Antti Rautiainen

Olisiko punaisesta Suomesta tullut diktatuuri?

  • Suomen kansanvaltuuskunnan 5 pennin kolikko, 1918
    Suomen kansanvaltuuskunnan 5 pennin kolikko, 1918

Itsenäisen Suomen historiaan liittyy kaksi sitkeää myyttiä. Ensimmäinen niistä on, että Suomi ei ollut Natsi-Saksan liittolainen, vaan kävi erillissotaa. Poliitikot toistavat tätä myyttiä yhä, mutta harva historioitsija allekirjoittaa sitä. Toinen myytti on, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tehnyt Suomesta totalitaristisen, ja osan Neuvostoliittoa. Tämänkin myytin todellisuuspohja on heikko, mutta julkisuudessa sitä toistetaan usein kyseenalaistamattomana faktana.

Historiaan liittyvä jossittelu ei koskaan voi olla tiedettä, emme voi tietää mitä olisi käynyt punaisten voittaessa sodan. Mahdollisia kehityskulkuja olisi ollut loputtomasti. Toisaalta historiallista spekulaatiota ei myöskään voi paeta, koska porvarillisten aatteiden edustajat lyövät sillä jatkuvasti päähän Suomen työväenliikkeen tukijoita. Hataralla pohjalla oleva väite punaisen Suomen bolševismista on argumentti sekä kaikkia tulevia vallankumouksia, että koko Suomen työväenliikettä vastaan. Siispä tämä väite on kumottava, vaikka mikään vedenpitävä todistelu ei ole mahdollista.

Punaisen Suomen aatteet

Punaisen Suomen aatemaailma ei ollut antiautoritaarinen, mutta ei myöskään totalitaristinen. Punaisten ohjelman olennaisimmat osat olivat parlamenttikeskeinen järjestelmä, progressiivinen verotus, kirkon ja valtion erottaminen toisistaan, torppareiden ja mäkitupalaisten vapauttaminen, kansanalote, kansanäänestys valtiosäännöstä, äänioikeusikärajan lasku (20 vuoteen), mahdollisuus muuttaa perustuslakia eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja ”kansa nouskoon” -pykälä, joka teki vallankumouksesta laillisen mikäli eduskunta pyrkisi kumoamaan valtiosäännön*). Punaisten ohjelmassa ei siis ole lainkaan viitteitä bolševismista.

Suomen sosialidemokraattisen puolueen hegemoninen linja oli kautskylainen (tšekkiläis-itävaltalaisen Karl Kautskyn, 1854–1938 mukaan). Kautskylaisuus edusti aikansa sosiaalidemokratian keskilinjaa. Sen mukaan vallankumouksellisen etujoukon ei pidä tehdä vallankumousta, vaan vallankumous alkaa itsestään kun olosuhteet ovat siihen kypsät. Kautkylaisyytta maltillisempi linja oli bernsteiniläisyys (saksalaisen Eduard Bernsteinin, 1850–1932 mukaan). Bernstein vastusti vallankumousta, ja kannatti muutoksia parlamentaaristen reformien kautta. Kautskylaisuutta radikaalimpaa linjaa edusti bolševismi, jonka mukaan etujoukkopuolueen piti kaapata valta.

Punaisen Suomen tragedian yksi syy oli se, että Saksan ja Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat pääosin bernsteiniläisiä, ja he pitivät Suomen punaisia vaarallisina seikkailijoina. Kun Saksa päätti hyökätä Suomeen ja tukea valkoista armeijaa, Saksan sosiaalidemokraatit istuivat hallituksessa ja hyväksyivät tämän päätöksen. Leninin mielestä Suomen sosiaalidemokraatit taas olivat päättämättömiä reformisteja. Lenin lähetti Suomen punaisille jonkin verran aseita ja salli melko pienen Suomeen sijoitettujen venäläissotilaiden vapaaehtoisjoukon liittymisen punaisten armeijaan. Brest-Litovskin rauhansopimus Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä 3.3. 1918 lopulta esti kaiken avun tarjoamisen, mahdollisti Saksan hyökkäyksen ja sinetöi punaisen Suomen kohtalon.

Punaisessa Suomessa toimi jonkin verran bolševikkeja, näitä olivat kolme Pietarin suomalaista, eli Adolf Taimi ja veljekset Eino ja Jukka Rahja. Lisäksi Suomessa oli sodan aikana Venäjän bolševikkihallinnon edustajia, kuten Aron Šeinman. Suomalaisilla bolševikeilla oli jonkin verran vaikutusvaltaa punakaarteissa, mutta ei juurikaan kansanvaltuuskunnassa, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa punaisen Suomen siviilihallinnon linjauksiin.

Punakaartin johtaja Eero Haapalainen toimi usein omavaltaisesti, ennen kun hän sai potkut, ja punaisen Suomen loppumetreillä kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner nimitettiin diktaattoriksi. Autoritaarisista toimista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että he olisivat olleet Leninin linjoilla jo kansalaissodan aikana. Punakaarti toimi sodan aikana usein omavaltaisesti tiedustelun, postin, rautateiden ja elintarvikkeiden jakelun suhteen, mutta tämäkään ei vielä todista, että punainen Suomi olisi ollut matkalla kohti totalitarismia. Kullervo Mannerin diktaattorin valtuudet olivat epätoivoinen viime hetken toimi, niitä ei ollut tarkotettu pysyväksi järjestelyksi.

Haapalaisesta, Mannerista ja monista muista (mutta ei kaikista) Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista tuli bolševikkeja, ja vuonna 1918 perustettu Suomen kommunistinen puolue (SKP) omaksui Leninin linjaukset. SKP:n linjaukset olivat seurausta bolševismin vaikutusvaltaan joutumisesta, jonka mukaan punaiset hävisivät tiukan keskusjohdon ja kurin puutteen vuoksi. Mikäli punaiset olisivat voittaneet sodan, ei olisi ollut syytä vaihtaa kautskylaisuutta bolševismiin. Stalinin mielestä SKP:stä ei koskaan edes tullut riittävän bolševistista, minä vuoksi hän teloitutti suurimman osan sen moskovalaisesta johdosta 30-luvulla.

Oliko punaisten vallankäyttö mielivaltaista?

Valkoisen Suomen historianäkemyksen mukaan punainen terrori oli esimakua tulevasta totalitarismista. On totta, että punaiset teloittivat (ainakin) 1424 valkoista tai sellaisten tukijaksi epäiltyä. Teloituksille ei kuitenkaan ollut punaisten poliittisen johdon eli kansanvaltuuskunnan, eikä punakaartien johdon tukea, päinvastoin. Teloitukset olivat luonteeltaan paikallisten kalavelkojen maksua.

Punaisten vallankumousoikeudet antoivat suojeluskuntien ja poliisin jäsenyydestä rangaistukseksi yleensä sakkoa tai ehdonalaista, enintään 50 päivää vankeutta. Myös valkoinen terrori oli pääosin oma-aloitteista mielivaltaa, mutta valkoisten valtiorikosoikeudet antoivat sodan jälkeen myös 555 kuolemantuomiota, joista pantiin käytäntöön 265.

Punaisten tekemät teloitukset kertovat punaisten kurittomuudesta ja keskusjohdon heikkoudesta. Totalitaristinen terrori ei kuitenkaan koskaan tapahdu yksilöiden aloitteesta, se edellyttää verta janoavan järjestelmän ja keskusjohtoisen suunnitelman. Mikäli punaiset olisivat voittaneet, mielivaltaisia teloituksia olisi todennäköisesti tapahtunut vielä jonkin verran enemmän. Pian punaisen hallinnon vakiintuminen olisi lopettanut yksilöiden aloitteesta johtuvan mielivallan.

Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan valtiosääntöluonnos ja punaisen Suomen käytännöt erosivat jyrkästi bolševikkien toimista. Kansanvaltuuston valtiosääntöluonnoksessa Suomi oli monipuoluejärjestelmä. Neuvosto-Venäjä oli yksipuoluejärjestelmä heinäkuusta 1918, ja myöhemmin tästä määrättiin perustuslaissa. Punaisessa Suomessa ei ollut asevelvollisuutta, Neuvosto-Venäjä määräsi asevelvollisuudesta heinäkuussa 1918. Punaisessa Suomessa vain keskuspankki sosialisoitiin, Neuvosto-Venäjällä pankkitoiminta monopolisoitiin valtiolle 1917, ulkomaankauppa monopolisoitiin valtiolle toukokuussa 1918 ja yleinen sosialisointi toteutettiin kesäkuussa 1918. Venäjällä bolševikkipuolue ajautui sotaan kaikkien muiden sosialistien kanssa vuoden 1918 aikana. Punaisessa Suomessa vallankaappausta vastustaneet sosialistit vetäytyivät hallinnosta, mutta pääsääntöisesti kukaan ei sortanut heitä . Järjestelmällinen terrori alkoi Neuvosto-Venäjällä vuonna 1918, punaisessa Suomessa ei ollut valtiollista terroria laisinkaan. Ainoat punaisen Suomen autoritaariset toimenpiteet olivat painovapauden rajoitukset ja puuttuminen tuomioistuinten riippumattomuuteen.

Kuinka kävi muiden sosialistien johtamien valtioiden 1910-1920-luvulla?

Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa syntyi useita sosialistisia valtioita, joiden kohtalo antaa osviittaa siitä kuinka sosialistiselle Suomelle olisi voinut käydä. Neuvostoliitto nielaisi yksi kerrallaan Kaukasuksen kolme sosialistista tasavaltaa, Azerbaidžanin ja Armenian vuonna 1920 ja Georgian vuonna 1921. Lisäksi Neuvostoliitto valloitti sosialisti Symon Petljuran johtaman Ukrainan kansantasavallan vuoteen 1921 mennessä. Aikaisemmin Kiinaan kuuluneista Mongoliasta ja Tuvasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltioita, ensimmäinen saavutti kansainvälisen tunnustuksen vasta 1940-luvulla, jolloin jälkimmäinen liitettiin Neuvostoliittoon.

Yksi uusi, sosialistien johtama maa kuitenkin pysyi itsenäisenä: Józef Piłsudskin johtama Puola. Uudelleen perustettua Puolaa ei nykyään pidetä sosialistisena maana, mutta Piłsudskin puolue, Puolan sosialistipuolue PPS muistutti paljon Suomen sosialidemokraattista puoluetta. Molemmat puolueet ajoivat ponnekkaasti itsenäisyyttä Venäjän imperiumista. Puola ei ajautunut sisällissotaan, mutta valtakamppailu Puolan sosialistien ja oikeistonationalistien välillä oli usein väkivaltaista. Oikeisto murhasi Puolan sosialistisen presidentin Gabriel Narutowiczin vuonna 1922, ja vuonna 1926 Piłsudski kaappasi vallan vasemmistopuolueiden tukemassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa. Diktaattorina Piłsudski siirtyi asteittain konservatiiviseen suuntaan, eikä 1930-luvun Piłsudskia voi enää pitää sosialistina.

Neuvostoliiton imaisemista maista Azerbaidžanin Armenian kohtalon määrittivät keskinäiset sodat, ja alueen joutuminen Neuvosto-Venäjän ja Turkin geopoliittiseksi kiistakapulaksi. Lenin piti Azerbaidžanin öljyä välttämättömänä, Armenia joutui lopulta valitsemaan joko liittymisen Turkkiin tai liittymisen Venäjään. Molempien maiden sosialistien joukossa oli myös merkittävä määrä bolševikkeja. Punaisessa Suomessa ei ollut yhtäkään näistä tekijöistä, jotka johtivat Neuvosto-Venäjän miehitykseen.

Georgia oli vakain Kaukasian kolmesta uudesta sosialistien hallitsemasta maasta, ja hetken näytti että se voisi säilyttää itsenäisyytensä. Itsenäisyyttä kannattava sosiaalidemokraattipuolue sai 109 paikkaa vasta itsenäistyneen Georgian parlamentin 130 paikasta, eikä bolševikeilla ollut Georgiassa juurikaan sananvaltaa. Stalin ei kuitenkaan nähnyt synnyinmaansa itsenäisyydellä arvoa. Stalinin omien ja Neuvosto-Venäjän geopoliittisten intressien lisäksi sosialistisen Georgian kohtaloksi koitui heikko armeija. Vaikka itsenäisessä Georgiassa oli 2,5 miljoonaa asukasta, sen armeijan vahvuus oli alle 12 000 miestä. Heikon armeijan vuoksi Neuvosto-Venäjä sai Georgian vallattua kuukaudessa noin 45 000 miehen vahvuisella hyökkäyksellä, valtausta helpotti samanaikainen Turkin hyökkäys.

Neuvosto-Venäjä olisi periaatteessa voinut kaavailla Suomen valloittamisita samaan tapaan kun se valloitti Georgian. Bolševismilla ei ollut Suomessa juurikaan tukea. Tästä huolimatta Neuvosto-Venäjä olisi voinut yrittää nimittää Suomelle nukkehallituksen, jossa olisi ollut esimerkiksi Adolf Taimi ja Rahjan veljekset jotka jakoivat bolševikkien näkemykset. Punaisen Suomen sotilaalliset mahdollisuudet olivat kuitenkin aivan toiset kuin Georgian. Kansalaissodassa Punaisten puolelle mobilisoitiin noin 80 000, lisäksi punainen Suomi olisi voinut mobilisoida Suomea puolustamaan suuren osan yhtä monesta valkoisten mobilisoimasta. Punaisen Suomen käytössä oli siis noin 150 000 sotilasta, 12 kertaa enemmän kuin Georgialla. Neuvosto-Venäjä olisi tarvinnut punaisen Suomen valloittamiseen yli 400 000 sotilaan armeijan, viisi kertaa suuremman kuin mitä osallistui Viron itsenäisyyssotaan. 1920-luvun alun nälkävuosina sellaisen mobilisointi olisi ollut bolševikkihallinnolle todella kallis ponnistus. Voimasuhteet Suomen eduksi 1920-luvun taitteessa olivat paljon paremmat kuin talvisodassa.

Mongolia ja Tuva olivat sotien välissä hankalassa paikassa sijaitsevia maita, joita määritti sijainti Venäjän ja Kiinan välissä. Kuomitangin hallitsema Kiina oli toisaalta sekasortoinen, ja toisaalta se ei halunnut hyväksyä Mongolian ja Tuvan itsenäisyyttä. Mongolian ja Tuvan piti nojautua Neuvostoliittoon sekä geopoliittisista että taloudellisista syistä. Ruotsi, Englanti ja Saksa eivät elätelleet toiveita Suomen valloittamisesta. Siksi punaisella Suomella oli muitakin tahoja joihin tukeutua kuin Neuvostoliitto.

Toisin kuin Tuvalla ja Mongolialla, Suomella oli välittömät liikenneyhteydet Länsi-Eurooppaan. Poliittisesti Englanti oli punaiselle Suomelle lähes yhtä tärkeä liittolainen kuin Venäjä, ja Venäjälle paon jälkeen moni punaisen Suomen veteraani liittyi mielumin Iso-Britannian varustamaan Murmannin legioonaan kuin puna-armeijaan. Sodan voittaneet punaiset olisivat todennäköisesti pyrkineet jatkamaan liittolaisuussuhdetta brittien kanssa. Punainen Suomi olisi todennäköisesti tasapainoillut idän ja lännen välillä samaan tapaan kuin valkoinen Suomi, joka nojasi välillä Saksaan ja välillä Iso-Britanniaan.

Punaisen Suomen lähin analogia olisi ollut Piłsudskin Puola

Bolševikkien johtama Neuvostoliitto oli lahkolainen maa, joka ei suvainnut sosialistista toisinajattelua. Neuvostoliitto soti Ukrainan ja Puolan kanssa ennen kaikkia siksi, ettei Venäjän imperiumin aikana näillä alueilla ollut mitään yksiselitteisiä rajoja. Suomella ei ollut vastaavaa ongelmaa, mutta punainen Suomi olisi ennen pitkää päätynyt välirikkoon Neuvostoliiton kanssa jo pelkästään aatteellisten erojen vuoksi.

Siinä missä Suomen suuriruhtinaskunnassa venäläisiä ja venäjänmielisiä oli vain marginaalisesti, Ukrainassa oli paljon venäjänkielisiä ja erillinen kansallinen identiteetti ei ollut mikään läpihuutojuttu. Venäjän imperiumissa Ukrainan imperiumiin kuuluvien osien ja Venäjän yhteydet olivat läheiset. Moni ukrainalainen sosialisti piti työväen vallankumousta ensisijaisena päämääränä, kansallisuuskysymystä joko toisarvoisena tai merkityksettömänä. Simon Petljuran johtama Ukrainan kansantasavallan direktoraatti joutui usein muuttamaan Venäjän puna-armeijan, valkoisen armeijan ja Puolan hyökkäysten tieltä, ja lopulta Neuvosto-Venäjä ja Puola jakoivat Ukrainan keskenään.

Suomen ja Puolan historia on jo 500 vuoden ajan noudatellut samantapaista kaarta Itä- ja Länsi-Euroopan suurvaltojen puristuksissa. Suomi ja suurin osa Puolasta joutui osaksi Venäjän imperiumia samoihin aikoihin 1800-luvun alkuvuosina, ja molemmilla oli vahva oma hallinnollinen traditio. Vuoden 1918 uusista sosialistisista valtioista vain Puola ja Ukraina olivat Suomea väkirikkaampia, mutta näistä Ukraina oli paljon hajanaisempi ja hallintonsa, kielensä, kulttuurinsa ja poliittisten ryhmiensä vuoksi lähempänä Venäjää. Toisin kuin Ukrainassa, itsenäistymisen aikaan sekä Puolassa että Suomessa ylivoimaisesti vahvin poliittinen liike oli täysin itsenäisyyden kannalla oleva, kansallismielinen sosialistiliike. Näiden syiden vuoksi kaikista sosialistisista valtioista punaisen Suomen kehitys olisi todennäköisimmin ollut lähimpänä Puolan kehitystä.

Suomi näyttää nyt enemmän punaiselta kuin valkoiselta

Kuten Suomen sosialidemokraattinen puolue toipui melko nopeasti tappiostaan valkoisessa Suomessa, punaisen Suomen porvaripuolueet olisivat toipuneet tappiostaan, ja muodostaneet opposition 20-luvulla. Voi olla, että 20- ja 30-lukujen punaisessa Suomessa olisi nähty samantyyppistä poliittista väkivaltaa kuin valkoisessa Suomessa ja Puolassa. Tällöin punainen Suomi olisi voinut ajautua diktatuuriin, kuten Józef Piłsudskin Puola ajautui diktatuuriin. Diktatuuri ei ollut kaukana myöskään myöskään valkoisessa Suomessa, presidentti Svinhufvud olisi voinut ryhtyä yksinvaltiaaksi Mäntsälän kapinan aikaan niin halutessaan. Punaisen Suomen diktatuuri olisi kuitenkin muistuttanut enemmän Piłsudskin Puolan diktatuuria kuin Stalinin Neuvostoliittoa.

Todennäköisesti punainen Suomi olisi myös ajautunut talvisotaan, koska Suomen sisäpolitiikka ei olisi vaikuttanut yleiseen geopoliittiseen kehityskulkuun, minkä seurauksena Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat itäisen Euroopan keskenään. Englanti ei olisi pelastanut punaista Suomea talvisodan aluemenetyksiltä, kuten se ei pelastanut valkoistakaan Suomea. Ulkomainen painostus olisi kuitenkin voinut pelastaa punaisenkin Suomen neuvostomiehitykseltä. Viimeistään tässä vaiheessa punaisen Suomen mahdolliset poliittiset valinnat olisivat olleet samat kuin valkoisen Suomen, eikä spekulaatiota vaihtoehtoisesta historiankulusta ole tarpeen jatkaa tätä pidemmälle.

Suurin osa kansanvaltuuston ohjelmasta on toteutunut, vaikka punaiset hävisivät sodan. Viimeisin perustuslakiuudistus siirsi Suomea parlamenttikeskeistä järjestelmää kohti, ja myös kirkon ja valtion erottamista kohti poistamalla presidentin aseman kirkon päämiehenä. Kansanalote toteutui vesitetyssä muodossa 2010-luvulla. Ainoat kansanvaltuuskunnan toteutumattomat vaatimukset ovat yksinkertainen perustuslain muuttamisjärjestys ja ”kansa nouskoon” -pykälä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 Suomi muistuttaa paljon enemmän punaista kuin valkoista Suomea.

Punainen Suomi ei siis olisi ollut anarkistinen utopia, mutta ei myöskään totalitaristinen diktatuuri. Toki voi kysyä, kannattiko kymmenien tuhansien kuolla seurauksena kapinasta, joka tehtiin sellaisen järjestelmän puolesta, joka ei juurikaan eroa nykyisestä. Toisaalta ilman työväenluokan aseellisen kapinan uhkaa poliittinen ja taloudellinen eliitti tuskin olisi suostunut mihinkään myönnytyksiin, ja eläisimme edelleen yhtä armottomassa luokkayhteiskunnassa kuin sata vuotta sitten.

Antti Rautiainen

*) Suomen kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html

Julkaistu Kapinatyöläisessä #51. Lehtiversioon verrattuna tähän on korjattu hieman alaspäin vuonna 1918 mobilisoitujen lukua, ja vastaavasti saman kappaleen muita lukuja. Lisäksi on lisätty ettei vallankaappausta vastustaneita sosialisteja sorrettu "pääsääntöisesti", koska näitä tapauksia oli ainakin Akseli ja Eelo Isohiiden teloitus. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Uskalsin suositella, vaikka varmasti saan kuulla asiasta - muodossa tai toisessa.
Seurasin nyt kuitenkin omaatuntoani ...

Lisäksi pännii mahdottomasti, ettei näitä paneutuvimpia juttuja juurikaan vaivauduta kommentoimaan.

Itselläni ei nyt riitä kompetenssi sanoa muuta kuin että tämä päätelmä tuntui perustellulta
ja oli hyvin virkistävää lukea muuta kuin sitä iänikuista Neuvosto-Suomi - spekulaatiota.

Risto Koivula

AR: " Olisiko punaisesta Suomesta tullut diktatuuri?

Itsenäisen Suomen historiaan liittyy kaksi sitkeää myyttiä. Ensimmäinen niistä on, että Suomi ei ollut Natsi-Saksan liittolainen, vaan kävi erillissotaa. Poliitikot toistavat tätä myyttiä yhä, mutta harva historioitsija allekirjoittaa sitä.

Toinen myytti on, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tehnyt Suomesta totalitaristisen, ja osan Neuvostoliittoa. Tämänkin myytin todellisuuspohja on heikko, mutta julkisuudessa sitä toistetaan usein kyseenalaistamattomana faktana. "

RK: Kysymys on hyvin asetettu.

Ensimmäinen myytti on selvä.

Toiseen liittyen parikommenttia.

1) Neuvostoliitolla ja siellä nimenomaan Leninillä ja kansallisuuksien komissaari Stalinilla ei toimenpiteidensä valossa ollut vähäisintäkään aikomusta vallata Suomea eikä liittää sitä Neuvostoliittoon.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/mik...

Julkaistu 19.3.2018 kirjoittanut Risto Koivula

Mikä ihmeen pakkomielle vallitsee selittää Leniniä hikisesti pois Suomen itsenäistymisestä?

Itsenäistymiseen johtaneita poliittiisia ja sotilaallisia tapahtumia ja eri toimijoiden linjoja on käsitelty seikkaperäisesti täällä:

Itsenäisyyttä ei olisi saatu sovinnolla ilman Leniniä, sotaministeri Niinistö!

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/itsena...

Juttu ei perustu Leninin eikä kenenkään muunkaan ”persoonallisten motiivien arvuuttelulle”, vaan faktoille siitä, miten Lenin alaisineen (kuten Stalin) toimi, ja ertyisesti vielä tapauksiin, jotka eivät ole muulla tavalla selitettävissä ja jotka myös osoittavat, että päättäjä oli nimenomaan Lenin eikä jokin vaihtelevaenemmistöinen kollektiivi.

Otan yhden esimerkin: oman Suomen punaisia lähellä olleen vasemmistopuolueen perusta-neen kenraalikuvernööri Nekrasovin viran ja tätä kautta mm. Venäjän hallituksen viimeisenkin komentoketjun Suomeen lakkauttaminen vallankumousyönä 7. 11. 1917 ja näin faktuaalisen itsenäisyydentilan luominen Suomelle, kunhan Suomi vain julistatuu itsenäiseksi, mistä Stalin kävikin muistuttamassa puheessaan ensimmäisellä kansankomissaarin ulkomaanmatkalla Suomen Ammattijärjestön (ei siis SDP:n, sen kokous oli viikkoa myöhemmin!) liittokokouksessa 16. 11. 1917.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/neu...

YLE:n dississpesialistit tästä väänsivät valeuutisenkin, että Suomessa olisi vielä kuukautta myöhemmin istunut ”Venäjän kenraalikuvernööri”!

https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/yle...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Vissarionovi...

Jos noin olisi ollut ”Leninillä olisi ollut enemmistö” Senaatissa eli hallituksessa, jonka puheen- johtaja olisi ollut kenraalikuvernööri, ja jäseninä oli ollut yksi enemmän porvareita kuin sossa- reita, mutta puheenjohtajan ääni oli ratkaissut sosialistien, aivan samoin kuin keväällä / kesällä kuvernööri Stahovitshin ääni porvarien hyväksi, jopa päätettäessä Senaatin suostumisesta Eduskunnan ja myös itsensä hajottamiseen. Tämä kaikki olisi tietysti edellyttänyt, että Lenin olisi houkutellut sosialistit mukaan Senaatin toimintaan, mikä nyt olisi todennäköisesti onnistunut ainakin äkkivasemmistolaisimpien sosialistien avulla.

Liioin ei Puolaa ollut tarkoitus liittää Neuvostoliittoon,vaikka Puna-armeija tappelikin myös Puo- lan alueella toisin kuin Suomessa. Bolshevikkipuolueen puolalaisjohtajat paitsi Tshekan joh- taja Felix Dzerzinski, kuten Rosa Luxemburg ja Klara Zetkin lykättiin vasten tahtoaan Saksan puolueeseen.

Menshevikki, kenraali Pilsudski komensi tuolloin perustamaan Itävallan Puolalaisarmeijaa Saksan puolella.

Bolshevikkipuolueen johdon enemmistö tarkasteli Puolaa, Suomea ja jopa Baltiaakin SAKSAN VALLANKUMOUKSEN EDISTÄMISEN KANNALTA, joka katsottiin ensiarvoisen tärkeäksi ja juurisilloin mahdolliseksi.

Kuitenkin ainoa sanoma ja ”tutkimustulos”, joka joillekuille eli otsikossa mainitsemilleni kelpaisi, on, että muka NIMENOMAAN Lenin olisi VÄLTTÄMÄTTÄ halunnut liittää Suomen VÄKIVALTAISESTI Neuvosto-Venäjään!

Tässä yksi sellainen:

http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252511-e...

2) Termi "totalitarismi" on epätieteellinen, aivan täyttä hörönlöröä, sen mitkään teesit eivät pidä paikkaansa eivätkä ole perusteltuja. Ja siitähän taas jankuttajat eivät välitä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/hannah...

" Hannah Arendtin käyttöön ottama ”uusi käsitteistö” ”totalitarismista” (jolle sanalle hän antoi uuden, entistäkin huonomman merkityksen Mussolinin kulttuuriministerin, entisen Sosialistisen internationaalin radikaalijohtajan Giovanni Gentilen antaman ”virallisen" merki-tyksen tilalle), on puhdasta potaskaa.

Yllättävää kyllä,Sovjetskaja entsiklopedija noteeraa Gentilen hegelistisen filosofin ominaisuu- dessa (toisin kuin Arendtia frankfurtistisena sellaisena) ja käyttää myös termiä totalitarismi, Gentilen merkityksessä.

Gentile, Giovanni

Born May 30,1875, in Castelvetrano; died Apr. 15,1944, in Florence. Italian neo-Hegelian phi- losopher; an ideologist of fascism. Minister of education in the Mussolini government (1922 - 24). Professor of history of philosophy at the University of Palermo from 1907, the University of Pisa from 1914, and the University of Rome (1917-44).

Gentile’s philosophical system, his so-called actualism, is a subjective idealist variant of neo-Hegelianism. In reforming Hegel’s philosophy, Gentile came close to Fichte’s view, reducing reality to the current thinking process, what he called the “act of thought” or “thinking thought". Since he identified the act of thought with actual reality, he contrasted it not only to the whole objective world but also to past thought, to “thought thought,” which, according to Gentile, was an “ossified” and materialized thinking process and hence no longer dialectical.

Gentile cooperated with the fascist government and became an apologist of the totalitarian state, which he viewed as the embodiment of the moral spirit. He called for the total sub- mission of the personality to the state and for the dissolution of individuals in political history.“

“ Totalitarian State

an imperialist, authoritarian, bourgeois state exercising total centralized control over all aspects of society. Totalitarian states and regimes are characterized by their control of all legal organi- zations and their use of discretionary powers not limited by law; also characteristic of such states and regimes are the suppression of democratic organizations, the abolition of constitu- tional rights and freedoms, the militarization of society, and the repression of progressive forces and differing viewpoints. Fascist Germany and Italy were totalitarian states.”

Tietysti voidaan keskustella siitä, onko esiintynyt ja missä gentileläistä totalitarismia, vaikka sitten sosialismissakin. Hitlerin ideologia oli muuta kuin gentileläistä. Hän kopio Mussolinilta osan poliittista järjestelmää eikä ideologiaansa, joka oli hänen omissa riveissään keitetty kokoon. Se ideologia oli lisäksi enemmän Heinrich Himmlerin kuin Hitlerin itsensä alaa. Ideologian sielu oli oikein tunnettu henkilö, jonka tuollainen rooli oli kuitenkin megaluokan valtionsalaisuus...

Gentile kopioi termin englantilaisen Wikin mukaan fasisminvastustaja Giovanni Amendolalta:

” The notion of "totalitarianism" a "total" political power by state was formulated in 1923 by Giovanni Amendola who described Italian Fascism as a system fundamentally different from conventional dictatorships. The term was later assigned a positive meaning in the writings of Giovanni Gentile, Italy’s most prominent philosopher and leading theorist of fascism. He used the term “totalitario” to refer to the structure and goals of the new state. The new state was to provide the “total representation of the nation and total guidance of national goals". He de- scribed totalitarianism as a society in which the ideology of the state had influence,if not power, over most of its citizens. According to Benito Mussolini, this system politicizes everything spiritual and human:

“Everything within the state,nothing outside the state,nothing against the state.“

” Amendola, Giovanni

Born 1886; died Apr. 6, 1926. Italian political figure and publicist. Became a parliamentary deputy in 1919.

After World War I, Amendola led the left wing of the Liberal Party. In 1924 he became one of the leaders of the antifascist Aventine bloc.After the bloc was defeated in its struggle against fascism, he maintained liberal republican positions. In July 1925 he was viciously beaten by a band of fascists. He died in exile in France.”

Hannah Arendt keittää kokoon täysin oman keitoksensa, jossa nimenomaan natsi-Saksa ja Neuvostoliitto muka olisivat jotenkin ”samanlaisia” ja eroaisivat periaatteellisesti kaikista muis- ta ”autoritaarisista” järjestelmistä, niiden joukossa vanhoista Saksan, Venäjän, Itävallan, Bel- gian, Turkin jne. imperialistista terroristisista monarkioista ja jopa keisarillisesta Japanista, pu- humattakaan Brittiläisestä, Ranskalaisesta, ja Hollantilaisesta imperiumista, ajan imperialisti- sista ”tavallisista diktatuureista” kuten Salazarin Portugalista ja Francon Espanjasta tai ajan ”tavallista” yksipuoluejärjestelmistä (Turkki, Meksiko jne.).

Nimitän seuraavassa Arendtin keitosta ”TOTILATERALISMIKSI”, ettei sitä sekoiteta Amendo- lan, Gentilen ja Sovjetskajan määritelmiin. Otan määritelmät suomalaisesta Wikistä ja lainaan oheista keskustelua.

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1100535.html#p...

" Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (Totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että

1) poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että

2) aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen. "

(Eli että vallanpitäjät eivät olisi "todella uskoneet" järjestelmän ideologiaan. HM)

” Arendtin ”1900-luvun totalitarismin erikoistuntomerkit” eivät pidä paikkaansa: joko ne eivät ole totta, tai niissä ei ole mitään poikkeavaa ”aikaisempiin diktatuureihin” nähden SILLÄ TAVALLA, kuin hän luulee, vaan jopa päinvastoin: ne aiemmat viimeisimmät muut autoritaariset järjestel- mät saattavat poiketa hänen luonnehtimallaan tavalla näistä,esimerkiksi johtavan kerrostuman, lainmukaisten valtaelinten ja johtavan ideologian keskinäisten suhteiden osalta.

Jos Mussolinin Italian ja Stalinin NL:n edustuselimet olivat ”salaa todellisten vallanpitäjien la- vasteita” (mikä ei ole ainakaan NL:ssa kaikin puolin kuten juridisesti edes totta, koska kaikki lailliset päätökset piti kuitenkin tehdä niiden kautta rauhan aikana!), niin tämä on ”toisin kuin aikaisemmissa diktatuureissa” ainoastaan siinä suhteessa, että niissä aikaisemmissa kuten tsaarin Venäjällä ja Englannissa ne olivat olleet sitä täysin julkisesti ja lain kirjaimen mukaan, juridisen VALLAN ollessa monarkilla! Joskus saattoi olla, että todellinen valta oli kuin olikin parlamentilla, mutta sen piti laillistuttaa päätöksensä monarkilla eikä päinvastoin! Ja natsi-Saksassahan mitään edustuselimiä ei varsinaisesti ollutkaan.

Mitä tulee siihen Arendtin ”totalitarismin erikoistuntomerkkiin”, että (sinänsä jo valmis) ”aate (ideologia) olisi ollut pelkkä väline kansan hallitsemiseen”, niin siinä EI olisi ollut ainakaan eroa entisiin uskonnollisiin diktatuureihin ja monarkioihin nähden! Arendt ei huomaa, miten hän PESEE ”PUHTAAKSI” ANSIOTTOMASTI noilla ”eroillaan” AIKAISEMPIA DIKTATUUREJA, ja todellisuus on usein PÄIN VASTOIN KUIN HÄN SANOO.

Lisäksi tuo perustelematon möläys tarkoittaa, että Hitler ei olisikaan ”todella ajatellut” natsisti- sesti (vaan vaatinut sitä pelkästään kansalta) eivätkä Lenin eikä Stalin marxismin pohjalta (noh...Trotskihan ei siten ajatellutkaan!). Herää kysymys, MINKÄ MUUN IDEOLOGIAN POHJALTA KUKIN HEISTÄ SITTEN AJATTELI? Siitä Arendt ei taidakaan kertoa mitään...

(Vai oliko niin, että hänen mielestään ”hekin kuten kaikki” ”ajattelivat IHMISLUONNO/STA/LLA”, suora(sta)an "Keenistä” (siis, viimeisimpien tutkimusten mukaan, "rotumurhapeilineuroonista"!!?

Olisko Arendt voinut olla noin hullu ”varhaisharilainen”? Mene tiedä.)

Hitler ajateli suorastaan överiksi JUST NIIN KUIN NATSIMIN OPPI OLI,voisi sanoa, että VALITETTAVASTI!

EIHÄN HÄNTÄ TUOSSA SUHTEESSA IHAN TÄYDESTÄ TODESTA OTTANUTKAAN KUIN KAKSI MUUTA MAAILMANPÄÄTTÄJÄÄ: STALIN JA CHURCHILL! Ja näiden lisäksi niin teki muutama alainen ja kannattaja, mm. muutoin ”älykäs” Goebbels.

Mussolinia ehkä lukuun ottamatta ”diktatorisesti hallitseva totalitaristiryhmä” ei ollut itse luonut sitä ideologiaa, jonka perusteella hallitsi, ja jonka käsittein ja sisällä käytiin myös poliittiset kiis- tat, joten sitä ei ollut voitu ”luoda heidän valtaansa perustelemaan”, kuten Arendt väittää muka ”vuosisadan totalitarismin erikoistuntomerkkinä”.Sekä Hitler että Lenin/Stalin nousivat valtaan, koska / kun heidän edustamansa ideologia oli jo laajasti levinnyt väestön joukkoon ennen sitä. Eivätkä he suinkaan yksin olleet niitä ideologioita luoneet saati levittäneet, kaikkea muuta! Maiden vallitsevat ideologiat eivät myöskään varsinaisesti muuttuneet perusteiltaan mihinkään yhtään sen enempää Stalinin kuin Hitlerinkään hallitusaikana. ... "

Edelleen tähän liittyen on huomattava, että bolshevikit eivät ajaneet yksipuoluejärjestelmää, vaan sellainen syntyi historillisesti. Neuvostojen vaaleihin osallistui erilaisia ryhmittymiä ja bolshevikkien kilpailevia ehdokkaita suurin piirtien Trotskin karkottamiseen asti.

Boshvikkien ja sosialidemokraattien ero repesi siitä kohtaa kuin repesi vasta Kautskyn tuomiosta Neuvostohallinnolle ja Leninin vastauksesta hänelle teoksessaan "luopio Kautsky".

https://www.marxists.org/suomi/lenin/1918/proletaa...

Sitä ennen suurin erimielisyys Kautskylaisten kanssa oli koskenut dialektisen materirialismin ja machismin tieteenfilosofioiden vastakkainasettelua. Machilaiset kuten Leninin kritisoma Bogdanov itse olisivat usein Venäjällä kuuluneet mielummin bolshevikkeihin kuin menshevikkaishin, mutta heitä ei huolittu puolueeseen.

AR: " Historiaan liittyvä jossittelu ei koskaan voi olla tiedettä, emme voi tietää mitä olisi käynyt punaisten voittaessa sodan. Mahdollisia kehityskulkuja olisi ollut loputtomasti. Toisaalta histo- riallista spekulaatiota ei myöskään voi paeta, koska porvarillisten aatteiden edustajat lyövät sillä jatkuvasti päähän Suomen työväenliikkeen tukijoita.Hataralla pohjalla oleva väite punaisen Suomen bolševismista on argumentti sekä kaikkia tulevia vallankumouksia, että koko Suomen työväenliikettä vastaan. Siispä tämä väite on kumottava, vaikka mikään vedenpitävä todistelu ei ole mahdollista.

Punaisen Suomen aatteet

Punaisen Suomen aatemaailma ei ollut antiautoritaarinen, mutta ei myöskään totalitaristinen. Punaisten ohjelman olennaisimmat osat olivat parlamenttikeskeinen järjestelmä, progressiivi- nen verotus, kirkon ja valtion erottaminen toisistaan,torppareiden ja mäkitupalaisten vapautta- minen, kansanalote, kansanäänestys valtiosäännöstä,äänioikeusikärajan lasku (20 vuoteen), mahdollisuus muuttaa perustuslakia eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja ”kansa nouskoon” -pykälä, joka teki vallankumouksesta laillisen mikäli eduskunta pyrkisi kumoamaan valtiosäännön*). Punaisten ohjelmassa ei siis ole lainkaan viitteitä bolševismista. "

RK: Lenin piti tuota ohjelemaa hyvänä ja sosialistisena, vaikka sitä ei Venäjällä missään ollut- kaan tarkoitus saattaa voimaan. Sovjetskaja entsikoopedijassa jopa arvioitiin, että Baltiassa olisi heti kannattanut suhtautua tähän ja itsenäisyyteen ja jakaa saksalaisen aatelin läänitykset viljelijöille perhetiloiksi, jolloin niiden palauttaminen saksalaisille ei missään tilanteessa olsi tullut kysymykseen kuten nyt kävi.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/vir...

" The government of the RSFSR [Venäjä] recognized the independence of Soviet Estonia in a decree signed by Lenin on Dec. 7, 1918. By January 1919 the Red Army had liberated a large part of Estonia, where the decrees of the Soviet government were again put into effect.

[Huom! ”Soviet Estonia” EI tarkoita tässä (vielä) ”kuulumista Neuvostoliittoon” (joka perustet- tiinkin sillä nimellä vasta kaksi vuotta myöhemmin) vaan se tarkoittaa neuvostohallintomallia, joka perustettin jo Venäjän Väliaikaisen hallituksen vallan alla, ja jolle Lokakuun vallankumous- prosessissa vain siirrettiin valta. Toki Neuvosto-Viron liittyminen Neuvostoliittoon olisi ollut ”napsaus vain” johtuen samanlaisista hallintomalleista, aivan toisin kuin Kansanvaltuuskunnan Suomessa, jolla oli aivan toisenlainen, mutta kuitenkin Leninin ”hyväksi sosialistiseksi” tunnustama hallintomalli!]

Nevertheless, mistakes were committed in dealing with the agrarian question. The policy of establishing state farms on former landlords’ estates rather than transferring the land to the peasants had an adverse effect on the alliance between the proletariat and the laboring peasantry.

During the intervention against Soviet Russia the imperialists of the USA and Great Britain extended military and economic aid to the Estonian bourgeoisie. A British squadron arrived in Tallinn on Dec. 12, 1918, and mercenaries from Finland, Sweden, and Denmark were brought to Estonia. Opening their offensive in early January 1919, the combined forces of the Estonian bourgeois army, the interventionists, and the White Guards succeeded in forcing out the Red Army units by February. A large-scale White terror campaign followed, and the Saaremaa Uprising was crushed in February. The bourgeois dictatorship consolidated its position after elections were held to the Constituent Assembly of Estonia.

On May 19,1919,the Constituent Assembly proclaimed the formation of a bourgeois Estonian republic. On June 5 the government of the Estlandia Labor Commune discontinued its activity. ... "

AR: " Suomen sosialidemokraattisen puolueen hegemoninen linja oli kautskylainen (tšekkiläis-itävaltalaisen Karl Kautskyn,1854-1938 mukaan).Kautskylaisuus edusti aikansa sosiaalidemo- kratian keskilinjaa.Sen mukaan vallankumouksellisen etujoukon ei pidä tehdä vallankumousta, vaan vallankumous alkaa itsestään kun olosuhteet ovat siihen kypsät. Kautkylaisyytta maltillisempi linja oli bernsteiniläisyys (saksalaisen Eduard Bernsteinin, 1850–1932 mukaan). Bernstein vastusti vallankumousta, ja kannatti muutoksia parlamentaaristen reformien kautta. Kautskylaisuutta radikaalimpaa linjaa edusti bolševismi, jonka mukaan etujoukkopuolueen piti kaapata valta.

Punaisen Suomen tragedian yksi syy oli se, että Saksan ja Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat pääosin bernsteiniläisiä, ja he pitivät Suomen punaisia vaarallisina seikkailijoina. Kun Saksa päätti hyökätä Suomeen ja tukea valkoista armeijaa, Saksan sosiaalidemokraatit istuivat halli- tuksessa ja hyväksyivät tämän päätöksen. Leninin mielestä Suomen sosiaalidemokraatit taas olivat päättämättömiä reformisteja. Lenin lähetti Suomen punaisille jonkin verran aseita ja salli melko pienen Suomeen sijoitettujen venäläissotilaiden vapaaehtoisjoukon liittymisen punaisten armeijaan.Brest-Litovskin rauhansopimus Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä 3.3.1918 lopulta esti kaiken avun tarjoamisen, mahdollisti Saksan hyökkäyksen ja sinetöi punaisen Suomen kohtalon.

Punaisessa Suomessa toimi jonkin verran bolševikkeja,näitä olivat kolme Pietarin suomalaista eli Adolf Taimi ja veljekset Eino ja Jukka Rahja. Lisäksi Suomessa oli sodan aikana Venäjän bolševikkihallinnon edustajia, kuten Aron Šeinman. Suomalaisilla bolševikeilla oli jonkin verran vaikutusvaltaa punakaarteissa, mutta ei juurikaan kansanvaltuuskunnassa, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa punaisen Suomen siviilihallinnon linjauksiin. "

RK: Tällainen "Leninin mielipide" perustuu SKP:n perustajien myöhemmälle arviolle, että "oli virhe, että vallankumoukseen ei pyritty, vaan siihen ajauduttiin".

Lenin mielipide oli, että Suomen olisi pitänyt kieltäystyä Kerenskin maakuntavaaleista ja irrot- tautua Kerenskin hallinnosta Valtalain Eduskunnan johdolla. Tätä mieltä oli erittäin näkyvästi ja aktiivisesti myös mm. Väinö Tanner.

Toisaalta jotkut radikaalit "ahneuksissaan" näkivät vaalit keinona syrjäyttää oikeistolaisia kuten Tanner, Paasivuori ja Tokoi, johdosta ja näiden ehdokkaaksiasettumistakin yritettiin estää.

AR: " Punakaartin johtaja Eero Haapalainen toimi usein omavaltaisesti, ennen kun hän sai pot- kut, ja punaisen Suomen loppumetreillä kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner nimitettiin diktaattoriksi. Autoritaarisista toimista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että he oli- sivat olleet Leninin linjoilla jo kansalaissodan aikana. Punakaarti toimi sodan aikana usein oma- valtaisesti tiedustelun, postin, rautateiden ja elintarvikkeiden jakelun suhteen, mutta tämäkään ei vielä todista, että punainen Suomi olisi ollut matkalla kohti totalitarismia. Kullervo Mannerin diktaattorin valtuudet olivat epätoivoinen viime hetken toimi, niitä ei ollut tarkotettu pysyväksi järjestelyksi. "

RK: MIKÄ viittaa sellaiseen, että Lenin olisi ollut "suunnattoman autoritaarinen"?

Ei niin mikään - muu kuin Solzhenitsynin, Anne Applebaum-Sikorskyn ja Robert Servicen hörönlörötykset.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/03/kansan...

AR: Haapalaisesta, Mannerista ja monista muista (mutta ei kaikista) Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista tuli bolševikkeja, ja vuonna 1918 perustettu Suomen kommunistinen puolue (SKP) omaksui Leninin linjaukset. SKP:n linjaukset olivat seurausta bolševismin vaikutusvaltaan joutumisesta, jonka mukaan punaiset hävisivät tiukan keskusjohdon ja kurin puutteen vuoksi. Mikäli punaiset olisivat voittaneet sodan, ei olisi ollut syytä vaihtaa kautsky- laisuutta bolševismiin. Stalinin mielestä SKP:stä ei koskaan edes tullut riittävän bolševistista, minkä vuoksi hän teloitutti suurimman osan sen moskovalaisesta johdosta 30-luvulla. "

RK: Kautskylaisuuteen liittyvää machilaisuutta ei olisi hyväksytty. Mutta tuskin olisi tapeltu politiikassa näkyvästi.

AR: " Oliko punaisten vallankäyttö mielivaltaista?

Valkoisen Suomen historianäkemyksen mukaan punainen terrori oli esimakua tulevasta totalitarismista. On totta, että punaiset teloittivat (ainakin) 1424 valkoista tai sellaisten tukijaksi epäiltyä. Teloituksille ei kuitenkaan ollut punaisten poliittisen johdon eli kansanvaltuuskunnan, eikä punakaartien johdon tukea, päinvastoin. Teloitukset olivat luonteeltaan paikallisten kalavelkojen maksua.

Punaisten vallankumousoikeudet antoivat suojeluskuntien ja poliisin jäsenyydestä rangaistuk- seksi yleensä sakkoa tai ehdonalaista, enintään 50 päivää vankeutta. Myös valkoinen terrori oli pääosin oma-aloitteista mielivaltaa, mutta valkoisten valtiorikosoikeudet antoivat sodan jälkeen myös 555 kuolemantuomiota, joista pantiin käytäntöön 265.

Punaisten tekemät teloitukset kertovat punaisten kurittomuudesta ja keskusjohdon heikkou- desta. Totalitaristinen terrori ei kuitenkaan koskaan tapahdu yksilöiden aloitteesta, se edellyttää verta janoavan järjestelmän ja keskusjohtoisen suunnitelman. "

RK: "Verta janoava totilateralismi" tarkoittaa "rodunpuhdistusta", geeni"puhdistusta", "yhteiskun- nan muuttamista Keenejä muuttamalla" natsismia tai hirohitoismia. Nuo ovat ainoat mahdolliset selitykset sellaiselle. Esimerkiksi kapitalismi haluaa alistaa ihmisiä ja lypsää mahdollisimman paljon työtä - ei tappaa (paitsi joskus malliksi).

AR: " Mikäli punaiset olisivat voittaneet,mielivaltaisia teloituksia olisi todennäköisesti tapahtunut vielä jonkin verran enemmän. Pian punaisen hallinnon vakiintuminen olisi lopettanut yksilöiden aloitteesta johtuvan mielivallan.

Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan valtiosääntöluonnos ja punaisen Suomen käytännöt erosivat jyrkästi bolševikkien toimista. Kansanvaltuuston valtiosääntöluonnoksessa Suomi oli monipuoluejärjestelmä. Neuvosto-Venäjä oli yksipuoluejärjestelmä heinäkuusta 1918, ja myöhemmin tästä määrättiin perustuslaissa. "

RK: Siitä määrättiin vain Brezhnevin perustulaissa vuonna 1981, mikä oli helvetin paha virhe.

Neuvostoliitto ei ollut virallisesti yksipuoluejärjetelmä kuten esimerkiksi Kiina. Järjestelmässä saattoi myös antaa laillisen äänen kenelle tahansa vaalioikeutetulle, vaikka tätä ei olisi mikään organisaatio asettanutkaan ehdokkaaksi. Sellaisilla äänillä ei kuitenkaan ollut todellista merkistystä. Tärkeintä oli, että kävi äänestämässä.

AR: " Punaisessa Suomessa ei ollut asevelvollisuutta, Neuvosto-Venäjä määräsi asevelvolli- suudesta heinäkuussa 1918. Punaisessa Suomessa vain keskuspankki sosialisoitiin, Neu- vosto- Venäjällä pankkitoiminta monopolisoitiin valtiolle 1917, ulkomaankauppa monopolisoitiin valtiolle toukokuussa 1918 ja yleinen sosialisointi toteutettiin kesäkuussa 1918.Venäjällä bolše- vikkipuolue ajautui sotaan kaikkien muiden sosialistien kanssa vuoden 1918 aikana. Punaises- sa Suomessa vallankaappausta vastustaneet sosialistit vetäytyivät hallinnosta, mutta pää- sääntöisesti kukaan ei sortanut heitä. Järjestelmällinen terrori alkoi Neuvosto-Venäjällä vuonna 1918, punaisessa Suomessa ei ollut valtiollista terroria laisinkaan. Ainoat punaisen Suomen autoritaariset toimenpiteet olivat painovapauden rajoitukset ja puuttuminen tuomioistuinten riippumattomuuteen.

Kuinka kävi muiden sosialistien johtamien valtioiden 1910-1920-luvulla?

Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa syntyi useita sosialistisia valtioita, joiden kohtalo antaa osviittaa siitä kuinka sosialistiselle Suomelle olisi voinut käydä. Neuvostoliitto nielaisi yk- si kerrallaan Kaukasuksen kolme sosialistista tasavaltaa, Azerbaidžanin ja Armenian vuonna 1920 ja Georgian vuonna 1921. Lisäksi Neuvostoliitto valloitti sosialisti Symon Petljuran johta- man Ukrainan kansantasavallan vuoteen 1921 mennessä.Aikaisemmin Kiinaan kuuluneista Mongoliasta ja Tuvasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltioita, ensimmäinen saavutti kansain- välisen tunnustuksen vasta 1940-luvulla, jolloin jälkimmäinen liitettiin Neuvostoliittoon.

Yksi uusi, sosialistien johtama maa kuitenkin pysyi itsenäisenä: Józef Piłsudskin johtama Puola. Uudelleen perustettua Puolaa ei nykyään pidetä sosialistisena maana, mutta Piłsudskin puolue, Puolan sosialistipuolue PPS muistutti paljon Suomen sosialidemokraattista puoluetta. "

RK: Ei kannata verrata: Pilsudski oli Saksan puolella. Hän uritti luodan Puolasta alun pitäen alueellisen suurvallan. Uudeksi tukijaksi Saksan antauduttua löytyi Ranska, sen äärioikeisto. Liettua irrottautui Puolasta.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/puo...

Puolan itsenäistyminen 30.3.1917 ja sen rooli Venäjän sisällis- ja interventiosodassa 1918 - 1920

Puola poikkeaa muista Tsaarin imperiumista I maailmansodan aikaan ja jälkeen itsenäistyneis- tä maista maista siinä,että se on entinen supervalta yhdessä Liettuan kanssa itsekin. Sellainen myös ”uuden”, itsenäisyytensä palauttaneen (Suur-)Puolan oli tarkoitus olla: peilikuva ”Venä- jästä” sellaisena kuin monet, useimmat puolalaiset sen käsittivät, kapeasta vinkkelistään.

Puolan kuningaskunta oli tsaarin imperiumissa eri valtio kuin Venäjän keisarikunta aivan kuten Suomikin. Sillä olivat omat, aatelisvaltaiset lait ja yhteiskuntajärjestys. Sen erikoisuus oli feo- daalisesti matala-arvoinen, omin käsin maatöitä tekevä, ratsuväessä asevelvollinen ns. ”lanta- kasa-aateli” (Lenin), joka oli syntynyt siten, että aatelisto omisti tiluksensa kapitalistisesti, ja ne myös jaettiin kapitalistisesti kaikkien miespuolisten perillisten kesken (eikä feodaalisesti velvol- lisuuksien mukaan). Koska aatelisto oli keskenään poliittiisesti tasa-arvoista, ”tasavaltaista” (ja muilla ei käytännössä ollut poliittisia oikeuksia),valta kertyi sen suurimmalle ryhmälle lantaka- sa-aatelille. Tämä oli tsaarinvallan ja tsaarinvalta lantakasa-aatelin tukipylväs. Jopa 25% väestöstä kuului aatelistoon.

Puola sai kootuksi Ranskan ja antautuneen Saksan tuella suurimmillaan jopa 700000 miehen interventioarmeijan Puolan-Neuvosto-Venäjän sodassa (helmikuu 1919 − maaliskuu 1921). Se oli Venäjän sisällis- ja interventiosodan selvästi kolmanneksi voimakkain osapuoli punaisten ja valkoisten jälkeen.

Liettua ei tähän hyökkäykseen osallistunut, vaan päin vastoin iski puukon kahvaa myöten Pil- sudkin armeijan selkään pitäen sitä päävihollisenaan ja taistellen itselleen Puolasta riippumat- toman itsenäisyyden. Vilnalainen ”puolankielinen liettualainen” Pilsudski ei tästä takaiskusta koskaan toipunut.

Olen ottanut itsenäisyyspäivämääräksi sen tunnustamisen päivämäärän Venäjän väliaikaisen hallituksen toimesta, lähes ensi töikseen. Kyseessä oli ns. Kongressi-Puola, jonka rajat ja val- tiojärjestyskin oli muodostettu Napoleonin sotien jälkeisessä Wiemin kongressissa (1814-15), ja sen olivat Venäjän keisarikunnan lisäksi, jonka kanssa se oli personaaliunionissa (tsaari on Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas), myös kaikki muutkin Kongressin osanottajamaat eli käytännössä kaikki Euroopan itsenäiset valtiot.

AR: " Molemmat puolueet ajoivat ponnekkaasti itsenäisyyttä Venäjän imperiumista. Puola ei ajautunut sisällissotaan, mutta valtakamppailu Puolan sosialistien ja oikeistonationalistien välillä oli usein väkivaltaista. Oikeisto murhasi Puolan sosialistisen presidentin Gabriel Narutowiczin vuonna 1922, ja vuonna 1926 Piłsudski kaappasi vallan vasemmistopuolueiden tukemassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa. Diktaattorina Piłsudski siirtyi asteittain konservatiiviseen suuntaan, eikä 1930-luvun Piłsudskia voi enää pitää sosialistina.

Neuvostoliiton imaisemista maista Azerbaidžanin Armenian kohtalon määrittivät keskinäiset sodat, ja alueen joutuminen Neuvosto-Venäjän ja Turkin geopoliittiseksi kiistakapulaksi. Lenin piti Azerbaidžanin öljyä välttämättömänä, Armenia joutui lopulta valitsemaan joko liittymisen Turkkiin tai liittymisen Venäjään. Molempien maiden sosialistien joukossa oli myös merkittävä määrä bolševikkeja. Punaisessa Suomessa ei ollut yhtäkään näistä tekijöistä, jotka johtivat Neuvosto-Venäjän miehitykseen.

Georgia oli vakain Kaukasian kolmesta uudesta sosialistien hallitsemasta maasta, ja hetken näytti että se voisi säilyttää itsenäisyytensä. Itsenäisyyttä kannattava sosiaalidemokraattipuo- lue sai 109 paikkaa vasta itsenäistyneen Georgian parlamentin 130 paikasta, eikä bolševikeilla ollut Georgiassa juurikaan sananvaltaa.Stalin ei kuitenkaan nähnyt synnyinmaansa itsenäisyy- dellä arvoa. Stalinin omien ja Neuvosto-Venäjän geopoliittisten intressien lisäksi sosialistisen Georgian kohtaloksi koitui heikko armeija. Vaikka itsenäisessä Georgiassa oli 2,5 miljoonaa asukasta, sen armeijan vahvuus oli alle 12 000 miestä. Heikon armeijan vuoksi Neuvosto-Venäjä sai Georgian vallattua kuukaudessa noin 45 000 miehen vahvuisella hyökkäyksellä, valtausta helpotti samanaikainen Turkin hyökkäys. "

RK: Nämä Kaukasian tasavallat eivät varsinaisesti olleet itsenäisiä, vaan niissä oli samaan tapaan paperilla Venäjään kuulumisen tunnustava hallinto kuin Väliaikaisen hallituksen aikana. Silloin niillä oli kuitenkin ollut myös ministereitä. Niissä oli kaikissa myös koko ajan bolshevikkien haalitsemia alueita.

AR: " Neuvosto-Venäjä olisi periaatteessa voinut kaavailla Suomen valloittamisita samaan tapaan kun se valloitti Georgian. "

RK: Se vaan ei kaavaillut.

AR: " Bolševismilla ei ollut Suomessa juurikaan tukea. Tästä huolimatta Neuvosto-Venäjä olisi voinut yrittää nimittää Suomelle nukkehallituksen, jossa olisi ollut esimerkiksi Adolf Taimi ja Rahjan veljekset jotka jakoivat bolševikkien näkemykset. "

RK: Ei yrittänyt, kun se oli erottanut heti kuvernöörinkin.

AR: " Punaisen Suomen sotilaalliset mahdollisuudet olivat kuitenkin aivan toiset kuin Georgian. Kansalaissodassa Punaisten puolelle mobilisoitiin noin 80000, lisäksi punainen Suomi olisi voi- nut mobilisoida Suomea puolustamaan suuren osan yhtä monesta valkoisten mobilisoimasta. Punaisen Suomen käytössä oli siis noin 150000 sotilasta, 12 kertaa enemmän kuin Georgialla. Neuvosto-Venäjä olisi tarvinnut punaisen Suomen valloittamiseen yli 400000 sotilaan armeijan, viisi kertaa suuremman kuin mitä osallistui Viron itsenäisyyssotaan. 1920-luvun alun nälkävuo- sina sellaisen mobilisointi olisi ollut bolševikkihallinnolle todella kallis ponnistus. Voimasuhteet Suomen eduksi 1920-luvun taitteessa olivat paljon paremmat kuin talvisodassa.

Mongolia ja Tuva olivat sotien välissä hankalassa paikassa sijaitsevia maita, joita määritti sijainti Venäjän ja Kiinan välissä. Kuomitangin hallitsema Kiina oli toisaalta sekasortoinen, ja toisaalta se ei halunnut hyväksyä Mongolian ja Tuvan itsenäisyyttä. Mongolian ja Tuvan piti nojautua Neuvostoliittoon sekä geopoliittisista että taloudellisista syistä. Ruotsi, Englanti ja Saksa eivät elätelleet toiveita Suomen valloittamisesta. Siksi punaisella Suomella oli muitakin tahoja joihin tukeutua kuin Neuvostoliitto. "

RK: Väärä tieto: Saksa ainakin elätteli - ja hallitsikin vähän aikaa!

Englannista ja USA:sta emme tiedä, oliko niillä yhteistoimintahenkoilöitä Punaisten johdossa. Sellainen olisi aiva hyvin saattanut olla esimerkiksi puheenjohtaja Oskari Tokoi. Eikähän ole ainoa, joka olisi voinut olla.

AR: Toisin kuin Tuvalla ja Mongolialla, Suomella oli välittömät liikenneyhteydet Länsi-Euroop- paan. Poliittisesti Englanti oli punaiselle Suomelle lähes yhtä tärkeä liittolainen kuin Venäjä, ja Venäjälle paon jälkeen moni punaisen Suomen veteraani liittyi mielumin Iso-Britannian varus- tamaan Murmannin legioonaan kuin puna-armeijaan. Sodan voittaneet punaiset olisivat toden- näköisesti pyrkineet jatkamaan liittolaisuussuhdetta brittien kanssa. Punainen Suomi olisi todennäköisesti tasapainoillut idän ja lännen välillä samaan tapaan kuin valkoinen Suomi, joka nojasi välillä Saksaan ja välillä Iso-Britanniaan.

Punaisen Suomen lähin analogia olisi ollut Piłsudskin Puola

Bolševikkien johtama Neuvostoliitto oli lahkolainen maa, joka ei suvainnut sosialistista toisinajattelua. "

RK: Suvaitsi kyllä, millä Leninin neuvostohallinnossa läpijyräämä ystävyys- ja yhteistyö- sopimus Suomen Kansanvaltuuskunnan kanssa itsenäisten valtioiden kesken osoittaa.

Pilsudskin Puola oli imperialistinen valtio, jossa ei ollut mitään sosialistista. Pilsudski sai kuitenkin käännettyä menshevikitkin käymään interventiosotaa Neuvosto-Venäjää vastaan. Pilsudskin puolan analogia olisi ollut Mannerheimin sotilasvalta-Suomi, JOSSA PUNAISET EIVÄT OLSI NOUSSEET KAPINAAN VAAN LÄHTENEET MUKAAN MANNERHEIMIN RISTIRETKELLE VENÄJÄÄ VASTAAN.

SE oli sisällissodan todellinen vaihtoehto!

Ja siitähän taas ei olisi seurannut hyvää...

AR: " Neuvostoliitto soti Ukrainan ja Puolan kanssa ennen kaikkia siksi, ettei Venäjän imperiumin aikana näillä alueilla ollut mitään yksiselitteisiä rajoja. "

RK: Oli Puolalla rajat, ja kansainvälisesti tunnustustettu valtiollinen eritysasemakin (vaikka tsaari olikin sen "lakkauttanut", MUTTA VÄLIAISKAINEN HALLTUS PALAUTTI (vaikka ei hallinnutkaan aluetta) ja tunnusti Puolan itsenäisyyden lähes ensitöikseen.

Nämä rajat eivät kelvanneet Puolalle, eivätkä Liettualle.

AR: " Suomella ei ollut vastaavaa ongelmaa, mutta punainen Suomi olisi ennen pitkää päätynyt välirikkoon Neuvostoliiton kanssa jo pelkästään aatteellisten erojen vuoksi. "

RK: Punaiset EIVÄT olisi omaksuneet mitään kireää katskylaisuutta.

AR: " Siinä missä Suomen suuriruhtinaskunnassa venäläisiä ja venäjänmielisiä oli vain margi- naalisesti, Ukrainassa oli paljon venäjänkielisiä ja erillinen kansallinen identiteetti ei ollut mikään läpihuutojuttu. Venäjän imperiumissa Ukrainan imperiumiin kuuluvien osien ja Venäjän yhtey- det olivat läheiset. Moni ukrainalainen sosialisti piti työväen vallankumousta ensisijaisena pää- määränä, kansallisuuskysymystä joko toisarvoisena tai merkityksettömänä. Simon Petljuran johtama Ukrainan kansantasavallan direktoraatti joutui usein muuttamaan Venäjän puna-armeijan, valkoisen armeijan ja Puolan hyökkäysten tieltä, ja lopulta Neuvosto-Venäjä ja Puola jakoivat Ukrainan keskenään. "

RK: https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/ven...

" Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.1918

Verrataan tässä Suomen ja Ukrainan tapahtumia, sillä näissä maissa seurattiin toisiaan ja oli samoja henkilöitäkin toimimassa.

Ukrainan Keskusneuvosto (Tsentralna Rada), joka hallitsi Kiovan ympäristössä, oli ärähtänyt jo Kerenskille siitä, ettei tämä tunnustakaan kansallista itsemääräämisoikeutta. Itse asiassa se oli perustettukin tästä syystä, kun ilmeni, että vaikka Väliaikaisen hallitus oli tunnustanut muo- dollisesti Saksan miehittämän Puolan itsenäisyyden, sillä ei ollutkaan aikomustakaan jatkaa tällä puolueidensa ja myös neuvostoissa vaikutusvaltaisten bolševikkien alun perin julistamalla linjalla tuon pitemmälle, ei Suomessa, Baltiassa, Kaukasiassa – eikä Ukrainassa. Rada koos- tui samoista puolueista kuin Väliaikainen hallituskin, puheenjohtaja oli Kerenskinkin SR-puolu- een (eserrä) akateemikko Mihail Hruževski (ven. Gruževski, demokraattinen nationalisti) ja puolustusministerinä ja sotilaskomentajana pilsudskilainen menševikki Simon Petljura, monien mielestä antisemitistinen varhaisfasisti, ehkä menševikkipuolueen sisäisten ristiriitojen jäljiltä, jossa yhteydessä itsenäisyyttä vastustavat, kansallista kulttuuriautonomiaa Venäjän yhteydes- sä ajavat bundilaiset (Juutalainen työväenliitto) usein hakeutuivat bolševikkien liepeille, vaikka aatteet ja olivat kaukana toisistaan.

Keskusradaa ei totellut Kiovan sotilaspiiri, joka nyt katsoi olevansa ”Väliaikaisen hallituksen (ja sen kansainvälisen tunnustuksen) perillinen” komentajinaan ensin Väliaikaisen hallituksen alu- eellinen sotakomissaari (ministeri) kenraaliluutnatti Mihail Oberutšev (1.5.- 17.10), sitten tämän esikuntapäällikkö ja varakomentaja kenraaliluutnantti Mihail Kvetsinski (17.10.-7.11), Lokakuun vallankumouksen jälkeen everstiluutnatti Viktor Pavlenko (14.11.-13.12.) ja esikuntakapteeni 11. Suomenmaalaisesta tarkka-ampujarykmentistä Mykola (Nikolai) Šinkar (13.12. – ).
... "

AR: " Suomen ja Puolan historia on jo 500 vuoden ajan noudatellut samantapaista kaarta Itä- ja Länsi-Euroopan suurvaltojen puristuksissa.Suomi ja suurin osa Puolasta joutui osaksi Venäjän imperiumia samoihin aikoihin 1800-luvun alkuvuosina, ja molemmilla oli vahva oma hallinnolli- nen traditio. Vuoden 1918 uusista sosialistisista valtioista vain Puola ja Ukraina olivat Suomea väkirikkaampia,mutta näistä Ukraina oli paljon hajanaisempi ja hallintonsa,kielensä,kulttuurinsa ja poliittisten ryhmiensä vuoksi lähempänä Venäjää. Toisin kuin Ukrainassa, itsenäistymisen aikaan sekä Puolassa että Suomessa ylivoimaisesti vahvin poliittinen liike oli täysin itsenäisyy- den kannalla oleva, kansallismielinen sosialistiliike. Näiden syiden vuoksi kaikista sosialisti- sista valtioista punaisen Suomen kehitys olisi todennäköisimmin ollut lähimpänä Puolan kehitystä.

Suomi näyttää nyt enemmän punaiselta kuin valkoiselta "

RK: Ei kyllä minusta...

AR: Kuten Suomen sosialidemokraattinen puolue toipui melko nopeasti tappiostaan valkoises- sa Suomessa, punaisen Suomen porvaripuolueet olisivat toipuneet tappiostaan, ja muodosta- neet opposition 20-luvulla. Voi olla, että 20- ja 30-lukujen punaisessa Suomessa olisi nähty samantyyppistä poliittista väkivaltaa kuin valkoisessa Suomessa ja Puolassa. Tällöin punainen Suomi olisi voinut ajautua diktatuuriin, kuten Józef Piłsudskin Puola ajautui diktatuuriin. Dikta- tuuri ei ollut kaukana myöskään myöskään valkoisessa Suomessa, presidentti Svinhufvud oli- si voinut ryhtyä yksinvaltiaaksi Mäntsälän kapinan aikaan niin halutessaan. Punaisen Suomen diktatuuri olisi kuitenkin muistuttanut enemmän Piłsudskin Puolan diktatuuria kuin Stalinin Neuvostoliittoa.

Todennäköisesti punainen Suomi olisi myös ajautunut talvisotaan, koska Suomen sisäpoli- tiikka ei olisi vaikuttanut yleiseen geopoliittiseen kehityskulkuun, minkä seurauksena Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat itäisen Euroopan keskenään. "

RK: En kyllä tätkään ole valmis allekirjoittamaan.

Suomi olisi ollut siinä tilanteessa aidosti NL:n etupiirillä.

Saksa ei olsi edes harkinnut mitään tätä kautta kulkevia "liian hienoja", eikä NL:kaan lietsonut sellaisia...

AR: " Englanti ei olisi pelastanut punaista Suomea talvisodan aluemenetyksiltä, kuten se ei pelastanut valkoistakaan Suomea. "

RK: Sellaisia ei olsi tarvittu, kun Suomi EI OLISI OLLUT SAKSAN PUOLELLA!

AR: " Ulkomainen painostus olisi kuitenkin voinut pelastaa punaisenkin Suomen neuvostomiehitykseltä. "

RK: Menee höpölöpöksi...

AR: Viimeistään tässä vaiheessa punaisen Suomen mahdolliset poliittiset valinnat olisivat olleet samat kuin valkoisen Suomen, eikä spekulaatiota vaihtoehtoisesta historiankulusta ole tarpeen jatkaa tätä pidemmälle. "

RK: Punainen Suomi olisi pysytellyt II maailmasodan ulkopuolella.

AR: Suurin osa kansanvaltuuston ohjelmasta on toteutunut, vaikka punaiset hävisivät sodan. Viimeisin perustuslakiuudistus siirsi Suomea parlamenttikeskeistä järjestelmää kohti, ja myös kirkon ja valtion erottamista kohti poistamalla presidentin aseman kirkon päämiehenä. Kan- sanalote toteutui vesitetyssä muodossa 2010-luvulla. Ainoat kansanvaltuuskunnan toteutu- mattomat vaatimukset ovat yksinkertainen perustuslain muuttamisjärjestys ja ”kansa nous- koon” -pykälä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 Suomi muistuttaa paljon enemmän punaista kuin valkoista Suomea. "

RK: Se VOITTANUT VALKOINEN SUOMI vaihtui toiseksi komennoksi jo vuoden 1919 aikana, kun sen kummisetävaltio oli lakannut siinä ominaisuudessa olemasta.

AR: Punainen Suomi ei siis olisi ollut anarkistinen utopia, mutta ei myöskään totalitaristinen diktatuuri. Toki voi kysyä, kannattiko kymmenien tuhansien kuolla seurauksena kapinasta, joka tehtiin sellaisen järjestelmän puolesta, joka ei juurikaan eroa nykyisestä. "

RK: Nykyinen Suomi on syntynyt sen kapinakin pohjalta.

Pilsudskin-Mannerheimin touhusta olisi seurannut jotakin muuta.

Mutta se muu ei kuitenkaan misään tapauksessa olsi ollut neuvostoliiton häviö.

AR: " Toisaalta ilman työväenluokan aseellisen kapinan uhkaa poliittinen ja taloudellinen eliitti tuskin olisi suostunut mihinkään myönnytyksiin, ja eläisimme edelleen yhtä armottomassa luokkayhteiskunnassa kuin sata vuotta sitten.

Antti Rautiainen

*) Suomen kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html

Julkaistu Kapinatyöläisessä #51. Lehtiversioon verrattuna tähän on korjattu hieman alaspäin vuonna 1918 mobilisoitujen lukua, ja vastaavasti saman kappaleen muita lukuja. Lisäksi on lisätty ettei vallankaappausta vastustaneita sosialisteja sorrettu "pääsääntöisesti", koska näitä tapauksia oli ainakin Akseli ja Eelo Isohiiden teloitus. "

Jukka Ahokas

Taisi olla mannerheimillakin potentiaalinen mahdollisuus nousta diktaattoriksi suomeen suojeluskuntien tuella silloin suomen ensivuosina.arvioi hankkeen kuitenkin ilmeisesti liian epävarmaksi ja pysytteli erossa asiasta itse vaikka liikettä siihen suuntaan olikin. näin muistelen.ihan mukava kirjoitus ja näitä historia aiheisia lukisi mielellään lisääkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset