Antti Rautiainen

Kenties väkivaltainen retoriikka kertookin rauhasta

  • Kenties väkivaltainen retoriikka kertookin rauhasta

Kasvavasta poliittisesta polarisaatiosta, kuplista ja kahtiajao(i)sta on keskusteltu koko vuosikymmenen ajan. Viime vuonna muisteltiin sisällissotaa, ja varoiteltiin kovasti siitä mihin vastakkainasettelu voi johtaa. Mutta kaikista kahtiajaoista huolimatta suuren mittakaavan poliittinen väkivalta loistaa poissaololtaan. Suomessa sitä ei ole juuri ollenkaan, länsimaissa poliittisessa väkivallassa kuolleiden määrä on laskenut melko tasaisesti 70-luvun alusta asti.


Polarisaatiokeskustelu sivuaa nettikiusaamiskeskustelua, uusin käänne on maalittamisen nostaminen ongelmaksi. Tuija Aalto kirjoitti negatiivisesta julkisuudesta 2.8.Sinänsä ansiokkaan blogin otsikon ongelma on väkivallan käsitteen inflaatio. Tämä inflaatio ei sinänsä yllätä, koska yhteiskunnassamme ainakin fyysisen väkivalta vähenee jatkuvasti. Tästä väkivallan käsitteen inflaatiosta kertovat osaltaan kansanmurhan käsitteen inflaatio  ja fasismin käsitteen inflaatio, joista kirjoitin viime vuoden huhtikuussa.

 

Kaikki ilkeys ei ole väkivaltaa

 

Kaiken ikävän käytöksen pitäminen väkivaltana väheksyy fyysistä väkivaltaa kokeneiden kokemusta. Pari vuotta sitten olin osapuolena twitter-riidassa, joka alkoi kerrottuani vaikeuksistani pitää alt-rightin nettitrolleja vakavana fasistisena uhkana. Minulle vastattiin (täysin oikein), että nettikiusaaminen voi ajaa ihmisiä itsemurhaan. Osa vakavaa, pitkää ja äärimmäistä fyysistä väkivaltaa ja alistamista kokeneista ei traumatisoidu pysyvästi ja toipuu täysin. Mutta jos fasisti ampuu kuoliaaksi tai pieksee invalidiksi, ei toipumisen mahdollisuutta ole.


Jos maalittamisen tai nettikiusaamisen uhri tekee itsemurhan, niin kiusaajia tulisi rangaista, mutta kuolleella on todennäköisesti muitakin vaikeuksia elämässään. Nettikiusaamista, maalittamista ja kaikkea ongelmallista käytöstä pitää olla mahdollista kritisoida vetämättä yhtäläisyysmerkkejä sen ja fyysisen väkivallan, tai edes väkivallan kanssa. Nämä kaikki ovat ongelmia, mutta ne ovat eri ongelmia ja eri vakavuuden rikoksia. Siitä huolimatta että joskus seuraukset ovat yhtälailla vakavia.

 

Sittemmin alt-right trollit ovat osoittaneet vaarallisuutensa netin ulkopuolella. Southern Poverty Law Centerin mukaan viime vuoden helmikuuhun mennessä alt-rightin Yhdysvalloissa tappamia oli yhteensä 110, ja puolentoista vuoden aikana lista on kasvanut. Tekojen koordinoinnista ei kuitenkaan ole uskottavia viitteitä, ja tekijöillä on ollut myös vakavia mielenterveyden tai muita henkilökohtaisia ongelmia. En usko, että tällainen koordinoimaton yksilöiden tekemä väkivalta voisi johtaa yhteiskunnallisiin muutoksiin. Pikemminkin alt-right on menettänyt vaikutusvaltaansa väkivallan seurauksena viimeisen kahden vuoden aikana, ja sen entisen aseman ovat ottaneet Jordan Petersonin kaltaiset maltillisemmat konservatiivit.

 

Väkivallan väheneminen ei ole tuonut turvallisuuden tunnetta

 

Jos on tarkoitus piestä tai tappaa joku, ei kannata varoittaa siitä etukäteen netissä. Siispä netissä uhkailua harrastavat pääosin ihmiset, joiden ei ole tarkoitus toteuttaa uhkauksiaan (poikkeuksiakin on). Tästä huolimatta uhkailu netissä luo pelkoa.

 

Tutkimusten mukaan turvattomuuden tunne, ja erityisesti ihmisten ahdistuneisuus ovat kasvaneet länsimaissa, vaikka väkivalta ja muu rikollisuus vähenee jatkuvasti. Syyt tähän ovat epäselviä, ja ne ovat tärkeä aihe lähivuosien yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Kenties pitkäaikaisemmat ja globaalimmat uhkakuvat luovat pidempiaikaista stressiä kuin esimerkiksi käveleminen kotiin pimeällä.

 

Henkilökohtaiset kokemukseni väkivaltaisista tilanteista ovat auttaneet minua laittamaan netissä koetun uhkailun oikeaan mittakaavaan. Mikäli omaa kokemusta väkivallasta ei ole, mittakaavaan laittaminen on hankalampaa. Voi siis olla, että uhkailu ja muu ilkeily ovat sitä tehokkaampia mitä pienempi todellisen väkivallan uhka on.

 

Henkilökohtaisella tasolla väkivallan väheneminen ei siis välttämättä lisää turvallisuuden tunnetta, eikä lähennä poliittisia vastapuolia. Mikäli poliisi alkaa varsinaisen väkivallan vähetessä puuttua myös uhkailuun, uhkailun korvaa maalitaminen ja vittuilu jotka ahdistavat ihmisiä entiseen tapaan. Sisällissota on yhä kauempana, mutta kuvitellaan sen olevan jatkuvasti nurkan takana.

 

Nykyistä keskustelukulttuuria on kiinnostavaa verrata Suomesta lähes täysin kadonneeseen ja ympäri maailmaa heikkenevään kunniakulttuuriin. Siinäkin tehdään yhtäläisyysmerkki pahan puhumisen ja fyysisen väkivallan välille. Siinä missä nykyisessä kulttuurissa vittuilun aiheuttamat vammat samaistetaan fyysisen väkivallan vammoihin, kunniakulttuurissa vittuilusta seurasi välittömästi fyysinen väkivalta. Kahdessa eri ajattelumallissa on siis yhtymäkohtia, vaikka nykyinen kulttuuri ei tuotakaan ruumiita samaan tahtiin. Kumpikaan kulttuuri ei ole onnistunut luomaan turvallisuuden tunnetta.

 

Väkivallan väheneminen muuttaa kansainvälistä järjestelmää

 

Siinä missä väkivallan väheneminen ei vähennä pelkoa henkilökohtaisella tasolla, globaalisti muutokset voivat olla isoja. Nykyinen maailmanjärjestys on rakennettu maailmansotien ja ydinsotien välttämiseksi. Mikäli maailmansodat ja ydinsodat tulevat epätodennäköisemmiksi maailmanjärjestyskin muuttuu.

 

Trumpin ulostuloja twitterissä Pohjois-Korean suuntaan on pidetty hulluutena, mutta voi olla että Trump on vain ymmärtänyt uudet säännöt nopeammin kuin muut. Varovaisuus ja kohteliaisuus kuuluvat politiikkaan kun toista osapuolta on oikeasti syytä pelätä. Nykyään ajat ovat toiset, eikä esimerkiksi Kekkosen toimintaa enää ymmärretä. Kun riskit pienenevät, voi käyttää kovempaa kieltä ja kasvattaa panoksia. Monet pelästyivät kun Trump palkkasi tiimiinsä John Boltonin, jonka ratkaisu kaikkiin konflikteihin on sodan aloittaminen. Nyt vaikuttaa siltä, että Boltonin tehtävä on olla paha poliisi, mörökölli joka pelottaa vastapuolia samalla kun Trump jarruttelee. Yhtäkään Boltonin kannattamaa sotaa ei vielä ole aloitettu.

 

EU:n oman historiankirjoituksen mukaan se on rauhanprojekti, jonka tarkoitus oli lopettaa Ranskan ja Saksan väliset sodat. Todellisuudessa Ranska ja Saksa eivät liittoutuneet koska ne halusivat lopettaa sodat, vaan koska heille ilmaantui yhteinen uhka: Neuvostoliitto. Nykyiset laajat vapaakauppasopimukset eivät siis ole suurvaltojen liittolaisuussuhteiden syy vaan seuraus. Uudet pelisäännöt voivat tehdä niistä ainakin osin historiaa.

 

Ennen kaupankäyntiin puuttuminen oli tavallinen syy julistaa sota. Sitten sodista tuli niin tuhoisia, ettei niiden aloittaminen ollut enää taloudellista. Sodat estämään perustettiin kansainvälinen järjestelmä, länsimaissa tähän järjestelmään liittyi vapaakauppa. Nyt kehittyneiden maiden välisistä sodista on tullut epätodennäköisiä, ja suojatulleja voi määrätä ilman sodan pelkoa. Nykyään voi jopa takavarikoida toisen maan omaisuutta ilman sotaa, esimerkiksi Iso-Britannia jäädytti vuonna 2010 yli 600 miljoona euroa venäläisyhtiö Rosneftin varoja Jukos-arbitraatioon liittyen. Venäjä on puolestaan takavarikoinut osittain ulkomaalaisessa omistuksessa olevia öljy-yhtiöitä.

 

Voi esittää, että näiden takavarikoiden hyväksyminen kertoo kansainvälisen järjestelmän voimasta (kuten Jukos-arbitraation tapauksessa), ja siitä ettei konflikteja haluta eskaloida ilman painavia syitä (kuten Venäjän tekemien takavarikoiden tapauksessa). Mutta jos takavarikoita tapahtuu ja suojatulleja määrätään ilman seuraamuksia, tätä tapahtuu jatkossa entistä enemmän. Lopulta ei enää ole vapaakauppaa eikä kansainvälistä järjestelmää.

 

Edellinen protektionismin kausi alkoi ensimmäisestä maailmansodasta ja päättyi toiseen maailmansotaan. Ilman tuhoisaa maailmansotaa ja sitä seurannutta Neuvostoliiton uhkaa se voisi jatkua yhä. Тrumpilainen politiikan tekeminen, jossa oma viiteryhmä on ainoastaan valkoiset miehet, voi tuskin jatkua ainakaan Yhdysvalloissa. Mutta hänen kauppa- ja turvallisuuspolitiikansa voi olla myös demokraattipuolueen tuleva linja. Sama linja voi tulla myös Eurooppaan. Brexit tulisi toteutuessaan vahingoittamaan brittien taloutta, mutta se ei olisi mikään ylitsepääsemätön katastrofi. Suomen taloudelle uusi protektionismi on suurempi uhka.

 

Kansainvälinen järjestelmä ei ole onnistunut lopettamaan valtioiden suvereenisuutta. Siihen puuttuminen on viime kädessä mahdollista vain sotimalla. Sotien väheneminen lisää suvereenisuutta ja valtioiden välistä riippumattomuutta. Tämä on ilmeistä, kun vertaa nykyistä itsenäisten valtioiden määrää sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Brexit ei kerro EU:n epäonnistumisesta, vaan siitä että EU on onnistunut virallisessa päämäärässään niin hyvin, että sen koko olemassaolo on vaakalaudalla.

 

Väkivallan väheneminen ja sisäpolitiikka Suomessa

 

Väkivallan väheneminen ei siis lisää henkilökohtaista turvallisuuden tunnetta, mutta se voi määritellä kansainvälisen järjestelmän kokonaan uusiksi. Mitkä ovat sen seuraukset näiden tasojen välillä, kansallisessa politiikassa?

 

Yleisesti vihan ja väkivallan suhde yhteiskunnassa saattaa olla kääntäen verrannollinen, koska jos väkivaltaa on paljon, niin vihan kohteet vähenevät. Molempien määrä voisi ehkä laskea samanaikaisesti jos poliisi puuttuisi nettivihaan, mutta epäilen löytyykö tähän koskaan resursseja.

 

Kun joukko teinejä häiriköi taannoin Vuosaaren ”paremmalla alueella”, oikeistopoliitikot riensivät kertomaan satuja no-go alueista. Kun Helsingin Sanomat laittoi tapahtuneen sen oikeisiin mittasuhteisiin, kokoomuksen Atte Kaleva  syytti lehteä ideologisesta yksipuolisuudesta, tosiasioiden kieltämisestä ja hyssyttelystä. Pelon lietsonta on sitä helpompaa mitä vähemmän pelkoihin on syytä, ja sen avulla tullaan voittamaan vielä monet vaalit.

 

En ole aikaisemmin ottanut vakavasti keskustelua ”totuudenjälkeisestä ajasta”, koska poliittisesti värittynyttä uutisointia ja propagandaa on ollut aina. Todellisuuden käsityksen eriytyminen on kuitenkin totta, ja se on seurausta väkivallan vähenemisestä. Yksikään totuus ei enää voi pakottaa itseään kaikille, ei myöskään se totuus joka on totta. Siksi salaliittoteoriat väestönvaihdosta ja median piilottelemista lähiöiden no-go alueista valtavirtaistuvat ja leviävät kokoomukseen asti. Eikä ole niin ristiriitaista ja sekopäistä teoriaa ettei sille löytyisi kannattajia. Nykyajan nyrkkisääntö on, että mille tahansa aatteelle löytyy ainakin jonkin verran kannattajia. Poliittinen keskustelu ei tästä kehitystä parane. Näkemysten etääntyessä mahdollisuudet yhteisymmärrykseen hupenevat ja politiikasta tulee erimielisten huutelua.

 

Tämä totuuden eriytyminen ei vaaranna länsimaiden yhteiskuntajärjestystä, koska järjestys ei enää ole riippuvainen mistään aatteesta tai uskonnosta. Järjestystä pitää yllä puhdas tottumus ja teknokraattinen rutiini. Vaikka enemmistö vihaisi järjestelmää, mikään vaihtoehto sen korvaajaksi ei ole saamassa lähiaikoina riittävän laajaa kannatusta, eikä kenelläkään ole kapasiteettia järjestelmän kumoamiseen.

 

Väkivallan vähenemisestä hyötyvät yllättäen natsit. Ensinäkin, kun youtubessa leviävät litteän maan salaliittoteoria ja QAnon-sekoilu, perinteinen kansallissosialismi alkaa vaikuttaa tervejärkiseltä ja vakavasti otettavalta touhulta. Lisäksi nykyään natseja ei enää piestä kovin usein, koska pieksemiselle ei riitä tekijöitä eikä yhteiskunnan hyväksyntää.

 

Natsien sietokyky vastoinkäymisille on tietysti heikentynyt muun yhteiskunnan mukana. Nykyään myös natseille tulee paha mieli jos heitä heittää pirtelöllä tai heidän harrastuksestaan kerrotaan netissä, perheelle ja työntantajalle. Moni hangaround-natsi jättää tätä myötä natsihommat sikseen, mutta ydinjoukko voi jatkaa harrastustaan suhteellisen vapaasti. Heitä ei haittaa vaikka työpaikka menisi ja seurustelukumppaneita ei löydy. Natsit ja alt-right pysyvät yhtenä alakulttuurina satojen muiden joukossa. Ne eivät ole pääsemässä valtaan, mutta he tulevat tappamaan tasaisen varmasti muutamia kymmeniä tai satoja ihmisiä joka vuosi ympäri maailmaa. Ruumiita tulisi vähemmän jos Yhdysvallat kieltäisi sarjatuliaseet, mutta murhaaminen ei loppuisi.

 

Poliittinen polarisaatio ei välttämättä johda poliittiseen muutokseen, mikäli keskusta pysyy paikallaan. Vaaleihin osallistuminen ja sitä myötä järjestelmän legitimiteetti kasvaa, kun yhä useampi aate voi päästä parlamenttiin. Poliittinen keskusta kapenee kaikkialla, mutta sen painoarvo voi jopa kasvaa kun tulee yhä hankalammaksi saada kokoon hallitsemiseen tarvittava 50.5% enemmistö. Tämä länsimaiden uusi status quo ei enää ole uusliberaali konsensus vaan keskustaprotektionistinen dissonanssi, mutta se ei välttämättä tee järjestelmästä entistä epävakaampaa.

 

Sisällisota ei Suomea uhkaa, mutta suvereenisuuden merkityksen globaalilla kasvulla on seurauksia myös kansallisella tasolla. Erityisesti valtioilla on edelleen vapaus määritellä kuka on niiden kansalainen, ja kuka saa oleskeluluvan. Sosialistit, vasemmisto ja liberaali oikeisto pelottelevat konservatiivien nousun johtavan joukkomurhiin ja tuhoamisleireihin. Tämä pelottelu voi päätyä itseään vastaan. Joukkomurhia tapahtuu, mutta niitä tekevät lähinnä yksinäiset toimijat. Ne eivät nauti konservatiivien laajaa hyväksyntää, ja kuolleita on vain joitain kymmeniä tai satoja vuosittain. Kansanmurhia tulee tapahtumaan globaalissa etelässä, koska kansainvälisen yhteisön kiinnostus puuttua niihin on romahtanut, mutta länsimaissa ne ovat epätodennäköisiä. Siksi niillä pelottelu ei kasvata poliittista uskottavuutta.

 

Sen sijaan oikeisto saattaa kiristää entistään kansalaisuuden ja oleskelulupien ehtoja, ja esimerkiksi peruuttaa kansalaisuuden sen vuosikymmeniä aikaisemmin saaneilta ja heidän lapsiltaan. Tämä on myös etnistä puhdistusta, minkä laillistaminen on helppoa mikäli ”kansainväliset sopimukset neuvotellaan uusiksi” ja ”väestönvaihtoa vastustetaan” kuten perussuomalaiset vaativat. Sitä mukaa kun yksilöväkivalta vähenee, tietynlaista rakenteellista väkivaltaa ei enää osata tunnistaa ja sen määrä saattaa jopa kasvaa. Tämä on todellinen miljoonia länsimaalaisia koskeva uhkakuva, toisin kuin yksittäiset asemiehet tai tuhoamisleirit.

 

Antti Rautiainen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset