Antti Rautiainen

Mitä jos kansalaisuus olisi globaalia?

Globaali kansalaisuus ei ole uusi idea, siitä keskusteltiin esimerkiksi Yhdysvalloissa itsenäistymisen aikaan 1700-luvulla. Keskustelu elpyi 40-luvulla YK:n perustamisen aikaan, mutta pian Yhdysvalloissa leimattiin ajatuksen kannattajat kommunisteiksi.

Ehkä yleisin vastaväite avoimia rajoja vastaan on, että miljoonat tulisivat nauttimaan länsimaiden sosiaalitukia. Vapaa liikkuvuus ja oikeus sosiaalitukiin ovat kuitenkin eri asia. Turvapaikkaoikeus on rajattu vain vainon uhriksi joutuneille, joita on tällä hetkellä enintään prosentti maailman asukkaista. On loogista, että työntekijällä on oikeus maksamiensa vakuutusmaksujen mukaisiin työttömyys-, sairaus- ja eläkekorvauksiin, mutta tämä ei vielä ole sama asia kun oikeus kaikkeen sosiaaliturvaan. Myös oikeus osallistua poliittiseen päätöksentekoon on eri asia kun oikeus kaikkeen sosiaaliturvaan.

Vapaan liikkuvuuden kannattajat usein kommentoivat, että ihmiset etsivät ensikädessä turvaa vainolta tai töitä, eikä sosiaalitukia. Tämä on totta, mutta toisaalta mikäli sosiaalitukia annettaisiin kaikille, myös niiden vuoksi saatetttaisiin tulla. Vaikka periaatteessa lähes kaikki työkuntoiset haluavat tehdä töitä, kaikille ei välttämättä löydy työpaikkoja, ja sosiaalitukien varaan voi päätyä vaikka se ei alunperin olisi suunnitelmissa. Suomen sosiaaliturvan taso on sellainen, että se jo yksistään takaa paremman elintason kuin monen kehittyvän maan työelämä.

Nämä ovat jokseenkin itsestäänselviä asioita, mutta radikaalit eivät niistä usein keskustele. Monet tuntuvat ajattelevan, että sosiaaliturva ja esimerkiksi perustulo on kaikkien oikeus, ja rahat palaavat joka tapauksessa talouden kiertoon joten ne eivät ole keneltäkään pois. Talous ei kuitenkaan toimi näin, koska talouden kierto ei ole välitöntä. Ennen kuin perustuloa ja muuta sosiaaliturvaa voidaan maksaa, jonkun pitää ne maksaa veroina. Perustulo voidaan kattaa kokonaan perustulosta itsestään saaduista verotuloista vain jos perustulosta verotetaan pois 100%.

1800-luvulla Marx esitti kapitalismin materialistisen kritiikin, siinä missä Marxin vastustajat olivat abstrakteihin vapaushyveisiin uskovia idealistisia liberaaleja, tai mielikuvitusolentoihin uskovia konservatiiveja. Marxilaisuuden vahvuus oli sen perustuminen talouden konkreettisiin materialistisiin lainalaisuuksiin. Nykyään tilanne tuntuu usein olevan päinvastoin, radikaalit esittävät ideoita kuten perustulo, vapaa liikkuvuus ja globaali kansalaisuus, mutta eivät pohdi sitä mitä näiden ideoiden konkreettinen toteuttaminen edellyttäisi.

Joskus esitetään, että taloudellisista edellytyksistä puhuminen olisi ”keskustelua vastapuolen ehdoilla”. Tämä kritiikki on osittain totta, koska pohjaoletuksena on talousjärjestelmän pääpiirteiden pysyminen nykyisenlaisina. Demokraattinen suunnitelmatalous tarjoaisi huomattavasti enemmän mahdollisuuksia toteuttaa perustulon, vapaan liikkuvuuden ja globaalin kansalaisuuden kaltaisia uudistuksia, mutta silläkin on selkeät materiaalisten olosuhteiden asettamat rajat.

Radikaalien poliittista keskustelua määrittää huolestuttavan paljon kysymys siitä kenen kanssa pitäisi ylipäätänsäkään keskustella. Todellisuudessa mahdollisuutta tällaiseen valintaan ei yleensä ole. Radikaaleilla on myös aina mahdollisuus kieltäytyä kaikista muista päämääristä kuin totaalisesta vallankumouksesta, mutta tällöin radikaalit eivät voisi osallistua käynnissä oleviin yhteiskunnallisiin kamppailuihin niiden itsensä ehdoilla. Kamppailu vapaasta liikkuvuudesta on ollut jo vuosien ajan yksi suurimmista yhteiskunnallisista kamppailuista Suomessa. Tämän kamppailun hylkääminen siksi, että se pyrkii ratkaisemaan ongelmia muin kuin vallankumouksellisin keinoin olisi yksinkertaisesti väärin.

Siirtolaisuuden vastustajat pyrkivät käymään keskustelua ”taloudellisin” argumentein, mutta usein näiden argumenttien materiaalisuus karisee tarkemmassa tarkastelussa. Suomessa on vastustettu pakolaisten vastaanottoa koko itsenäisyyden ajan, siitä lähtien kun venäläiset valkoemigrantit ja Kronstadtin kapinan pakolaiset tulivat Suomeen Venäjältä. 70-luvulla he kaikki olivat palanneet Venäjälle, muuttaneet muualle Eurooppaan tai integroituneet, mutta silloin vastustettiin niitä muutamaa sataa chileläispakolaista tulivat Suomeen. Siirtolaisten vastustajalle yksikin pakolainen on aina liian suuri menoerä. Mutta kansantaloudellinen kriisi Suomessa olisi vain sellainen määrä siirtolaisia, jota Suomeen on viimeksi tullut luovutetun Karjalan evakuonnin jälkeen.

Toisaalta mikäli ilmastontutkijoiden ennusteet pitävät paikkansa, sadat tuhannet tulijat ovat hyvin mahdollinen pidemmän aikavälin uhka. Tätä uhkakuvaa käsittelen kirjoitussarjan seuraavassa ja viimeisessä osassa.

Onko globaali kansalaisuus vaatimuksena realistisempi kuin maailmanvallankumous ja demokraattinen suunnitelmatalous? Onko järkevää vaihtaa yksi epärealistinen vaatimus toiseen epärealistiseen, mutta vähemmän radikaaliin? Ehkä ei, mutta joka tapauksessa globaali kansalaisuus on seuraava askel turvapaikanhaun vapauden ja työnteon vapauden jälkeen. Vaatimuksen realistisuutta voi pohtia sitten, kun turvapaikanhaun vapaus on lopullisesti turvattu, ja työnteon vapaus on saavutettu.

Globaali kansalaisuus ei välttämättä tarkota, että kaikilla olisi oikeus kohdemaan sosiaaliturvaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi globaalia sosiaaliturvan minimitasoa, johon voisi kuulua vaikka pieni vähimmäistoimeentulo, ja pieni työttömyys-, sairaus- ja eläkevakuutus. Jos nämä korvaukset maksaisi YK joka myös keräisi verot ja maksut näitä varten, ei olisi eturistiriitoja sen suhteen missä korvausten vastaanottaja asuisi. Järjestelmän perustaminen ei myöskään edellyttäisi maailmanhallitusta, sen voisi pystyttää monenvälisellä sopimuksella joka määrittelisi vakuutusten hinnan ja korvausten tason.

Tällaisen järjestelmän perusturvan taso ei ehkä olisi kummoinen. Sen rinnalle tarvitsisi myös paikallisia järjestelmiä, ja olis loogista että paikallisilla järjestelmillä olisi oikeus päättää itse siitä kuka niiden piiriin pääsee. Suomessa ei eläisi muutamalla eurolla päivässä, mutta köyhässä maassa muutama euro päivässä voisi pelastaa nälänhädän riskiltä, eikä enää pitäisi lähteä pitkälle matkalle Eurooppaan uhrauksista ja realistisista työmahdollisuuksista piittaamatta.

Antti Rautiainen

Mitä jos kaikki halukkaat tulisivat?

1. Osa: Rajat auki ja tervetuloa
2. Osa: Voivatko kaikki pakolaiset tulla?
3. Osa: Mitä jos kaikki halukkaat työntekijät tulisivat? 
4. Osa: Mitä jos kansalaisuus olisi globaalia?
5. Ja viimeinen osa: Mitä jos Suomeen tulijoita olisi satojatuhansia?

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"mikäli ilmastontutkijoiden ennusteet pitävät paikkansa, sadat tuhannet tulijat ovat hyvin mahdollinen pidemmän aikavälin uhka."

Mutta väestötutkijat ennustavat miljoonien tuloa, koska väestöräjähdys.
Siinä jää ilmastotutkiskelijoiden luvut pieniksi..

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Kuka väestötutkija ennustaa miljoonien tulevan SUOMEEN?

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

"Jos nämä korvaukset maksaisi YK joka myös keräisi verot ja maksut näitä varten, ei olisi eturistiriitoja sen suhteen missä korvausten vastaanottaja asuisi."

Ja keneltäköhän YK keräisi maksut? Ei ainakaan Saudi-Arabialta.

Mitä maksaja maat saisivat siitä vastineeksi?

Tai millä valuutalla edut maksettaisiin. Zimba dollareina vai oikealla rahalla?

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Systeemin toiminta tuskin edellyttäisi jokaikisen maan osallistumista.

Edut pitäisi tietysti kerätä oikealla rahalla. Maat saisivat vastineeksi järjestelmän, joka vähentäisi pahimpia kriisiuhkia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset