Antti Rautiainen

Miksi intersektionaalisuus pärjää erinomaisesti ilman antikapitalismia?

Kapitalismilla ei ole yhtä ideologiaa vain kaksi, liberalismi ja konservatismi. Molemmissa on paljon sisäisiä keskenään kiisteleviä oppisuuntia, mutta liberalismin suuri linja on päästä eroon kaikista perinnöllisistä etuoikeuksista ja muista kilpailun hidasteista, ja luoda mahdollisuuksien tasa-arvo. Konservatismilla ei ole mitään suurta linjaa, se on sekalainen kokoelma toimijoita jotka yrittävät hidastaa tai estää yhteiskunnan kehittymistä, tai kääntää kehityksen suunnan taaksepäin 1). Talouskasvun aikana kapitalismi on liberaalia, koska se pyrkii integroimaan yhä suuremman osan väestöstä työvoimaan. Talouskriisin aikana turvaudutaan konservatismiin, nostetaan esille kotiäitiyden ihanuutta, karkotetaan siirtotyöläisiä ja estetään työperäistä maahanmuuttoa.

Kasvu on viimeisen 200 vuoden aikana kuitenkin ollut yleisempää kuin kriisit. Konservatismi alkoi liikkeenä joka yritti pelastaa feodalismista niin paljon kuin mahdollista. Se mitä yritetään pelastaa vaihtuu kuitenkin joka vuosi, sitä mukaa kun eilisen liberaaleista vaatimuksista (kuten naisten äänioikeudesta) tulee itsestäänselvyyksiä, ja eilisen konservatiivisisten itsestäänselvyyksien (kuten miehen ja naisen välisen avioliiton) kumoamisesta tulee realistisia osia liberaalia agendaa.

Seksismi ja rasismi ovat syntyperään perustuvaa sortoa. Vaikka nykymuotoinen seksismi ja rasismi ovat uusia innovaatioita, niiden logiikka on lähempänä feodalismia kuin kapitalismia. Kapitalismin historiallinen kehitys on syönyt elintilaa seksismiltä ja rasismilta. Antikapitalistinen feminismi ei voi elää symbioosissa kapitalismin kanssa, mutta intersektionaalinen feminismi jossa kapitalismikritiikki on korjattu luokkasyrjinnällä ei pelkästään selviydy kapitalismissa, vaan hyötyy kapitalismin voittokulusta.

Feministisiä puolueita ja naisten puolueita on perusteltu 1920-luvulta asti, mutta suurin osa feministeistä on pysytellyt niiden ulkopuolella. Puolue on 1800-luvun tapa järjestäytyä, mutta feministien verkostomainen tapa järjestäytyä on 2000-luvun tapa järjestäytyä. Feministisen liikkeen ja keskustelun laajentuminen on 2010-luvulla ollut räjähdysmäistä, ennen kaikkea tietoverkkojen ansiosta. Feministien tapa järjestäytyä on viimeistään 60-luvulta asti ollut desentralisoitu, mutta tietoverkot ja 2000-luvun tuotantorakenne on realisoinut tämän järjestäytymistavan potentiaalin aivan uudella tavalla.

Intersektionaalisuus ja feministien tapa järjestäytyä soveltuvat siis nykyiseen tuotantorakenteeseen. Intersektionaalisuus tuomitsee julmuuksia jotka liittyvät vanhentuneeseen tuotantorakenteeseen, esimerkiksi sen ylläpitämään rasismiin ja seksismiin. Nykyiseenkin tuotantotapaan liittyy julmuuksia, mutta on aina helpompaa tuomita vanhentuneen tuotantotavan julmuudet.

Kapitalismikritiikin marginalisoituminen feminismin sisällä ei tarkoita, etteikö feminismi käsittelisi materiaalisen tuotannon kysymyksiä. Tänä syksynä kaikkialla puhuttanut seksuaalinen häirintä työpaikoilla on ennen kaikkea materialistinen kysymys, koska seksuaalisen häirinnän tarkoitus on viedä naisilta (ja muilta alisteisilta sukupuolilta) osuus heille kuuluvista tuotannon hedelmistä, ja pitää heidät tiettyjen asemien ulkopuolella.

Ennen feminismi joutui kamppailemaan asemastaan sosialismin sisällä. Nyt antikapitalismi joutuu kamppailemaan asemastaan feminismin sisällä. Tämä ei välttämättä ole muutos sen enempää huonompaan kuin parempaan. Mutta antikapitalistien pitää sopeutua uuteen tilanteeseen, joka on tuotantosuhteiden ja muun yhteiskunnallisen kehityksen määräämä.

Onko universaalin sorron teorian luominen mahdottomuus?

Marxilaisen valtateorian keskeisin käsite on riisto. Intersektionaalisen valtateorian keskeisimmät käsitteet ovat syrjintä, etuoikeudet, epätasa-arvo ja sorto. Anarkismin valtateorian keskeisimmät käsitteet ovat sorto, hierarkiat, auktoriteetti ja ylivalta.

Sorron käsitteen keskeisyys yhdistää anarkismia ja intersektionaalisuutta, nämä aatteet ovat selvästi lähempänä toisiaan kuin marxilaisuutta. Anarkismi olisi siis myös voinut keskittyä keskusteluun luokkasyrjinnästä kapitalismin sijasta, ja individualistianarkistit ovatkin usein kamppailleet enemmän ”porvareita ja porvarillisuutta” kuin kapitalismia vastaan. Antikapitalismi tuli anarkismin keskiöön, koska Kropotkin omaksui Marxin kapitalismianalyysin sellaisenaan ja integroi sen osaksi anarkismia. Mikäli anarkismi olisi keksitty 1980-luvulla eikä 1840-luvulla, se olisi todennäköisesti kehittynyt samaan suuntaan kuin intersektionaalisuus on kehittynyt.

En usko, että intersektionaalisuuteen ilmaantuu uutta Kropotkinia joka loisi uuden synteesin. Erilaiset marxilaiset ja anarkistiset ryhmät kaivavat aika ajoin esiin Combahee River Collectiven, bell hooksin ja muiden mustien sosialistifeministien kirjoituksia, argumentoiden antikapitalistisen intersektionaalisuuden puolesta 2). En usko, että näitä kirjoituksia lukee kukaan muu kuin marxilaiset ja anarkistit. Intersektionaalisuudella on omat 100 kertaa suuremmat yhteisönsä , ha niitä ei kiinnosta mitä mieltä 70-luvun feministit olivat kapitalismista.

Itse olen vakuuttunut, että marxilaisuus, anarkismi ja intersektionaalisuus ovat kaikki tehneet saman virheen lupaamalla universaalin teorian sorrosta ja sen vastustamisesta. Sorron eri muodot ovat niin erilaisia, ettei niitä voi mitenkään ymmärtää yhtenäisellä käsitekoneistolla, kaikki yritykset johtavat näkökulman vääristymiseen. Edes Foucault ei onnistunut luomaan vakuuttavaa ”sorron yhtenäisteoriaa”. Paras kapitalismin teoria on marxilaisilla, paras syrjinnän teoria feministeillä, paras teoria yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta on anarkisteilla. Yritys yleistää näistä yhden käsitekoneisto koskemaan kaikkia johtaa todennäköisesti samanlaiseen epäonnistumiseen kuin kapitalismikritiikin katoaminen intersektionaalisuudesta on ollut.

Antti Rautiainen

Kirjoitus on kolmas osa neliosaista kirjoitussarjaa:

Intersektionaalinen feminismi ja antikapitalismi

1. Osa: Intersektionaalinen feminismi ja sosialismi

2. Osa: Miksi kapitalismikritiikki on korvautunut luokkasyrjinnän käsitteellä?

4. Osa: Intersektionaalinen feminismi ja antikapitalismi Suomessa 

 

1) Antti Rautiainen, Länsimaiden liian aikaisin ennakoitu tuho, http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128918-lansimaiden-liian-aikaisin-ennakoitu-tuho

2) Esimerkkinä Sharon Smith, Black feminism and intersectionality, International Socialist Review #91 https://isreview.org/issue/91/black-feminism-and-intersectionality)

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Onko universaalin sorron teorian luominen mahdottomuus?

Marxilaisen valtateorian keskeisin käsite on riisto. Intersektionaalisen valtateorian keskeisimmät käsitteet ovat syrjintä, etuoikeudet, epätasa-arvo ja sorto. Anarkismin valtateorian keskeisimmät käsitteet ovat sorto, hierarkiat, auktoriteetti ja ylivalta.
-----------
Nämä kaikki ovat yksilölle erittäin vaarallisia teorioita; eivätköhän ne kaikessa haitallisuudessaan riitä jo sellaisenaan. Eli: vaikka universaalin sorron teorian luominen olisi mahdollista, se ei ole kuitenkaan tarpeellista eikä varsinkaan suositeltavaa.
---

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Sosialidemokratia on myöskin liberalismin ja konservatismin ohjella kapitalalismin aatesuunta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset