Liike Nyt ennakoi mahdollista perustuslakikriisiä

Hjallis Harkimo on taitava liikemies, mutta huono politiikan tiimipelaaja. Hän ei saanut hankkeeseensa lainkaan muita kansanedustajia, vain pari kaikkialle itsensä änkeävää huomiohaukkaa. Uuden projektin mahdollisuudet päästä seuraavaan eduskuntaan ovat heikot, ainoa vaalipiiri jossa heitä voi onnistaa on Uusimaa, jossa piilotettu äänikynnys on matalin ja eduskuntaan pääsemiseen riittää 3% äänistä. Tuskin onnistaa sielläkään.

On silti oireellista, että kaikki kolme suurta oikeistopuoluetta hajosivat tällä vaalikaudella. Keskustasta irtaantui kansalaispuolue, perussuomalaisista sininen tulevaisuus ja kokoomuksesta Liike Nyt. En ennusta yhdellekään uusista viritelmistä pitkää poliittista tulevaisuutta. Mutta näitä hankkeita tulee seuraamaan uusia yrittäjiä, ja Suomen puoluekenttä tulee pirstoutumaan entisestään. Näin, koska politiikkaan valikoituu ihmisiä jotka leikkivät mielumin intiaanipäällikköä kuin intiaania, ja ihmisiä joilla on ylisuuret kuvitelmat omasta etevyydestään. Ennen pitkää jotkin uudet puolueprojektit tulevat menestymään, koska puolueiden pirstoutuminen on sisäänrakennettu Suomen vaalijärjestelmään.

Maissa joissa on enemmistövaalijärjestelmä (kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa), puolueiden määrää rajoittaa että edustajan on saatava vaalipiiristään eniten ääniä. Vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys on siis usein yli 40%. Maissa joissa on suhteellinen vaalitapa (kuten Suomessa), on yleensä kansallinen äänikynnys jotta puolueiden määrä ei kasvaisi liian suureksi. Suomessa on vain vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys, koska vaalipiirien edustajien määrä on rajoitettu. Tämä ei kuitenkaan estä sellaista puoluejärjestelmän pirstoutumista jossa eri alueilla äänestetään eri puolueita.

Teoriassa Suomen eduskunnassa voisi olla yhtä monta puoluetta kun siellä on kansanedustajia. Käytännössä jo 10-15 eduskuntapuoluetta merkitsisi, että enemmistöhallitusten muodostaminen olisi tuskallista, ja että hallitukset hajoaisivat nopeasti.

Puoluekentän hajanaisuutta mittaamaan on valtiotieteessä kehitetty matemattinen suure, ”puolueiden efektiivinen lukumäärä”(toinen käsitteen keksijöistä on suomalainen lääketieteen tutkija Markku Laakso, jolla opiskeli ennen uraansa valtiotieteitä). Täältä löytyy laskelmat eri maiden puolueiden efektiivisestä lukumäärästä eri aikakausina, kiinnostava on alempi taulukko joka mittaa puolueiden määrää parlamentissa. Suomen edellä kaaviossa on lähinnä maita, jotka ovat ajautuneet vakaviin edustusjärjestelmän kriiseihin:

 

  • Saksan Weimarin tasavalta.

  • Ranskan neljäs tasavalta.

  • Belgia, jossa politiikka on ollut pitkiä aikoja halvaantunut kieliriitojen vuoksi.

  • Viron ja Latvian ensimmäiset tasavallat, joissa puoluejärjestelmän pirstaloituminen johti diktatuuriin.

  • 30-luvun Espanja, joka ajautui sisällissotaan ja diktatuuriin.

  • 20-luvun Puola, joka myöskin ajautui diktatuuriin.

  • Ukraina, joka on nykyään Euroopan epävakain valtio.

 

Lisäksi kaaviossa on Venäjä, jossa vahva presidentti-instituutio on pitänyt pakan kasassa vaikka puoluejärjestelmä on ollut pirstaloitunut. Ainoat listatut vakaat parlamettivetoiset järjestelmät joissa puoluejärjestelmä on Suomea pirstaloituneempi ovat sotaa edeltävä Tšekkoslovakia (joka kuitenkin sittemmin hajosi kahtia) ja Alankomaat.

Matematiikan puolesta näyttää siltä, että Suomen puoluejärjestelmä on mahdoton. Kuinka se on voinut pysyä nykyisenlaisena jo 100 vuoden ajan ilman vakavaa perustuslakikriisiä? Selitys on ollut vahva presidentinvalta. Kun Suomen puoluejärjestelmä ajautui vakavaan kriisiin 50-luvulla ja lähes kaikki puolueet hajosivat, Kekkonen otti ohjat käsiinsä hän hajotteli eduskuntia ja nimitteli vähemmistöhallituksia miten tahtoi presidenttiytensä loppuun asti. Suomen vuoden 1999 perustuslaki-uudistus kuitenkin eliminoi presidentiltä nämä keinot.

Vuoden 1999 perustuslaki luotiin olosuhteissa, joissa oletettiin pitkäikäisten enemmistöhallitusten tulleen jäädäkseen, vaikka niistä oli kokemusta vain 20 vuoden ajalta. Uskon, että tämä aikakausi on nyt tullut päätökseen. Siitä oli selviä viitteitä jo Stubbin hallituksen aikana ja Sipilän aikana hajaannus on vain kasvanut. Liike Nyt on uusin merkki tästä kehityksestä.

Pidemmän päälle suomalaisella parlamentarismilla on kaksi vaihtoehtoa: jonkinlaisen äänikynnyksen asettaminen tai paluu presidenttivetoiseen järjestelmään. Pidän ensimmäistä epätodennäköisenä, jo siksikin, että jo 5% kansallinen äänikynnys eliminoisi RKP:n ja sitä myötä 90% suomenruotsalaisten valtakunnallisista poliitikoista pois eduskuntaan osallistumisesta. Lisäksi jälkimmäisestä on Suomessa pitkä kokemus, ja presidentti-instituutio on suosittu. Siispä veikkaan, että 20 vuoden päästä presidentin valtaoikeudet on palautettu vuotta 1999 edeltävälle tolalle.

Luonnollisesti itse pidän parlamenttivetoista järjestelmää demokraattisempana kuin presidenttivetoista, siispä se on myös pienempi paha (jos näiden kahden väliltä olisi pakko valita). Presidentti-instituutio on mielestäni monarkialta haiskahtava anakronismi joka tulisi lakkauttaa. Mutta se nyt vain on niin, että parlamenttivetoinen järjestelmä Suomen nykyisellä vaalitavalla on liian hyvä nykyisille, ja kaikille tulevillekin poliitikoille. He tulevat tuhoamaan sen, yksi Hjallis kerrallaan.

Antti Rautiainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu