Suomea syövä eliitti
En ole aikaisemmin pitänyt suomalaista ”hyvinvointivaltiota” (lainausmerkeissä, koska monet voivat pahoin) kestävänä järjestelmänä. Mielestäni se on ollut hutera kompromissi. Suomen suuret varallisuuserot on mahdollistanut lupaus jatkuvasta kasvusta, joka toisi ennen pitkää jokaiselle jotain, vaikkakin toisille enemmän kuin muille. Olen uskonut, että talouskasvun taittuessa luonnon kantokyvyn rajoitteisiin, suomalainen järjestelmä ei voi enää pysyä kasassa ja yhteiskuntaluokat ajautuvat törmäyskurssille. Mikäli tämän tulevan konfliktin voittaisi eliitti, siirryttäisiin jonkinlaiseen fasismiin. Mikäli sen voittaisi työväenluokka, antiautoritaarinen sosialismi voisi saada mahdollisuuden.
Nykyään en enää pidä tätä kehityskulkua itsestäänselvänä, päinvastoin. Jatkuva talouskasvu tulee loppumaan, mutta uskon ettei tämä itsessään tuhoa suomalaista järjestelmää. Suomen työväenluokan kollektiivisessa muistissa fossiilisten energialähteiden mahdollistama lähes keskeytymättömän talouskasvun aika tulee todennäköisesti näyttäytymään menetettynä kulta-aikana, johon pyritään palaamaan aina uudestaan ja uudestaan.
Itse asiassa tämä menneisyyteen haikailu on ilmeistä jo nyt, vaikka talouskasvu saattaa jatkua vielä muutaman vuosikymmenen ajan. Yhteiskunnallinen utopia jota minua 20 vuotta nuorempien puheenvuoroissa useimmin kaivataan ei ole täysautomatisoitu avaruusluxushomokommunismi tai anarkismi, vaan Tarja Halosen paluu. Siksi uskon, ettei Suomen työväenluokka vaadi radikaalia järjestelmämuutosta, vaikka sen tulot ja tulonsiirrot laskisivat 5%, 20% tai 50%. Järjestelmämuutos ehkä kiinnostaisi mikäli kaikki romahtaisi, mutta täydellisen romahduksen jälkeen ei ehkä ole jäljellä mitään minkä päälle rakentaa utopiaa.
Toisin on Suomen eliitin laita. Se on herännyt talouskasvun loppumiseen, eikä ole tyytyväinen nykyiseen palaansa kakkua. Eräänlaiseksi oikeiston viralliseksi äänitorveksi on vakiintunut Jari Ehrnrooth, joka itsenäisen asemansa vuoksi voi sanoa asioita joita Kokoomus, EK tai edes Libera ei uskalla sanoa. Viimeksi maanantaina Ehrnrooth toitotti tyytyväisenä hyvinvointivaltion loppua. Päivi Uljas ehti jo todeta, ettei kolumnissa ole varsinaisesti mitään uutta, uutta on vain se että näitä näkemyksiä ei voi esittää yhtä laajasti kuin 50-luvulla.
Ehrnrooth perustelee hyvinvointivaltion loppua toisaalta rahoituskriiseillä, ja toisaalta moraalis-aatteellisin argumentein. Ensimmäinen argumentti ei kestä kriittistä tarkastelua lainkaan. Suomi on fiskaalisesti maailman vakaimpia maita. Talouskriisit ovat olleet kapitalismissa väistämättömiä aina, myös kymmenien vuosien ajan ennen mitään hyvinvointivaltiota. ”Kestävyysvaje” on kiistanalainen ideologinen konstruktio, mutta pessimistisimmätkin arviot siitä ovat alle 10% Suomen kansantuotteesta. Vaikka käsitteen ja pessimistisimmän arvion hyväksyisi sellaisenaan, ei järjestelmää kokonaisuudessaan pitäisi heittää roskikseen.
Ehrnroothin moraalisia ja aatteellisia argumentteja ei voi kumota, koska ne eivät perustu tosiasioihin vaan maailmankatsomukseen. Joko kannatat tulonsiirtoja ja julkisia palveluita, tai vastustat niitä. Jos vakaumuksesi mukaan yksilö on itse vastuussa sairauksistaan, on hyödytöntä perustella miksi näin ei ole.
Eliitin arvojen moottori on eliitin oma etu. Tulonsiirtojen ja julkisten palveluiden todellinen ongelma eliitin näkökulmasta ei ole että ne ”tekevät ihmisistä epävapaita valtion alamaisia” tai että ”vastuu ei ole yksilöllä”, vaan että ilman tulonsiirtoja ja julkisia palveluita eliitillä olisi enemmän, ja kaikilla muilla vähemmän. Ehrnrooth ei itse ole varsinaista eliittiä eikä välttämättä edes ylempää keskiluokkaa, mutta oikeistolainen kuvittelee aina nousevansa eliittiin mikäli hän ei joutuisi maksamaan veroja.
Vaikka Suomeen iskisi mikä tahansa eko- tai geopoliittinen katastrofi, työväenluokka todennäköisesti haluaa ensimmäisen mahdollisuuden tullen palata 80-luvun tai viime vuosikymmenen kuviteltuun kulta-aikaan. Tahdosta se ei tule jäämään kiinni, organisaatiosta mahdollisesti tulee. Voi olla, että Suomen työväenluokalla pian enää ole organisaatiota joka mahdollistaisi suomalaisen järjestelmän puolustamisen. Esimerkiksi Venäjällä pohjoismainen malli on todennäköisesti suosituin vaihtoehto, mutta siellä ei ole organisaatiota joka pystyisi ajamaan sen läpi. Voi siis olla, että Suomen ja koko Länsi-Euroopan järjestelmä on huomenna sitä mitä Venäjä on jo tänään.
Eliitti taas ei halua säilyttää suomalaista järjestelmää, eikä palata siihen kriisien jälkeen. Ainoa voima jolla on lyhyellä, tai edes keskipitkällä aikavälillä realistisia mahdollisuuksia tuhota suomalainen järjestelmä on oma kotimainen eliittimme.
Antti Rautiainen
Eliitti ei suinkaan ole pahin uhka hyvinvointivaltiolle, vaan suurin ongelma hyvinvointivaltion ylläpoidossa ovat sen ”käyttökustannukset”. Monia päällekkäisyyksiä siältävä virkamieskoneito, joka edelleen nautttii vastuuvapautta, mikä tekeen sen toiminnasta tehotonta ja mahdollistaa virheet ja väärät tulkinnat ja sitä kautta hidastaa prosesseja ja lisää näin entisetän kuluja.
Myös palkkausjärjestelä, irtisanomissuojineen, ettukisneen ja pitkine lomineen on raskasoutuinen ja kallis.
Edellä mainittujen menojen lisäksi nousevat nk. toiminnalliset kustannukset, joissa olisi paljonkin varaa säästää. Palveluja voisi yhdistää ja selkeyttää monellakin tavalla ja kaikista niistä voisi saada tuntuvia säästöjä. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä yhteiskunta hyötyy tästä mammuttimaisesat systeemistä ja miksi se on päättäjille niin pyhä lehmä, että sen toimintaa ei koskaan ole asetettu kyseenalaiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
Nappiin osuva kommentti.
Lisäisin, liian suuri osa äänestäjistä ovat kuntien ja valtion palveluksessa (jopa n.600000 ) kuusisataatuhatta, josta seuraa ettei mikään puolue uskalla vaatia byrokraattien vähentämistä äänien/vallan menettämisen vuoksi.
Ja lisää pukkaa keinotekoisten maakuntien hallintoon.
Ilmoita asiaton viesti
Taidat nyt sekoitta kaksi asiaa keskenään, tämän sosiaalisektorin ja julkiset palvelut, joissa niissäkin on toki uudistamisen varaa, mutta puhuin yksinomaan ja ihan selkeäsit sosiaalisen sektorin toiminnasta. Ei pidä sekoittaa asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Lainaus tekstistä:
”Ehrnrooth perustelee hyvinvointivaltion loppua toisaalta rahoituskriiseillä, ja toisaalta moraalis-aatteellisin argumentein. Ensimmäinen argumentti ei kestä kriittistä tarkastelua lainkaan. Suomi on fiskaalisesti maailman vakaimpia maita. Talouskriisit ovat olleet kapitalismissa väistämättömiä aina, myös kymmenien vuosien ajan ennen mitään hyvinvointivaltiota. ”Kestävyysvaje” on kiistanalainen ideologinen konstruktio, mutta pessimistisimmätkin arviot siitä ovat alle 10% Suomen kansantuotteesta.”
Jätitkö lukematta?
Ilmoita asiaton viesti
Itseasiassa tuo koko lainaamasi kappale ei sano yhtään mitään, vaan on joukko kiemuroita, joilla yritetään jollain tavoin hämärtää totuutta ja hämätä lukijaa, kun ei oikein itsekään tajuta mistä oikeastaan on kyse. Sanoessaan selvällä suomenkielellä saman asian, kirjoittaja plajastaisi olevansa täysin metsikössä.
Ilmoita asiaton viesti
Se on kyllä ihan selvää suomenkieltä. Kestävyysvajeosio toki ylimalkainen. Ensimmäinen kappale on selkosuomea.
Ilmoita asiaton viesti
Selkosuomea, jossa höpötetään paljon, muttei oikein sanota mitään. Argumentteja moneen lähtöön, mutta se, mitä ne pitävät sisällään jää taysin arvailujen varaan. Tietysti, jos tuo julkaisu on tarkoitettu vain tietylle sisäpiirille, jotka keskustelevat korkealentoiseti sisäsiittoisin termein, niin kyllä, mutta keskivertosuomalainen ei saa noista mitään irti. Ja, nyt puhun jurikin tästä lainaamastasi kappaleesta, en koko jutusta.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Antti,
mielestäni osa yhteiskunnallista pahoinvointia on se, että kun ongelmat lisääntyvät ja paineet jonkinlaiseen muutokseen kasvavat: ihmiset yleensä haluavat etsiä syypäätä ongelmiin.
Minä en usko että Suomen ongelmat johtuvat eliitistä. Vaan ihan koko Suomen kansasta, että ollaan hylätty perinteiset arvot ja elämäntapa.
Suomella on mennyt tähän asti suorastaan juhliessa, ei suomalaisten oman työn vuoksi: vaan markkinatalouden.
Koska raha ei ole sidottu mihinkään muuhun, kuin itse rahaan niin jatkossa se tulisi sitoa esim. planeetan hiilidioksidi/happitasoihin.
Se ei kuitenkaan ole reilua, että Suomeen tuodaan esim. elektroniikkaa, josta maksamme vain murto-osan siitä, mitä sen valmistaminen oikeasti maksaisi jos näille työläisille esim. Kiinassa järjestettäisiin samanlaiset työsopparit kuin Suomessa.
Jos maksaisimme rehellisen palkan Kiinan miehelle, ei Suomen työläisellä olisi varaa ostaa enää yhtäkään kännykkää tai taulutelkkaria.
Valitettavasti, suurin osa Suomen ihmisistä on välinpitämättömiä näitä faktoja kohtaan ja siten, tämä maa kuihtuu yhä ja toimii ulkomailta tulevien rikkauksien ja talouskasvun varassa.
Jos asioista puhuttaisiin rehellisesti, niin ihmiset ymmärtäisivät että Suomen ongelmat eivät johdu eliitistä, maahanmuutosta, Venäjästä: vaan ihan itsestämme kansana, valinnoista joita teemme eniten juuri silloin, kun päätämme olla välinpitämättömiä.
Kun ihmiset eivät enää välitä omasta maastaan, niin mitä olisi tehtävä?
Valtio on ihan yhtä löysä toimissaan esim. kiertotalouden osalta että voisimme Suomessa edes tuottaa oman ruokamme ja vaatteet – mutta sekään ei näillä näkymin onnistu, isoista ja kauniista runopuheista huolimatta.
Tästä olen ihan itse todistanut kun lähetin nämä keksintöni Spirulina mikrolevän osalta n. 1500 byrokraatille Suomessa, jotka omien sanojensa mukaan elämäntyökseen tällaisia asioita edistävät.
Jostain syystä valtio on kuitenkin kuuromykkä, ja vain muutama vastasi edes jotain takaisin, mutta millään tavoin valtio ei halua näitä asioita edistää – muutakuin puhua niistä ja laittaa isoja rahoja papereiden pyörittämiseen.
Ehkä Venäjällä siis projektini edistyisivät? Voit lukea keksinnöistäni blogistani, jos aihe kiinnostaa. Minulla on itselläkin Venäjällä sukua Pavlov, joten minulla on ns. monta kotimaata.
Ilmoita asiaton viesti
”Vaan ihan koko Suomen kansasta, että ollaan hylätty perinteiset arvot ja elämäntapa.”
Mitä nämä perinteiset arvot ja elämäntavat ovat mitä kaikki ovat toteuttaneen perinteisesti?
Ilmoita asiaton viesti