Antti Rautiainen

Miksi fantasiasankarimme ovat aristokraatteja?

  • Mashup-kuva lainattu täältä: http://www.thelandofshadow.com/lord-of-the-rings-and-star-wars-mashups/
    Mashup-kuva lainattu täältä: http://www.thelandofshadow.com/lord-of-the-rings-and-star-wars-mashups/

Feodalismi ja absoluuttinen monarkia olivat synkkää aikaa. Feodalismi alisti ihmisten enemmistön maaorjiksi. Absoluuttisen monarkian aikana siirtomaita valloitettiin häikäilemättömin keinoin ja länsimaissa maaseudun pienviljelijöitä ajettiin kaupunkien kurjuuteen viemällä viljelymaat. Sotiminen oli jatkuvaa. Feodalismi on jo ajat sitten hylätty kaikkialla, ja absolutismikin kaikkialla muualla paitsi muutamassa öljyrikkaassa maassa.

Tästä huolimatta fantasiakirjoissa ja avaruusooppera-elokuvissa tyypillisesti taistellaan monarkististen (eli feodalismin ja absolutismin) arvojen puolesta, teollisisuusyhteiskunnan (ja näin ollen myös kapitalismin) arvoja vastaan. Kuinka tämä on mahdollista?

Keskimaassa vain syntyperällä on väliä

Selkein esimerkki on J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta, joka on pitkälti määrittänyt sekä fantasia- että avaruusoopperagenren. Kontu on tosin porvarillinen idylli ilman aatelistoa, Bilbo ja Frodo elelevät mukavasti perintövaroilla ja laittavat palvelijansa tekemään kaikki työt. Mutta kaikkien muiden Keskimaan seutujen asukkaiden moraalisuus ja arvo määrittyvät pelkästään syntyperän ja ”rodun” perusteella. Teknologiaa edustavat mahtisormukset, jotka tietysti turmelevat käyttäjänsä, mikäli nämä eivät ole aivan erityisen jalosukuisia.

Mordor edustaa kasvotonta massatuotantoa, jonka erityisen inhottava aspekti on etteivät sen puolelle siirtyneet jalosukuiset (Nazgulit ja Sauronin suu) esiinny sukujensa nimillä. Ovat kenties unohtaneet ne itsekin.

Vielä selkeämmin teollisuusyhteiskuntaa edustaa Saruman, joka suhtautuu metsään resurssina ja mikä kauheinta, tukee ”rotujen sekoittumista” ja mahdollisesti myös geenimanipulaatiota. Sormusten herran lopussa Saruman yrittää teollistaa Kontua ja integroida sen kansojenväliseen kauppajärjestelmään. Tämä olisi saattanut hyödyttää Konnun köyhälistöä, joka raataa Reppuleiden ja muiden rikkaiden palveluksessa. Kirjan hobitti-päähenkilöt kuitenkin organisoivat Konnun vanhan eliitin väkivaltaisen kapinan Sarumania vastaan ja palauttavat entisen järjestelmän.

Sormusten herra on kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa. Se on kirjoitettu 30- ja 40-luvulla ja julkaistu 50-luvulla, mutta sen lähes 50 vuotta myöhemmin tehdyn elokuvaversion ei ole pitänyt päivittää kirjan arvomaailmaa juuri lainkaan. Arvatenkin siksi, että tämä arvomaailma oli läpeensä taantumuksellinen jo kirjan ilmestyessä, ja juuri siksi siitä tuli valtava hitti sekä kirjana että elokuvana.

Sormusten herran teemoja kierrättävät myöhemmät teokset eivät ole voineet olla yhtä avoimen taantumuksellisia, mutta lopulta sama arvomaailma puskee niissä läpi. Tähtien sodassa ikäänkuin puolustetaan tasavaltaa, mutta kummallisesti kapinaa ”tasavallan puolesta” lopulta johtaa prinsessa jota ei ole valittu vaaleilla. Konfliktin ytimessä on kaksi ritarikuntaa, joiden jäseneksi voisi kai teoriassa päästä harvinaisilla kyvyillään, mutta jonka jäsenet näyttävät käytännössä kaikki olevan toisilleen sukua.

Tähtien sodan imperiumi on koodattu fasistiseksi (1,2), mutta tämä ”fasismi” on todellisuudessa vain propagandistinen kauhukuva teollisuusyhteiskunnasta ja kapitalismista. Fasististen koodien perusteella tehdään asetelmasta mustavalkoinen, ja samalla unohdetaan ettei fasismi edes välttämättä ole se kapitalismin muoto joka on historiallisesti aiheuttanut laajinta tuhoa (1,2).

Tähtien sodan ”voima” noudattaa samaa keskiaikaista käsitystä tieteestä kuin mahtisormukset: vain aniharvalla voi olla siihen pääsy, ja ”liikaa käytettynä” se turmelee käyttäjänsä , aivan kuten tuliaseet turmelevat ritarillisuuden sodankäynnissä. Yleisön sympatia on jatkuvasti teknologisesti primitiivisempien mutta ”jalompien” (kuten ewokkien ja gunganien) puolella kasvottomia imperiumin armeijoita vastaan. Teollisinta, ja siten myös pelkurimaisinta teknologiaa edustaa kuolontähti, joka kuitenkin jatkuvasti tuhotaan yksilöiden sankaruuden avulla. Elokuvasarjassa ei missään vaiheessa näytetä toteen, että kapinallisten yhteiskunnat olisivat imperiumia demokraattisempia tai taloudellisesti tasa-arvoisempia. Sarjan uusimmista osista on tehty nykypäivänä puhuttelevampia lisäämällä niihin antirasistisia viestejä, ja The Last Jedissä on myös rautalangasta väännettyä eläinoikeussanomaa ja tuloerojen kritiikkiä. Feodalismi tietysti ratkaisee tuloeroongelmat, sillä feodalismissa valtaa ei enää jaeta omaisuuden vaan syntyperän perusteella.

Wakandassa feodalismi lyö kättä kolonialismin kanssa

Tänä vuonna ilmestynyt Black Panther on varmasti modernein supersankarielokuva, ja siten myös modernein valtavirran scifielokuva koskaan. Rodullistettujen representaatio on elokuvassa aivan uudella tasolla, ja se käsittelee kolonialismin ja rasismin teemoja. Mutta tarina (joka perustuu 60-luvun sarjakuvaan) ei silti pääse pakoon tolkienilaisia monarkistisia maneereita. Musta Pantteri on Wakandan absoluuttinen monarkki. Periaatteessa titteliä pitää olla valmis puolustamaan kaksintaistelussa, mutta tämä turnajais-konsepti on sekin läpeensä feodalistinen, ja tietysti saman perheen edustajat voittavat aina nämä kaksintaistelut. Rituaali siis vain todistaa heidän jalomman ja paremman syntyperänsä.

Wakandan rikkaus ei perustu kovaan työhön, vaan taivaalta tippuneeseen aarteeseen ja sen salassapitämiseen. Sikäli kun aarretta on hyödynnetty teknologian kehittämiseen, teknologioita ei ole kehitetty avoimen ja läpinäkyvän kollektiivisen tieteellisen prosessin kautta, vaan muutaman ylivertaisen yksilön taitojen avulla. Innovaatiot salataan ympäröivältä maailmalta, ja Wakandan rahvaalle teknologia on käsittämätöntä vaikka se saakin osan sen tuotoista. Idea luostariin kätkettävästä ja yliluonnollisesta tiedosta on tietysti täysin keskiaikainen ja feodalistinen. Se toistuu usein fantasiakirjallisuudessa, ja myös vaikkapa Game of Thronesissa.

Toisin kuin aikaisemmissa esimerkeissä, Black Pantherissa vihollinen ei ole pelkästään globaaliia vapaakauppaa vaativa kolonialistinen kapitalismi, vaan myös proletariaatti, jota edustaa maailmanvallankumoukseen keinoja kaihtamatta pyrkivä Killmonger. Tosin Sormusten herrassa sumuvuorten autonomisten örkkien voi tulkita edustavan proletariaattia. Tolkien vihjaa, että myös Sumuvuorten örkit olivat todellisuudessa Sauronin marionetteja. Mitäpä muuta duunareiden autonomiapyrkimykset voisivatkaan olla, kuin itäisen suurvallan kieroja juonia.

Black Pantherissa lopulta feodalistinen T'Challa liittoutuu kolonialistisen CIA-agentti Rossin kanssa Killmongeria vastaan, eli feodalismi ja kolonialistinen kapitalismi löytävät yhteisen vihollisen proletariaatista. Lopussa osoitetaan, kuinka vallankumous on pahasta ja ainoa oikea ratkaisu luokka- ja roturistiriitoihin on eliitin harjoittama hyväntekeväisyys. Black Panther onnistuu siis radikaalisti uudistamaan fantasiagenren taantumuksellista kaanonia, kuitenkin jättäen sen feodalistisen ytimen paikalleen.

Feodalistisia ja kapitalistisia arvoja

En tietenkään väitä, että nämä olisivat huonoja elokuvia, kirjoja tai sarjakuvia, joita ei pitäisi katsoa tai lukea. En edes muista kuinka monta kertaa olen lukenut Sormusten herran, jopa Tolkienin melko puisevan Silmarillionin olen muistaakseni lukenut kolme kertaa. Totta kai rakastamme näitä tuotoksia, juuri siksi on pakko miettiä miksi rakastamme.

Rakastamme niitä siksi, että vihaamme kapitalistista teollisuusyhteiskuntaa, jossa elämme. Siinä missä kulttuurillisesta muististamme ei juurikaan löydy teollisia vaihtoehtoja kapitalismille, esikapitalistisia vaihtoehtoja sieltä löytyy mielin määrin. Kaikki kansansadut, tarut ja legendat kuvaavat feodalistista, tai sitä vanhempaa yhteiskuntaa ja arvomaailmaa, ja tämä on se aineisto jota Tolkien ja muut fantasiakirjailijat ovat loputtomasti ryöstöviljelleet.

Kapitalismissa joudumme joka päivä kilpailemaan joko työpaikoista ja ylennyksistä, tai sitten toisia yrittäjiä vastaan. Siksi on lohdullista unelmoida yhteiskunnasta, jossa kaikkien rooli on määritelty jo syntymässä. Yhteiskunnan, jossa kaikki kuninkaat tekevät vääryyksiä vain jos Mordor (eli kommunismi) on heidät jotenkin turmellut, ja jossa palvelijat rakastavat isäntiään kuin Samvais Gamgi. Fantasiakirjallisuuden nimikin tarkoittaa, ettei se voi mitenkään toteutua oikeasti. Fantasiakirjallisuus syntyi 1900-luvulla eikä 1800-luvulla, koska 1800-luvulla sen monarkistiset arvot olisivat vielä kyenneet haastamaan kapitalismin. Nykyään fantasia on kapitalismille täysin vaaratonta, ja siksi kapitalistit tuottavat näitä elokuvia.

Fantasian ja avaruusoopperan suosio ei näytä hellittävän. Tulemme varmasti kuluttamaan samoja tarinoita kasvotonta teknologista ylivoimaa vastaan käyvistä sankariyksilöistä yhä uudestaan ja uudestaan, niin kauan kun on kapitalismia.

Tein tähän (varmasti puutteellisin) taulukon niistä monarkistisista arvoista, joita fantasiakirjallisuus ja avaruusoopperat käyttävät, vertailukohtana vastaava kapitalistinen arvo. Voit vaikkapa tulostaa taulukon ja laittaa siihen rasteja kun seuraavan kerran luet fantasiakirjaa tai katsot avaruusoopperaa tai supersankarielokuvaa.

 

feodalismikapitalismiarvotaulukko

Taulukon kohta seksuaalisuudesta ja rakkaudesta saattaa olla yksinkertaistava. Liv Strömquistin Kuningas Charlesin tunteessa on referoitu kulttuurintutkijoita, joiden mukaan nykyaikainen romanttinen rakkaus on syntynyt vasta teollistumisen myötä. Keskiajan romanttinen rakkaus oli erilaista, yleensä täysin fyysisesti saavuttamatonta rakastuneelle. Voi olla, että fantasiakirjoissa ja avaruusoopperoissa rakkausmotiivit on päälle liimattu uudenaikainen teema, joka on ollut välttämätön kompromissi nykyaikaisen fiktion konventioiden kanssa. 

Toisaalta Tolkienin Keskimaan sankarit eivät juuri koskaan nai luokkarajojen yli. Keskimaan historiassa haltiat ja ihmiset ovat menneen naimisiin kolme kertaa (eivätkä ilmeisesti koskaan harrastaneet irtosuhteita keskenään), mutta kaikissa kolmessa tapauksessa kyseiset ihmiset olivat lajinsa korkeinta eliittiä. Fantasiamaailmassa ei pidä olla sitä ristiriitaa romanttisen rakkauden ja perinnöllisten hierarkioiden välillä, mikä oli keskiajan todellisuutta. Kätevä ratkaisu on, että aina (ei-platonisesti) rakastutaan vain oman rodun ja luokan edustajiin.

Miekkaa heiluttavia naisia on jo Tolkienin kirjoissa, mutta tässä ei ole mitään erityisen radikaalia feodalistisessa kontekstissa. Jeanne d’Arc oli aikanaan aluksi skandaali, mutta lopulta täysin feodalismin hyväksymä sankari. Sukupuolirooliltaan radikaali hahmo fantasiassa olisi esimerkiksi kodinhoitoon keskittynyt mies.

Kolmessa tämän kirjoituksen esimerkissä (Sormusten herra, Star Wars, Black Panther) ei ole juurikaan queeriksi tai muuten seksuaalisesti poikkeavaksi koodattuja pahiksia (paitsi ehkä Jabba Hutt), mutta samojen satujen ryöstöviljelyllä miljardinsa tienanneen Disneyn hahmoissa on näitä valtavasti (Pienen merenneidon Ursula, Leijonakuninkaan Scar, Robin Hoodin prinssi John, Peter Panin Kapteeni koukku jne.). Voi kuitenkin olla, että homofobinen aihe on päälle liimattua modernismia joka ei ole peräisin alkuperäisistä saduista. Feodalismin aika oli huomattavasti vähemmän homofobinen kuin viktoriaaninen. Luulen, että homo- ja queerfobia katoaa valtavirran fantasiasta jo lähivuosina, ellei ole jo kadonnut. Tiukan sukupuolittuneet roolijaot tulevat seuraamaan perässä. Tällä kehityksellä on myös vastustajansa jotka eivät tule katoamaan, koska fantasian perinteinen tarina aristokraattisesta sankariyksilöstä tulee aina vetoamaan eniten valkoisiin cisheteromiehiin. Mutta uskon, että orjallisimmin perinteitä noudattavat teokset tulevat jäämään niche-kirjallisuudeksi.

Mutta pahimpien pahisten seksittömyys, rakkaudettomuus ja perheettömyys tulee pysymään. Lopulta arvojen vastakkainasettelu ei synny siitä kuinka sankarit rakastuvat, tai ketä he rakastavat, vaan siitä kuinka pahuus ei rakastu. Voitko kuvitella romanttista seksielämää nazgulille, tai Darth Vaderille? Kommunistisessa manifestissa Marx ja Engels kirjoittavat, että ”Porvaristo on repinyt perhesuhteelta sen liikuttavan tunnelmallisen verhon ja muuttanut sen pelkäksi rahasuhteeksi.” Tämä on tietysti pohjimmainen syy sille, miksi Darth Vader on ajautunut eroon perheestään. Mutta Darth Vaderin viimeisen hetken kautta käsikirjoittaja kertoo meille, että perhe onkin tärkeämpää kuin kasvottomien tuotantosuhteiden palveleminen. Me olemme tietysti samaa mieltä, ja siksi minäkin maksan nähdäkseni täsmälleen saman tarinan uudestaan kertovan jatko-osan jatko-osan, joka sekin tuottaa tuotantoyhtiölle satoja miljoonia ellei miljardeja.

Antti Rautiainen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Itse ajattelen niin, että kapitalismi on monarkian uusi muoto. Raha antaa valtaa ja asemaa ja ne siirtyvät perintönä. Demokratia on teeskentelyä, valta on kapitalisteilla.

Nykysysteemi on monimutkainen, se sopii huonosti fantasian alustaksi. Perinteisestä monarkiasta saa tehtyä selkeämpiä tarinoita.

Käyttäjän StacyPullasorsa kuva
Stacy Siivonen

Tykkään eniten Tähtiportti-sarjasta. Sen Muinaiset edustavat libertaarisia arvoja, ovat erittäin kehittyneitä teknologisesti, mutta täysin välinpitämättömiä ihmisiä kohtaan. Heidän korkein arvonsa on olla puuttumatta ihmisten kehitykseen. Päinvastaista ideologiaa edustaa Orit, jotka alistavat ihmiset oman ideologiansa "Alkuperä" alaisuuteen. Heidän teknologiansa pystyy poistamaan kaikki ongelmat, mutta he eivät jaa sitä ihmisille itselleen.
Sen lisäksi on goa'uldit, jotka ovat luonteeltaan narsistisia psykopaatteja, mutta kaatuvat omaan ylpeyteensä ja kyvyttömyyteensä tehdä yhteistyötä kenenkään kanssa. Kunnon narsistin tavoin he pakottavat kaikki ihmiset palvelemaan heitä orjinaan. Pikanttina detaljina heidän sotaharjoituksissaan he taisteluttavat oikeilla aseilla joukkoja toisiaan vastaan ja voittaneet saavat paikan kaartissa.
Sen lisäksi on Aaveet, joille ihmiset ovat samaa kuin mitä tuotantoeläimet ihmisille.

Yhdysvallat tietysti esiintyy sankarillisessa roolissa ja Venäjä pahiksena, mutta toisaalta Yhdysvaltojen sisällä on erilaisia salaliittoja ja deep statea.

Yhteiskunnat vaihtelevat sen mukaan ovatko ne ottaneet kapinallisen asenteen näitä öykkäreitä kohtaan vaiko alistuneet orjiksi. Eräässä tapauksessa ne on saatu manipuloitua sotimaan toisiaan vastaan.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Itse en oo sitä nähnyt. Stargate ei kuitenkaan taida olla ihan avaruusoopperaa, scifissä laajemmin näitä monarkistisia konventioita ei noudateta niin laajasti.

Jyrki Paldán

"Sen Muinaiset edustavat libertaarisia arvoja, ovat erittäin kehittyneitä teknologisesti, mutta täysin välinpitämättömiä ihmisiä kohtaan."

Mitä libertarismin haaraa tarkoitat?

Jos puhutaan nykyisin yleisimmin libertarismiksi kutsutusta jenkkimallisesta laissez faire-libertarismista, ei heidän arvonsa tarkoita väliinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan, päinvastoin. Libertaarissa maailmassa ihmisten orjuutus tapahtuu varsin tehokkaasti varallisuuden ja markkinoiden kautta. Libertaarissa unelmayhteiskunnassa ihmiset joko tekevät ja toimivat tismalleen kuten varakkaat haluavat, tai he kuolevat nälkään.

Yhteneväisyyksiä nykylibertaarien ja klassisten liberaalien välillä on huomattavan paljon, ja ehkä heidän arvojaan parhaiten kuvaava seikka on syy, jonka vuoksi he vastustivat orjuutta Yhdysvaltojen sisällissodan aikoihin; koska nälkäorjuus oli paljon tehokkaampaa ja halvempaa omistajien kannalta. Orjasta täytyi pitää huolta ja he saattoivat niskuroida, kun taas nälkäpalkalla työskentelevät ihmiset ovat ihan yhtä pakotettuja työskentelemään, heistä pääsee eroon milloin haluaa, ja mikä tärkeintä vastuu heidän hyvinvoinnistaan siirtyy heille itselleen. Pakko työskennellä valtaapitäville säilyi ihan yhtä vahvana, ellei vahvempanakin, ja siitäkös liberalismiin hurahtaneet omistajat tykkäsivät. Mikäli tuo pakko jotenkin heikentyy tai katoaa, libertaarien ideaaliyhteiskunta muuttuu sellaiseksi, että pakko muodostuu uudelleen. Tuon voi havaita varsin selkeästi esim. nykyisten libertaarien palvomasta markkinoiden "tehokkuudesta", joka ei selkokielellä tarkoita mitään muuta kuin sitä, kuinka tehokkaasti varattomat palvelevat omistavaa luokkaa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

LotR ja varsinkin Tähtien sota ovat äärimmäisen klassista monomyyttistä tarinakerrontaa; Tähtien sota erityisesti Joseph Campbellin vaikutuksen myötä. Molemmissa tarinoissa päähahmo (Frodo, Luke) on nuori tavis maaseudulta, joilla on vahva taikuutta osaava kaapuun pukeutunut vanha mentori (Gandalf, Obi Wan Kenobi) ja molemmille tulee kutsu seikkailuun, kun heidän pitää toimittaa joitan tärkeää (sormus, R2D2) suuren pahuuden voittamiseksi (Sauron, Darth Vader). Molemmilla on erityinen synnynnäinen voima – Frodolla vastustuskyky ja Lukella voima, joita molemmat kanavoivat maagisen esineen (sormus/valomiekka) myötä. Molemmissa löytyy apureita ja mentori kuolee tarinan matkavaiheessa, mutta herää sen jälkeen uudelleen eloon. Molemmissa on pääantagonistina pahuuden mestari (Sauron, Darth Sidious) ja oppipoika (Saruman, Darth Vader), jotka yrittävät taivuttaa sankarin pimeyden tahtoon: Frodo joutuu taistelemaan Sauronin tekemän sormuksen voimaa ja Luke Voiman pimeää puolta vastaan. Molemmissa on keskeisenä teemana valon ja pimeyden välinen taistelu, joka tunnetaan varhaisimmin zoroastrialaisuudesta. Ja niin edelleen, yhtäläisyyksiä on valtavasti, kuten siinä miten molemmilla on tulevaisuudesta kertova oraakkeli, jotka molemmat näyttävät sankarille pimeän puolen – Lukella Yoda ja Frodolla Galadriel. Yoda kuolee, Galadrien lähtee "länteen" Valinoriin (länsi on erit. egyptiläisessä mytologiassa kuoleman maa).

    «fantasian perinteinen tarina aristokraattisesta sankariyksilöstä»

Klassisissa tarinoissa sankariyksilö ei yleensä ole alkujaan aristokraatti vaan maalaispoika, jolla tosin usein on salainen aristokraattinen menneisyys. Tyyppiesimerkki lienee Perseus-taru, jossa Zeuksen poika Perseus heitetään ihmis-isoisänsä toimesta arkussa mereen, jottei ennustuksen mukaan tappaisi isoisäänsä. Kalastaja Dictys löytää arkun ja kasvattaa Perseuksen poikanaan, jolloin teema on taas sama maalais-orpopoika kuin Lukella (sedän ottopoika) ja Frodolla (serkun Bilbon ottopoika). Kuten Perseus taisteli isoisäänsä, Luke taistelee isäänsä vastaan ja lopulta voittaa tämän. (Sama isäntappoteema on yleinen, esim. Zeus vs Kronos ja Kronos vs Uranus).

Aristokraattisen menneisyyden sijaan myös pelkästään jokin erityinen kyky voi riittää, siinä miten se auttaa sankaria nousemaan kuninkaaksi. Esimerkiksi Conan Barbaari on tästä hyvin perinteinen, mutta teema on siis hyvin yleinen.

    «tulee aina vetoamaan eniten valkoisiin cisheteromiehiin»

Epäilemättä tuo klassinen tarinakaava perustuu erityisesti heteromiehille keskeiseen statuskilpailuun, jossa perinteisesti kuningas on ollut korkeimmalla. Kaikkien nuorten miesten eräänlainen sisäänrakennettu fantasia on löytää jokin erikoistemppu, jolla päästä kuninkaaksi. Joissain tarinoissa sankari syrjäyttää pahan kuninkaan, kun taas toisissa sankari voittaa hyvän kuninkaan tyttären sydämen ja sitä kautta pääsee valtaan. Tietenkin kaunis prinsessa itsessäänkin on merkittävä palkinto.

Tuskin tuo erityisesti valkoisiin miehiin vetoaa, koska tämä sosiaalisen kamppailun peruskaava on kulttuurista melko riippumattomasti aika sama. En ole mainitsemaasi Black Pantheria nähnyt, mutta siinä siis tapaus jossa päähahmo on musta mies.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minulle on jäänyt Star wars-saagasta mieleen erityisesti se, että Darth Wader oli ainoa Jedi-ritari, joka rakastui naiseen.

Jedi-ritarienhan tuli olla puhtaita ja irti normaaleista tunteista. Tästä tulee väistämättä mieleen esim. munkit ja katoliset papit, joiden on pakko antaa selibaatti-lupaus.

Romanttinen ja etenkin seksuaalinen rakkaus naiseen riistää mieheltä moraalisen koodiston ja heiluttaa miehen väärälle puolelle.

Eevan tytär tässä vain tuumailee...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset