista rajoitteista. Antikapitalistiset yksilölliset ponnistukset päätyvät kuten Christopher McCandlessin kävi elokuvassa Erämaan armoille, eli nälkäkuolemaan. Maailmaa ilman kapitalismia voi kuvata utopialla, mutta sitä ei voi koskaan koskaan kuvata elämänkerrassa tai fiktiossa jonka protagonisti heijastaisi omaa kokemusmaailmaamme. Kapitalismikritiikin marginalisoituminen feminismin sisällä voi siis johtua myös siitä, että sekä kapitalismia tuotantorakenteena että sen vaihtoehtoa on lähes mahdotonta kuvata feminismille ominaisella diskurssilla henkilökohtaisesta.

Antti Rautiainen

Kirjoitus on toinen osa neliosaista kirjoitussarjaa:

Intersektionaalinen feminismi ja antikapitalismi

1. Osa: Intersektionaalinen feminismi ja sosialismi

3. Osa: Miksi intersektionaalisuus pärjää erinomaisesti ilman antikapitalismia? 

4. Osa: Intersektionaalisuusja antikapitalismi Suomessa 

1) Patricia Hill Collins & Sirma Bilge, Intersectionality, s. 128, 131

2) The Combahee River Collective Statement http://circuitous.org/scraps/combahee.html

3)Patricia Hill Collins & Sirma Bilge, Intersectionality, s. 201

4) bell hooks, Where We Stand : Class Matters, s. 156

5) Paul Elitzik, The CPUSA and Black Workers in the 1950s, https://www.marxists.org/history/erol/1956-1960/cp-black-workers.htm

 

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu