Antti Rautiainen

Intersektionaalinen feminismi ja antikapitalismi – jälkikirjoitus

Julkaisin joulukuussa tässä blogissa neliosaisen kirjoitussarjan ”intersektionaalinen feminismi ja antikapitalismi” (ensimmäinen osa). Kirjoituksista ei syntynyt paljoakaan keskustelua, mutta enpä sellaista odottanutkaan. Sellainen itersektionalismin kritiikki, jossa toivotaan intersektionalismilta selvempää kannanottoa kapitalismiin, leviää yleensä vain antikapitalistien, mutta ei feministien kesken. Näin kävi myös Kapinatyöläisen artikkelille samasta aiheesta, joka oli kirjoitettu omaa juttuani aikaisemmin mutta julkaistiin netissä myöhemmin .

Onko intersektionalismi sittenkin antikapitalistista?

Olisin toivonut, että kirjoitukseni pääpointit olisi todistettu vääriksi, että minulle olisi osoitettu että kapitalismikritiikki läpäisee intersektionalismin. En ollut pointeistani täysin varma, enkä ole vieläkään. Minulla ei ollut tyhjentävää määrää lähdemateriaalia. Valikoin materiaaliksi muutamia sukupuolentutkimuksen tenttikirjoja ja otoksen nettikirjoituksia. Nykyisen intersektionalistisen keskustelun virtausten analyysi edellyttäisi sosiaalisen median perkaamista, ja niin valtavaa tekstimateriaalia että sen käsittely pitäisi mahdollisesti jotenkin automatisoida. Suurin osa nykyiseen keskusteluun osallistuvista ammentaa tietonsa pääosin sosiaalisesta mediasta ja verkkosivuista, ei tenttikirjoista.

Tässä ketjussa väitteeni pyrittiin kumoamaan viittaamalla Everydayfeminism.comin  ja Bitchmedia.orgin ”antikapitalistisuuteen”. Tarkistin googlen avulla mitä Everydayfeminismissä on kirjotettu anarkismista, sosialismista ja kapitalismista. Anarkismista ja sosialismista ei ole kirjotettu mitään joka käsittelisi aiheita, kapitalismiin viitataan ajoittain kielteisessä mielessä (esimerkki), mutta jutuissa ei mitenkään määritellä mitä kapitalismilla tarkotetaan, ja sanan voisi vaihtaa vaikkapa "epätasa-arvoksi", "ahneudeksi" tai "uusliberalismiksi" ilman että sisältö muuttuisi. Eli tämän otoksen perusteella Everydayfeminism vahvistaa pointtini siitä, miten kapitalismia käsitellään intersektionalistisissa kirjoituksissa.

Bitchmedia.org on erilainen projekti kuin everydayfeminism. Sillä on kytkökset punk-alakulttuuriin. On kirjoituksia kuolleista anarkisteista (mm. Lucy Parsons, joka tosin vastusti feminismiä eikä sitä mainita jutussa), tosin nämä kirjoitukset näyttävät olevan ulkopuolisten ja harjoittelijoiden, ei toimituskunnan tekemiä. Lisäksi sivulla on eksplisiittisesti antikapitalistinen podcast. Mutta myöskään Bitchmediassa ei ole yhtäkään juttua jossa kapitalismi määriteltäisiin, tai jossa pohdittaisiin, minkälaista olisi elämä ilman kapitalismia. Alexa rankingin perusteella kävijöitä Bitchmedialla on kertaluokkaa vähemmän kun Everydayfeminismillä. On kiinnostavaa, ettei Bitchmedia ei kuvaile itseään intersektionaaliseksi vaan pelkästään feministiseksi, eikä siellä juurikaan käydä keskustelua intersektionalismista. Se näyttääkin olevan enemmän osa toisen aallon sosialistisen feminismin jatkumoa.

Eli Everydayfeminism on todistusaineistoa pointtini puolesta, Bitchmedia sitä vastaan. Koska jälkimmäisen kävijämäärät ovat nousussa, se voi onnistua muuttamaan feminististä keskustelua kapitalismista. Mitään lopullista ei tämänkään lisäaineiston perusteella voi sanoa intersektionalismin nykytilasta, joten toivoisin että joku joskus tutkisi aihetta perusteellisesti, ja keräisi systemaattisen aineiston jossa mukana olisivat myös blogit ja sosiaalinen media.

En pettyisi mikäli joku todistaisi pointtini vääräksi. Kirjoitusprosessin aikana jouduin muutenkin luopumaan joistain ennakkokäsityksistäni. Olen esimerkiksi luullut, että feminismin hegemoninen suuntaus olisi aina ollut liberaali feminismi. Nyt tiedän, että 60- ja 70-luvulla sosialistinen feminismi oli vahvempi suuntaus. Nykyään toisen aallon feminismiin ja radikaalifeminismiin viitataan usein vain kun halutaan puhua sen kapea-alaisuudesta (esimerkiksi transihmisiä vastaan). Tämä kritiikki pitääkin pitkälti paikkansa, vaikka poikkeuksiakin oli. Mutta suhteessa kapitalismiin toisen aallon feminismi oli yleensä ”intersektionalistisempaa” kuin nykyinen intersektionalismi.

Anarkismi ja antikapitalismi

Takussa julkaistu pitkä vastine Analyysia etsimässä: Anarkismi, sorron muodot ja kamppailu systeemiä vastaan, käsitteli lähinnä anarkismin historiaa ja tarttui kirjoitukseni yksittäiseen kappaleeseen (ensimmäinen osa). Jutussa on tyypillisiä splainauksen ongelmia: parin lauseen perusteella tehdään pitkälle meneviä johtopäätöksiä, ja lisäksi kirjoitussarjan kahdeksannessa ja yhdeksännessä osassa toisaalta toistetaan alkuperäisen juttuni pointteja sellaisenaan, ja toisaalta niitä jätetään niitä tyystin huomiotta. Esimerkiksi vastineen yhdeksännessä luvussa väitetään, että intersektionalismi olisi suoraa jatkoa 70-luvun mustalle ja sosialistiselle feminismille, vaikka olin käyttänyt tuhansia merkkejä näiden välisten erojen osoittamiseen ja analysointiin.

Vastineessa kritisoitiin tätä kirjoitukseni kohtaa:

Anarkismi olisi siis myös voinut keskittyä keskusteluun luokkasyrjinnästä kapitalismin sijasta, ja individualistianarkistit ovatkin usein kamppailleet enemmän ”porvareita ja porvarillisuutta” kuin kapitalismia vastaan. Antikapitalismi tuli anarkismin keskiöön, koska Kropotkin omaksui Marxin kapitalismianalyysin sellaisenaan ja integroi sen osaksi anarkismia.

Minun olisi pitänyt olla tarkempi siitä mitä tarkoitan antikapitalismilla. Itse määrittelen sosialismin yleensä ”kapitalismin kritiikkinä”, johon kuitenkin sisältyy suuntauksia jotka eivät halua täysin lopettaa kapitalismia, vaan pelkästään kontroloida sitä (kuten nykyinen sosialidemokratia). Antikapitalismi taas tarkoittaa liikkeitä, jotka haluavat lopettaa kapitalismin. Tämän määritelmän mukaan kaikki sosialistit eivät ole antikapitalisteja, mutta kaikki antikapitalistit ovat sosialisteja.

Kun Stirner ja Proudhon loivat nykyisen anarkistiliikkeen aatteellisen perustan 1840-luvulla, he olivat selvästi sosialisteja tässä laajassa mielessä. Mutta toisin kuin Analyysia etsimässä: Anarkismi, sorron muodot ja kamppailu systeemiä vastaan -kirjoituksessa annetaan ymmärtää, tuolloin kaikki anarkistinen ja sosialistinen ajattelu oli osa tasavaltalaista liikettä monarkiaa ja yksinvaltiutta vastaan. On siis aikamoista vähättelyä välttää, että ”Anarkismilla on myös pieni, epäsuora yhteys liberaaliin ajatteluun ja liikehdintään”. Vuosien 1848 vallankumouksessa ja Pariisin kommuunissa 1871 anarkistit ja sosialistit taistelivat rinta rinnan jakobiinien, eli aikansa radikaalien liberaalien kanssa (tosin tämä liittolaisuus ei läheskään aina sujunut ilman väkivaltaisia kupruja). Bakunin oli tasavaltalainen (eli liberaali) yli 20 vuoden ajan ennen kuin hänestä tuli anarkisti, ja vielä anarkistinakin hän sanoi, että ”epätäydellisinkin tasavalta on parempi kuin valistuneinkaan yksinvaltius”.

Vaikka Stirner vastusti kapitalismia, hänen filosofiansa on ristiriidassa kaikenlaisten järjestöjen kanssa. Proudhon ei kannattanut vallankumousta, vaan työväen osuuskuntia ja ”kansan pankkia”, joka olisi vaihtoehto kaupalliselle pankkitoiminnalle. Stirnerin ideat saivat ja saavat eniten vastakaikua itsensä työllistävien parissa, osuuskunta-aate taas on perinteisesti vedonnut eniten ammattitaitoisimpaan ja parhaiten palkattuun työväenluokan osaan, ”työläisaristokratiaan”. Suomessa Väinö Tannerin kaltaiset merkittävimmät osuuskuntaliikkeen vaikuttajat ovat yleensä olleet työväenliikkeen maltillisinta laitaa. On hankalaa spekuloida mitä työväenliikkeelle olisi käynyt ilman Marxia, Bakuninia ja Kropotkinia. Todennäköisesti joku muu olisi keksinyt samat ideat ja Proudhonin näkemys olisi jäänyt vähemmistöön joka tapauksessa. Olen täysin varma siitä, etteivät Stirnerin ja Proudhonin ideat olisi voineet sellaisenaan synnyttää vallankumouksellista työväen järjestäytymistä, yksinkertaisesti siksi että Proudhon vastusti vallankumousta ja Stirner vastusti järjestäytymistä.

Voi olla, että minun olisi pitänyt antaa Bakuninille yhtä paljon kiitosta kuin Kropotkinille anarkismin nykyisestä johdonmukaisesta antikapitalismista. Mielestäni Kropotkinin kommunismi on uskottavampi visio kuin Bakuninin kollektivismi. Mutta ei ole mitään selkeää syytä etteikö vallankumouksellinen, järjestäytynyt työväenliike olisi voinut järjestäytyä myös kollektivismin ympärille, mikäli kommunismi olisi jostain syystä jäänyt keksimättä. Mutta Bakunin lainasi Marxilta lähes yhtä paljon kuin Kropotkin, joten marxilaisuuden merkitystä synteesille ei tässä pääse mitenkään pakoon. Mikäli kukaan anarkisti ei olisi lainannut Marxilta ja liike olisi keskittynyt Omaan Egoon tai osuuskuntien perustamiseen kuten Stirner ja Proudhon, ei anarkismilla olisi välttämättä ollut mitään roolia missään vallankumouksessa.

Individualismista ja George Sandista

Vastine kirjoitukseeni on oikeassa siinä, että anarko-individualismi tarkoittaa useampaa eri asiaa. Sillä on ainakin neljä eri merkitystä:

 

1) Filosofinen individualismi

2) Organisaatioiden vastustaminen

3) Yksilövaikuttaminen yhteisöllisen vaikuttamisen sijasta, vaihtoehtoinen elämäntapa

4) Yksilöiden tekemät iskut

 

Näistä ensimmäinen liittyy kiintästi toiseen ja kolmanteen. Neljäs merkitys on kauempana, koska yksilöiden tekemiä iskuja ovat tehneet paljon myös muiden anarkismin suuntausten edustajat. Kun viittasin kamppailuun ”porvareita ja porvarillisuutta vastaan”, mielessäni olivat lähinnä Oscar Wilde ja Ranskan 1800-luvun taidepiirit. Nämä piirit vilisivät anarkisteja, ja sieltä on peräisin termi ”boheemi” sen nykymerkityksessä. Voi olla, että mielikuvani on väärä, Oscar Wilde on poikkeus, muut taidepiirien anarkistit viettivät porvarillista perhe-elämää ja sellaiset porvariston paheksuman paheellisen elämän harrastajat kuten Paul Verlaine olivat poliittisilta kannoiltaan pikemminkin jakobiineja tai marxilaisia. Tai sitten ei. Individualistisen anarkismin ja vaihtoehtoisten elämäntapojen suhteen analyysi vaatisi tarkempaa perehtymistä. Vaihtoehtoisista elämäntavoista vegetarismilla ja nudismilla oli suosiota myös varhaisten anarkosyndikalistien parissa, joten ne eivät olleet mikään individualistianarkistien yksinoikeus.


Vastineen kahdeksannen luvun väite ”feminismin juontaminen George Sandista ja feminismin analyysin juontaminen kaunokirjallisuudesta on aika kyseenalainen genealogia” osoittaa, ettei kirjottaja ole kovin syvällisesti perehtynyt feminismin historiaan. Napoleonin jälkeinen restauraatio tuhosi Ranskan vallankumouksen aikaisen sosialistisen ja feministisen kirjallisuuden, 1830-luvulla näitä ei enää ollut saatavilla. Vuoden 1830-luvun vallankumous oli Ranskassa jonkinlainen nollapiste, jolloin näitä keskusteluja alettiin luomaan alusta. Ranskan vallankumouksen aikaiset kirjoitukset, kuten Godwinin

Enquiry Concerning Political Justice ja vastaavat feministiset kirjoitukset löydettiin uudestaan arkistojen kätköistä vasta 1800-luvun toisella puoliskolla. Godwinin teos ei ollut tuttu Stirnerille eikä Proudhonille, osaksi anarkismin kaanonia sen liitti vasta englantilaiseen historiaan paremmin perehtynyt Kropotkin. Analyysiä etsimässä -kirjoittaja on siis väärässä yrittäessään esittää suoran historiallisen jatkumon. Sama koskee yrityksiä yhdistää varhainen naisliike Ranskan vallankumoukseen. Sandia edeltäviä kaunokirjallisia feministisiä, naisten kirjoittamia teoksia ovat esimerkiksi Betje Wolffin ja Aagje Deckenin Sarah Burgerhart (1782) ja Germaine de Staëlin Corinne (1807). Naisasiaa ajanut pamflettikirjallisuus alkoi jo Marie Le Jars de Gournayn Égalité des Hommes et des Femmesillä vuonna 1622. Näistä ja lukuisista muista Napoleonin aikaisista ja sitä edeltävistä kirjoista ei kuitenkaan enää keskusteltu 1830- ja 1840-luvulla. Tämän vuoksi George Sandilla oli tuolloin suuri merkitys. Toisin kuin Suzanne Voilquin, Sand oli aikansa megajulkkis joka herätti pahennusta Venäjällä asti. Vaikuttaa siltä, että Analyysiä etsimässä -kirjoittaja on tutustunut huomattavasti paremmin Yhdysvaltain liikkeiden historiaan kuin mannermaisiin liikkeisiin. Feminismin historiassa Ranska on yhtä keskeinen maa kuin Yhdysvallat, siitä huolimatta että Ranskassa äänioikeus saavutettiin Euroopan suurten maiden joukossa viimeisenä, koska sosialistimiehet pelkäsivät naisten äänestävän konservatiiveja.

 

Nippelitietoa eurooppalaisen feminismin historiasta

 

Antoisin kirjoitussarjaa varten lukemani kirja oli Karen Offenin todella huolellisesti kirjoitettu European Feminisms 1700-1950: A Political History, siitä huolimatta että kirjoittaja suhtautuu sosialismiin melko kielteisesti (osin hyvistä syistä). Kirjasta opin paljon myös sellaista nippelitietoa, jota en saanut mahtumaan alkuperäiseen kirjoitukseeni.

Esimerkiksi sen, että toisin kuin netissä edelleen usein väitetään, Charles Fourier ei keksinyt feminismiä liikkeen määritelmänä 1830-luvulla, vaan termi levisi vasta 1880- ja 1890-luvulla (s. 19). Mutta koska varhaisemman naisliikkeen ohjelma on olennaisesti samanlainen kuin 1890-luvun feminismin, mielestäni sitäkin voi kutsua feministiseksi liikkeeksi.

Feminististen puolueiden historiaan liittyen kirjassa oli kiinnostava anekdootti, että yksi ensimmäisistä naisten puolueista oli Itävallan naispuolue Österreichische Frauenpartei, joka kampainoi vuoden 1930 vaaleissa Nationaler Wirtschaftsblock-puolueen ehdokkaan Maria Schneiderin puolesta joka liittyi natseihin vuonna 1934.

Lisäksi oli kiinnostavaa, että naisen laillinen asema viktoriaanisessa Iso-Britanniassa oli huonompi kuin missään muualla länsimaissa, ja naisliikkeen ohjelmaan kohdistunut sensuuri oli siellä tiukinta (s. 194). Usein ajatellaan, että liberalismi on edennyt rinta rinnan teollistumisen myötä. Naisten aseman suhteen kehitys on kuitenkin ollut päinvastainen, koska 1800-luvun Iso-Britannia oli varmasti aikansa taloudellisesti edistynein maa. Naisten aseman heikentyminen 1800-luvulla on arvatenkin johtunut tarpeesta tuottaa lisää väestöä teollista sodankäyntiä varten.

 

Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Se, että kommentteja tulee näin vähän, johtunee siitä, ettei normaali ihminen edes osaa miettiä tällaisia. Elämä ei vaadi näin mutkikasta analyysiä. Sellainen ei tuota mitään. Mutta kaikkea saa miettiä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Normaalimääritelmää ei kannattaisi käyttää ihmisiä pienentävässä merkityksessä. Se on kulttuuripessimismiä. Normaali voi olla positiivinen termi. Kun lukee tekstin jonka eteen on nähty vaivaa ja jossa voi olla avaimia pohdintoihin tai mahdollisuus yleissivistää itseään voi huudahtaa : vihdoinkin normaalia tekstiä!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Minulla taas tuli ensimmäisenä mieleen sanonnasta "Intersektionaalinen feminismi" että kirjoittaja joko pelleilee tai on jotenkin muuten outo ajatuksiltaan kun ei kykene sanomaan asiaansa selkeästi, pitää briljeerta:)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset