Voivatko kaikki pakolaiset tulla?

Kai Mykkänen väitti syyskuun alussa  podcast-haastattelussa, ettei kukaan pitäisi mahdollisena kaikkien vajaan 70 miljoonan pakolaisten tuloa Eurooppaan (luvussa mukana sisäiset pakolaiset). Mutta vaikka kaikki maailman 70 miljoonaa pakolaista tulisivat EU-alueelle, olisi pakolaisia asukasta kohti edelleen vähemmän kuin Libanonissa, jossa on 6 miljoonaa asukasta ja miljoona pakolaista (poislukien palestiinalaispakolaiset). Miksi EU:ta köyhempi Libanon kykenisi huolehtimaan pakolaisista paremmin kuin EU? Tai Turkki, jossa pakolaisia on 3.5 miljoonaa? Ei ole mitään syytä miksi Libanonilla tai Turkilla olisi suurempi velvollisuus huolehtia pakolaisista kuin EU-mailla. Toisaalta, ei ole myöskään moraalista velvoitetta ottaa vastaan pakolaisia muita enempää. Mutta mikä olisi oikeudenmukainen määrä?

Looginen vaihtoehto olisi jakaa pakolaiset suhteessa ostovoimakorjattuun kansantuotteeseen. Suomen osuus maailman ostovoimakorjatusta kansantuotteesta (IMF:n arvio vuodelle 2017) on 0.19%, joten Suomen osuus maailman pakolaisista (ml. maansisäiset) olisi tämän kaavan mukaan 130 000 henkeä. Se on paljon, mutta tämän määrän vastaanotto nykyisen järjestelmän puitteissa olisi täysin mahdollista, mikäli se jaettaisiin vaikkapa 3-5 vuodelle. Vuonna 2015 turvapahakijoita oli 32 000, se kyettiin hoitamaan. Koko maailman pakolaisongelma voitaisiin ratkaista 3-5 vuodessa, mikäli hallitukset pääsisivät asiasta yhteisymmärrykseen. Kaikki maailman pakolaiset eivät välttämättä edes halua muuttaa kauemmaksi konfliktialueilta, vaikka olot leireillä ovatkin karuja. Mitään pakolaisongelmaa ei siis ole olemassakaan, ongelma on ainoastaan hallitusten kyvyttömyys sopia keskenään pakolaisten määrän jakamisesta.

Voisiko turvapaikanhaun siirtää Suomen rajojen ulkopuolelle?

Sekä Juha Sipilä että sisäministeri Kai Mykkänen ovat viime aikoina esitelleet vision, että rajat suljetaan, ja pakolaiskriisit hoitetaan kiintiöpakolaisten määrää lisäämällä. Lisäksi on puhuttu mahdollisuudesta hakea turvapaikkaa Suomen rajojen ulkopuolella. Teoriassa tämä on ratkaisu, mutta siinä on paljon käytännön ongelmia.

Vaikka turvapaikkaa voisi hakea Suomen rajojen ulkopuolella, hovioikeudet eivät varmasti matkustaisi pakolaisleireille käsittelemään valituksia kielteisistä päätöksistä suullisesti. Tuskin edes asianajajat matkustaisivat. Turvapaikanhakijoiden oikeusturva romahtaisi. Todennäköisesti rajojen sulkemisen jälkeen ulkomailla turvapaikkaa hakevat ja/tai kiintiöpakolaiset olisivat ensimmäinen leikkauskohde, kun säästökohteita etsitään. Tätä ongelmaa ei välttämättä olisi, mikäli pakolaisstatuksen määrittelisi Suomen sijasta YK:n pakolaisjärjestö UNCHR. Tämä edellyttäisi, että sille annettaisiin riittävästi resursseja. Mutta tällöinkin kansainvälisten taakanjakoon liittyvien päätösten poliittinen vaikeus olisi edelleen ongelma.

Mykkäsen ajama malli perustuu ajatukseen, että siirtolaisuuden pitäisi olla sataprosenttisesti kontrollissa. Tämä on tyypillistä suomalaiselle poliittiselle ajattelulle, mutta periaate ei aina johda parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Yhdysvalloissa siirtolaisuuspolitiikka ei ole (ainakaan ennen Trumpia) perustunut pyrkimykseen kontroloida siirtolaisuutta sataprosenttisesti, vaan haittojen minimointiin. Mykkäsen malli vaikuttaa teoriassa hyvältä, mutta käytännössä EU-rajojen ulkopuolella olevat leirit voisivat taantua samanlaisiksi loukoiksi kun Australian ylläpitämät leirit Papua-Uusi-Guineassa tai Naurulla. Näiden huonoista olosuhteista, väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kirjoitettu vuosia. UNCHR:n mukaan Australia on ongelmista vastuussa, koska se on pystyttänyt leirit ja rahoittaa niitä.

On totta, että Suomeen asti pääsevät ovat usein lähtömaiden paremmin toimeentulevia, terveitä ja nuoria, yleensä perheettömiä miehiä. Nykyinen käytäntö on kulkijoille vaarallinen, sattumanvarainen ja tuo tuloja järjestäytyneelle rikollisuudelle. Mutta Suomeen tulevalle järjestelmä tarjoaa sekä juridiset oikeudet, että kansalaisyhteiskunnan joka on pystynyt tehokkaasti puuttumaan Maahanmuuttoviraston tekemiin virheisiin. Kaikista puutteistaan huolimatta nykyinen järjestelmä saattaa olla oikeudenmukaisempi kuin Mykkäsen ja Sipilän visioima. Sitäpaitsi kiintiöpakolaisten määrän nostaminen koko Euroopan tasolla olisi muodollisesti niin yksinkertainen päätös, että se olisi todennäköisesti jo tehty mikäli poliittista tahtoa olisi. Niin kauan kun poliittista tahtoa ei ole, on hyvä että turvapaikanhakijat pystyvät auttamaan edes itse itseään.

Turvapaikan käsitteen ongelmat

On hyvä kysymys tarvitaanko turvapaikan juridista käsitettä ylipäätänsä. Mikäli on turvapaikan käsite, on väistämättä myös kallis, byrokraattinen, tunkeileva ja poliittiselle painostukselle altis turvapaikkaprosessi ja karkoitukset. Mykkäsen ja Sipilän malli EU-rajojen ulkopuolisista turvapaikanhakijoiden leireistä saa vastakaikua juuri siksi, että karkoittaminen on osoittautunut vaikeaksi. Karkoituksia ei tarvita mikäli kukaan ei saa kielteistä päätöstä, ja mikäli kukaan ei saisi kielteistä päätöstä, ei tarvittaisi myöskään turvapaikkaprosessia.

Toisaalta, turvapaikan kansainvälistä juridista normia on onnistettu puolustamaan, vaikka oikeistopopulistien (ja nyt myös perinteisen oikeiston) hyökkäys sitä vastaan on ollut ankara. Yhä edelleen kuka tahansa Suomen rajalle asti päässyt voi hakea turvapaikkaa. Yhä edelleen hänelle suodaan turvapaikkaprosessi, joka kaikista sudenkuopista ja poliittisista vaikuttamisyrityksistä huolimatta tuottaa yhä myös myönteisiä päätöksiä.

Kamppailu olemassaolevan turvapaikkajärjestelmän puolesta ei ole erityisen radikaali, pikemminkin päinvastoin, koska turvapaikkajärjestelmän puolustus on aina samanaikaisesti säilöönoton ja karkotusten puolustamista. Oikeasti radikaali liike puhuisi vapaasta liikkuvuudesta erittelemättä turvapaikka-oikeutta ja työnteko-oikeutta. Oma tilanne-arvioni kuitenkin on, että nykytilanteessa olemassaolevan turvapaikkajärjestelmän säilyttäminen on jo saavutus sinänsä. Siksi vapaan liikkuvuuden kannattajien kannattaa pitää se lyhyen aikavälin päämääränä.

Turvapaikkaprosessi ei vieläkään ole sidottu mahdollisuuksiin hyötyä tulijasta taloudellisesti, vaikka sitä ajetaan yhä voimakkaammin. Järjestelmän riippumattomuus ”taloudellisesta hyödystä” on tärkeää, sillä moni tulija on alentuneesti tai täysin työkyvytön kokemiensa raakuuksien vuoksi. Tämän vuoksi ei myöskään pidä sitoa keskustelua turvapaikoista keskusteluun huoltosuhteen huonontumisesta tai maahanmuuton taloudellisesta välttämättömyydestä. Kaikista puutteistaan huolimatta turvapaikkajärjestelmä on tämän hetken poliittisessa ympäristössä siedettävä kompromissi, ja sen puolustaminen on osoittautunut mahdolliseksi pelkästään moraalisia argumentteja esittäen. Keskustelu huoltosuhteesta ja työperäisestä maahanmuutosta pitää mielestäni käydä erillään turvapaikka-oikeudesta.

Siksi käsittelen sitä kirjoituksen seuraavassa osassa.

Antti Rautiainen
 

Mitä jos kaikki halukkaat tulisivat?

1. Osa: Rajat auki ja tervetuloa
2. Osa: Voivatko kaikki pakolaiset tulla?
3. Osa: Mitä jos kaikki halukkaat työntekijät tulisivat? 
4. Osa: Mitä jos kansalaisuus olisi globaalia?
5. Ja viimeinen osa: Mitä jos Suomeen tulijoita olisi satojatuhansia?

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu