Antti Rautiainen

Oikeiston riidellessä vasemmisto voi päättää EU:n tulevaisuuden

  • GUE/NGL ryhmän kannatus EU-vaaleissa
    GUE/NGL ryhmän kannatus EU-vaaleissa

Suomessa Brexit nähdään osoituksena oikeistopopulismin vaaroista, myös vasemmiston parissa. Suomen vasemmistossa ajatellaan, että mitään vastaavaa sekoilua ei olisi tapahtunut mikäli Jeremy Corbyn olisi ollut vallassa. Briteissäkin jotkut tuntuvat toivovan, että Labourin voitettua vaalit Corbyn peruisi Brexitin. Mutta Corbyn kannattaa EU-eroa, ja tämä hänen näkemyksensä todennäköisesti myös sinetöi Brexitin, jonka toteutumista epäilin vielä kaksi ja puoli vuotta sitten. Corbyn ei myöskään välttämättä kuvittele, että hän voisi neuvotella paremman sopimuksen kuin Theresa May. Hän ei äänestänyt Mayn neuvottelemaa sopimusta vastaan, koska uskoo että voisi neuvotella paremman, vaan koska hän haluaa päästä valtaan Vastuutonta? Ilman muuta, mutta pyrkimys päästä valtaan on ikäänkuin edustuksellisen politiikan pointti.

Suomen vasemmisto tuntuu nopeasti unohtaneen Esko Seppäsen ja Esko-Juhani Tennilän, vaikka nämä olivat vasemmistoliiton suosituimpien poliitikkojen joukossa vielä 10 vuotta sitten. Molemmat profiloituivat EU-kriitikkoina. Vasemmistoliitossa ei kukaan tietenkään kannata nykymallista EU:a, mutta jakolinja menee sen suhteen etsitäänkö ratkaisuja ongelmiin kansallisvaltio-viitekehyksestä, vai tiiviimmästä kansainvälisestä integraatiosta ja EU:n uudistamisesta. Seppäsen ja Tennilän vastakohta tässä suhteessa on ollut Heikki Patomäki, joka on jo yli 20 vuoden ajan ajanut johdonmukaisesti syvempää kansainvälistä integraatiota, joskaan ei välttämättä EU:n viitekehyksessä. Patomäen kannatus ei kuitenkaan ole riittänyt eduskuntaan, ja vuonna 2016 hän vetäytyi aktiivisesta toiminnasta vasemmistoliitossa.

Kummalle puolelle jakolinjaa asettuu vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson? Andersson on itse sanonut, että häneen on vaikuttanut autonomiliike, joka on edustanut vasemmistoliiton sisällä jyrkintä nationalismin vastaisuutta 1). Toisaalta Andersson on pragmaattinen poliitikko, jonka tärkeimpiä päämääriä on ollut vasemmistoliiton sisäisten jakolinjojen häivyttäminen. Hän tulee varmasti viimeiseen asti välttämään kannanottoja, jotka luovat vastakkainasetteluja puolueen sisällä.

Euroopan vasemmiston kaksi linjaa

Euroopan mittakaavassa Jeremy Corbyn edustaa seppäsläisyyttä, ja patomäkiläisyyttä edustaa Kreikan entinen valtiovarainministeri Giánis Varoufákis. Potkujensa jälkeen Varoufákis perusti demokraattista EU-uudistusta vaativan DiEM25-liikkeen, jota myös Patomäki on tukenut. Varoufákis ei koskaan ajanut Kreikan eroa EU:sta. Hän sai potkut esitettyään eräänlaista kreikkalaista rinnakkaisvaluuttaa eurolle, mutta tämäkin oli lähinnä painostuskeino Kreikan velkojien troikkaa vastaan. Varoufákisin päämäärä on koko ajan ollut keynesiläinen euroalue, jossa euroalueen sisäisen vaihdon ali- ja ylijäämät kompensoidaan pääomia siirtämällä. Varoufákisin mielestä tämä ei edellytä EU:n perussopimusten uudelleenneuvottelua, mutta kyse olisi merkittävästä integraation syventämisestä. Vaikka Varoufákis on ilmaissut tukensa Corbynille, heidän strategiansa ovat täysin päinvastaisia.

Diem25 ei kuitenkaan ole onnistunut voittamaan taakseen yhtäkään Euroopan vasemmistopuoluetta. Ainoat merkittävät sitä tukeeneet puolueet ovat Tanskan vihreät ja Tšekkien iso piraattipuolue. Voi olla, että Suomessakin EU-myönteiset sosialistit päätyvät äänestämään ennemmin vihreiden vasemmistosiipeä kuin EU-kysymyksen suhteen jakaantunutta vasemmistoliittoa.

Vasemmiston uhkakuvat ja niiden muutos

Historiallisesti Suomen vasemmisto on ollut kansallismielisempää kuin oikeisto. Vuonna 1918 ja vuosina 1941-1944 Suomen oikeisto luovutti Saksalle päätösvallan ulkomaankaupasta. Sodan jälkeen Suomen vasemmisto vastusti EU:n edeltäjään EEC-järjestöön liittymistä, koska tämä olisi merkinnyt luopumista puolueettomuuspolitiikasta. YYA-sopimusta kannatettiin, mutta se ei puuttunut suvereniteettiin läheskään yhtä paljon kuin EEC olisi puuttunut. Tämä historia selittää, miksi Seppäsen linja on ollut vasemmistoliitossa huomattavasti suositumpi kuin Patomäen.

Vielä EU-kansanäänestyksen aikaan vuonna 1994 Ei EU:lle -kampanja oli pääosin vasemmistovetoinen. Sittemmin EU-kritiikistä on Suomessa tullut lähes oikeiston monopoli. Nähdäkseni siksi, että vuonna 2019 uhkakuvat ovat erilaisia kuin vuonna 1994.

Vuonna 1994 kylmä sota oli vielä hyvin muistissa, suurvaltapolitiikka ja ydinsodan uhka pelottivat. Lisäksi pelotti talouspoliittisen määräysvallan ja kotimaisen maataloustuotannon katoaminen. Nykyään huolestuttaa eniten ilmastonmuutos, ja sen lieveilmiöt kuten pakolaiskriisi 2). On vaikeaa kuvitella, että esimerkiksi ilmastokriisiin voisi mitekään vaikuttaa toimimalla vain kansallisvaltion viitekehyksessä.

Kansallisvaltioiden välinen kilpailu investoinneista johtaa pahimmillaan verojen, palkkojen ja ympäristön rapautumiseen. Iso-Britannia on tarpeksi iso asettaakseen ehtoja myös kahdenvälisillä sopimuksilla, mutta Suomella tuskin on tällaiseen mahdollisuuksia.

EU:n perusongelmat eivät ole 25 vuodessa muuttuneet mihinkään, se on edelleen rakennettu hyödyttämään enemmän suuryrityksiä kuin työntekijöitä. Erityisesti rahaliiton säännöt asettavat tiukat viitekehyksen siihen osallistuvien maiden talouspolitiikalle. Nämä ovat myös syyt Corbynin EU-vastaisuuden takana, nykyiset EU:n kilpailulait eivät välttämättä edes mahdollista Corbynin kaavailemaa junaverkoston ja useamman teollisuudenalan ottamista takaisin valtiolle 3).

Luonnollisesti EU:n ongelmat voi ratkaista myös hajoittamalla EU, ja luomalla uudet kansainväliset rakenteet täysin alusta. Tämän projektin ilmeinen ongelma on, ettei EU:n hajottaminen äänestämällä ehkä koskaan onnistu ilman oikeistopopulisteja jotka eivät halua mitään muuta tilalle.

Toistaiseksi EU ei ole ollut kovin kiinnostunut sopimisesta verojen ja työehtojen minimitasosta, se on päinvastoin keskittynyt rajoittamaan valtioiden keinovalikoimaa talouden säännöstelyyn. Vasemmiston EU-linjauksen avainkysymys onkin se, voiko EU:n koneistoa käyttää sen alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Varoufákis uskoo että tämä on mahdollista, Corbyn ei.

Oikeiston hajaannus on vasemmiston mahdollisuus

EU-kysymys tulee hallitsemaan jäsenmaiden politiikkaa vielä vuosien ajan. Lähtökohtaisesti tämä on myrkkyä vasemmistolle, koska vasemmistolle ei ole luontevaa kannattaa sen enempää nationalismia, kuin nykymallista EU:ta. Toisaalta oikeisto on kysymyksessä vielä pahemmin hajallaan. Briteissä konservatiivipuolue on käytännössä hajonnut kahtia, Suomessa oikeiston kovimmat EU-kriitikot ovat siirtyneet keskustasta ja kokoomuksesta perussuomalaisiin.

Osittain oikeiston hajaannus noudattaa vanhaa liberaalit ja konservatiivit -kahtiajakoa. Pääsääntöisesti konservatiivit haluavat palata kansallisvaltioihin ja liberaalit syventää integraatiota. Toisaalta jyrkimmät ääriliberaalit vastustavat kaikkea vapaakauppaa syvempää integraatiota, ja osa äärioikeistosta haluaa korvata kansalliset identiteetit ”eurooppalaisella”, ”valkoisella” tai ”kristityllä” identiteetillä. EU-kysymys on siis myös vetänyt oikeiston perinteisiä jakolinjoja uusiksi.

Vasemmisto on siis keskustelussa altavastaajana, mutta samalla siitä voi tulla Euroopan tulevaisuuden kuninkaantekijä, koska tulevaisuudessa kumpikaan oikeiston suuntauksista ei voi hallita yksin. Koska oikeiston EU-vastaiset ja EU-myönteiset linjat kykenevät yhä vähemmän yhteistyöhön, molempien on valtaan päästäkseen etsittävä liittolaisia vasemmistosta. Tällöin vasemmisto voi asettaa yhteistyölle omat ehtonsa, ja tulla kuninkaantekijäksi.

Suomen historia tarjoaa esimerkkejä siitä, kuinka vasemmisto on onnistunut käyttämään oikeiston sisäistä hajaannusta hyväkseen. Esimerkkeinä tästä Mannerheimin hämmästyttävä syrjäyttäminen liberaalien ja sosiaalidemokraattien yhteistyöllä vuonna 1919, ja saman koalition junailema Svinhufvudin syrjäyttäminen 1937. Ensimmäinen peliliike oli tärkeä, koska se mahdollisti Suomen säilymisen parlamentaarisena demokratiana. Kirjoitin kaksi vuotta sitten tarkemmin sosialistien, liberaalien ja konservatiivien kolmen kappaleen dynamiikasta Suomen historiassa.

 

Voiko vasemmisto valita yhtenäisen linjan?


EU-politiikassa vasemmisto voi liittoutua oikeiston EU-federalistien kanssa, ja asettaa yhteistyön ehdoksi sosialistisen, tai ainakin sosiaalisemman Euroopan yhteisön. Tai sitten vasemmisto voi liittoutua oikeistopopulistien kanssa, ja mahdollistaa työpaikkoja ja ympäristöä tukevan protektionistisen kansallisen politiikan. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu Suomessa kaukaiselta, mutta Kreikkaa hallitsi vuodesta 2015 toissa lauantaihin asti Kreikan vasemmistoliiton Syrizan, ja Kreikan persujen eli ANEL-puolueen koalitio.

Vasemmiston on mahdollista toimia kuninkaantekijänä vain jos se pystyy toimimaan yhtenäisesti Euroopan laajuisesti. Tämä on hankalaa, koska Euroopan vasemmistopuolueilla ei ole ollut unioniin yhteistä kantaa. Portugal, Espanja ja Kreikka olivat vielä 1970-luvulla diktatuureja, ja siellä kansallisvaltiota ei koeta EU-yhteistyötä demokraattisemmaksi vaihtoehdoksi, päinvastoin. Pohjoismaiden vasemmistopuolueet ovat taas olleet EU-skeptisiä, mihin ovat vaikuttaneet esimerkiksi Norjan ja Tanskan natsimiehityksen historia ja Ruotsissa ja Suomessa pyrkimys puolueettomuuspolitiikkaan. Näiden ristiriitojen vuoksi pohjoismaiden vasemmistopuolueet perustivat EU-parlamenttiin oman Nordic Green Left (NGL)-ryhmän, joka tosin käytännössä toimii osana Euroopan yhtenäisen vasemmiston GUE:n parlamenttiryhmää.

Kumpi linja vasemmiston pitäisi valita? Historiallisesti marxilaisuus ajaa valtiokoneiston käyttämistä kapitalismin rajoittamiseksi, ja kansainväliset instituutiot tarjovat tähän periaatteessa huomattavasti tehokkaammat välineet kuin kansallisvaltio. Euroopan sosialistinen liittovaltio olisi marxilaisille loogisin päämäärä, ja varmaankin myös edellytys esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisemiseen valtiollisessa viitekehyksessä.

Mutta on vaikeaa sanoa kuinka realistista tämän päämäärän edistäminen on yhteistyössä yhä epäsuositumpien oikeiston eurooppamielisten kanssa. Suomessa tällä strategialla tuskin voitetaan vaaleja, minkä Patomäki on saanut kokea omakohtaisesti. Mikäli Brexit toteutuu, Suomen osuus EU-jäsenmaksuista kasvaa entisestään, unionista tulee yhä epäsuositumpi ja vasemmistoliitto tulee olemaan EU:n pitkän tähtäimen tulevaisuutta käsittelevissä kannanotoissaan entistä varovaisempi. Tällöin poliittinen aloite siirtyy entistä enemmän keskenään riitelevälle oikeistolle, ja vasemmiston painoarvo heikkenee.

 

Antti Rautiainen

1) Kts. Monti & Purokuru, Suoraa toimintaa! Autonomiset liikkeet Suomessa 1986-2017 s. 258.

 

2) Kuinka suuri osa pakolaiskriisistä on ilmastonmuutoksen aiheuttamaa? Syyrian sodan ja ilmastokriisin yhteys on tällä hetkellä kuuma kiista tiedeyhteisössä, esim.

http://theconversation.com/is-syria-really-a-climate-war-we-examined-the-links-between-drought-migration-and-conflict-80110

mihinkään konsensukseen ei välttämättä päädytä koskaan, koska kaikilla sodilla on aina useampia syitä.

3) Corbynin näkemys: https://www.theguardian.com/politics/2018/dec/21/jeremy-corbyn-labour-policy-leaving-eu. Toisaalta, nämä suunnitelmat saattavat olla myös ristiriidassa WTO-säädösten kanssa: https://www.theguardian.com/commentisfree/2018/dec/27/four-reasons-jeremy-corbyn-wrong-eu-state-aid.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Änkyräkommunistit ja änkyränatsit sopisivat hyvin samaan ryhmään. Molemmat luulevat pystyvänsä rakentamaan paremman kyhäelmän, kuin se minkä haluavat päreiksi höylätä.

EU ei päätä mitään. EU ei halua mitään. EU ei tee mitään. Turha luulla. Neuvostoliitto päätti, halusi ja teki.

EU ei ole toimija, vaan toimeen panija. Jäsenmaat päättävät, jäsenmaat haluavat ja jäsenmaat joutuvat omista päätöksistään kärsimään. Unioni yrittää selvittää ongelmat, mitkä jäsenmaat toisilleen aiheuttavat itsenäisen päätöksentekonsa johdosta. Useimmiten se ei ole mahdollista, koska toimivaltuudet puuttuvat.

Se, mitä vasemmiston pitäisi haluta, on jäsenvaltioiden lakkauttaminen ja liittovaltion perustaminen. Sen jälkeen voitaisiin puhu siitä, mitä EU päättää, haluaa ja tekee.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Se, mitä vasemmiston pitäisi haluta, on jäsenvaltioiden lakkauttaminen ja liittovaltion perustaminen."
+++++

Toki tuollaista äärimmäisen naiivina nuorena kannatin (ja miksi ei, nuorena on kiva olla radikaali).
Mutta myöhemmin olen nähnyt tuon tien seuraamisen johtavan väistämättä mm. ääriliikkeiden nousuun useissa maissa ja jopa sisällissotiin. Seuraukset olisivat osin ennalta-arvaamattomia, mutta ihmishenkien menetys olisi todella suurta. Vasurit ja oikeistolaiset liittovaltion kannattajat ottakaa tuo(kin) huomioon fantasioissanne.

En siis ole itse täysin liittovaltiota vastaan ( joskus melko kaukana tulevaisuudessa mikäli olosuhteet reilusti muuttuisivat , why not mikäli hyödyt voittavat haitat ). Mutta nyt moisen esittäjän täytyy leijailla realismin ulkopuolella.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Ei haluaminen nyt aivan niin vaarallista ole. Kaikkihan se huomaa, että kansalaiset Euroopassa mieluummin hajottaisivat unionin, kuin tiivistäisivät sitä. Liittovaltion väkisin perustaminen räjähtäisi silmille entisen Jugoslavian malliin. Mutta silti, ongelma on jäsenmailla oleva vapaus sooloilla ja aiheuttaa vaikeuksia kaikille.

Esimerkiksi, jäsenmailla on verotuksen osalta täysi vapaus tehdä sellaista verolainsäädäntöä kuinka itse haluavat. Sen seurauksena yhden jäsenmaan lainsäädännöllä aiheutetaan miljardien menetykset muille jäsenmaille.

Oli Suomi EU-maa tai sitten ei, Suomi ei voi päättää Luxemburgin verotuksesta. Unionin tasolla verolainsäädännön säätäminen palvelisi kaikkia. Jopa Luxemburgia itseään, missä niitä lakeja ei saada korjattua, vaikka haluttaisiin. Tätäkin muutosta änkyrät vastustaa, koska heistä se tarkoittaa samaa kuin "EU alkaa verottamaan."

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #3

Tiedän nuo ongelmat. Hyvä että itsekin tiedostat liittovaltion perustamisen ongelmat nykyisessä tilanteessa ( joka tuskin ihan nopeasti muuttuu ). Olisihan aika ikävää tilata paljon verta ja suolenpätkiä pelkästään kivan ideologian ja halutun tavoitteen vuoksi.

++++
"Kaikkihan se huomaa, että kansalaiset Euroopassa mieluummin hajottaisivat unionin, kuin tiivistäisivät sitä. Liittovaltion väkisin perustaminen räjähtäisi silmille entisen Jugoslavian malliin. "

Aivan.
Läheskään tarpeeksi monet eivät vain ymmärrä tuota - tai eivät välitä, koska kuvittelevat homman hoituvan lopulta "lievistä ongelmista" huolimatta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset