Antti Rautiainen

Radikaali maahanmuuttokriitikko sairastaa, häntä hellikäämme

Ilan vankilan psykologit ja psykiatrit ovat päätyneet johtopäätökseen, että Breivik ei sairasta skitsofreniaa, eikä ollut psykoosissa iskunsa aikana. . Tutkimustulos ei ollut minulle mikään varsinainen yllätys – jo marraskuussa epäilin päätöstä Breivikin syyntakeettomuudesta , vielä kattavampi skeptinen näkemys Breivikin syyntakeettomuudesta oli Uudessa Suomessa täällä, ja ruotsalaisen asiantuntijan näkökulmaa voi saada täällä.

 

Tämä ei tietenkään vielä merkitse sitä, ettei Breivik olisi hullu, sikäli kun narsistista psykopaattia voi sanoa hulluksi. Narsistisia psykopaatteja ei kuitenkaan yleensä pidetä syyntakeettomina, eikä heitä voi noin vain parantaa missään laitoksissa. Itse asiassa narsistit ovat yhteiskuntamme tukiranka, ilman heitä meillä ei olisi lainkaan viihdeuutisia. Psykopaateillekin taitaa olla kysyntää sekä politiikassa että talouselämässä.

 

Monet kuitenkin lyttäsivät marraskuisen kirjoitukseni, koska asiantuntijoihin pitää aina luottaa. Tosin luottaa pitää vain norjalaisiin asiantuntijoihin – venäläisiltä asiantuntijoilta taas voi ilmeisesti odottaa mitä tahansa, vaikka he ovat jo kahdenkymmenen vuoden aikana käyneet samoja kursseja, lukeneet samoja kirjoja, kirjoittaneet samoja reseptejä ja käyttäneet samaa kansainvälistä sairausluokitusta kuin norjalaisetkin. Toki asiantuntijat ovat yleensä oikeassa. Mutta joskus asiantuntijat ovat niin päivänselvästi väärässä, että maallikkokin voi sen nähdä, jopa Suomessa ja Norjassa.

 

Tietenkään ei voi olla mitään yleispätevää sääntöä, milloin asiantuntijoihin kannattaa luottaa ja milloin en. Mutta on olemassa yleispätevä sääntö, että aina kun radikaali maahanmuuttokriitikko toimii kuten radikaalin maahanmuuttokriitikon on loogisinta toimia, hänet leimataan hulluksi. Alle kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Breivik oli julistettu virallisesti hulluksi, Berluscionin hallituksen tukeman ja itse itseään fasistiseksi määrittelevän Casa Pound-järjestön jäsen Gianluca Casseri ampui kaksi afrikkalaista Italian Firenzessä, ja hänetkin leimattiin heti hulluksi.

 

Islamistisia itsemurhapommittajia taas ei pidetä hulluina juuri koskaan. He edustavat jonkinlaista ulkopuolelta tulevaa absoluuttista pahaa, järjetöntä mutta ei kuitenkaan patologista.

 

Casseri ja Breivik erosivat Mohammed Bouyerista ja Mohammad Attasta sikäli, että ensimmäiset mielletään osaksi eurooppalaista yhteiskuntaa, jälkimmäiset ulkopuolisiksi. Eikä yhteiskunta voi ymmärtää, miksi sen yksi osa hyökkää äärimmäistä väkivaltaa käyttäen sen toisen osan kimppuun, silloinkaan jos ensimmäinen osa on aina ilmoittanut aikomuksekseen toimia juuri näin. Ja näin tulee varmasti aina olemaan – en usko, että tätä vuotta tulee kulumaan montaa kuukautta, kunnes joku mokuttaja, kukkahattunuori tai vääränvärinen pääsee jälleen hengestään. Syyllinen on ilman muuta taas joku yksinäinen hoitoa tarvitseva hullu, ja tietysti naiset jotka eivät hänelle antaneet. Mutta se harmittaa, kun tämän joukkoharhan valtaan joutuvat myös ne, joita tieteellisen metodin ja asiantuntemuksen pitäisi suojella sen vaikutuksilta.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Martti Kovala

Mohammad Atta halusi tuhota eurooppalaisen yhteiskunnan. En kuitenkaan halua julkisesti antaa hänelle määritelmää, Demlan lakimies voi lukea tämän ja raahata minut oikeuteen. Niin, milloin seuraava "vääräuskoinen koira" pääsee hengestään?

Kaisa Pispala

Miten tuo juttu liittyy mitenkään Suomeen? Täällä muistaakseni maahanmuuttajat menevät ostoskeskuksiin ampumaan suomalaisia ja polttavat suomalaisia hengiltä. Suomalaisten kukkahattuihin, mokuttajiin tai mamuihin kohdistamia henkirikoksia en kyllä muista tapahtuneen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kaisa, ketjussa alempana Anis kuvaa Breiviikkiä seuraavasti:
"Hänen typifioimansa ihmistyyppi saa nautintoa itsensä kohottamisesta "tavallisen" moraalin yläpuolelle, voidessaan demonstroida omaa toisenlaista moraaliaan normaali-ihmisiä shokeeraavilla teoilla ja puheilla."
Eikö meitä muuten jotka tykätään vähän joskus shokeerata puheillamme olekin aika paljon?

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Entä, jos joku "mokuttaja, kukkahattunuori tai vääränvärinen" tappaakin jonkun "radikaalin maahanmuuttokriitikon"? Siis ideologisista syistä?

Niin mitä veikkaat? Leimataanko hulluksi? Olen nähnyt aivan pimeää aatteellista vihaa myös niin päin.

Itse pidän Breivikiä kirjoittelunsa perusteella hieman autistisena/ADHD:nä ja ehdottomasti narsistina, ja tekojensa perusteella myös totaalisena psykopaattina ja jatkuvana vaarana ihmisille. Tuo "jatkuva vaara" on se, mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Mutta Norjan laki ei ilmeisesti ole sellaista mahdollisuutta ottanut huomioon, koska elinkautista rangaistusta ei kertakaikkiaan ole.

Sinänsä Suomen käytäntö ei ole juuri parempi. Täällä elinkautista toisensa jälkeen istuvat, selvästi yhteiskuntakelvottomat murhaajat tappavat lyhyiden vapauksiensa aikana "vain" 1-2 ihmistä. Harva se vuosi joku heistä pääsee vapaaksi, ja tappaa pian uudelleen.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Veikkaisin, että jos mokuttaja tai kukkahattunuori tappaa jonkun radikaalin maahanmuuttokriitikon Suomessa, hänet leimataan hulluksi (vaikka kyse olisi itsepuolustuksesta yms.). Sen sijaan jos tappaja on "vääränvärinen", häntä pidetään vain yksinkertaisesti pahana.

En usko, että Breivik voisi mitenkään olla autisti, ottaen huomioon kuinka hyvin hän tuli ihmisten kanssa toimeen.

Anis Harran

Koska me US:n blogistit ja kommentaattorit emme pääse vankilaan tutkimaan Breivikiä livenä, paras lähde hänen analysoimiseensa on hänen 1500 sivun sepustuksensa, johon voi lisätä hänen kootut foorumeilla esittämänsä kommentit, jotka nekin pienellä vaivalla löytyvät. Niiden perusteella on selvää, että hän on fanaatikko, jolla on narsistinen itsetehostus ja suuruusharha sekä vainoharhainen maailmankuva, mutta syyntakeettomana en häntä pitäisi, vaan pikemminkin suunnitelmallisena, ohjelmallisena ja jatkuvana vaarana yhteiskunnalle mikäli ei ole lukkojen takana.

Hänen typifioimansa ihmistyyppi saa nautintoa itsensä kohottamisesta "tavallisen" moraalin yläpuolelle, voidessaan demonstroida omaa toisenlaista moraaliaan normaali-ihmisiä shokeeraavilla teoilla ja puheilla. Näkyy erittäin hyvin laajoista osista manifestia. Samaa ihmistyyppiä edustavat hyvin monet fanaatikot, kansanmurhaajat, totalitaaristen valtioiden salaisten poliisien edustajat, kiduttajat ym. He kehittävät dogmaattiset perusteet omille toimilleen ja sulkevat empatian muita ihmisiä kohtaan moraalinsa ulkopuolelle, kategorisesti epäinhimillistäen uhrinsa tai vastustajansa.

Breivikin rajattomasti ihailema Milosevicin Serbia on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun tämän ihmistyypin edustajat pääsevät valtaan, miehittäväen poliisin, armeijan ja tiedustelupalvelujen rivejä. Tätä on hyvä miettiä myös pohtiessa sitä, mitä Suomessa tapahtuisi ja kuinka nopeasti jos tietynlaiset samanmielisten liikkeet pääsevät yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisiin asemiin.

Kuten Ville Hautakangas totesi tämä ei rajoitu koskemaan islamofobista ja uusfasistista liikehdintää, vaan samanhenkistä jengiä löytyy myös äärivasemmistosta, safkalaisista, anarkisteista, islamisteista jne.

Matti Jalagin

Voisiko tuo mainitsemasi ero tekijöiden välillä johtua siitä, että nuo kaksi ns. länsimaissa sivistyksensä saanutta olivat riittävästi hulluja jäädäkseen kantamaan tekonsa seuraukset, kun vastaavasti itsensä vapaaehtoisesti paloitelleen pään sisältöä ei kannattane eikä tarvinne kauheasti täältä päin katsottuna edes tutkia?

Tai sitten jihadistin leimaaminen hulluksi kiihkeän ja tunnollisen uskonsoturin sijaan ei ole nykyään poliittisesti korrektia, koska niitä on niin paljon ja tuolla tavoin yleistäminen on joka tapauksessa tuomittavaa.

Tai jotain.

Heikki Ojala

Breivik ei ole tietenkään "hullu" (joka on aina kykenemätön usealla alueella) vaan muuten ihan seonnut. Isänsä hylkäämä, netin tauhkaan hurahtanut, jonka piti perustella 1500 sivua itselleen ennen tekojaan. Tehosti omaa kouhouttaan vielä kemiallisesti. SSRI-lääkitys tässäkin takana, pakien pieksämä ja masentunut ja viha-hakee-kohdetta-agressiivinen saa tunteet tappavaa ainetta joten kiitos tästäkin lääkäreille. Jotka on niin päteviä tässäkin että saamme kaksi vastakkaista diagnoosia. Mistä näille oikein maksetaan?

Kansallismielinen hän ei ainakaan ole, koska ampui omaa kansaansa, vieläpä nuoria norjalaisia naisia.

Anis Harran

Niin, kyllä kansallismielinen kunniamoraali voi olla hyvä asia. Näiden poikien isät ovat varmasti ylpeitä pojistaan:
http://www.islamophobiatoday.com/2011/08/15/two-yo...

Meanwhile, poliisi lenteli helikopterilla ja puhui puhelimitse kilttejä Breivikin kanssa, kun tämä ammuskelemisensa välillä tarvitsi huomiota. Olisi parempi jos lapsukaisilla olisi ollut jotain kiviä järeämpää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset