Antti Rautiainen

#Metoo, suora toiminta ja lainsäädäntö

  • #MeToo-aiheinen Time-lehden kansikuva
    #MeToo-aiheinen Time-lehden kansikuva

#Metoo-liike on tuonut seksuaalista väkivaltaa (ml. ahdistelua) esiin lokakuusta 2017 alkaen. Keskustelun ohessa on myös tuotu esille tapoja ratkaista ongelmaa, yleensä on ehdotettu asenteiden ja lainsäädännön muuttamista. Mutta #metoo-liike on alusta asti ollut myös suoran toiminnan liike, joka on puuttunut tekoihin suoraan, esimerkiksi osoittamalla*) seksuaalisen väkivallan tekijöitä.

Osoittamisen lisäksi eräänlaista suoraa toimintaa on myös sellaisten tilojen luominen, joiden käytännöt eivät perustu lainsäädäntöön tai muiden suurten instituutioiden sääntöihin. Esimerkki tästä ovat erilaiset turvallisten tilojen periaatteet, ja klubikulttuuria muuttamaan pyrkivä valomerkki-kampanja . Turvallisia tiloja voi luoda nyt, ei ole mikään pakko odottaa että hallitus tai eduskunta tekisi sen meidän puolestamme. Tässä käsittelen lähinnä osoittamista, koska se on sekä tehokas että paljon kritiikkiä kohdannut suoran toiminnan muoto.

Suomen suuret tiedotusvälineet ovat olleet varovaisia ottaessaan kantaa #metoo-liikkeen ohjelmaan. Hesari listasi lokakuussa Heidi Lindénin ehdotuksia ratkaisuiksi, mutta ne koskivat vain elokuva-alaa. Pääkirjoituksessa ehdotettiin valtionohjausta rahahanoja säätämällä, mutta entä se yli 95% taloudesta, joka ei hae apurahoja? Hesarista ei löydy ratkaisuehdotuksia sitä varten.

#Metoo ja väkivallantekijöiden osoittaminen

Ehkä kattavin Suomeksi julkaistu #metoo-toimintaohjelma on Tästä saa puhua – seksuaalista väkivaltaa Suomessa -kirjassa, jonka on kirjoittanut Maaret Launis ja työryhmä. Kirjan lopussa on Manifesti seksuaalisen väkivallan lopettamiseksi, joka sisältää kolmetoista vaatimusta, mutta sitä ei taida olla missään netissä.

Manifesti vaatii raiskauslain ja translain uudistamista, seksuaaliterapiaa kelakorvauksen piiriin, ihmisten moninaisuuden tunnistamista väkivaltatyössä, parempaa seksuaalikasvatusta, paremmin organisoitua tukea seksuaalirikosten uhreille, seksuaalisesta väkivallasta kysymistä neuvolassa, terapiassa ja lääkärinkäynneillä, valta-asemien tunnistamista työelämässä ja instituutioissa, verkkohäirintään puuttumista, asenteiden muuttamista, moninaisuutta julkisiin kuvastoihin ja parempaa ymmärrystä suostumuksesta ja siitä kenen syy seksuaalinen väkivalta on. Suurin osa näistä ehdotuksista liittyy asenteisiin tai instituutioiden toimintaan, muutama liittyy ammattihenkilöiden ja yksityisten ihmisten konkreettisiin mahdollisuuksiin. Seksuaalisen väkivallan tekijöiden osoittamista manifestissa ei käsitellä.

Kenties osoittamisesta puhutaan harvoin, koska ei haluta juuttua yksittäisiin ”pahoihin” ihmisiin. Ongelma ei palaudu ongelmallisiin yksilöihin vaan rakenteisiin. Tämän sijasta halutaan pohtia miten asenteita ja rakenteita voisi muuttaa. Toisaalta #metoo-liikkeen kriitikot ovat jatkuvasti hyökänneet osoittamista vastaan, eikä tätä keskustelua pitäisi jättää vain kriitikoille. Konkreettinen toiminta yksittäisiä ahdistelijoita ja muita seksuaalisen väkivallan tekijöitä vastaan, esimerkiksi tuomalla heidän tekojaan julkisuuteen, muuttaa asenteita ja rakenteita jo itsessään. Pelko julkisuuden valokeilaan joutumisesta voi olla tehokas keino ehkäistä seksuaalista väkivaltaa.

Koska #metoo-liike on osoittanut yksittäisiä seksuaalisen väkivallan tekijöitä, sitä on syytetty lynkkaamisesta, oman käden oikeudesta, liian pitkälle menemisestä ja noitavainosta. On vaadittu, että oikeutta tulisi hakea oikeusjärjestelmän tarjoamin keinoin. Ruotsin julkisen sanan neuvosto on antanut useita langettavia päätöksiä tiedotusvälineiden #metoo-kirjoittelusta, Suomessa syytöksen esittäjiä on tuomittu sakkoihin herjauksista  ja myös julkisuudessa syytettyjen kanssa solmittujen sopimusten irtisanomisia on riitautettu oikeudessa.

Seksuaalisen väkivallan tekijän osoittaminen on kunnianloukkaus, mikäli osoittaja ei pysty näyttämään väitettään toteen. Tiedän tapauksen, jossa seksuaalisen väkivallan selviytyjä on itse tullut kunnianloukkausoikeudenkäyntiin todistamaan tekijästä tietoa levittäneiden syytettyjen puolesta. Sakot ja suuret vahingokorvaukset määrättiin tästä huolimatta, koska ”kunnianloukkauksen uhria” ei oltu tuomittu seksuaalisesta väkivallasta.

Mikäli seksuaalinen väkivalta tuodaan esiin syyteoikeuden raukeamisen jälkeen, on hyvin mahdollista että selviytyjä tuomitaan kunnianloukkauksesta. Näin käy vaikka syyteoikeus ei olisi rauennut, mikäli näytöt seksuaalirikostuomion langettamiseen ei riitä.

Miksi suoraa toimintaa voidaan tarvita?

On hyviä syitä käydä seksuaalisen väkivallan tekijöitä vastaan muuten kuin oikeusjärjestelmän tarjoamin keinoin.

Ensinäkin, usein ahdistelusyytteet ovat vanhentuneita. Seksuaalisen ahdistelun syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa, eikä se edes ollut rikos Suomessa ennen vuotta 2014. Täysi-ikäisen raiskaus vanhenee kymmenessä vuodessa.

Toiseksi, poliisi ei välttämättä ole kiinnostunut tutkimaan tai syyttäjä syyttämään ahdistelutapauksia, koska he priorisoivat vakavampia rikoksia.

Kolmanneksi, Suomen raiskauslainsäädäntö ei ole suostumusperusteinen. Raiskaus ilman väkivallan käyttöä tai uhkailua voi olla ”pakottaminen seksuaaliseen tekoon”, mutta sen todistaminen on vaikeampaa.

Neljänneksi, voi olla ilmeistä ettei näyttö riitä oikeudessa. Vaikka nykyään langettavia tuomioita annetaan joskus myös sana sanaa vastaan-tilanteissa, esimerkiksi muistikuvien heikkous tai epäjohdonmukaisuus, tai tapahtumista kulunut pitkä aika voi tuomioistuimen mielestä vähentää selviytyjän kertomuksen uskottavuutta.

Tämä ei ole tyhjentävä lista mahdollisista syistä. Seksuaalista väkivaltaa kohdanneella ei ole mitään velvollisuuksia ketään kohtaan, ei ole velvollisuutta mennä lääkäriin, kuulusteluihin tai oikeuteen. Velvollisuuksia tulisi olla yksinomaan tekijällä. Tietysti olisi hyvä jos selviytyjä menisi lääkäriin, kuulusteluihin ja oikeuteen, mutta jos hän päättää olla menemättä, se on hänen oma asiansa. On monia tapoja käsitellä asiaa, eikä ole muiden tehtävä sanella mitä selviytyjän pitäisi tehdä.

Vaikka oikeuteen ei ole menty tai oikeudessa ollaan hävitty, voi silti olla syitä osoittaa seksuaalisen väkivallan tekijä. Ensinäkin, se voi suojella muita mahdollisia uhreja. Toisinakin, se on tapa tehdä oikeutta selviytyjälle silloin kun oikeusjärjestelmä ei yllä luetelluista syistä pysty oikeutta tarjoamaan.

Osoittamisen väärinkäyttö

Seksuaalisen väkivallan tekijän osoittaminen on suoraa toimintaa ja oman käden oikeutta, ja voi olla myös laitonta. Osoittamista voi väärinkäyttää, ja sitä on myös käytetty, perusteettomia syytöksiä on aina esitetty ja tullaan esittämään. Mutta ei ole olemassa sellaista tapaa saada oikeutta mitä ei olisi koskaan väärinkäytetty mitenkään. Kunnianloukkausoikeudenkäynnit #metoo:n ympärillä ovat tästä vain yksi esimerkki. Mikään oikeusjärjestelmä ei ole puutteeton, eikä tule koskaan olemaan täysin vapaa väärinkäyhtöksiltä. Siksi lainsäädännön rinnalle tarvitaan suoraa toimintaa, ja #metoon tapauksessa tämä suora toiminta voi olla sekä laillista että laitonta.

On olemassa koulukunta (power of definition, määrittelyoikeus), jonka mukaan selviytyjän kertomusta on aina uskottava kyseenalaistamatta. Olen törmännyt näkemykseen, että muutaman syyttömän miehen lynkkaus on pieni hinta määrittelyoikeudesta.

Mutta mitä helpompaa jonkin metodin väärinkäyttämisestä tehdään, sitä enemmän sitä myös väärinkäytetään. Selviytyjää on syytä tukea ehdoitta, mutta tätä ehdotonta tukea ei ole välttämätöntä kytkeä siihen prosessiin, jolla kohdataan epäilty tekijä. Kollektiivit jotka ovat pyrkineet restoratiiviseen oikeuteen  seksuaalisen väkivallan yhteydessä ovatkin usein erotelleet prosessin joilla kohdataan selviytyjä siitä prosessista jolla kohdataan epäilty tekijä. Restoratiivinen oikeus on jo kauan kuulunut feministiseen keskusteluun, vanha mutta ajankohtainen kirjoitus aiheesta on esimerkiksi Community support & intimate violence-zineTransformativejustice-sivustolta löytyy lisää materiaalia aiheesta.

Väärinkäytön mahdollisuus ei ole ainoa suoran toiminnan haittapuoli. Lisäksi mahdollisuudet suoran toiminnan käyttöön eivät jakaudu tasaisesti, suosittujen ja tunnettujen on helpompi saada ihmiset uskomaan kertomustaan kuin epäsuosittujen ja tuntemattomien. Mutta näistä puutteista huolimatta on tilanteita, joissa suora toiminta tarjoaa enemmän oikeutta kuin oikeusjärjestelmän käyttö.

Keinoja saada oikeutta lainsäädännön ulkopuolella tullaan tarvitsemaan aina. Julkisuudesta on tullut yksi tällainen keino, ja julkisuus on myös pätevä keino rangaista ihmisistä niistä vääristä teoista jotka oikeusjärjestelmä kokee liian vähäpätöisenä oikeuden käymiseen. Tietysti julkisuus on pelote vain tunnetuille ja vaikutusvaltaisille, mutta ehkä on vain oikein että tunnetuilla ja vaikutusvaltaisilla on muita enemmän kannusteita välttää väärinkäytöksiä.

Antti Rautiainen

*) Englanninkielisessä feministisessä keskustelussa callout tarkoittaa paitsi seksuaalisen väkivallan tekijän, myös minkä tahansa ongelmallisen käytöksen osoittamista. Tässä kirjoituksessa olen pyrkinyt välttämään anglismeja ja käyttää osoittamista calloutin suomenkielisenä vastineena, tosin suppeammassa merkityksessä eli seksuaalisen väkivallan tekijän osoittamisena.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Triggeröidyn siitä miten #metoo olikin miehen suusta sanottuna vihapuhetta naisia kohtaan. Eri somealustat päätyivät imagonsa vuoksi poistamaan miespuolisten tekemiä osoituksia ja kertomuksia. Vaikka olisi luullut että ei tässä ole lainkaan väliä sukupuolella jos haluaa kertoa avoimesti joutuneensa aikoinaan seksuaalisen häisärinnän kohteeksi. En ole itsekkään siltä välttynyt vaan aikanaan yläasteella luokallamme oli henkilö joka lähes joka päivä puristeli ja läpsi luokkamme poikia takamukselle ja vaikka siitä sanottiin useita kertoja se ei ottanut loppuakseen. Koko #metoo kamppanjadta tehtiin vain yhden sukupuolen asia ja lopulta joukkolynkkaukset kävivät yhä yleisemmiksi kuin Ranskan vallankumouksessa. Pelkästää yksikin syytös -- perätön tai asiallinen -- riitti työsuhteen päättymiseen ja saattoi pilata miesoletetun mahdollosuuden päästä koskaan töihin. Asetun 100% sen taakse mitä Catherine Deneuven lopulta sanoi kamppanjasta ja symppaan häntä.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Liikkeen äänitorvi miesten vihaaja kuuluu siihen femakoiden sarjaan,jotka vihaavat niin tyttöjä kuin poikiakin.Huomaa suomessakin kun eivät ole kiinnostuneet mistään muusta kuin maahanmuuttajien oikeuksista ja vähemmistöjen asioiden ajamisesta.

Lastensuojelujärjestöt kuuluvat samaan porukkaan.Lasten raiskaukset eivät kiinnosta,vaan sen sijaan palataan keskisiaikaan ja aletaan syyllistämään suomalaisia perheitä ja maahanmuuttovirasto laatii tytöille ja naisille kieltolakeja missä ja milloin saavat liikkua,minne katsoa ja miten pukeutua.Pojat unohtuivat tuostakin näiltä kerholaisilta ,he kun ovat olleet kohteita myös.

Näiden ääriliikkeiden edustajia ovat juuri ne,joiden vihan kohteita pojat,miehet ja naiset ovat.Tämä ääriliikkeen esiäiti on sitä mieltä ettei ole mitään merkitystä sillä jos he TUOMITSEVAT miehiä väärin perustein koska heidän fasismissaan se ei ole mikään este vaan oikeutus.

Mitään oikeutta näillä ei ole ketään tuomita,mutta media joka ei sekään ole mikään oikeudenjakaja tai tuomari antaa siihen valtuudet mielellään ,onhan se JSN samaa mieltä kuin kanssasisarensa.Mielivalta maistuu monelle.Näyttää suomessakin toimivan hyvin näiden eräiden puolueiden tarkoitusperiä ajamaan,eli suomalaisten miesten ja poikien mustamaalaamiseen,jolla peitellään raiskaajien tekoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset