Antti Rautiainen

Epäkaupallinen kulttuuri tarvitsee tukeasi

  • Creative Commons non-commercial lisenssilogo
    Creative Commons non-commercial lisenssilogo

Vielä 100 vuotta sitten epäkaupallisuus ja amatööriys olivat itsestäänselviä arvoja kulttuurin kaikilla muilla sektoreilla paitsi eliittikulttuurissa. Ensimmäisenä tämä arvo rapautui urheilussa, muun muassa kansallissankari Paavo Nurmen ”ansiosta”. Musiikki kaupallistui äänitemarkkinoiden syntymisen myötä, mutta 1970-luvulla punk nosti amatööriyden hetkeksi jälleen kunniaan. Punk poistui nopeasti valtavirrasta, mutta kulttuurintuotannossa kaupallisuuden vastaisen aallon vaikutus säilyi Suomessa pidempään esimerkiksi elävän musiikin yhdistysten muodossa.

Kulttuurin arvontuotannon kasvu heikentää epäkaupallisuutta

Tällä hetkellä epäkaupallisen tuotannon arvostus tuntuu olevan pienimmillään sitten punkin nousun. Varmaankin siksi, että kulttuurisektorin merkitys työllistäjänä kasvaa jatkuvasti: kaikista talouden sektoreista kulttuuri robotisoituu viimeiseksi. Toisaalta kulttuurisektori ei tuota riittävästi työpaikkoja korvaamaan katoavaa työtä, joten se on täynnä erilaisia ali-, puoli- ja projektikohtaisia työllistettyjä. Moni yrittää tienata kapeaa ja epävarmaa leipää siellä, missä ennen on tehty hommat vapaaehtoisesti.

Kulttuurisektorin arvontuotannon kasvaessa myös tapahtumien hinnat nousevat. Sitä myötä niiden lipuista tulee arvokasta valuuttaa joilla maksaa kohtuullinen korvaus niille, joita olisi ennen pidetty vapaaehtoistyöntekijöinä. Vapaaehtoistyöntekijän ja ammattilaisen raja hämärtyy. Moni tuotanto tuottaa tappiota, ja tappiolliseen tuotantoon on hankalaa suhtautua kaupallisena, erityisesti jos merkittävän voiton saaminen on täysin epärealistista. Kaikki nämä kehityskulut nakertavat epäkaupallisen kulttuurin merkitystä.

Epäkaupalliseen kulttuurikäyttöön Helsingissä vallattuja tiloja on (julkisilla rahoilla tuettujen) kaupallisten tapahtumien areenoita, esimerkiksi Korjaamo ja vallatun Lepakon korvannut Nosturi.

On myös päinvastaista kehitystä epäkaupallisten tilojen suhteen, kuten Kallioon juuri avattu Loukko. Loukon kaltaiset tilat kuitenkin joutuvat kilpailemaan kymmenien kaupallisten tapahtumien kanssa.

Yksi esimerkki näistä ristipaineista on huhtikuun viimeisenä viikonloppuna järjestetyn Querelle-festivaalin ympärillä käyty keskustelu. Festivaalista on kirjoitettu kielteisesti esim. täällä ja myönteisesti täällä . Keskustelussa pyritään määrittelemään queeria ja queerskeneä, esimerkiksi sitä kuuluuko epäkaupallisuus siihen itseiarvona vai ei.

Epäkaupallisuus ei ole sama asia kuin esteettömyys tai DIY

Epäkaupallisuus sekoitetaan usein DIY-ideaan ja esteettömyyteen, mutta nämä kaikki ovat eri asioita. DIY voi tarkoittaa eri asioita, mutta punk-skenessä se tuntui vakiintuvan periaatteeksi että kaupallisuus on sinänsä ok, kunhan se on mahdollisimman ”pientä”. Esimerkiksi piti olla ”pienellä” eikä ”suurella” levy-yhtiöllä. Levyt saivat tehdä voittoa mutta niiden ei pitänyt olla ”liian kalliita” eikä niissä saanut olla viivakoodeja, ja omat keikat piti myydä itse. Nämä rajanvedot olivat minusta aina outoja ja mielivaltaisia. Niillä ei mielestäni ole tekemistä antikapitalismin kanssa, mistä kirjoitin myös puolitoista vuotta sitten.

Esteettömyys hintapolitiikan suhteen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tapahtuma on halpa tai ilmainen, tai että sinne on alennuslippuja pienituloisille erityisryhmille, tai ”maksa mitä voit”-lippuja. Mutta täysin ilmainenkin tapahtuma voi olla kaupallinen ja tehdä voittoa, mikäli se kustannetaan sponsorien tai esiintyjien itsensä kustannuksella. DIY:n ja esteettömyyden sekoittaminen epäkaupallisuuteen myös tekijä, joka on johtanut epäkaupallisuuden hämärtymiseen arvona.

Epäkaupallisen kulttuurin ihanne on aina ollut esiintyjien, järjestäjien ja yleisön erojen häivyttäminen. Käytännössä tämä ei onnistu koskaan. Lisäksi kapitalistisessa yhteiskunnassa vain ammattilaisuus mahdollistaa urheilijoiden, muusikoiden ja eri alojen taiteilijoiden täysipainoisen kehittymisen alallaan. Tarvitaanko epäkaupallista kulttuuria, jos se on käytännössä liian harvojen vapaaehtoista raatamista epäkiitollisen ja sikailevan yleisön eteen? Ehkä olisi parempi, että järjestäjät saavat vaivoistaan pienen korvauksen, jolla he voivat sitten ostaa itselleen liputjohonkin toiseen kulttuuritapahtumaan?

Epäkaupallisuus pitää yllä kansalaistoimintaa

Oma intressini epäkaupalliseen kulttuuriin on ollut tukikonserttien ja vastaavien tapahtumien järjestäminen järjestöille ja ryhmille, jota olen tehnyt säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 1994. Kulttuurisektorin paisuminen näkyy tässä konkreettisesti siinä, että tukitapahtumat joutut nykyään minä tahansa viikonloppuna kilpailemaan huomiosta kymmenien muiden tapahtumien kanssa. Kilpailevat tapahtumat eivät yleensä ole tukitapahtumia, mutta ne eivät yleensä myöskään tuota merkittäviä voittoja.

Tukitapahtumia en järjestä tapahtuman itsensä vuoksi, niiden tarkoitus (joskaan ei ainoa sellainen) on myös tuottaa ryhmälle tai järjestölle rahaa. Siinä suhteessa niiden logiikka on samalla tavalla välineellinen ja kapitalistinen kuin kaupallisten tapahtumien. Mutta ne ovat silti epäkaupallista kulttuuria, jonka asema on uhattuna. Tukitapahtumat eivät voi kilpailla pelkästään spektaakkelin määrällä, ne tarvitsevat sekä vapaaehtoisia että yleisöä joka tulee tukemaan pelkästään niitä.

Lopulta tietysti kaikki päättävät missä viettävät viikonloppunsa. Mutta mikäli voit valita kahden yhtä kiinnostavan vaihtoehdon väliltä, valitse se joka on tukitapahtuma. Mikäli voit järjestää tapahtuman yhtälailla baarissa tai epäkaupallisessa tilassa, järjestä se epäkaupallisessa tilassa. Epäkaupalliset tapahtumat ja tilat pärjäävät ilman rahaa, mutta ne eivät pärjää ilman yleisöä. Yleisöä ei tarvitse paljon, mutta sitä tarvitaan sen verran että järjestäjät kokevat tapahtuman järjestämisen sen arvoisena, ja että tila tulee ihmisille tutuksi ja sinne löydetään.

Käyn isoilla festivaaleilla ja olen nähnyt niillä kelpo keikkoja, mutta ikimuistoisimmat keikkani olen nähnyt pienemmissä tiloissa ja halvemmilla hinnoilla. Jos minun pitää valita 20 kymmenen euron tapahtuman ja yhden 200 euron tapahtuman välillä, valitsen ensimmäiset, ja samaa suosittelen kaikille muillekin.

12.-15.6. Pinkkimusta Helsinki järjestää Transpoliittisen toimintaviikon, jossa toisin kuin Querellessa kaikki tapahtumat ovat ilmaisia. Epäkaupallisen queerskenen säilyminen ei riipu siitä boikotoivatko ihmiset Querellea vai ei, vaan siitä käyvätkö ihmiset epäkaupallisissa queertapahtumissa. Sama koskee mitä tahansa muutakin skeneä.

Antti Rautiainen


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Oman kokemukseni mukaan opetustoiminnan puitteissa harrastettaisiin epäkaupallista kulttuurityötä. Esim musiikkiopistoissa ja ns kansalaisopistoissa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset