Onko tyylitaju fasismia?
Jos et mun tyylii tajuu,
se meinaa et sul ei oo tyylitajuu
Cheek
Olen ollut usein tekemässä yhteiskunnallisia liikkeitä taiteilijoiden kanssa, ja lähes aina se on päätynyt riitoihin. Tein Voimaan pyynnöstä retrospektivii-jutun Pussy Riotista (lyhentämätön versio), mutta omien mielipiteiden esittely ei sopinut genreen. Totuushan on, että vihaan suurinta osaa venäläisistä aktionisteista.
Jutustani jäi pois ehkä Venäjän suurin poliittinen taideprojekti, eli kansallisbolševistinen puolue NBP (jota olen käsitellyt täällä, täällä ja täällä). Puolueen perinteinen iskulause on ollut ”Stalin, Berija, GULAG”. Sillä ei ole varsinaista aatetta, on vain BDSM-henkinen totalitaristinen estetiikka, taiteellinen provokaatio ja seikkailunhaluista nuorisoa. Epäilen, että mistä tahansa taiteilijoiden perustamasta puolueesta tulisi samanlainen.
Aktio aktionismia vastaan
Vuonna 2001 teimme Moskovassa toverin kanssa aktion aktionisteja vastaan. Taitelijat olivat lähdössä Moskovan kommunistiselle vappumarssille, tarkoitus oli marssia sen perässä absurdien iskulauseiden ja kuvien kanssa. Marssijoilla oli punaisia banderolleja, joissa oli TV-mainoksista otettuja iskulauseita, ja kylttejä joissa oli heidän omia kuviaan. Taiteellista, luovaa, ironista ja täysin epäpoliittista. Järjestäjät määräsivät sataprosenttisesti kaikkien osanottajien roolit, kukaan ei saanut tuoda omia kylttejä tai banderolleja.
Toinen Tšetšenian sota oli käynnissä, Putin kovaa vauhtia kiristämässä otettaan yhteiskunnasta ja poliisi oli kieltämänyt anarkistien vapputapahtuman. Mielestämme nämä määräilevät taiteilijat olivat paskahousuja, jotka eivät uskaltaneet puhua asioista jotka olivat oikeasti tärkeitä, ja iskimme heitä vastaan. Jaoimme lennäkkejä jossa vaadimme luovan ja ”typerän” työn erottelun lopettamista, ja luovuutta taiteen tilalle. Maalasimme Tšetšenian sodan vastaisen ison pommin kyrväksi, kirjoitimme siihen ”nussin systeemiä” ja menin viritelmän sisälle tanssimaan. Pian poliisit ja FSB:n työntekijät saartoivat esityksen ja veivät minut putkaan, josta kuitenkin pääsin vielä samana päivänä pois, koska poliisi ei sillä kertaa halunnut asioida suurlähetystön kanssa.
Luonnollisesti aktio aktionismia vastaan oli myös aktionismia, joten upposimme vain syvemmälle siihen suohon josta yritimme pyristellä pois. Emme myöskään onnistuneet pysäyttämään taiteilijoiden organisoimia absurdeja marsseja, Novosibirskissa niistä tuli massiivinen ilmiö joka myös johti virkakoneiston reaktioon. Taiteilijat voittivat meidät 1-0.
Pussy Riotia edeltänyt Voina-ryhmä oli suoraa jatkoa vanhalle aktionistiskenelle, Voinan suurin ja kovaäänisin mies Oleg Vorotnikov symppasi kansallisbolševikkeja. Kuten vuoden 2001 vappumarssijat, Voina tarvitsi myös statisteja luoviin projekteihinsa. Usein tykinruuaksi värvättiin anarkisteja, joilla ei kuitenkaan ollut aktioiden konsepteihin mitään sananvaltaa. Kun tästä keskusteltiin eräällä sähköpostilistalla, viestit vuodettiin Voinalle. Tämän vuoksi myöhemmin Pussy Riotin perustanut Nadja Tolokonnikova järjesti minulle honeytrapin, johon tultuani Vorotnikov kertoili ketä kaikkia vittuilijoita hän on vetänyt turpaan. Vältyin turpaanvedolta olemalla nöyrä.
Viimeksi kun tapasin Nadjan, hän ja Verzilov kuvasivat Moskovassa poliisiväkivallan vastaisen mielenosoituksen osanottajia, kyselemättä lupaa keneltäkään. Kysyin mihin materiaali tulee, Nadja sanoi että heidän ”arkistoaan” varten. Kysyin mitä sitten kun FSB käy keräämässä hänen arkistonsa, Nadja ei osannut vastata. Lopulta tappelimme Nadjan ja Petjan kanssa. Pari vuotta myöhemmin, Himkin tapauksen poliisitutkinnan yhteydessä, poliisi teki Nadjan ja Petjan luona kotietsinnän. Sen jälkeen Nadjan ja Petjan arkisto olikin FSB:n arkistossa.
Nadja ja Petja olivat siis samanlaisia kun suunnilleen kaikki muutkin tuntemani poliittiset taiteilijat, egomaanikkoja joiden oma visio menee kaikkien muiden turvallisuuden edelle. Sama koskee usein myös toimittajia ja tutkijoita, jotka myös keräävät ammatikseen sellaista tietoa jota turvallisuuspalvelut voivat myös käyttää aktivisteja vastaan. Kaksi vuotta sitten toimittajia heiteltiin tämän vuoksi kivillä Pyhäjoella. Kenties lyhytnäköinen taktiikka aktivisteilta, julkisuuskuva olisi ollut parempi jos urkkivat toimittajat olisi vain karistettu pois kannoilta. Mutta toisinaan minunkin tekisi mieli heittää kivillä, toimittajien lisäksi myös tutkijoita ja taiteilijoita.
Taiteilijat ovat muodon ammattilaisia
Fasismille muoto on aina tärkeämpää kuin sisältö, kuten kirjoitin kuusi vuotta sitten. Lähes kaikki kokemukseni politiikan tekemisestä taiteiljoiden kanssa viittaavat siihen, että kyky ymmärtää muotoa on usein kääntäen verrannollinen kykyyn ymmärtää sisältöä. Poikkeuksiakin on, mutta ne ovat harvinaisia. Jos joku poliittinen ryhmä on cool tyylikäs kuten RAF, sen sisältö on todennäköisesti autoritaarista paskaa. Jos taas poliittiset tyypit alkavat varta vasten tekemään taidetta ”levittääkseen sanomaa”, tulos on yleensä karsea. Mitä parempaa poliittinen hip-hop on musiikillisesti, sitä suuremmalla todennäköisyydellä siihen liittyy sakeita salaliittoteorioita ja erilaisia omituisia kultteja. Tämä kaikki varmaankin liittyy jungilaiseen erotteluun aistimisen ja intuition välillä. Jos ensimmäinen on vahva, toinen kärsii, ja päinvastoin. Tosin kaikista vaarallisimpia tyyppejä ovat ne jotka käyttävät intuitiota väärin.
Sen jälkeen kun Pussy Riotin Nadja ja Masha pääsivät vankilasta, on ollut lähes toivotonta saada jotain huomiota Venäjän poliittisille vangeille. Vankilaan joutuneet ovat olleet pääosin tylsiä cisheteromiesoletettuja (plus cishomo Nikolai Kavkazki), jotka eivät ole cooleja eivätkä tuoreita. Olen oikeastaan antanut periksi koko jutun kanssa. Teen oikeusmurhista edelleen juttuja suomalaisiin lehtiin, mutta en usko että ne kiinnostavat ketään. En tiedä miksi Nadja ja Masha olivat cooleja. Oma teoriani on, että he hyödynsivät länsimaista riot grrrl-estetiikkaa ja edustivat länsimaissa tuttua kuvakieltä, mutta samalla kuitenkin hulluja aktionisteja hyvin venäläisellä tavalla, toistamatta mitään länsimaista juttua sellaisenaan. Joka tapauksessa kukaan ei ole Venäjällä onnistunut olemaan yhtä cool.
Nadjan ja Mashan puolustukseksi voi sanoa, etteivät he ovat syypäitä siihen etteivät muut poliittiset vangit ole cooleja. Heidän diivailunsa on ajoittain ärsyttänyt minua, mutta he ovat myös onnistuneet konvertoimaan cooliusvaluuttaansa vähemmän coolien poliittisten vankien hyväksi. He perustivat yhdessä Verzilovin kanssa Mediazona-sivuston, joka on tällä hetkellä Venäjän tärkein tietolähde poliittisista oikeudenkäynneistä ja toisinajattelijoiden vankilatuomioista. Nadja teki tammikuussa nostalgisen facebook-päivityksen, jossa hän epäsuorasti myönsi ollessaan väärässä viime vuosikymmenien kahnauksissa Moskovan anarkistien kanssa. Lisäksi pidemmän päälle ei merkitse mitä pidetään coolina länsimaissa, vaan muutos Venäjällä on venäläisistä itsestään kiinni. Mutta toistaiseksi toisinajattelijoiden oikeusturvan toteutuminen Venäjällä on vaatii ulkomaista tukea asianajokuluihin.
Myös tyylittömyydellä voi manipuloida
Ymmärrän, ettei ilman muotoa ole mahdollista tehdä politiikkaa, koska ei ole viestintää ilman muotoa. Henkilökohtaisesti yritän kuitenkin pysyä siitä niin kaukana kuin mahdollista. Jos saisin päättää, kaikki julkaisuni netissä ja paperilla olisivat ilman kuvia, mustavalkoisia ja taitettu latexilla. Blogin pitäminen puheenvuorossa on varmasti vahingollista henkilöbrändilleni, koska täällä 90% on cisheteromiehiä, keski-ikä 70 vuotta ja puolet äänestää persuja. Eli Suomen vähiten cooleinta kansanosaa. Mutta mitäpä sitä teeskentelemään coolimpaa kun oikeasti on. Vaikka en kannata persuja niin setäikää minäkin lähestyn.
Usein rehelliset tyypit ovat rumia ja pukeutuvat huonosti, heidän ei pidä piiloutua tyylikkään muodon taakse. Mutta tätäkin voi käyttää manipulaation keinona. Perussuomalaiset ovat rumia ja pukeutuvat huonosti, puolueen visuaalinen ilme on aina ollut tarkkaan suunnitellusti ja manipuloivasti ruma ja junttimainen. Näin he näyttivät rehellisen konstailemattomalta, mutta lopulta kyseessä oli ihan samanlainen kusetus kun kaikki muukin parlamentaarinen politiikka. Ehkä jopa pahempi, koska tarkoitus ei ollut haalia edes itselle bonuksia, vaan pelkästään kusta maahanmuuttajien päälle. Toisaalta tyylittömyydelläkään ei välttämättä aina menesty. Kommunistien tietoinen tyylittömyys on myös brändivalinta. Muun muassa sen ansiosta Yrjö Hakasta kaikki pitävät rehellisenä tyyppinä, mutta ääniä tämä ei ole enää hänelle tuonut.
Tyylittömyys on siis myös yksi muoto, ja se voi olla ihan yhtä manipuloivaa kuin mikä tahansa muukin muoto. Lisäksi tyylittömyyttä ei oikeastaan ole olemassa, on vain hyvää ja huonoa tyyliä. Mikä tahansa yritys paeta tyyliä johtaa yleensä vain huonoon tyyliin, mikä voi olla yhtä manipuloivaa kuin hyvä tyyli. Anarkistin ja tyylivaikuttajan Niko Ravattisen mielestä kokoomuslaiset pukeutuvat parhaiten, mutta en näe miksi sen pitäisi välttämättä olla näin. Kenties radikaalit voisivatkin murtaa parhaiten odotuksia, stereotypioita muodon ja sisällön yhteyttä pukeutumalla paremmin.
Utopistinen haave materialistisesta politiikasta
Käsittelin aikaisemmin blogissani hengellisyyttä. Koska jumalaa ei ehkä ole olemassa, uskonto saattaa olla yksi yksi muoto ilman sisältöä. Hengellisyys on kuitenkin keskeinen affektien lähde (jopa niin että näitä on vaikeaa erottaa toisistaan), ja affektit liittyvät aina enemmän muotoon kuin sisältöön. Affektit ovat myös syy ihmisten kyynistymiseen ja loppuunpalamiseen, molemmat ovat tyypillisesti seurausta siitä kun muodon ja sisällön räikeä ristiriita tulee naamalle. Unelmani olisi poliittinen kamppailu ilman kaikkea cooliutta, affekteja, valaistumisen kokemuksia, toivoa ja inspiraatiota: kamppailu joka perustuu pelkästään materiaaliseen todellisuuteen. Käytännössä joudun tekemään paljon kompromisseja, koska tuskin kukaan muu ei jaa tätä unelmaa. Lisäksi on olemassa osin tieteelliseen näyttöön perustuva teoria, että vain masentunut ihminen voi olla realisti, ja onnellisuus edellyttää harhaisuutta. Mutta jos poliittinen projekti edellyttää masentumista, kukaan ei tule liittymään siihen.
Poliittinen päämääräni ei ole minulle yksilön luovan potentiaalin räjähdys tai galaxy brain-kokemus valaistumisesta, vaan mielekkään elämän materialistinen minimi eli asunto, ruokaa ja vaatteita kaikelle. Ettei kenenkään pitäisi synnyttää asematunnelissa, vaikka Ilkka Taipale ja muut romanien vihaajat haluaisivat heikentää kurjimpien asemaa entisestään.
Näin huolimatta, etteivät nämä asunto, ruoka ja vaatteet olisi erityisen luovia, yksilöllisiä ja tyylitajua hiveleviä. Olen toteuttanut tätä unelmaani instassa laittamalla sinne ruokakuvia vegaanisesta hernekeitosta ja pannukakusta ruokalassa. Luovuutta ja vaihtelua kuvissa edustaa salaatti, mutta se on vain detalji. Olennaista on, että ruokakokemus voi olla toistuva ja teollinen, mutta silti siitä voi saada vatsansa täyteen. Joka päivä ei huvita syödä samaa ruokaa, mutta kerran kuukaudessa se on täysin ok. Jos joku haluaa tätä enemmän, sekin on ok, mutta se ei ole pääasia.
Antti Rautiainen
Jutun esimerkit on ehkä vähän tarkotushakuisia, koska toisaalta esimerkiksi mustille ja homoille on ollut tärkeä vastarinnan muoto olla coolimpi ja tyylikkäämpi kun sortajat. Eli tyylitajun ja politiikan kytkös on tietysti monimutkaisempi ja vaatii kattavampaa analyysiä.
Ilmoita asiaton viesti