Liike Nyt ennakoi mahdollista perustuslakikriisiä
Hjallis Harkimo on taitava liikemies, mutta huono politiikan tiimipelaaja. Hän ei saanut hankkeeseensa lainkaan muita kansanedustajia, vain pari kaikkialle itsensä änkeävää huomiohaukkaa. Uuden projektin mahdollisuudet päästä seuraavaan eduskuntaan ovat heikot, ainoa vaalipiiri jossa heitä voi onnistaa on Uusimaa, jossa piilotettu äänikynnys on matalin ja eduskuntaan pääsemiseen riittää 3% äänistä. Tuskin onnistaa sielläkään.
On silti oireellista, että kaikki kolme suurta oikeistopuoluetta hajosivat tällä vaalikaudella. Keskustasta irtaantui kansalaispuolue, perussuomalaisista sininen tulevaisuus ja kokoomuksesta Liike Nyt. En ennusta yhdellekään uusista viritelmistä pitkää poliittista tulevaisuutta. Mutta näitä hankkeita tulee seuraamaan uusia yrittäjiä, ja Suomen puoluekenttä tulee pirstoutumaan entisestään. Näin, koska politiikkaan valikoituu ihmisiä jotka leikkivät mielumin intiaanipäällikköä kuin intiaania, ja ihmisiä joilla on ylisuuret kuvitelmat omasta etevyydestään. Ennen pitkää jotkin uudet puolueprojektit tulevat menestymään, koska puolueiden pirstoutuminen on sisäänrakennettu Suomen vaalijärjestelmään.
Maissa joissa on enemmistövaalijärjestelmä (kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa), puolueiden määrää rajoittaa että edustajan on saatava vaalipiiristään eniten ääniä. Vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys on siis usein yli 40%. Maissa joissa on suhteellinen vaalitapa (kuten Suomessa), on yleensä kansallinen äänikynnys jotta puolueiden määrä ei kasvaisi liian suureksi. Suomessa on vain vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys, koska vaalipiirien edustajien määrä on rajoitettu. Tämä ei kuitenkaan estä sellaista puoluejärjestelmän pirstoutumista jossa eri alueilla äänestetään eri puolueita.
Teoriassa Suomen eduskunnassa voisi olla yhtä monta puoluetta kun siellä on kansanedustajia. Käytännössä jo 10-15 eduskuntapuoluetta merkitsisi, että enemmistöhallitusten muodostaminen olisi tuskallista, ja että hallitukset hajoaisivat nopeasti.
Puoluekentän hajanaisuutta mittaamaan on valtiotieteessä kehitetty matemattinen suure, ”puolueiden efektiivinen lukumäärä”(toinen käsitteen keksijöistä on suomalainen lääketieteen tutkija Markku Laakso, jolla opiskeli ennen uraansa valtiotieteitä). Täältä löytyy laskelmat eri maiden puolueiden efektiivisestä lukumäärästä eri aikakausina, kiinnostava on alempi taulukko joka mittaa puolueiden määrää parlamentissa. Suomen edellä kaaviossa on lähinnä maita, jotka ovat ajautuneet vakaviin edustusjärjestelmän kriiseihin:
-
Saksan Weimarin tasavalta.
-
Ranskan neljäs tasavalta.
-
Belgia, jossa politiikka on ollut pitkiä aikoja halvaantunut kieliriitojen vuoksi.
-
Viron ja Latvian ensimmäiset tasavallat, joissa puoluejärjestelmän pirstaloituminen johti diktatuuriin.
-
30-luvun Espanja, joka ajautui sisällissotaan ja diktatuuriin.
-
20-luvun Puola, joka myöskin ajautui diktatuuriin.
-
Ukraina, joka on nykyään Euroopan epävakain valtio.
Lisäksi kaaviossa on Venäjä, jossa vahva presidentti-instituutio on pitänyt pakan kasassa vaikka puoluejärjestelmä on ollut pirstaloitunut. Ainoat listatut vakaat parlamettivetoiset järjestelmät joissa puoluejärjestelmä on Suomea pirstaloituneempi ovat sotaa edeltävä Tšekkoslovakia (joka kuitenkin sittemmin hajosi kahtia) ja Alankomaat.
Matematiikan puolesta näyttää siltä, että Suomen puoluejärjestelmä on mahdoton. Kuinka se on voinut pysyä nykyisenlaisena jo 100 vuoden ajan ilman vakavaa perustuslakikriisiä? Selitys on ollut vahva presidentinvalta. Kun Suomen puoluejärjestelmä ajautui vakavaan kriisiin 50-luvulla ja lähes kaikki puolueet hajosivat, Kekkonen otti ohjat käsiinsä hän hajotteli eduskuntia ja nimitteli vähemmistöhallituksia miten tahtoi presidenttiytensä loppuun asti. Suomen vuoden 1999 perustuslaki-uudistus kuitenkin eliminoi presidentiltä nämä keinot.
Vuoden 1999 perustuslaki luotiin olosuhteissa, joissa oletettiin pitkäikäisten enemmistöhallitusten tulleen jäädäkseen, vaikka niistä oli kokemusta vain 20 vuoden ajalta. Uskon, että tämä aikakausi on nyt tullut päätökseen. Siitä oli selviä viitteitä jo Stubbin hallituksen aikana ja Sipilän aikana hajaannus on vain kasvanut. Liike Nyt on uusin merkki tästä kehityksestä.
Pidemmän päälle suomalaisella parlamentarismilla on kaksi vaihtoehtoa: jonkinlaisen äänikynnyksen asettaminen tai paluu presidenttivetoiseen järjestelmään. Pidän ensimmäistä epätodennäköisenä, jo siksikin, että jo 5% kansallinen äänikynnys eliminoisi RKP:n ja sitä myötä 90% suomenruotsalaisten valtakunnallisista poliitikoista pois eduskuntaan osallistumisesta. Lisäksi jälkimmäisestä on Suomessa pitkä kokemus, ja presidentti-instituutio on suosittu. Siispä veikkaan, että 20 vuoden päästä presidentin valtaoikeudet on palautettu vuotta 1999 edeltävälle tolalle.
Luonnollisesti itse pidän parlamenttivetoista järjestelmää demokraattisempana kuin presidenttivetoista, siispä se on myös pienempi paha (jos näiden kahden väliltä olisi pakko valita). Presidentti-instituutio on mielestäni monarkialta haiskahtava anakronismi joka tulisi lakkauttaa. Mutta se nyt vain on niin, että parlamenttivetoinen järjestelmä Suomen nykyisellä vaalitavalla on liian hyvä nykyisille, ja kaikille tulevillekin poliitikoille. He tulevat tuhoamaan sen, yksi Hjallis kerrallaan.
Antti Rautiainen
Suomen poliittinen järjestelmä muistuttaa taloyhtiön hallintaa.
Varsinkin kerrostalojen taloyhtiökokoukset ovat torikokouksia, joissa jokaisen pitää päästä pätemään eivätkä mitkään asiat etene sujuvasti. Asioita jarrutetaan kiusallaan ja tyhmyyttään. Ja samat naamat istuvat hallitusmiehinä vuodesta toiseen. Tässä on syy omakotitalossa asumiselle kuten myös brexitille. Ei jakseta katsoa typerää hallintoa ja sen päätöksiä tai päättämättömyyttä.
Vallan keskittyminen monissa maissa esim presidenteille on luonnollinen seuraus edustuksellisen demokratian toimimattomuudesta nykymaailmassa, jossa muutokset ovat nopeita.
Juuri siksi suurvalloilla on keskitettyä valtaa paljon, kaikkinaiset edustajien pulinakerhot, joita parlamenteiksi kutsutaan, eivät kuuna päivänä saisi pidettyä Kiinaa, Venäjää, USAta tai Saksaa kasassa. Se olisi mahdottomuus.
Saksa, joka on maailman suurin yritys, hajoaisi taloudellisesti vuodessa ilman liittokanslerin käytännössä johtavaa roolia. Maassa alkaisi Suomesta tuttu yritysten ja ammattiliittojen kädenvääntö ja muu kaaos.
Voimme kuvitella miten Kiinan kävisi meidän demokratiallamme. Se olisi täysin sekaisin sisällissodissa ja riski maailmanrauhalle sekä naapureilleen. Valtavat hallitsemattomat pakolaismassat pursuisivat kaikkiin naapurimaihin ruoan loppuessa ja tautien levitessä.
Intia, joka on maailman suurin demokratia, ei pysyisi pystyssä ilman poliittista aristokraattien ryhmää ja sukuja, jotka todellisuudessa ohjaavat maata. Demokratian ja oligarkkien yhdistetyn vallan hedelmiä voi jokainen ihastella astuessaan lehmän paskaan Delhin keskustassa tai repiessään jatkuvasti kerjäläisiä irti hihoistaan.
Toivon myös, ettei Venäjälle tule demokratiaamme vähään aikaan. Sen seurauksena olisi nykyistä Putinin Venäjää paljon vaarallisempi hajoava Venäjä, jossa olisi pian matalaotsainen sotilasjohto, joka ei pelkäisi kunnon sotien käymistä viimeiseen mieheen.
Pienten valtioidenkin kohdalla on nähtävissä, että vallan keskitys toimii paremmin kuin torikokoukset. Vaikeissa oloissa huippuun kehittynyt Singapore on meritokratia, jossa yksinään suomalsinen puolue tai poliitikko ei pärjäisi vuottakaan.
Sveitsi on taasen esimerkki älykkäiden ja koulutettujen kansalaisten kyvystä hallita maataan merkittävällä suoralla demokratialla. Suomen hallintomallilla maa olisi rappiolla, velkaantunut, korkea työttömyys ja nurkat täynnä elätettäviä siirtolaisia.
Kun mietimme miksi Suomi on kasassa, mutta toisaalta täysin hunningolla taloudellisesti ja valtion itsenäisyyden osalta, kasassa pysyminen johtuu maamme pienuudesta ja rappio epäonnistuneesta poliittisesta monikerroksisesta järjestelmästä.
Edustuksellinen monipuoluejärjestelmämme on demokratian irvikuva. Suomalainen ymmärtää demokratian tarkoittavan äänestysoikeutta muutaman vuoden välein. Sitähän ei demokratia tarkoittanut edes muinaisessa Ateenassa 2.500 vuotta sitten vaan oli parempi järjestelmä kuin meidän. Äänioikeus piti ansaita ja vastuuta joutui äänioikeutettu ottamaan usein henkilökohtaisesti jossain luottamustehtävässä, töppäilyistä joutui myös itse vastuuseen ja henkilövalinnoissa meritokratia ylitti tumputuspisteet sekä jo-tvstä-tuttu-ilmiön.
Suomen demokratia on harvainvaltaa. Valta on puoluekoneistoissa ja huippuvirkamiehillä. Maamme on erittäin korruptoitunut politiikan alueella, vaikka toisin luulemme.
Kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet poliitikot pidetään hyvissä leivissä lähes poikkeuksetta erilaisilla palkkioviroilla kotimaassa hallinnossa, järjestöissä ja yrityksissä tai ulkomailla Suomen kiintiöeläkeläisviroissa. Tämä on paljon vakavampaa kuin kansanedustajien sopeutumiseläkkeet olivat.
Käytännössä kerran hillotolpalle päässeestä poliitikosta ei kansa pääse mullään eroon vaan tämä on kuin iilimato kansan selkää kuppaamassa ja asioita mählimässä. Kaiken lisäksi nämä poliitikot lopultakin suojelevat toinen toisiaan vuosikymmentenkin ajan.
Näiltä on aihetta ihmetellä, ettei Suomessa ole tätä vastaan enempää kapinoitu. Nyt meillä olisi teknisesti äärimmäisen helppoa ja halpaa siirtyä suoraan demokratiaan, mutta sitä eivät poliitikot ja puolueet tietenkään halua, vaikka meillä onkin runsaasti poliittisia päättäjiämme koulutetumpia, eri aloja osaavia ja maailmaa kokeneempia kansalaisia ottamaan osaa maan hallintoon.
Ilmoita asiaton viesti
”On silti oireellista, että kaikki kolme suurta oikeistopuoluetta hajosivat tällä vaalikaudella. Keskustasta irtaantui kansalaispuolue, perussuomalaisista sininen tulevaisuus ja kokoomuksesta Liike Nyt. ”
—–
Tuosta noin voi sanoa, että persut hajosi kahtia, mutteivat kokoomus ja kepu ole hajonneet. Yhden henkilön toiminta ja lähtö kokoomuksesta ja kepusta ei vielä ole puoluehajaannus. Kokoomus sai sitä paitsi yhden henkilön ryhmäänsä toisesta puolueesta.
No se siitä.
—
Melko kovia kirjoituksia on monissa lehdissä Harkimon Jokeri -suunnelmista ja
ao. jääkiekkoseuran tappiollisesta taloudesta ja sekä tosiasiallisesta (venäläis)omistamisesta ml. Hartwall Areenan omistus.
Ilmoita asiaton viesti
Poliittisella historialla päähän. Mikään ei muutu jos ei edes yritetä?
Kristinusko on vallinnut Euroopassa parisentuhatta vuotta ja luterialisuuskin Suomessa vuosisatoja mutta sen vain jotkut haluaisivat kytkeä irti valtiosta. Perinteistä järjestelmää puolustavat tietysti ne, jotka siinä pärjäävät.
http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25…
Ilmoita asiaton viesti
Kun kyseisen liikkeen johtoon tulee kolme täysin itsekeskeistä herraa, niin kuvitteleeko joku, että yksin heidän toimestaan saadaan politiikassa mitään hyvää aikaiseksi?! Sellaista mitä eivät nykyisten parlamenttipuolueiden päättäjät saisi. Päätökset eduskunnassa eivät ole aina nopeita, eikä kaikkea esitettyä siellä hyväksytä. Tähän on vähemmistön tyydyttävä. Olisi pitänyt Hjalliksenkin tyytyä omassa puolueessaankin. Mutta kun ei päässyt heti ministeriksi, niin korpeaahan se!
Luulisi Harkimon ymmärtävän urheiluelämästä joukkuepelaamisen edut. Mutta, ei omahyväisyyttään samaa hyvettä politiikassa näemmä käsitä.
”Kolmen koplasta” on Maon Kiinasta erittäin huono esimerkki.
***
Hjallis myy Jokerit-seuransa. Väitti, että hyvään suomalaiseen omistukseen. Uskokoon ken tahtoo! Kyllä seura myydään venäläiselle, tai useammalle itänaapurin oligarkille.
Ilmoita asiaton viesti
Maino blogi. Selkeä ja ytimekäs, mutta perusteellinen.
Tämän toivoisi leviävän laajalle.
Ihan riippumatta siitä, kuinka iso Ego tällaisten politiikanvastaisten , suoraan vaikuttamiseen uskovien liikkeiden perustajilla on, ne ajautuvat hetkessä johtajavaltaisuuteen.
Ja kannattaa muistaa, että elämme Yksilön aikaa ja Suomessa muutenkin uskotaan jämäkkään Johtajaan .
Vaikka somekuorossa on kiva yrittää huutaa yli muiden , kuoronjohtajan nimeen vannotaan.
Seuraava vaihe siis väistämättä on kaipaus kansan yhdistävästä , viisaasta presidentistä, jolla on riittävät valtuudet.
Toivottavasti se jää siihen.
”Likaisen puoluepelin ” vastustus nimittäin synnytti myös Lapuan liikkeen.
Se ei ollut iso, mutta demokratian ja kansan kannalta kohtalokkaan tuhoisa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää analyysia Rautiaiselta, olen samoilla linjoilla:
http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229143-p…
Ilmoita asiaton viesti
… tosin sillä erolla, että en näe välttämättömyyttä valita parlamentaarisen ja presidenttivetoisen järjestelmän väliltä. Kannatan suoraa demokratiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin hyvä kirjoitus.
Media on etunojassa ajanut Suomeen parlamenttarismia ja nykyistä pattitilannetta.
Tekosyynä on medialla ollut Kekkonen ja itsevallalla pelottelu. Todellisena syynä loputon vallanhimo, johon vahvan johtajan valta ei ulotu.
Vaikka media itse oli säälittävä hännystelijä Kekkosen Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen puheenvuoro ja paljon miettimisen arvoista. Juha Hämäläisellä oli mielestäni monipuolinen kommentti. Sveitsin mallin pitäisi sopia meille Suomeenkin parhaiten. Meillä on koulutettu kansa kuten Sveitsissäkin. Siellä parlamentti kokoontuu tarpeen mukaan ja kansanäänestykset järjestetään vain ”kinkkisistä” kysymyksistä.
Tällä hetkellä meillä kuluu rahaa ja aikaa 200 kansanedustajan keksiessä omia uusia avauksiaan osoittaakseen omaa tarpeellisuuttaan. Lisäksi televisioidut eduskunnan kyselytunnit ovat pelkkää teatteria!!
Ilmoita asiaton viesti
Harkimohan nimenomaan muistaakseni mainitsikin, että ei erityisemmin kaipaa liikkeen jäseniksi vanhoja, siis nykyisiä päätöksentekotapoja kannattavia urautuneita kansanedustajia vaan oikeita uudistusmielisiä kannattajia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Juha Hämäläinen! Osut demokratian ja rappion ytimern
Ilmoita asiaton viesti