Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Wed, 13 Jun 2018 13:45:20 +0300 fi Suomea syövä eliitti http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256824-suomea-syova-eliitti <p>En ole aikaisemmin pitänyt suomalaista &rdquo;hyvinvointivaltiota&rdquo; (lainausmerkeissä, koska monet voivat pahoin) kestävänä järjestelmänä. Mielestäni se on ollut hutera kompromissi. Suomen suuret varallisuuserot on mahdollistanut lupaus jatkuvasta kasvusta, joka toisi ennen pitkää jokaiselle jotain, vaikkakin toisille enemmän kuin muille. Olen uskonut, että talouskasvun taittuessa luonnon kantokyvyn rajoitteisiin, suomalainen järjestelmä ei voi enää pysyä kasassa ja yhteiskuntaluokat ajautuvat törmäyskurssille. Mikäli tämän tulevan konfliktin voittaisi eliitti, siirryttäisiin jonkinlaiseen fasismiin. Mikäli sen voittaisi työväenluokka, antiautoritaarinen sosialismi voisi saada mahdollisuuden.</p><p>Nykyään en enää pidä tätä kehityskulkua itsestäänselvänä, päinvastoin. Jatkuva talouskasvu tulee loppumaan, mutta uskon ettei tämä itsessään tuhoa suomalaista järjestelmää. Suomen työväenluokan kollektiivisessa muistissa fossiilisten energialähteiden mahdollistama lähes keskeytymättömän talouskasvun aika tulee todennäköisesti näyttäytymään menetettynä kulta-aikana, johon pyritään palaamaan aina uudestaan ja uudestaan.</p><p>Itse asiassa tämä menneisyyteen haikailu on ilmeistä jo nyt, vaikka talouskasvu saattaa jatkua vielä muutaman vuosikymmenen ajan. Yhteiskunnallinen utopia jota minua 20 vuotta nuorempien puheenvuoroissa useimmin kaivataan ei ole täysautomatisoitu avaruusluxushomokommunismi tai anarkismi, vaan Tarja Halosen paluu. Siksi uskon, ettei Suomen työväenluokka vaadi radikaalia järjestelmämuutosta, vaikka sen tulot ja tulonsiirrot laskisivat 5%, 20% tai 50%. Järjestelmämuutos ehkä kiinnostaisi mikäli kaikki romahtaisi, mutta täydellisen romahduksen jälkeen ei ehkä ole jäljellä mitään minkä päälle rakentaa utopiaa.</p><p>Toisin on Suomen eliitin laita. Se on herännyt talouskasvun loppumiseen, eikä ole tyytyväinen nykyiseen palaansa kakkua. Eräänlaiseksi oikeiston viralliseksi äänitorveksi on vakiintunut Jari Ehrnrooth, joka itsenäisen asemansa vuoksi voi sanoa asioita joita Kokoomus, EK tai edes Libera ei uskalla sanoa. Viimeksi maanantaina Ehrnrooth&nbsp;<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10244313">toitotti tyytyväisenä hyvinvointivaltion loppua</a>. Päivi Uljas <a href="https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=2073722392915549&amp;id=100008334258828">ehti jo todeta</a>, ettei kolumnissa ole varsinaisesti mitään uutta, uutta on vain se että näitä näkemyksiä ei voi esittää yhtä laajasti kuin 50-luvulla.</p><p>Ehrnrooth perustelee hyvinvointivaltion loppua toisaalta rahoituskriiseillä, ja toisaalta moraalis-aatteellisin argumentein. Ensimmäinen argumentti ei kestä kriittistä tarkastelua lainkaan. Suomi on fiskaalisesti maailman vakaimpia maita. Talouskriisit ovat olleet kapitalismissa väistämättömiä aina, myös kymmenien vuosien ajan ennen mitään hyvinvointivaltiota. &rdquo;Kestävyysvaje&rdquo; <a href="https://patomaki.fi/2015/06/kestavyysvaje/">on kiistanalainen ideologinen konstruktio</a>, mutta pessimistisimmätkin arviot siitä ovat alle 10% Suomen kansantuotteesta. Vaikka käsitteen ja pessimistisimmän arvion hyväksyisi sellaisenaan, ei järjestelmää kokonaisuudessaan pitäisi heittää roskikseen.</p><p>Ehrnroothin moraalisia ja aatteellisia argumentteja ei voi kumota, koska ne eivät perustu tosiasioihin vaan maailmankatsomukseen. Joko kannatat tulonsiirtoja ja julkisia palveluita, tai vastustat niitä. Jos vakaumuksesi mukaan yksilö on itse vastuussa sairauksistaan, on hyödytöntä perustella <a href="https://www.laakarilehti.fi/ajassa/nakokulmat/onko-ihminen-vastuussa-sairauksistaan/?public=3b7e0304dd58a40cef5dad6ea73c9fa1">miksi näin ei ole</a>.</p><p>Eliitin arvojen moottori on eliitin oma etu. Tulonsiirtojen ja julkisten palveluiden todellinen ongelma eliitin näkökulmasta ei ole että ne &rdquo;tekevät ihmisistä epävapaita valtion alamaisia&rdquo; tai että &rdquo;vastuu ei ole yksilöllä&rdquo;, vaan että ilman tulonsiirtoja ja julkisia palveluita eliitillä olisi enemmän, ja kaikilla muilla vähemmän. Ehrnrooth ei itse ole varsinaista eliittiä eikä välttämättä edes ylempää keskiluokkaa, mutta oikeistolainen kuvittelee aina nousevansa eliittiin mikäli hän ei joutuisi maksamaan veroja.</p><p>Vaikka Suomeen iskisi mikä tahansa eko- tai geopoliittinen katastrofi, työväenluokka todennäköisesti haluaa ensimmäisen mahdollisuuden tullen palata 80-luvun tai viime vuosikymmenen kuviteltuun kulta-aikaan. Tahdosta se ei tule jäämään kiinni, organisaatiosta mahdollisesti tulee. Voi olla, että Suomen työväenluokalla pian enää ole organisaatiota joka mahdollistaisi suomalaisen järjestelmän puolustamisen. Esimerkiksi Venäjällä pohjoismainen malli on todennäköisesti suosituin vaihtoehto, mutta siellä ei ole organisaatiota joka pystyisi ajamaan sen läpi. Voi siis olla, että Suomen ja koko Länsi-Euroopan järjestelmä on huomenna sitä mitä Venäjä on jo tänään.</p><p>Eliitti taas ei halua säilyttää suomalaista järjestelmää, eikä palata siihen kriisien jälkeen. Ainoa voima jolla on lyhyellä, tai edes keskipitkällä aikavälillä realistisia mahdollisuuksia tuhota suomalainen järjestelmä on oma kotimainen eliittimme.</p><p><br />Antti Rautiainen</p><p><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> En ole aikaisemmin pitänyt suomalaista ”hyvinvointivaltiota” (lainausmerkeissä, koska monet voivat pahoin) kestävänä järjestelmänä. Mielestäni se on ollut hutera kompromissi. Suomen suuret varallisuuserot on mahdollistanut lupaus jatkuvasta kasvusta, joka toisi ennen pitkää jokaiselle jotain, vaikkakin toisille enemmän kuin muille. Olen uskonut, että talouskasvun taittuessa luonnon kantokyvyn rajoitteisiin, suomalainen järjestelmä ei voi enää pysyä kasassa ja yhteiskuntaluokat ajautuvat törmäyskurssille. Mikäli tämän tulevan konfliktin voittaisi eliitti, siirryttäisiin jonkinlaiseen fasismiin. Mikäli sen voittaisi työväenluokka, antiautoritaarinen sosialismi voisi saada mahdollisuuden.

Nykyään en enää pidä tätä kehityskulkua itsestäänselvänä, päinvastoin. Jatkuva talouskasvu tulee loppumaan, mutta uskon ettei tämä itsessään tuhoa suomalaista järjestelmää. Suomen työväenluokan kollektiivisessa muistissa fossiilisten energialähteiden mahdollistama lähes keskeytymättömän talouskasvun aika tulee todennäköisesti näyttäytymään menetettynä kulta-aikana, johon pyritään palaamaan aina uudestaan ja uudestaan.

Itse asiassa tämä menneisyyteen haikailu on ilmeistä jo nyt, vaikka talouskasvu saattaa jatkua vielä muutaman vuosikymmenen ajan. Yhteiskunnallinen utopia jota minua 20 vuotta nuorempien puheenvuoroissa useimmin kaivataan ei ole täysautomatisoitu avaruusluxushomokommunismi tai anarkismi, vaan Tarja Halosen paluu. Siksi uskon, ettei Suomen työväenluokka vaadi radikaalia järjestelmämuutosta, vaikka sen tulot ja tulonsiirrot laskisivat 5%, 20% tai 50%. Järjestelmämuutos ehkä kiinnostaisi mikäli kaikki romahtaisi, mutta täydellisen romahduksen jälkeen ei ehkä ole jäljellä mitään minkä päälle rakentaa utopiaa.

Toisin on Suomen eliitin laita. Se on herännyt talouskasvun loppumiseen, eikä ole tyytyväinen nykyiseen palaansa kakkua. Eräänlaiseksi oikeiston viralliseksi äänitorveksi on vakiintunut Jari Ehrnrooth, joka itsenäisen asemansa vuoksi voi sanoa asioita joita Kokoomus, EK tai edes Libera ei uskalla sanoa. Viimeksi maanantaina Ehrnrooth toitotti tyytyväisenä hyvinvointivaltion loppua. Päivi Uljas ehti jo todeta, ettei kolumnissa ole varsinaisesti mitään uutta, uutta on vain se että näitä näkemyksiä ei voi esittää yhtä laajasti kuin 50-luvulla.

Ehrnrooth perustelee hyvinvointivaltion loppua toisaalta rahoituskriiseillä, ja toisaalta moraalis-aatteellisin argumentein. Ensimmäinen argumentti ei kestä kriittistä tarkastelua lainkaan. Suomi on fiskaalisesti maailman vakaimpia maita. Talouskriisit ovat olleet kapitalismissa väistämättömiä aina, myös kymmenien vuosien ajan ennen mitään hyvinvointivaltiota. ”Kestävyysvaje” on kiistanalainen ideologinen konstruktio, mutta pessimistisimmätkin arviot siitä ovat alle 10% Suomen kansantuotteesta. Vaikka käsitteen ja pessimistisimmän arvion hyväksyisi sellaisenaan, ei järjestelmää kokonaisuudessaan pitäisi heittää roskikseen.

Ehrnroothin moraalisia ja aatteellisia argumentteja ei voi kumota, koska ne eivät perustu tosiasioihin vaan maailmankatsomukseen. Joko kannatat tulonsiirtoja ja julkisia palveluita, tai vastustat niitä. Jos vakaumuksesi mukaan yksilö on itse vastuussa sairauksistaan, on hyödytöntä perustella miksi näin ei ole.

Eliitin arvojen moottori on eliitin oma etu. Tulonsiirtojen ja julkisten palveluiden todellinen ongelma eliitin näkökulmasta ei ole että ne ”tekevät ihmisistä epävapaita valtion alamaisia” tai että ”vastuu ei ole yksilöllä”, vaan että ilman tulonsiirtoja ja julkisia palveluita eliitillä olisi enemmän, ja kaikilla muilla vähemmän. Ehrnrooth ei itse ole varsinaista eliittiä eikä välttämättä edes ylempää keskiluokkaa, mutta oikeistolainen kuvittelee aina nousevansa eliittiin mikäli hän ei joutuisi maksamaan veroja.

Vaikka Suomeen iskisi mikä tahansa eko- tai geopoliittinen katastrofi, työväenluokka todennäköisesti haluaa ensimmäisen mahdollisuuden tullen palata 80-luvun tai viime vuosikymmenen kuviteltuun kulta-aikaan. Tahdosta se ei tule jäämään kiinni, organisaatiosta mahdollisesti tulee. Voi olla, että Suomen työväenluokalla pian enää ole organisaatiota joka mahdollistaisi suomalaisen järjestelmän puolustamisen. Esimerkiksi Venäjällä pohjoismainen malli on todennäköisesti suosituin vaihtoehto, mutta siellä ei ole organisaatiota joka pystyisi ajamaan sen läpi. Voi siis olla, että Suomen ja koko Länsi-Euroopan järjestelmä on huomenna sitä mitä Venäjä on jo tänään.

Eliitti taas ei halua säilyttää suomalaista järjestelmää, eikä palata siihen kriisien jälkeen. Ainoa voima jolla on lyhyellä, tai edes keskipitkällä aikavälillä realistisia mahdollisuuksia tuhota suomalainen järjestelmä on oma kotimainen eliittimme.


Antti Rautiainen


 

]]>
10 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256824-suomea-syova-eliitti#comments Hyvinvointivaltio Jari Ehrnrooth Oikeisto Utopiat Wed, 13 Jun 2018 10:45:20 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256824-suomea-syova-eliitti
Olisiko punaisesta Suomesta tullut diktatuuri? http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256769-olisiko-punaisesta-suomesta-tullut-diktatuuri <p>Itsenäisen Suomen historiaan liittyy kaksi sitkeää myyttiä. Ensimmäinen niistä on, että Suomi ei ollut Natsi-Saksan liittolainen, vaan kävi erillissotaa. Poliitikot toistavat tätä myyttiä yhä, mutta harva historioitsija allekirjoittaa sitä. Toinen myytti on, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tehnyt Suomesta totalitaristisen, ja osan Neuvostoliittoa. Tämänkin myytin todellisuuspohja on heikko, mutta julkisuudessa sitä toistetaan usein kyseenalaistamattomana faktana.</p><p>Historiaan liittyvä jossittelu ei koskaan voi olla tiedettä, emme voi tietää mitä olisi käynyt punaisten voittaessa sodan. Mahdollisia kehityskulkuja olisi ollut loputtomasti. Toisaalta historiallista spekulaatiota ei myöskään voi paeta, koska porvarillisten aatteiden edustajat lyövät sillä jatkuvasti päähän Suomen työväenliikkeen tukijoita. Hataralla pohjalla oleva väite punaisen Suomen bolševismista on argumentti sekä kaikkia tulevia vallankumouksia, että koko Suomen työväenliikettä vastaan. Siispä tämä väite on kumottava, vaikka mikään vedenpitävä todistelu ei ole mahdollista.</p><p>Punaisen Suomen aatteet</p><p>Punaisen Suomen aatemaailma ei ollut antiautoritaarinen, mutta ei myöskään totalitaristinen. Punaisten ohjelman olennaisimmat osat olivat parlamenttikeskeinen järjestelmä, progressiivinen verotus, kirkon ja valtion erottaminen toisistaan, torppareiden ja mäkitupalaisten vapauttaminen, kansanalote, kansanäänestys valtiosäännöstä, äänioikeusikärajan lasku (20 vuoteen), mahdollisuus muuttaa perustuslakia eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja &rdquo;kansa nouskoon&rdquo; -pykälä, joka teki vallankumouksesta laillisen mikäli eduskunta pyrkisi kumoamaan valtiosäännön*). Punaisten ohjelmassa ei siis ole lainkaan viitteitä bolševismista.</p><p>Suomen sosialidemokraattisen puolueen hegemoninen linja oli kautskylainen (tšekkiläis-itävaltalaisen <strong>Karl Kautskyn</strong>, 1854&ndash;1938 mukaan). Kautskylaisuus edusti aikansa sosiaalidemokratian keskilinjaa. Sen mukaan vallankumouksellisen etujoukon ei pidä tehdä vallankumousta, vaan vallankumous alkaa itsestään kun olosuhteet ovat siihen kypsät. Kautkylaisyytta maltillisempi linja oli bernsteiniläisyys (saksalaisen <strong>Eduard Bernsteinin</strong>, 1850&ndash;1932 mukaan). Bernstein vastusti vallankumousta, ja kannatti muutoksia parlamentaaristen reformien kautta. Kautskylaisuutta radikaalimpaa linjaa edusti bolševismi, jonka mukaan etujoukkopuolueen piti kaapata valta.</p><p>Punaisen Suomen tragedian yksi syy oli se, että Saksan ja Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat pääosin bernsteiniläisiä, ja he pitivät Suomen punaisia vaarallisina seikkailijoina. Kun Saksa päätti hyökätä Suomeen ja tukea valkoista armeijaa, Saksan sosiaalidemokraatit istuivat hallituksessa ja hyväksyivät tämän päätöksen. <strong>Leninin</strong> mielestä Suomen sosiaalidemokraatit taas olivat päättämättömiä reformisteja. Lenin lähetti Suomen punaisille jonkin verran aseita ja salli melko pienen Suomeen sijoitettujen venäläissotilaiden vapaaehtoisjoukon liittymisen punaisten armeijaan. Brest-Litovskin rauhansopimus Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä 3.3. 1918 lopulta esti kaiken avun tarjoamisen, mahdollisti Saksan hyökkäyksen ja sinetöi punaisen Suomen kohtalon.</p><p>Punaisessa Suomessa toimi jonkin verran bolševikkeja, näitä olivat kolme Pietarin suomalaista, eli <strong>Adolf Taimi</strong> ja veljekset <strong>Eino</strong> ja <strong>Jukka Rahja</strong>. Lisäksi Suomessa oli sodan aikana Venäjän bolševikkihallinnon edustajia, kuten <strong>Aron Šeinman</strong>. Suomalaisilla bolševikeilla oli jonkin verran vaikutusvaltaa punakaarteissa, mutta ei juurikaan kansanvaltuuskunnassa, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa punaisen Suomen siviilihallinnon linjauksiin.</p><p>Punakaartin johtaja <strong>Eero Haapalainen </strong>toimi usein omavaltaisesti, ennen kun hän sai potkut, ja punaisen Suomen loppumetreillä kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja <strong>Kullervo Manner</strong> nimitettiin diktaattoriksi. Autoritaarisista toimista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että he olisivat olleet Leninin linjoilla jo kansalaissodan aikana. Punakaarti toimi sodan aikana usein omavaltaisesti tiedustelun, postin, rautateiden ja elintarvikkeiden jakelun suhteen, mutta tämäkään ei vielä todista, että punainen Suomi olisi ollut matkalla kohti totalitarismia. Kullervo Mannerin diktaattorin valtuudet olivat epätoivoinen viime hetken toimi, niitä ei ollut tarkotettu pysyväksi järjestelyksi.</p><p>Haapalaisesta, Mannerista ja monista muista (mutta ei kaikista) Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista tuli bolševikkeja, ja vuonna 1918 perustettu Suomen kommunistinen puolue (SKP) omaksui Leninin linjaukset. SKP:n linjaukset olivat seurausta bolševismin vaikutusvaltaan joutumisesta, jonka mukaan punaiset hävisivät tiukan keskusjohdon ja kurin puutteen vuoksi. Mikäli punaiset olisivat voittaneet sodan, ei olisi ollut syytä vaihtaa kautskylaisuutta bolševismiin. <strong>Stalinin</strong> mielestä SKP:stä ei koskaan edes tullut riittävän bolševistista, minä vuoksi hän teloitutti suurimman osan sen moskovalaisesta johdosta 30-luvulla.</p><p>Oliko punaisten vallankäyttö mielivaltaista?</p><p>Valkoisen Suomen historianäkemyksen mukaan punainen terrori oli esimakua tulevasta totalitarismista. On totta, että punaiset teloittivat (ainakin) 1424 valkoista tai sellaisten tukijaksi epäiltyä. Teloituksille ei kuitenkaan ollut punaisten poliittisen johdon eli kansanvaltuuskunnan, eikä punakaartien johdon tukea, päinvastoin. Teloitukset olivat luonteeltaan paikallisten kalavelkojen maksua.</p><p>Punaisten vallankumousoikeudet antoivat suojeluskuntien ja poliisin jäsenyydestä rangaistukseksi yleensä sakkoa tai ehdonalaista, enintään 50 päivää vankeutta. Myös valkoinen terrori oli pääosin oma-aloitteista mielivaltaa, mutta valkoisten valtiorikosoikeudet antoivat sodan jälkeen myös 555 kuolemantuomiota, joista pantiin käytäntöön 265.</p><p>Punaisten tekemät teloitukset kertovat punaisten kurittomuudesta ja keskusjohdon heikkoudesta. Totalitaristinen terrori ei kuitenkaan koskaan tapahdu yksilöiden aloitteesta, se edellyttää verta janoavan järjestelmän ja keskusjohtoisen suunnitelman. Mikäli punaiset olisivat voittaneet, mielivaltaisia teloituksia olisi todennäköisesti tapahtunut vielä jonkin verran enemmän. Pian punaisen hallinnon vakiintuminen olisi lopettanut yksilöiden aloitteesta johtuvan mielivallan.</p><p>Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan valtiosääntöluonnos ja punaisen Suomen käytännöt erosivat jyrkästi bolševikkien toimista. Kansanvaltuuston valtiosääntöluonnoksessa Suomi oli monipuoluejärjestelmä. Neuvosto-Venäjä oli yksipuoluejärjestelmä heinäkuusta 1918, ja myöhemmin tästä määrättiin perustuslaissa. Punaisessa Suomessa ei ollut asevelvollisuutta, Neuvosto-Venäjä määräsi asevelvollisuudesta heinäkuussa 1918. Punaisessa Suomessa vain keskuspankki sosialisoitiin, Neuvosto-Venäjällä pankkitoiminta monopolisoitiin valtiolle 1917, ulkomaankauppa monopolisoitiin valtiolle toukokuussa 1918 ja yleinen sosialisointi toteutettiin kesäkuussa 1918. Venäjällä bolševikkipuolue ajautui sotaan kaikkien muiden sosialistien kanssa vuoden 1918 aikana. Punaisessa Suomessa vallankaappausta vastustaneet sosialistit vetäytyivät hallinnosta, mutta pääsääntöisesti kukaan ei sortanut heitä . Järjestelmällinen terrori alkoi Neuvosto-Venäjällä vuonna 1918, punaisessa Suomessa ei ollut valtiollista terroria laisinkaan. Ainoat punaisen Suomen autoritaariset toimenpiteet olivat painovapauden rajoitukset ja puuttuminen tuomioistuinten riippumattomuuteen.</p><p>Kuinka kävi muiden sosialistien johtamien valtioiden 1910-1920-luvulla?</p><p>Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa syntyi useita sosialistisia valtioita, joiden kohtalo antaa osviittaa siitä kuinka sosialistiselle Suomelle olisi voinut käydä. Neuvostoliitto nielaisi yksi kerrallaan Kaukasuksen kolme sosialistista tasavaltaa, Azerbaidžanin ja Armenian vuonna 1920 ja Georgian vuonna 1921. Lisäksi Neuvostoliitto valloitti sosialisti <strong>Symon Petljuran</strong> johtaman Ukrainan kansantasavallan vuoteen 1921 mennessä. Aikaisemmin Kiinaan kuuluneista Mongoliasta ja Tuvasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltioita, ensimmäinen saavutti kansainvälisen tunnustuksen vasta 1940-luvulla, jolloin jälkimmäinen liitettiin Neuvostoliittoon.</p><p>Yksi uusi, sosialistien johtama maa kuitenkin pysyi itsenäisenä: <strong>Józef Piłsudskin</strong> johtama Puola. Uudelleen perustettua Puolaa ei nykyään pidetä sosialistisena maana, mutta Piłsudskin puolue, Puolan sosialistipuolue PPS muistutti paljon Suomen sosialidemokraattista puoluetta. Molemmat puolueet ajoivat ponnekkaasti itsenäisyyttä Venäjän imperiumista. Puola ei ajautunut sisällissotaan, mutta valtakamppailu Puolan sosialistien ja oikeistonationalistien välillä oli usein väkivaltaista. Oikeisto murhasi Puolan sosialistisen presidentin<strong> Gabriel Narutowiczin</strong> vuonna 1922, ja vuonna 1926 Piłsudski kaappasi vallan vasemmistopuolueiden tukemassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa. Diktaattorina Piłsudski siirtyi asteittain konservatiiviseen suuntaan, eikä 1930-luvun Piłsudskia voi enää pitää sosialistina.</p><p>Neuvostoliiton imaisemista maista Azerbaidžanin Armenian kohtalon määrittivät keskinäiset sodat, ja alueen joutuminen Neuvosto-Venäjän ja Turkin geopoliittiseksi kiistakapulaksi. Lenin piti Azerbaidžanin öljyä välttämättömänä, Armenia joutui lopulta valitsemaan joko liittymisen Turkkiin tai liittymisen Venäjään. Molempien maiden sosialistien joukossa oli myös merkittävä määrä bolševikkeja. Punaisessa Suomessa ei ollut yhtäkään näistä tekijöistä, jotka johtivat Neuvosto-Venäjän miehitykseen.</p><p>Georgia oli vakain Kaukasian kolmesta uudesta sosialistien hallitsemasta maasta, ja hetken näytti että se voisi säilyttää itsenäisyytensä. Itsenäisyyttä kannattava sosiaalidemokraattipuolue sai 109 paikkaa vasta itsenäistyneen Georgian parlamentin 130 paikasta, eikä bolševikeilla ollut Georgiassa juurikaan sananvaltaa. Stalin ei kuitenkaan nähnyt synnyinmaansa itsenäisyydellä arvoa. Stalinin omien ja Neuvosto-Venäjän geopoliittisten intressien lisäksi sosialistisen Georgian kohtaloksi koitui heikko armeija. Vaikka itsenäisessä Georgiassa oli 2,5 miljoonaa asukasta, sen armeijan vahvuus oli alle 12 000 miestä. Heikon armeijan vuoksi Neuvosto-Venäjä sai Georgian vallattua kuukaudessa noin 45 000 miehen vahvuisella hyökkäyksellä, valtausta helpotti samanaikainen Turkin hyökkäys.</p><p>Neuvosto-Venäjä olisi periaatteessa voinut kaavailla Suomen valloittamisita samaan tapaan kun se valloitti Georgian. Bolševismilla ei ollut Suomessa juurikaan tukea. Tästä huolimatta Neuvosto-Venäjä olisi voinut yrittää nimittää Suomelle nukkehallituksen, jossa olisi ollut esimerkiksi Adolf Taimi ja Rahjan veljekset jotka jakoivat bolševikkien näkemykset. Punaisen Suomen sotilaalliset mahdollisuudet olivat kuitenkin aivan toiset kuin Georgian. Kansalaissodassa Punaisten puolelle mobilisoitiin noin 80 000, lisäksi punainen Suomi olisi voinut mobilisoida Suomea puolustamaan suuren osan yhtä monesta valkoisten mobilisoimasta. Punaisen Suomen käytössä oli siis noin 150 000 sotilasta, 12 kertaa enemmän kuin Georgialla. Neuvosto-Venäjä olisi tarvinnut punaisen Suomen valloittamiseen yli 400 000 sotilaan armeijan, viisi kertaa suuremman kuin mitä osallistui Viron itsenäisyyssotaan. 1920-luvun alun nälkävuosina sellaisen mobilisointi olisi ollut bolševikkihallinnolle todella kallis ponnistus. Voimasuhteet Suomen eduksi 1920-luvun taitteessa olivat paljon paremmat kuin talvisodassa.</p><p>Mongolia ja Tuva olivat sotien välissä hankalassa paikassa sijaitsevia maita, joita määritti sijainti Venäjän ja Kiinan välissä. Kuomitangin hallitsema Kiina oli toisaalta sekasortoinen, ja toisaalta se ei halunnut hyväksyä Mongolian ja Tuvan itsenäisyyttä. Mongolian ja Tuvan piti nojautua Neuvostoliittoon sekä geopoliittisista että taloudellisista syistä. Ruotsi, Englanti ja Saksa eivät elätelleet toiveita Suomen valloittamisesta. Siksi punaisella Suomella oli muitakin tahoja joihin tukeutua kuin Neuvostoliitto.</p><p>Toisin kuin Tuvalla ja Mongolialla, Suomella oli välittömät liikenneyhteydet Länsi-Eurooppaan. Poliittisesti Englanti oli punaiselle Suomelle lähes yhtä tärkeä liittolainen kuin Venäjä, ja Venäjälle paon jälkeen moni punaisen Suomen veteraani liittyi mielumin Iso-Britannian varustamaan Murmannin legioonaan kuin puna-armeijaan. Sodan voittaneet punaiset olisivat todennäköisesti pyrkineet jatkamaan liittolaisuussuhdetta brittien kanssa. Punainen Suomi olisi todennäköisesti tasapainoillut idän ja lännen välillä samaan tapaan kuin valkoinen Suomi, joka nojasi välillä Saksaan ja välillä Iso-Britanniaan.</p><p>Punaisen Suomen lähin analogia olisi ollut Piłsudskin Puola</p><p>Bolševikkien johtama Neuvostoliitto oli lahkolainen maa, joka ei suvainnut sosialistista toisinajattelua. Neuvostoliitto soti Ukrainan ja Puolan kanssa ennen kaikkia siksi, ettei Venäjän imperiumin aikana näillä alueilla ollut mitään yksiselitteisiä rajoja. Suomella ei ollut vastaavaa ongelmaa, mutta punainen Suomi olisi ennen pitkää päätynyt välirikkoon Neuvostoliiton kanssa jo pelkästään aatteellisten erojen vuoksi.</p><p>Siinä missä Suomen suuriruhtinaskunnassa venäläisiä ja venäjänmielisiä oli vain marginaalisesti, Ukrainassa oli paljon venäjänkielisiä ja erillinen kansallinen identiteetti ei ollut mikään läpihuutojuttu. Venäjän imperiumissa Ukrainan imperiumiin kuuluvien osien ja Venäjän yhteydet olivat läheiset. Moni ukrainalainen sosialisti piti työväen vallankumousta ensisijaisena päämääränä, kansallisuuskysymystä joko toisarvoisena tai merkityksettömänä. <strong>Simon Petljuran</strong> johtama Ukrainan kansantasavallan direktoraatti joutui usein muuttamaan Venäjän puna-armeijan, valkoisen armeijan ja Puolan hyökkäysten tieltä, ja lopulta Neuvosto-Venäjä ja Puola jakoivat Ukrainan keskenään.</p><p>Suomen ja Puolan historia on jo 500 vuoden ajan noudatellut samantapaista kaarta Itä- ja Länsi-Euroopan suurvaltojen puristuksissa. Suomi ja suurin osa Puolasta joutui osaksi Venäjän imperiumia samoihin aikoihin 1800-luvun alkuvuosina, ja molemmilla oli vahva oma hallinnollinen traditio. Vuoden 1918 uusista sosialistisista valtioista vain Puola ja Ukraina olivat Suomea väkirikkaampia, mutta näistä Ukraina oli paljon hajanaisempi ja hallintonsa, kielensä, kulttuurinsa ja poliittisten ryhmiensä vuoksi lähempänä Venäjää. Toisin kuin Ukrainassa, itsenäistymisen aikaan sekä Puolassa että Suomessa ylivoimaisesti vahvin poliittinen liike oli täysin itsenäisyyden kannalla oleva, kansallismielinen sosialistiliike. Näiden syiden vuoksi kaikista sosialistisista valtioista punaisen Suomen kehitys olisi todennäköisimmin ollut lähimpänä Puolan kehitystä.</p><p>Suomi näyttää nyt enemmän punaiselta kuin valkoiselta</p><p>Kuten Suomen sosialidemokraattinen puolue toipui melko nopeasti tappiostaan valkoisessa Suomessa, punaisen Suomen porvaripuolueet olisivat toipuneet tappiostaan, ja muodostaneet opposition 20-luvulla. Voi olla, että 20- ja 30-lukujen punaisessa Suomessa olisi nähty samantyyppistä poliittista väkivaltaa kuin valkoisessa Suomessa ja Puolassa. Tällöin punainen Suomi olisi voinut ajautua diktatuuriin, kuten Józef Piłsudskin Puola ajautui diktatuuriin. Diktatuuri ei ollut kaukana myöskään myöskään valkoisessa Suomessa, presidentti <strong>Svinhufvud</strong> olisi voinut ryhtyä yksinvaltiaaksi Mäntsälän kapinan aikaan niin halutessaan. Punaisen Suomen diktatuuri olisi kuitenkin muistuttanut enemmän Piłsudskin Puolan diktatuuria kuin Stalinin Neuvostoliittoa.</p><p>Todennäköisesti punainen Suomi olisi myös ajautunut talvisotaan, koska Suomen sisäpolitiikka ei olisi vaikuttanut yleiseen geopoliittiseen kehityskulkuun, minkä seurauksena Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat itäisen Euroopan keskenään. Englanti ei olisi pelastanut punaista Suomea talvisodan aluemenetyksiltä, kuten se ei pelastanut valkoistakaan Suomea. Ulkomainen painostus olisi kuitenkin voinut pelastaa punaisenkin Suomen neuvostomiehitykseltä. Viimeistään tässä vaiheessa punaisen Suomen mahdolliset poliittiset valinnat olisivat olleet samat kuin valkoisen Suomen, eikä spekulaatiota vaihtoehtoisesta historiankulusta ole tarpeen jatkaa tätä pidemmälle.</p><p>Suurin osa kansanvaltuuston ohjelmasta on toteutunut, vaikka punaiset hävisivät sodan. Viimeisin perustuslakiuudistus siirsi Suomea parlamenttikeskeistä järjestelmää kohti, ja myös kirkon ja valtion erottamista kohti poistamalla presidentin aseman kirkon päämiehenä. Kansanalote toteutui vesitetyssä muodossa 2010-luvulla. Ainoat kansanvaltuuskunnan toteutumattomat vaatimukset ovat yksinkertainen perustuslain muuttamisjärjestys ja &rdquo;kansa nouskoon&rdquo; -pykälä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 Suomi muistuttaa paljon enemmän punaista kuin valkoista Suomea.</p><p>Punainen Suomi ei siis olisi ollut anarkistinen utopia, mutta ei myöskään totalitaristinen diktatuuri. Toki voi kysyä, kannattiko kymmenien tuhansien kuolla seurauksena kapinasta, joka tehtiin sellaisen järjestelmän puolesta, joka ei juurikaan eroa nykyisestä. Toisaalta ilman työväenluokan aseellisen kapinan uhkaa poliittinen ja taloudellinen eliitti tuskin olisi suostunut mihinkään myönnytyksiin, ja eläisimme edelleen yhtä armottomassa luokkayhteiskunnassa kuin sata vuotta sitten.</p><p>Antti Rautiainen</p><p>*) Suomen kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi,<a href="https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.htm"> https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html</a></p><p><em>Julkaistu Kapinatyöläisessä&nbsp;#51. Lehtiversioon verrattuna tähän on korjattu hieman alaspäin vuonna 1918 mobilisoitujen lukua, ja vastaavasti saman kappaleen muita lukuja. Lisäksi on lisätty ettei vallankaappausta vastustaneita sosialisteja sorrettu &quot;pääsääntöisesti&quot;, koska näitä tapauksia oli ainakin<em>&nbsp;</em>Akseli ja Eelo&nbsp;Isohiiden teloitus.&nbsp;</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Itsenäisen Suomen historiaan liittyy kaksi sitkeää myyttiä. Ensimmäinen niistä on, että Suomi ei ollut Natsi-Saksan liittolainen, vaan kävi erillissotaa. Poliitikot toistavat tätä myyttiä yhä, mutta harva historioitsija allekirjoittaa sitä. Toinen myytti on, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tehnyt Suomesta totalitaristisen, ja osan Neuvostoliittoa. Tämänkin myytin todellisuuspohja on heikko, mutta julkisuudessa sitä toistetaan usein kyseenalaistamattomana faktana.

Historiaan liittyvä jossittelu ei koskaan voi olla tiedettä, emme voi tietää mitä olisi käynyt punaisten voittaessa sodan. Mahdollisia kehityskulkuja olisi ollut loputtomasti. Toisaalta historiallista spekulaatiota ei myöskään voi paeta, koska porvarillisten aatteiden edustajat lyövät sillä jatkuvasti päähän Suomen työväenliikkeen tukijoita. Hataralla pohjalla oleva väite punaisen Suomen bolševismista on argumentti sekä kaikkia tulevia vallankumouksia, että koko Suomen työväenliikettä vastaan. Siispä tämä väite on kumottava, vaikka mikään vedenpitävä todistelu ei ole mahdollista.

Punaisen Suomen aatteet

Punaisen Suomen aatemaailma ei ollut antiautoritaarinen, mutta ei myöskään totalitaristinen. Punaisten ohjelman olennaisimmat osat olivat parlamenttikeskeinen järjestelmä, progressiivinen verotus, kirkon ja valtion erottaminen toisistaan, torppareiden ja mäkitupalaisten vapauttaminen, kansanalote, kansanäänestys valtiosäännöstä, äänioikeusikärajan lasku (20 vuoteen), mahdollisuus muuttaa perustuslakia eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja ”kansa nouskoon” -pykälä, joka teki vallankumouksesta laillisen mikäli eduskunta pyrkisi kumoamaan valtiosäännön*). Punaisten ohjelmassa ei siis ole lainkaan viitteitä bolševismista.

Suomen sosialidemokraattisen puolueen hegemoninen linja oli kautskylainen (tšekkiläis-itävaltalaisen Karl Kautskyn, 1854–1938 mukaan). Kautskylaisuus edusti aikansa sosiaalidemokratian keskilinjaa. Sen mukaan vallankumouksellisen etujoukon ei pidä tehdä vallankumousta, vaan vallankumous alkaa itsestään kun olosuhteet ovat siihen kypsät. Kautkylaisyytta maltillisempi linja oli bernsteiniläisyys (saksalaisen Eduard Bernsteinin, 1850–1932 mukaan). Bernstein vastusti vallankumousta, ja kannatti muutoksia parlamentaaristen reformien kautta. Kautskylaisuutta radikaalimpaa linjaa edusti bolševismi, jonka mukaan etujoukkopuolueen piti kaapata valta.

Punaisen Suomen tragedian yksi syy oli se, että Saksan ja Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat pääosin bernsteiniläisiä, ja he pitivät Suomen punaisia vaarallisina seikkailijoina. Kun Saksa päätti hyökätä Suomeen ja tukea valkoista armeijaa, Saksan sosiaalidemokraatit istuivat hallituksessa ja hyväksyivät tämän päätöksen. Leninin mielestä Suomen sosiaalidemokraatit taas olivat päättämättömiä reformisteja. Lenin lähetti Suomen punaisille jonkin verran aseita ja salli melko pienen Suomeen sijoitettujen venäläissotilaiden vapaaehtoisjoukon liittymisen punaisten armeijaan. Brest-Litovskin rauhansopimus Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä 3.3. 1918 lopulta esti kaiken avun tarjoamisen, mahdollisti Saksan hyökkäyksen ja sinetöi punaisen Suomen kohtalon.

Punaisessa Suomessa toimi jonkin verran bolševikkeja, näitä olivat kolme Pietarin suomalaista, eli Adolf Taimi ja veljekset Eino ja Jukka Rahja. Lisäksi Suomessa oli sodan aikana Venäjän bolševikkihallinnon edustajia, kuten Aron Šeinman. Suomalaisilla bolševikeilla oli jonkin verran vaikutusvaltaa punakaarteissa, mutta ei juurikaan kansanvaltuuskunnassa, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa punaisen Suomen siviilihallinnon linjauksiin.

Punakaartin johtaja Eero Haapalainen toimi usein omavaltaisesti, ennen kun hän sai potkut, ja punaisen Suomen loppumetreillä kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner nimitettiin diktaattoriksi. Autoritaarisista toimista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että he olisivat olleet Leninin linjoilla jo kansalaissodan aikana. Punakaarti toimi sodan aikana usein omavaltaisesti tiedustelun, postin, rautateiden ja elintarvikkeiden jakelun suhteen, mutta tämäkään ei vielä todista, että punainen Suomi olisi ollut matkalla kohti totalitarismia. Kullervo Mannerin diktaattorin valtuudet olivat epätoivoinen viime hetken toimi, niitä ei ollut tarkotettu pysyväksi järjestelyksi.

Haapalaisesta, Mannerista ja monista muista (mutta ei kaikista) Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista tuli bolševikkeja, ja vuonna 1918 perustettu Suomen kommunistinen puolue (SKP) omaksui Leninin linjaukset. SKP:n linjaukset olivat seurausta bolševismin vaikutusvaltaan joutumisesta, jonka mukaan punaiset hävisivät tiukan keskusjohdon ja kurin puutteen vuoksi. Mikäli punaiset olisivat voittaneet sodan, ei olisi ollut syytä vaihtaa kautskylaisuutta bolševismiin. Stalinin mielestä SKP:stä ei koskaan edes tullut riittävän bolševistista, minä vuoksi hän teloitutti suurimman osan sen moskovalaisesta johdosta 30-luvulla.

Oliko punaisten vallankäyttö mielivaltaista?

Valkoisen Suomen historianäkemyksen mukaan punainen terrori oli esimakua tulevasta totalitarismista. On totta, että punaiset teloittivat (ainakin) 1424 valkoista tai sellaisten tukijaksi epäiltyä. Teloituksille ei kuitenkaan ollut punaisten poliittisen johdon eli kansanvaltuuskunnan, eikä punakaartien johdon tukea, päinvastoin. Teloitukset olivat luonteeltaan paikallisten kalavelkojen maksua.

Punaisten vallankumousoikeudet antoivat suojeluskuntien ja poliisin jäsenyydestä rangaistukseksi yleensä sakkoa tai ehdonalaista, enintään 50 päivää vankeutta. Myös valkoinen terrori oli pääosin oma-aloitteista mielivaltaa, mutta valkoisten valtiorikosoikeudet antoivat sodan jälkeen myös 555 kuolemantuomiota, joista pantiin käytäntöön 265.

Punaisten tekemät teloitukset kertovat punaisten kurittomuudesta ja keskusjohdon heikkoudesta. Totalitaristinen terrori ei kuitenkaan koskaan tapahdu yksilöiden aloitteesta, se edellyttää verta janoavan järjestelmän ja keskusjohtoisen suunnitelman. Mikäli punaiset olisivat voittaneet, mielivaltaisia teloituksia olisi todennäköisesti tapahtunut vielä jonkin verran enemmän. Pian punaisen hallinnon vakiintuminen olisi lopettanut yksilöiden aloitteesta johtuvan mielivallan.

Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan valtiosääntöluonnos ja punaisen Suomen käytännöt erosivat jyrkästi bolševikkien toimista. Kansanvaltuuston valtiosääntöluonnoksessa Suomi oli monipuoluejärjestelmä. Neuvosto-Venäjä oli yksipuoluejärjestelmä heinäkuusta 1918, ja myöhemmin tästä määrättiin perustuslaissa. Punaisessa Suomessa ei ollut asevelvollisuutta, Neuvosto-Venäjä määräsi asevelvollisuudesta heinäkuussa 1918. Punaisessa Suomessa vain keskuspankki sosialisoitiin, Neuvosto-Venäjällä pankkitoiminta monopolisoitiin valtiolle 1917, ulkomaankauppa monopolisoitiin valtiolle toukokuussa 1918 ja yleinen sosialisointi toteutettiin kesäkuussa 1918. Venäjällä bolševikkipuolue ajautui sotaan kaikkien muiden sosialistien kanssa vuoden 1918 aikana. Punaisessa Suomessa vallankaappausta vastustaneet sosialistit vetäytyivät hallinnosta, mutta pääsääntöisesti kukaan ei sortanut heitä . Järjestelmällinen terrori alkoi Neuvosto-Venäjällä vuonna 1918, punaisessa Suomessa ei ollut valtiollista terroria laisinkaan. Ainoat punaisen Suomen autoritaariset toimenpiteet olivat painovapauden rajoitukset ja puuttuminen tuomioistuinten riippumattomuuteen.

Kuinka kävi muiden sosialistien johtamien valtioiden 1910-1920-luvulla?

Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa syntyi useita sosialistisia valtioita, joiden kohtalo antaa osviittaa siitä kuinka sosialistiselle Suomelle olisi voinut käydä. Neuvostoliitto nielaisi yksi kerrallaan Kaukasuksen kolme sosialistista tasavaltaa, Azerbaidžanin ja Armenian vuonna 1920 ja Georgian vuonna 1921. Lisäksi Neuvostoliitto valloitti sosialisti Symon Petljuran johtaman Ukrainan kansantasavallan vuoteen 1921 mennessä. Aikaisemmin Kiinaan kuuluneista Mongoliasta ja Tuvasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltioita, ensimmäinen saavutti kansainvälisen tunnustuksen vasta 1940-luvulla, jolloin jälkimmäinen liitettiin Neuvostoliittoon.

Yksi uusi, sosialistien johtama maa kuitenkin pysyi itsenäisenä: Józef Piłsudskin johtama Puola. Uudelleen perustettua Puolaa ei nykyään pidetä sosialistisena maana, mutta Piłsudskin puolue, Puolan sosialistipuolue PPS muistutti paljon Suomen sosialidemokraattista puoluetta. Molemmat puolueet ajoivat ponnekkaasti itsenäisyyttä Venäjän imperiumista. Puola ei ajautunut sisällissotaan, mutta valtakamppailu Puolan sosialistien ja oikeistonationalistien välillä oli usein väkivaltaista. Oikeisto murhasi Puolan sosialistisen presidentin Gabriel Narutowiczin vuonna 1922, ja vuonna 1926 Piłsudski kaappasi vallan vasemmistopuolueiden tukemassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa. Diktaattorina Piłsudski siirtyi asteittain konservatiiviseen suuntaan, eikä 1930-luvun Piłsudskia voi enää pitää sosialistina.

Neuvostoliiton imaisemista maista Azerbaidžanin Armenian kohtalon määrittivät keskinäiset sodat, ja alueen joutuminen Neuvosto-Venäjän ja Turkin geopoliittiseksi kiistakapulaksi. Lenin piti Azerbaidžanin öljyä välttämättömänä, Armenia joutui lopulta valitsemaan joko liittymisen Turkkiin tai liittymisen Venäjään. Molempien maiden sosialistien joukossa oli myös merkittävä määrä bolševikkeja. Punaisessa Suomessa ei ollut yhtäkään näistä tekijöistä, jotka johtivat Neuvosto-Venäjän miehitykseen.

Georgia oli vakain Kaukasian kolmesta uudesta sosialistien hallitsemasta maasta, ja hetken näytti että se voisi säilyttää itsenäisyytensä. Itsenäisyyttä kannattava sosiaalidemokraattipuolue sai 109 paikkaa vasta itsenäistyneen Georgian parlamentin 130 paikasta, eikä bolševikeilla ollut Georgiassa juurikaan sananvaltaa. Stalin ei kuitenkaan nähnyt synnyinmaansa itsenäisyydellä arvoa. Stalinin omien ja Neuvosto-Venäjän geopoliittisten intressien lisäksi sosialistisen Georgian kohtaloksi koitui heikko armeija. Vaikka itsenäisessä Georgiassa oli 2,5 miljoonaa asukasta, sen armeijan vahvuus oli alle 12 000 miestä. Heikon armeijan vuoksi Neuvosto-Venäjä sai Georgian vallattua kuukaudessa noin 45 000 miehen vahvuisella hyökkäyksellä, valtausta helpotti samanaikainen Turkin hyökkäys.

Neuvosto-Venäjä olisi periaatteessa voinut kaavailla Suomen valloittamisita samaan tapaan kun se valloitti Georgian. Bolševismilla ei ollut Suomessa juurikaan tukea. Tästä huolimatta Neuvosto-Venäjä olisi voinut yrittää nimittää Suomelle nukkehallituksen, jossa olisi ollut esimerkiksi Adolf Taimi ja Rahjan veljekset jotka jakoivat bolševikkien näkemykset. Punaisen Suomen sotilaalliset mahdollisuudet olivat kuitenkin aivan toiset kuin Georgian. Kansalaissodassa Punaisten puolelle mobilisoitiin noin 80 000, lisäksi punainen Suomi olisi voinut mobilisoida Suomea puolustamaan suuren osan yhtä monesta valkoisten mobilisoimasta. Punaisen Suomen käytössä oli siis noin 150 000 sotilasta, 12 kertaa enemmän kuin Georgialla. Neuvosto-Venäjä olisi tarvinnut punaisen Suomen valloittamiseen yli 400 000 sotilaan armeijan, viisi kertaa suuremman kuin mitä osallistui Viron itsenäisyyssotaan. 1920-luvun alun nälkävuosina sellaisen mobilisointi olisi ollut bolševikkihallinnolle todella kallis ponnistus. Voimasuhteet Suomen eduksi 1920-luvun taitteessa olivat paljon paremmat kuin talvisodassa.

Mongolia ja Tuva olivat sotien välissä hankalassa paikassa sijaitsevia maita, joita määritti sijainti Venäjän ja Kiinan välissä. Kuomitangin hallitsema Kiina oli toisaalta sekasortoinen, ja toisaalta se ei halunnut hyväksyä Mongolian ja Tuvan itsenäisyyttä. Mongolian ja Tuvan piti nojautua Neuvostoliittoon sekä geopoliittisista että taloudellisista syistä. Ruotsi, Englanti ja Saksa eivät elätelleet toiveita Suomen valloittamisesta. Siksi punaisella Suomella oli muitakin tahoja joihin tukeutua kuin Neuvostoliitto.

Toisin kuin Tuvalla ja Mongolialla, Suomella oli välittömät liikenneyhteydet Länsi-Eurooppaan. Poliittisesti Englanti oli punaiselle Suomelle lähes yhtä tärkeä liittolainen kuin Venäjä, ja Venäjälle paon jälkeen moni punaisen Suomen veteraani liittyi mielumin Iso-Britannian varustamaan Murmannin legioonaan kuin puna-armeijaan. Sodan voittaneet punaiset olisivat todennäköisesti pyrkineet jatkamaan liittolaisuussuhdetta brittien kanssa. Punainen Suomi olisi todennäköisesti tasapainoillut idän ja lännen välillä samaan tapaan kuin valkoinen Suomi, joka nojasi välillä Saksaan ja välillä Iso-Britanniaan.

Punaisen Suomen lähin analogia olisi ollut Piłsudskin Puola

Bolševikkien johtama Neuvostoliitto oli lahkolainen maa, joka ei suvainnut sosialistista toisinajattelua. Neuvostoliitto soti Ukrainan ja Puolan kanssa ennen kaikkia siksi, ettei Venäjän imperiumin aikana näillä alueilla ollut mitään yksiselitteisiä rajoja. Suomella ei ollut vastaavaa ongelmaa, mutta punainen Suomi olisi ennen pitkää päätynyt välirikkoon Neuvostoliiton kanssa jo pelkästään aatteellisten erojen vuoksi.

Siinä missä Suomen suuriruhtinaskunnassa venäläisiä ja venäjänmielisiä oli vain marginaalisesti, Ukrainassa oli paljon venäjänkielisiä ja erillinen kansallinen identiteetti ei ollut mikään läpihuutojuttu. Venäjän imperiumissa Ukrainan imperiumiin kuuluvien osien ja Venäjän yhteydet olivat läheiset. Moni ukrainalainen sosialisti piti työväen vallankumousta ensisijaisena päämääränä, kansallisuuskysymystä joko toisarvoisena tai merkityksettömänä. Simon Petljuran johtama Ukrainan kansantasavallan direktoraatti joutui usein muuttamaan Venäjän puna-armeijan, valkoisen armeijan ja Puolan hyökkäysten tieltä, ja lopulta Neuvosto-Venäjä ja Puola jakoivat Ukrainan keskenään.

Suomen ja Puolan historia on jo 500 vuoden ajan noudatellut samantapaista kaarta Itä- ja Länsi-Euroopan suurvaltojen puristuksissa. Suomi ja suurin osa Puolasta joutui osaksi Venäjän imperiumia samoihin aikoihin 1800-luvun alkuvuosina, ja molemmilla oli vahva oma hallinnollinen traditio. Vuoden 1918 uusista sosialistisista valtioista vain Puola ja Ukraina olivat Suomea väkirikkaampia, mutta näistä Ukraina oli paljon hajanaisempi ja hallintonsa, kielensä, kulttuurinsa ja poliittisten ryhmiensä vuoksi lähempänä Venäjää. Toisin kuin Ukrainassa, itsenäistymisen aikaan sekä Puolassa että Suomessa ylivoimaisesti vahvin poliittinen liike oli täysin itsenäisyyden kannalla oleva, kansallismielinen sosialistiliike. Näiden syiden vuoksi kaikista sosialistisista valtioista punaisen Suomen kehitys olisi todennäköisimmin ollut lähimpänä Puolan kehitystä.

Suomi näyttää nyt enemmän punaiselta kuin valkoiselta

Kuten Suomen sosialidemokraattinen puolue toipui melko nopeasti tappiostaan valkoisessa Suomessa, punaisen Suomen porvaripuolueet olisivat toipuneet tappiostaan, ja muodostaneet opposition 20-luvulla. Voi olla, että 20- ja 30-lukujen punaisessa Suomessa olisi nähty samantyyppistä poliittista väkivaltaa kuin valkoisessa Suomessa ja Puolassa. Tällöin punainen Suomi olisi voinut ajautua diktatuuriin, kuten Józef Piłsudskin Puola ajautui diktatuuriin. Diktatuuri ei ollut kaukana myöskään myöskään valkoisessa Suomessa, presidentti Svinhufvud olisi voinut ryhtyä yksinvaltiaaksi Mäntsälän kapinan aikaan niin halutessaan. Punaisen Suomen diktatuuri olisi kuitenkin muistuttanut enemmän Piłsudskin Puolan diktatuuria kuin Stalinin Neuvostoliittoa.

Todennäköisesti punainen Suomi olisi myös ajautunut talvisotaan, koska Suomen sisäpolitiikka ei olisi vaikuttanut yleiseen geopoliittiseen kehityskulkuun, minkä seurauksena Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat itäisen Euroopan keskenään. Englanti ei olisi pelastanut punaista Suomea talvisodan aluemenetyksiltä, kuten se ei pelastanut valkoistakaan Suomea. Ulkomainen painostus olisi kuitenkin voinut pelastaa punaisenkin Suomen neuvostomiehitykseltä. Viimeistään tässä vaiheessa punaisen Suomen mahdolliset poliittiset valinnat olisivat olleet samat kuin valkoisen Suomen, eikä spekulaatiota vaihtoehtoisesta historiankulusta ole tarpeen jatkaa tätä pidemmälle.

Suurin osa kansanvaltuuston ohjelmasta on toteutunut, vaikka punaiset hävisivät sodan. Viimeisin perustuslakiuudistus siirsi Suomea parlamenttikeskeistä järjestelmää kohti, ja myös kirkon ja valtion erottamista kohti poistamalla presidentin aseman kirkon päämiehenä. Kansanalote toteutui vesitetyssä muodossa 2010-luvulla. Ainoat kansanvaltuuskunnan toteutumattomat vaatimukset ovat yksinkertainen perustuslain muuttamisjärjestys ja ”kansa nouskoon” -pykälä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 Suomi muistuttaa paljon enemmän punaista kuin valkoista Suomea.

Punainen Suomi ei siis olisi ollut anarkistinen utopia, mutta ei myöskään totalitaristinen diktatuuri. Toki voi kysyä, kannattiko kymmenien tuhansien kuolla seurauksena kapinasta, joka tehtiin sellaisen järjestelmän puolesta, joka ei juurikaan eroa nykyisestä. Toisaalta ilman työväenluokan aseellisen kapinan uhkaa poliittinen ja taloudellinen eliitti tuskin olisi suostunut mihinkään myönnytyksiin, ja eläisimme edelleen yhtä armottomassa luokkayhteiskunnassa kuin sata vuotta sitten.

Antti Rautiainen

*) Suomen kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html

Julkaistu Kapinatyöläisessä #51. Lehtiversioon verrattuna tähän on korjattu hieman alaspäin vuonna 1918 mobilisoitujen lukua, ja vastaavasti saman kappaleen muita lukuja. Lisäksi on lisätty ettei vallankaappausta vastustaneita sosialisteja sorrettu "pääsääntöisesti", koska näitä tapauksia oli ainakin Akseli ja Eelo Isohiiden teloitus. 

]]>
3 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256769-olisiko-punaisesta-suomesta-tullut-diktatuuri#comments Historia Kansalaissota Sisällissota Vapaussota Vuosi 1918 Tue, 12 Jun 2018 11:08:55 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256769-olisiko-punaisesta-suomesta-tullut-diktatuuri
Venäjällä plagioidaan ja vastustetaan plagiointia http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256705-venajalla-plagioidaan-ja-vastustetaan-plagiointia <p>Plagiaattien täydelliseen kitkemiseen on vielä matkaa, mutta väitösten määrä on puolittunut vuodesta 2013.</p><p>Suomessa keskusteltiin plagioinnista korkeakouluopinnoissa alkuvuodesta, kun perussuomalaisten presidenttiehdokkaan&nbsp;<strong>Laura Huhtasaaren</strong>&nbsp;gradun epäiltiin olevan osittain plagiaatti.</p><p>Jyväskylän yliopisto ehti jo antaa Huhtasaarelle puhtaat paperit ja ilmoitti huhtikuussa plagiointia olleen &rdquo;vain vähän&rdquo;. Toukokuussa Svenska Yle löysi lähteen, josta se kertoi Huhtasaaren plagioineen suuren osan gradustaan. Jyväskylän yliopisto aikoo arvioida Huhtasaaren oikeuden tutkintoonsa uudelleen.</p><p>Suomessa tutkinto perutaan harvoin</p><p>Tutkintojen tai pätevyyden menetys jälkikäteen plagioinnin takia on Suomessa harvinaista. Vuonna 2016 korkein hallinto-oikeus KHO piti voimassa Itä-Suomen yliopiston myöntämän tutkinnon, jonka tekijä oli plagioinut osan gradustaan. KHO piti opiskelijan nauttimaa &rdquo;luottamuksen suojaa&rdquo; ehdottomana. Vuonna 2015 Jyväskylän yliopistolla tyydyttiin laskemaan plagiointia sisältäneen väitöskirjan arvosanaa.</p><p>Vuonna 2011 Itä-Suomen yliopisto mitätöi&nbsp;<strong>Tatjana Degenhardtin</strong>&nbsp;väitöskirjan vilpin vuoksi. Kokoomusministeri&nbsp;<strong>Jari Vilén</strong>&nbsp;jäi vuonna 2002 kiinni vuonna 1989 kirjoittamansa gradun plagioinnista, mutta hänen tutkintoaan ei mitätöity. Vilénin ura jatkui diplomaattina.<br /><br />Suomessa automaattisesti plagiaatteja etsivää Urkund-ohjelmistoa alettiin yleisesti soveltaa eri korkeakouluissa vuoden 2010 molemmin puolin. Vastaava venäläinen Antiplagiat-ohjelmisto levisi laajaan käyttöön vuoden 2007 jälkeen. Mutta siinä missä Urkundiin on pääsy vain tarkastajalla, Antiplagiat-ohjelmistoa voi käyttää kuka tahansa, joten se myös auttaa kirjoittajaa muotoilemaan tekstinsä niin ettei plagiointia huomaa.</p><p>Dissernet jahtaa tiedevilppiä Venäjällä</p><p>Antiplagiat-ohjelman rinnalle on kehitetty Dissernet-hanke, joka tutkii järjestelmällisesti jo hyväksyttyjä opinnäytetöitä. Dissernetin perustivat vuonna 2013 fyysikot&nbsp;<strong>Andrei Rostovtsev</strong>&nbsp;ja&nbsp;<strong>Andrei Zajakin</strong>, bioinformaatikko&nbsp;<strong>Mihail Gelfand</strong>&nbsp;ja toimittaja&nbsp;<strong>Sergei Parhomenko</strong>.<br /><br />Loput kirjoituksesta voi lukea täältä:&nbsp;<a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3911558-venajalla-plagioidaan-ja-vastustetaan-plagiointia">https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3911558-venajalla-plagioidaan-ja-vastustetaan-plagiointia</a><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Plagiaattien täydelliseen kitkemiseen on vielä matkaa, mutta väitösten määrä on puolittunut vuodesta 2013.

Suomessa keskusteltiin plagioinnista korkeakouluopinnoissa alkuvuodesta, kun perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren gradun epäiltiin olevan osittain plagiaatti.

Jyväskylän yliopisto ehti jo antaa Huhtasaarelle puhtaat paperit ja ilmoitti huhtikuussa plagiointia olleen ”vain vähän”. Toukokuussa Svenska Yle löysi lähteen, josta se kertoi Huhtasaaren plagioineen suuren osan gradustaan. Jyväskylän yliopisto aikoo arvioida Huhtasaaren oikeuden tutkintoonsa uudelleen.

Suomessa tutkinto perutaan harvoin

Tutkintojen tai pätevyyden menetys jälkikäteen plagioinnin takia on Suomessa harvinaista. Vuonna 2016 korkein hallinto-oikeus KHO piti voimassa Itä-Suomen yliopiston myöntämän tutkinnon, jonka tekijä oli plagioinut osan gradustaan. KHO piti opiskelijan nauttimaa ”luottamuksen suojaa” ehdottomana. Vuonna 2015 Jyväskylän yliopistolla tyydyttiin laskemaan plagiointia sisältäneen väitöskirjan arvosanaa.

Vuonna 2011 Itä-Suomen yliopisto mitätöi Tatjana Degenhardtin väitöskirjan vilpin vuoksi. Kokoomusministeri Jari Vilén jäi vuonna 2002 kiinni vuonna 1989 kirjoittamansa gradun plagioinnista, mutta hänen tutkintoaan ei mitätöity. Vilénin ura jatkui diplomaattina.

Suomessa automaattisesti plagiaatteja etsivää Urkund-ohjelmistoa alettiin yleisesti soveltaa eri korkeakouluissa vuoden 2010 molemmin puolin. Vastaava venäläinen Antiplagiat-ohjelmisto levisi laajaan käyttöön vuoden 2007 jälkeen. Mutta siinä missä Urkundiin on pääsy vain tarkastajalla, Antiplagiat-ohjelmistoa voi käyttää kuka tahansa, joten se myös auttaa kirjoittajaa muotoilemaan tekstinsä niin ettei plagiointia huomaa.

Dissernet jahtaa tiedevilppiä Venäjällä

Antiplagiat-ohjelman rinnalle on kehitetty Dissernet-hanke, joka tutkii järjestelmällisesti jo hyväksyttyjä opinnäytetöitä. Dissernetin perustivat vuonna 2013 fyysikot Andrei Rostovtsev ja Andrei Zajakin, bioinformaatikko Mihail Gelfand ja toimittaja Sergei Parhomenko.

Loput kirjoituksesta voi lukea täältä: 
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3911558-venajalla-plagioidaan-ja-vastustetaan-plagiointia
 

]]>
2 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256705-venajalla-plagioidaan-ja-vastustetaan-plagiointia#comments Jari Vilén Laura Huhtasaari Plagiointi Tiedevilppi Venäjä Mon, 11 Jun 2018 12:04:04 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256705-venajalla-plagioidaan-ja-vastustetaan-plagiointia
Ammattiliitto voitti taistelun Venäjällä - kamppailu jatkuu http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256346-ammattiliitto-voitti-taistelun-venajalla-kamppailu-jatkuu <p>Tiistaina 22.5. Venäjän korkein oikeus kumosi monialaisen MPRA-ammattiliiton toimintakiellon. Pietarin oikeusistuin kielsi MPRA:n 10. tammikuuta, koska väitti sen rikkoneen &rdquo;ulkomaalaisten agenttien lakia&rdquo;, joka asettaa jyrkkiä ehtoja kansalaisjärjestöjen ulkomailta saadulle rahoitukselle.</p><p>MPRA oli saanut rahaa kansainväliseltä teollisuusalojen liitolta IndustriALLilta, vaikka itse asiassa IndustriALL palautti MPRA:lle sen sille maksamia rahoja. Lisäksi oikeusistuimen mukaan MPRA oli rikkonut sääntöjään vastaan &rdquo;toimimalla politiikassa&rdquo;, eli keräämällä allekirjoituksia Venäjän työlainsäädännön uudistamiseksi.</p><p>MPRA:n historia alkaa viime vuosikymmeneltä, jolloin se ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen Fordin autojen kokoonpanotehtaan voittoisan lakon seurauksena. Fordin lakon jälkeen MPRA levisi useammalle autotehtaalle, ja vuodesta 2013 se on järjestänyt myös muiden alojen työläisiä, esimerkiksi Tikkurilan maalitehtaalla.<br /><br /><em>Loput kirjoituksesta luettavissa täällä:&nbsp;</em><a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3908071-antti-rautiaisen-kolumni-ammattiliitto-voitti-taistelun-venajalla-toiminta-jatkuu">https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3908071-antti-rautiaisen-kolumni-ammattiliitto-voitti-taistelun-venajalla-toiminta-jatkuu</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tiistaina 22.5. Venäjän korkein oikeus kumosi monialaisen MPRA-ammattiliiton toimintakiellon. Pietarin oikeusistuin kielsi MPRA:n 10. tammikuuta, koska väitti sen rikkoneen ”ulkomaalaisten agenttien lakia”, joka asettaa jyrkkiä ehtoja kansalaisjärjestöjen ulkomailta saadulle rahoitukselle.

MPRA oli saanut rahaa kansainväliseltä teollisuusalojen liitolta IndustriALLilta, vaikka itse asiassa IndustriALL palautti MPRA:lle sen sille maksamia rahoja. Lisäksi oikeusistuimen mukaan MPRA oli rikkonut sääntöjään vastaan ”toimimalla politiikassa”, eli keräämällä allekirjoituksia Venäjän työlainsäädännön uudistamiseksi.

MPRA:n historia alkaa viime vuosikymmeneltä, jolloin se ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen Fordin autojen kokoonpanotehtaan voittoisan lakon seurauksena. Fordin lakon jälkeen MPRA levisi useammalle autotehtaalle, ja vuodesta 2013 se on järjestänyt myös muiden alojen työläisiä, esimerkiksi Tikkurilan maalitehtaalla.

Loput kirjoituksesta luettavissa täällä: https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3908071-antti-rautiaisen-kolumni-ammattiliitto-voitti-taistelun-venajalla-toiminta-jatkuu

]]>
0 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256346-ammattiliitto-voitti-taistelun-venajalla-kamppailu-jatkuu#comments Ay-liike Työväenliike Venäjä Mon, 04 Jun 2018 14:50:24 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256346-ammattiliitto-voitti-taistelun-venajalla-kamppailu-jatkuu
#Metoo Venäjällä http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255434-metoo-venajalla <p><em>Useat tiedotusvälineet ovat vetäneet toimittajansa duumasta vastalauseena sille, ettei ahdistelijan toimiin ole puututtu.</em></p> <p>Hetken aikaa näytti siltä, ettei lokakuusta 2017 sosiaalisessa mediassa laajasti levinnyt #metoo-liike tulisi lyömään itseään läpi Venäjällä. Marraskuussa perussuomalaisten Suomen Uutiset -nettilehti nosti Venäjän esimerkiksi maasta ilman #metoo-liikettä: &rdquo;on kuitenkin mahdollista, että asiat nähdään toisella tavalla&rdquo;.</p> <p>Itse asiassa #metoo-liikkeestä tuli Venäjällä tavallaan someilmiö jo ennen länsimaita. Kesällä 2016 ukrainalainen feministi ja toimittaja&nbsp;<strong>Anastasia Melnitšenko</strong>&nbsp;aloitti somekampanjan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan hashtagilla #enpelkääsanoa, ja kampanja levisi nopeasti Venäjälle, Valko-Venäjälle ja muualle venäjänkieliselle kielialueelle.</p> <p>Kampanja aloitti Ukrainassa keskustelun lainsäädännön uudistamisesta, mutta Venäjällä se ei vielä johtanut paljastuksiin julkisuuden henkilöistä tai paineeseen muuttaa lakeja.</p> <p>Duumassa vallan&nbsp;väärinkäyttöä</p> <p>Helmi-maaliskuussa tilanne muuttui. Ensin 22. helmikuuta pieni ja riippumaton, lähinnä internetin kautta leviävä Dožd-televisiokanava kysyi Liberaalidemokraattisen puolueen LDPR:n&nbsp;<strong>Vladimir Žirinovskia</strong>&nbsp;haastatellessaan, mitä tämä on mieltä kanavan anonyymien lähteiden kertomuksista puolueen kansanedustajan&nbsp;<strong>Leonid Slutskin</strong>&nbsp;harjoittamasta ahdistelusta. Slutski on duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.</p> <p>Haastattelun jälkeen Doždin anonyymejä lähteitä tuli julkisuuteen yksi kerrallaan. Kävi ilmi, että Slutski oli ahdistellut Dožd-kanavan tuottajaa&nbsp;<strong>Daria Žukia</strong>&nbsp;ja RTVI-kanavan päätoimittajaa&nbsp;<strong>Jekaterina Kotrikadzea</strong>.</p> <p>BBC:n Venäjän toimituksen&nbsp;<strong>Farida Rustamova</strong>&nbsp;julkaisi 24. maaliskuuta 2017 tehdyn äänityksen, jonka hän teki yrittäessään saada Slutskilta haastattelun tämän työhuoneessa. Slutski työnsi käden Rustamovan hameen alle.</p> <p><em>Loput jutusta luettavissa täällä:</em>&nbsp;<a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3896381-metoo-venajalla-maassa-kampanjoidaan-ahdistelunvastaisen-lakiuudistuksen-puolesta">https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3896381-metoo-venajalla-maassa-kampanjoidaan-ahdistelunvastaisen-lakiuudistuksen-puolesta</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Useat tiedotusvälineet ovat vetäneet toimittajansa duumasta vastalauseena sille, ettei ahdistelijan toimiin ole puututtu.

Hetken aikaa näytti siltä, ettei lokakuusta 2017 sosiaalisessa mediassa laajasti levinnyt #metoo-liike tulisi lyömään itseään läpi Venäjällä. Marraskuussa perussuomalaisten Suomen Uutiset -nettilehti nosti Venäjän esimerkiksi maasta ilman #metoo-liikettä: ”on kuitenkin mahdollista, että asiat nähdään toisella tavalla”.

Itse asiassa #metoo-liikkeestä tuli Venäjällä tavallaan someilmiö jo ennen länsimaita. Kesällä 2016 ukrainalainen feministi ja toimittaja Anastasia Melnitšenko aloitti somekampanjan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan hashtagilla #enpelkääsanoa, ja kampanja levisi nopeasti Venäjälle, Valko-Venäjälle ja muualle venäjänkieliselle kielialueelle.

Kampanja aloitti Ukrainassa keskustelun lainsäädännön uudistamisesta, mutta Venäjällä se ei vielä johtanut paljastuksiin julkisuuden henkilöistä tai paineeseen muuttaa lakeja.

Duumassa vallan väärinkäyttöä

Helmi-maaliskuussa tilanne muuttui. Ensin 22. helmikuuta pieni ja riippumaton, lähinnä internetin kautta leviävä Dožd-televisiokanava kysyi Liberaalidemokraattisen puolueen LDPR:n Vladimir Žirinovskia haastatellessaan, mitä tämä on mieltä kanavan anonyymien lähteiden kertomuksista puolueen kansanedustajan Leonid Slutskin harjoittamasta ahdistelusta. Slutski on duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

Haastattelun jälkeen Doždin anonyymejä lähteitä tuli julkisuuteen yksi kerrallaan. Kävi ilmi, että Slutski oli ahdistellut Dožd-kanavan tuottajaa Daria Žukia ja RTVI-kanavan päätoimittajaa Jekaterina Kotrikadzea.

BBC:n Venäjän toimituksen Farida Rustamova julkaisi 24. maaliskuuta 2017 tehdyn äänityksen, jonka hän teki yrittäessään saada Slutskilta haastattelun tämän työhuoneessa. Slutski työnsi käden Rustamovan hameen alle.

Loput jutusta luettavissa täällä: https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3896381-metoo-venajalla-maassa-kampanjoidaan-ahdistelunvastaisen-lakiuudistuksen-puolesta

]]>
2 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255434-metoo-venajalla#comments Ahdistelu Feminismi metoo Venäjä Thu, 17 May 2018 09:05:42 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255434-metoo-venajalla
Pikaviestimen esto suututti monet Venäjällä http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255269-pikaviestimen-esto-suututti-monet-venajalla <p>Venäjällä suosituin pikaviestipalvelu ei ole Whatsapp, vaan sitä muistuttava Telegram. Telegramin perustivat Durovin veljekset Pavel ja Nikolai vuonna 2013, veljeksistä julkisuudessa viihtyy lähinnä nuorempi Pavel.</p> <p>Veljekset perustivat Venäjän Facebook-kopion Vkontakten vuonna 2006, mutta vuonna 2014 heidät syrjäytettiin yrityksen johdosta Kremlin tukemassa kaappauksessa. Tämän jälkeen veljekset pakenivat Venäjältä, ja Pavel hankki itselleen pienen saarivaltion Saint Kitts ja Nevisin kansalaisuuden.</p> <p>Telegram ei ole vain pikaviestipalvelu. Siinä on mahdollista perustaa &rdquo;kanavia&rdquo; yhdensuuntaiseen tiedonvälitykseen, ja niistä suosituimmilla on kymmeniätuhansia tilaajia.</p> <p>Telegramin ongelmat Venäjän viranomaisten kanssa alkoivat viime vuonna. Telegramia vaadittiin luovuttamaan salausavaimet, joiden avulla turvallisuusviranomaiset voisivat lukea käyttäjien viestejä. Viranomaisten mukaan Pietarin metron huhtikuun 2017 pommi-iskun tekijät olivat käyttäneet Telegramia.</p> <p>Durov kieltäytyi vaatimuksista. Salausavainten luovutus ei ole nykyisellä Telegramin sovelluksella edes mahdollista, koska käyttäjien salausavain on säilössä vain heidän omassa laitteessaan. Durovin mielestä viranomaisten mahdollisuus seurata viestintää rikkoisi perustuslakia.<br /><br />Loput jutusta luettavissa täällä:&nbsp;<a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3896932-pikaviestimen-esto-suututti-monet-venajalla-viranomaiset-halusivat-lukea-viesteja">https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3896932-pikaviestimen-esto-suututti-monet-venajalla-viranomaiset-halusivat-lukea-viesteja</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Venäjällä suosituin pikaviestipalvelu ei ole Whatsapp, vaan sitä muistuttava Telegram. Telegramin perustivat Durovin veljekset Pavel ja Nikolai vuonna 2013, veljeksistä julkisuudessa viihtyy lähinnä nuorempi Pavel.

Veljekset perustivat Venäjän Facebook-kopion Vkontakten vuonna 2006, mutta vuonna 2014 heidät syrjäytettiin yrityksen johdosta Kremlin tukemassa kaappauksessa. Tämän jälkeen veljekset pakenivat Venäjältä, ja Pavel hankki itselleen pienen saarivaltion Saint Kitts ja Nevisin kansalaisuuden.

Telegram ei ole vain pikaviestipalvelu. Siinä on mahdollista perustaa ”kanavia” yhdensuuntaiseen tiedonvälitykseen, ja niistä suosituimmilla on kymmeniätuhansia tilaajia.

Telegramin ongelmat Venäjän viranomaisten kanssa alkoivat viime vuonna. Telegramia vaadittiin luovuttamaan salausavaimet, joiden avulla turvallisuusviranomaiset voisivat lukea käyttäjien viestejä. Viranomaisten mukaan Pietarin metron huhtikuun 2017 pommi-iskun tekijät olivat käyttäneet Telegramia.

Durov kieltäytyi vaatimuksista. Salausavainten luovutus ei ole nykyisellä Telegramin sovelluksella edes mahdollista, koska käyttäjien salausavain on säilössä vain heidän omassa laitteessaan. Durovin mielestä viranomaisten mahdollisuus seurata viestintää rikkoisi perustuslakia.

Loput jutusta luettavissa täällä: https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3896932-pikaviestimen-esto-suututti-monet-venajalla-viranomaiset-halusivat-lukea-viesteja

]]>
0 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255269-pikaviestimen-esto-suututti-monet-venajalla#comments Internet Pavel Durov Telegram Venäjä Viestinnän vapaus Mon, 14 May 2018 09:13:53 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255269-pikaviestimen-esto-suututti-monet-venajalla
Vappupuhe http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254721-vappupuhe <p><em>Pidetty 1.5.201</em><em>8</em><em> muistokäynnillä punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden muistomerkillä.</em></p><p>Tänä vuonna tuli 100 vuotta täyteen Suomen työväenluokan noususta valtaa vastaan, ja siitä valtavasta tragediasta johon tämä johti. Tänä keväänä näitä tapahtumia on muisteltu paljon, ja se kuinka muistellaan kertoo paljon.</p><p>Emme ole juurikaan nähneet valkoisten voitonjuhlia, voitonparaateja ei ole järjestetty vuosikymmeniin. Puolustusministeri Jussi Niinistö, jonka puolue nauttii noin prosentin kannatusta, otti kantaa kuinka vapaussota-termin pitäisi saada kunnianpalautus. Ministeri on myös kiukutellut siitä, kuinka hänen mielestään tiedotusvälineissä &rdquo;näyttää vallalla olevan ilmapiiri, että vallankumousyritys eli punakapina oli oikeutettu ja perusteltu&rdquo;.</p><p>Perussuomalaiset nuoret ilmoittivat helmikuussa järjestävänsä vapaussota-kampanjan. Järjestö on muun muassa vaatinut, että Tampereen &rdquo;vapaudenpatsaan miekan on osoitettava kohti työväentaloa&rdquo;. Perussuomalaisista nuorista on tullut radikaali järjestö, useita sen jäseniä oli vajaat kuukausi takaperin järjestämässä Helsingissä äärioikeiston Awakening-tapaamista, johon kutsuttiin valkoisen ylivallan kannattajia ja naisvihaajia ulkomailta. Osa järjestäjistä erotettiin nuorisojärjestöstä, mutta ei kaikkia. Valkoisten historiankirjoituksen näkemystä, joka oli aikanaan vallitseva, pitävät siis enää yllä vain marginaaliset toimijat.</p><p>Syy tähän on selvä. Yhteiskunta on nykyään kaukana siitä jyrkästä luokkahierarkiasta, jota valkoiset nousivat puolustamaan. Harva enää muistaa, mitä tarkoittaa esimerkiksi &rdquo;mäkitupalainen&rdquo;, tai mitä vielä sata vuotta sitten tarkoitti &rdquo;loinen&rdquo; kun puhuttiin ihmisestä. Näiden termien merkitystä pitää nykyään opetella historiantunneilla, 100 vuotta sitten ne olivat arkipäiväistä todellisuutta.</p><p>Tämä todellisuus oli niin raaka, että nykyään yhteiskunnan sympatiat ovat enemmän punaisten puolella. Ministeri Niinistö on tässä oikeassa. Myös suurin osa punaisten vaatimuksista on toteutunut, viimeksi kirkon miltei täysi erottaminen valtiosta ja kansalaisaloite. Yhteiskuntamme muistuttaa tänään enemmän punaisten yhteiskuntaa kuin valkoisten yhteiskuntaa.</p><p>Tämä kehitys osoittaa, että vaikka aikanaan taistelu hävittiin, niin sotaa ei ole hävitty. Sitä ei ole myöskään voitettu, kamppailu kapitalismia vastaan jatkuu vielä tänäkin päivänä. Mutta vielä koittaa päivä, jolloin sota voitetaan.</p><p><br />Antti Rautiainen</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pidetty 1.5.2018 muistokäynnillä punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden muistomerkillä.

Tänä vuonna tuli 100 vuotta täyteen Suomen työväenluokan noususta valtaa vastaan, ja siitä valtavasta tragediasta johon tämä johti. Tänä keväänä näitä tapahtumia on muisteltu paljon, ja se kuinka muistellaan kertoo paljon.

Emme ole juurikaan nähneet valkoisten voitonjuhlia, voitonparaateja ei ole järjestetty vuosikymmeniin. Puolustusministeri Jussi Niinistö, jonka puolue nauttii noin prosentin kannatusta, otti kantaa kuinka vapaussota-termin pitäisi saada kunnianpalautus. Ministeri on myös kiukutellut siitä, kuinka hänen mielestään tiedotusvälineissä ”näyttää vallalla olevan ilmapiiri, että vallankumousyritys eli punakapina oli oikeutettu ja perusteltu”.

Perussuomalaiset nuoret ilmoittivat helmikuussa järjestävänsä vapaussota-kampanjan. Järjestö on muun muassa vaatinut, että Tampereen ”vapaudenpatsaan miekan on osoitettava kohti työväentaloa”. Perussuomalaisista nuorista on tullut radikaali järjestö, useita sen jäseniä oli vajaat kuukausi takaperin järjestämässä Helsingissä äärioikeiston Awakening-tapaamista, johon kutsuttiin valkoisen ylivallan kannattajia ja naisvihaajia ulkomailta. Osa järjestäjistä erotettiin nuorisojärjestöstä, mutta ei kaikkia. Valkoisten historiankirjoituksen näkemystä, joka oli aikanaan vallitseva, pitävät siis enää yllä vain marginaaliset toimijat.

Syy tähän on selvä. Yhteiskunta on nykyään kaukana siitä jyrkästä luokkahierarkiasta, jota valkoiset nousivat puolustamaan. Harva enää muistaa, mitä tarkoittaa esimerkiksi ”mäkitupalainen”, tai mitä vielä sata vuotta sitten tarkoitti ”loinen” kun puhuttiin ihmisestä. Näiden termien merkitystä pitää nykyään opetella historiantunneilla, 100 vuotta sitten ne olivat arkipäiväistä todellisuutta.

Tämä todellisuus oli niin raaka, että nykyään yhteiskunnan sympatiat ovat enemmän punaisten puolella. Ministeri Niinistö on tässä oikeassa. Myös suurin osa punaisten vaatimuksista on toteutunut, viimeksi kirkon miltei täysi erottaminen valtiosta ja kansalaisaloite. Yhteiskuntamme muistuttaa tänään enemmän punaisten yhteiskuntaa kuin valkoisten yhteiskuntaa.

Tämä kehitys osoittaa, että vaikka aikanaan taistelu hävittiin, niin sotaa ei ole hävitty. Sitä ei ole myöskään voitettu, kamppailu kapitalismia vastaan jatkuu vielä tänäkin päivänä. Mutta vielä koittaa päivä, jolloin sota voitetaan.


Antti Rautiainen

 

]]>
1 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254721-vappupuhe#comments Jussi Niinistö luokkasota Perussuomalaiset Nuoret Sisällissota Vapaussota Tue, 01 May 2018 20:37:20 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254721-vappupuhe
Toronton antifeministinen joukkomurhaaja http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254446-toronton-antifeministinen-joukkomurhaaja <p>Alek Minassian <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Toronto_van_attack">ajoi maanantaina väkijoukkoon</a> Kanadan Torontossa, tappaen kymmenen ihmistä. Minassianin omasta facebook-tiedotteesta voi päätellä, että motiivi oli naisten ja feminismin vastustaminen. Hän pyöri vastentahtoisen selibaatin (incel, involuntary celibacy) -liikkeen nettifoorumeilla ja <a href="http://www.bbc.com/news/world-us-canada-43892189">ihaili</a> samanlaisia aikaisempia joukkomurhaajia, kuten Elliot Rodgeria joka tappoi kuusi henkeä Kaliforniassa toukokuussa 2014.</p><p>Antifeminismi on laaja liike, ja Minassian ja Rodger edustavat sen radikaaleinta laitaa. Tätä laitaa voi hyvin perustein kutsua terroristiseksi, sikäli kun terrorismille on ylipäätänsä mitään johdonmukaista määritelmää&nbsp;(<a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222626-kolme-sanaa-joita-kannattaa-valttaa">tuskin on</a>). Oli terrorismin käsitteen hyödyllisyydestä mitä tahansa mieltä, on Minassian ainakin antifeministinen joukkomurhaaja.</p><p>Kuten vastaavanlaisten liikkeiden tapauksessa, niiden syitä voi osittain ymmärtää, vaikka se ei tarkoittaisi hyväksymistä. Parisuhteen puute on raskasta. Suurimmassa osassa ihmisistä se aiheuttaa aggressiota, toisilla se kääntyy sisäänpäin ja toisilla ulospäin. En usko, että kaikille ihmisille olisi &rdquo;se oikea&rdquo; jossain, ei ole mitään rationaalista syytä uskoa tähän. Sen sijaan uskon, että lähes kaikille on olemassa joku jossain, mutta <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160768-seksuaalinen-markkina-arvo-vai-seksuaalinen-hierarkia">koska on olemassa tietty seksuaalinen hierarkia</a>, toisten pitää käyttää etsimiseen enemmän aikaa ja vaivaa kun toisten, ja olla valmiita muuttamaan enemmän myös itseään. Joskus antifeministinen vihaideologia voi tuntua helpommalta reitiltä.</p><p>Nykyinen yhteiskunta on hankala nuorille miehille, koska heille on lisätty joukko uusia vaatimuksia ilman että vanhat patriarkaalisen yhteiskunnan vaatimukset ovat kadonneet mihinkään (vanhemmat miehet ovat yleensä joko saavuttaneet asemansa toistenlaisten sääntöjen aikana, tai sitten jo luovuttaneet). Yksi ongelman looginen ratkaisu on, että patriarkaalisen yhteiskunnan vanhentuneet vaatimukset poistetaan. Toisaalta on yhtälailla looginen ratkaisu, että kaikki tasa-arvo poistetaan ja palataan 200 vuotta ajassa taaksenpäin. Tämä on antifeministien vaihtoehto.</p><p>Suomen ehkä tunneuin ja paras vastentahtoinen selibaatti-bloggaaja kirjoitti nimimerkillä &rdquo;Lord Selibacy&rdquo;. Blogissa pystyi seuraamaan <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118413-saako-luuseri-olla-natsi">miehisen turhautumisen synnyttämän vihan ja äärioikeistosympatioiden kasvun yhteyttä</a>. Blogaaja kuitenkin lopetti, koska sai tyttöystävän. Ensimmäisen kerran hän lopetti pelättyään paljastuvansa. Tässä tapauksessa suomen kielialueen pieni koko on hyöty, vaarallisten alakulttuuriyhteisöjen syntyminen on epätodennäköisempää.</p><p>Vastentahtoista selibaattia on Suomessa käsitellyt myös Timo Hännikäinen kirjassaan Ilman vuonna 2009, jossa hän ehdotti naisille pakollista seksityöpalvelusta. Ehdotus ei ollut vakavissaan kirjotettu, ja kirja on usein väärinymmärretty Hännikäisen myöhemmän poliittisen kehityksen vuoksi. Fasismi on looginen ratkaisu miesten vaikeuksiin yhteiskunnassa, mutta vuonna 2009 se oli vielä vain yksi mahdollinen Hännikäisen kehityskulku.</p><p>Vapaassa yhteiskunnassa ei ketään voi pakottaa naimisiin ilman tahtoaan, joten ei ole mitään keinoa järjestää kaikille kumppani. Antifeministien ratkaisu tähän on poistaa vapaus. Mikä on toinen vaihtoehto? Se on omien käytäntöjen muokkaaminen sellaiseksi, että pariutuminen onnistuu. Usein kun vastentahtoinen selibaatti-bloggaajia lukee, vaikuttaa selvältä että kirjoittajien todellinen ongelma on ettei haluta päästää irti omista vakiintuneista kuvioista, koska pelätään että näin menetetään oma identiteetti.</p><p>Unelmahäät-ohjelmassa oli mielenkiintoinen pari, jossa <a href="http://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201803152200813998_tw.shtml">mies tuli alakulttuurista jolla oli kytköksiä vastentahtoinen selibaatti-ajatteluun</a>. Oli kuvaavaa, kuinka miehen kaveripiiri pyrki parhaansa mukaan sabotoimaan tämän parisuhteen. Vertaisryhmät voivat olla etu, mutta ne voivat olla myös vaara. Sen sijasta että ratkaistaan oma ongelma, siinä vellotaan yhdessä ja pyritään estämään ketään löytämään ratkaisua.</p><p>Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen myös Perussuomalaisista nuorista on tullut tällaiset nuorten vihaisten miesten makkarajuhlat ja vertaistukiryhmä. Vaikuttaa siltä, että 80-90% järjestön jäsenistä on miespuolisia. Järjestön jäseniä oli järjestämässä kansainvälistä <a href="https://varisverkosto.com/2018/04/aarioikeiston-salamyhkainen-tapahtuma-sunnuntaina-helsingissa-kansainvalisia-puhujia-yhdistaa-misogynia-ja-antisemitismi/">Awakening-konferenssia Helsingissä, johon oli kutsuttu myös antifeministisiä puhujia</a>.</p><p>Halla-aho järjesti osalle järjestäjistä potkut nuorisojärjestöstä, mutta ulossavustetut tuntuivat valikoituvan lähinnä puoluejohtajan henkilökohtaisten kaunojen perusteella. Esimerkiksi Mäntsälän Perussuomalaisten sihteeri Nico Saramo ei joutunut lähtemään. Saramo oli myös juhlapuhuja viime joulukuun soihtukulkueessa, jossa Pohjoismainen Vastarintaliikkeen jäsenet ja Perussuomalaisten nuorten jäsenet marssivat rinta rinnan. Perussuomalaiset nuoret eivät tietenkään kannata satunnaisten ihmisten murhaamista, mutta he jakavat joukkomurhaajien ja PVL:n natsien kanssa yhteisen antifeministisen ideologian.</p><p>Antifeministiseen menneisyyteen palaaminen ei ole mikään helppo projekti, joka voisi onnistua muutamaa lakipykälää muuttamalla. Se edellyttäisi nykyisten tuotantosuhteiden muuttamista, massiivista väkivaltaa ja terroria. Tässä suhteessa joukkomurhaajien tilannetaju tuntuu olevan enemmän kohdallaan kuin Perussuomalaisten nuorten, ja muiden parlamentarismia kannattavien konservatiivisten antifeministien.</p><p>Osa antifeministeistä pyrkii tekemään kulttuurityötä joukkomurhaamisen tai parlamentarismin sijasta. Tätä koulukuntaa edustaa Joonas Konstig, joka viime vuonna julkaisi kirjan &rdquo;Vuosi herrasmiehenä. Kuinka entinen punkkari opetteli miehisiä hyveitä.&rdquo;. Konstig tuli mieleeni, koska Minassian tervehti julkilausumassaan &rdquo;korkeinta herrasmiestä&rdquo; Elliot Rodgeria. Teoria &rdquo;herrasmieheydestä&rdquo; on siis juttu, joka yhdistää antifeministeja laidasta laitaan. Kun miehet ovat &rdquo;herrasmiehiä&rdquo;, ei tarvita tasa-arvoa eikä naisten oikeuksia.</p><p>Kuinka antifeministeja vastaan voi sitten kamppailla? Ainakin on pyrittävä estämään incelin kaltaisten yhteistöjen syntyminen. Verkkoalustat pitää etsiä ja pyrkiä lopettamaan. Nicole Kobie <a href="http://www.wired.co.uk/article/toronto-attack-incel-alek-minassian">kritisoi tätä ratkaisua the Wire-lehdessä</a> , mutta hän on väärässä. Naisia tappavia naisvihaajia on ollut jo ennen vastentahtoisen selibaatin alakulttuuria, mutta alakulttuuri ruokkii lisää väkivaltaa ja tekee siitä spektaakkelinomaisempaa. Mikäli näet jonkun ajautuvan alakulttuuriin, pyri kiskomaan hänet ulos sieltä.</p><p>Ikävä kyllä avoimessa yhteiskunnassa ei voi myöskään täysin eliminoida vaarallisten viha-alakulttuurien syntymistä. Siispä tulemme todennäköisesti näkemään lisää antifeministisiä joukkomurhaajia.</p><p>Antti Rautiainen</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Alek Minassian ajoi maanantaina väkijoukkoon Kanadan Torontossa, tappaen kymmenen ihmistä. Minassianin omasta facebook-tiedotteesta voi päätellä, että motiivi oli naisten ja feminismin vastustaminen. Hän pyöri vastentahtoisen selibaatin (incel, involuntary celibacy) -liikkeen nettifoorumeilla ja ihaili samanlaisia aikaisempia joukkomurhaajia, kuten Elliot Rodgeria joka tappoi kuusi henkeä Kaliforniassa toukokuussa 2014.

Antifeminismi on laaja liike, ja Minassian ja Rodger edustavat sen radikaaleinta laitaa. Tätä laitaa voi hyvin perustein kutsua terroristiseksi, sikäli kun terrorismille on ylipäätänsä mitään johdonmukaista määritelmää (tuskin on). Oli terrorismin käsitteen hyödyllisyydestä mitä tahansa mieltä, on Minassian ainakin antifeministinen joukkomurhaaja.

Kuten vastaavanlaisten liikkeiden tapauksessa, niiden syitä voi osittain ymmärtää, vaikka se ei tarkoittaisi hyväksymistä. Parisuhteen puute on raskasta. Suurimmassa osassa ihmisistä se aiheuttaa aggressiota, toisilla se kääntyy sisäänpäin ja toisilla ulospäin. En usko, että kaikille ihmisille olisi ”se oikea” jossain, ei ole mitään rationaalista syytä uskoa tähän. Sen sijaan uskon, että lähes kaikille on olemassa joku jossain, mutta koska on olemassa tietty seksuaalinen hierarkia, toisten pitää käyttää etsimiseen enemmän aikaa ja vaivaa kun toisten, ja olla valmiita muuttamaan enemmän myös itseään. Joskus antifeministinen vihaideologia voi tuntua helpommalta reitiltä.

Nykyinen yhteiskunta on hankala nuorille miehille, koska heille on lisätty joukko uusia vaatimuksia ilman että vanhat patriarkaalisen yhteiskunnan vaatimukset ovat kadonneet mihinkään (vanhemmat miehet ovat yleensä joko saavuttaneet asemansa toistenlaisten sääntöjen aikana, tai sitten jo luovuttaneet). Yksi ongelman looginen ratkaisu on, että patriarkaalisen yhteiskunnan vanhentuneet vaatimukset poistetaan. Toisaalta on yhtälailla looginen ratkaisu, että kaikki tasa-arvo poistetaan ja palataan 200 vuotta ajassa taaksenpäin. Tämä on antifeministien vaihtoehto.

Suomen ehkä tunneuin ja paras vastentahtoinen selibaatti-bloggaaja kirjoitti nimimerkillä ”Lord Selibacy”. Blogissa pystyi seuraamaan miehisen turhautumisen synnyttämän vihan ja äärioikeistosympatioiden kasvun yhteyttä. Blogaaja kuitenkin lopetti, koska sai tyttöystävän. Ensimmäisen kerran hän lopetti pelättyään paljastuvansa. Tässä tapauksessa suomen kielialueen pieni koko on hyöty, vaarallisten alakulttuuriyhteisöjen syntyminen on epätodennäköisempää.

Vastentahtoista selibaattia on Suomessa käsitellyt myös Timo Hännikäinen kirjassaan Ilman vuonna 2009, jossa hän ehdotti naisille pakollista seksityöpalvelusta. Ehdotus ei ollut vakavissaan kirjotettu, ja kirja on usein väärinymmärretty Hännikäisen myöhemmän poliittisen kehityksen vuoksi. Fasismi on looginen ratkaisu miesten vaikeuksiin yhteiskunnassa, mutta vuonna 2009 se oli vielä vain yksi mahdollinen Hännikäisen kehityskulku.

Vapaassa yhteiskunnassa ei ketään voi pakottaa naimisiin ilman tahtoaan, joten ei ole mitään keinoa järjestää kaikille kumppani. Antifeministien ratkaisu tähän on poistaa vapaus. Mikä on toinen vaihtoehto? Se on omien käytäntöjen muokkaaminen sellaiseksi, että pariutuminen onnistuu. Usein kun vastentahtoinen selibaatti-bloggaajia lukee, vaikuttaa selvältä että kirjoittajien todellinen ongelma on ettei haluta päästää irti omista vakiintuneista kuvioista, koska pelätään että näin menetetään oma identiteetti.

Unelmahäät-ohjelmassa oli mielenkiintoinen pari, jossa mies tuli alakulttuurista jolla oli kytköksiä vastentahtoinen selibaatti-ajatteluun. Oli kuvaavaa, kuinka miehen kaveripiiri pyrki parhaansa mukaan sabotoimaan tämän parisuhteen. Vertaisryhmät voivat olla etu, mutta ne voivat olla myös vaara. Sen sijasta että ratkaistaan oma ongelma, siinä vellotaan yhdessä ja pyritään estämään ketään löytämään ratkaisua.

Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen myös Perussuomalaisista nuorista on tullut tällaiset nuorten vihaisten miesten makkarajuhlat ja vertaistukiryhmä. Vaikuttaa siltä, että 80-90% järjestön jäsenistä on miespuolisia. Järjestön jäseniä oli järjestämässä kansainvälistä Awakening-konferenssia Helsingissä, johon oli kutsuttu myös antifeministisiä puhujia.

Halla-aho järjesti osalle järjestäjistä potkut nuorisojärjestöstä, mutta ulossavustetut tuntuivat valikoituvan lähinnä puoluejohtajan henkilökohtaisten kaunojen perusteella. Esimerkiksi Mäntsälän Perussuomalaisten sihteeri Nico Saramo ei joutunut lähtemään. Saramo oli myös juhlapuhuja viime joulukuun soihtukulkueessa, jossa Pohjoismainen Vastarintaliikkeen jäsenet ja Perussuomalaisten nuorten jäsenet marssivat rinta rinnan. Perussuomalaiset nuoret eivät tietenkään kannata satunnaisten ihmisten murhaamista, mutta he jakavat joukkomurhaajien ja PVL:n natsien kanssa yhteisen antifeministisen ideologian.

Antifeministiseen menneisyyteen palaaminen ei ole mikään helppo projekti, joka voisi onnistua muutamaa lakipykälää muuttamalla. Se edellyttäisi nykyisten tuotantosuhteiden muuttamista, massiivista väkivaltaa ja terroria. Tässä suhteessa joukkomurhaajien tilannetaju tuntuu olevan enemmän kohdallaan kuin Perussuomalaisten nuorten, ja muiden parlamentarismia kannattavien konservatiivisten antifeministien.

Osa antifeministeistä pyrkii tekemään kulttuurityötä joukkomurhaamisen tai parlamentarismin sijasta. Tätä koulukuntaa edustaa Joonas Konstig, joka viime vuonna julkaisi kirjan ”Vuosi herrasmiehenä. Kuinka entinen punkkari opetteli miehisiä hyveitä.”. Konstig tuli mieleeni, koska Minassian tervehti julkilausumassaan ”korkeinta herrasmiestä” Elliot Rodgeria. Teoria ”herrasmieheydestä” on siis juttu, joka yhdistää antifeministeja laidasta laitaan. Kun miehet ovat ”herrasmiehiä”, ei tarvita tasa-arvoa eikä naisten oikeuksia.

Kuinka antifeministeja vastaan voi sitten kamppailla? Ainakin on pyrittävä estämään incelin kaltaisten yhteistöjen syntyminen. Verkkoalustat pitää etsiä ja pyrkiä lopettamaan. Nicole Kobie kritisoi tätä ratkaisua the Wire-lehdessä , mutta hän on väärässä. Naisia tappavia naisvihaajia on ollut jo ennen vastentahtoisen selibaatin alakulttuuria, mutta alakulttuuri ruokkii lisää väkivaltaa ja tekee siitä spektaakkelinomaisempaa. Mikäli näet jonkun ajautuvan alakulttuuriin, pyri kiskomaan hänet ulos sieltä.

Ikävä kyllä avoimessa yhteiskunnassa ei voi myöskään täysin eliminoida vaarallisten viha-alakulttuurien syntymistä. Siispä tulemme todennäköisesti näkemään lisää antifeministisiä joukkomurhaajia.

Antti Rautiainen

 

]]>
11 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254446-toronton-antifeministinen-joukkomurhaaja#comments Antifeminismi Incel Jonas Konstig Joonas Konstig Jussi Halla-aho Perussuomalaiset Nuoret Thu, 26 Apr 2018 10:59:25 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254446-toronton-antifeministinen-joukkomurhaaja
Ukrainalaisen sankarikapteenin outo kapina http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254383-ukrainalaisen-sankarikapteenin-outo-kapina <p>Entinen sankarilentäjä Nadija Savtšenko valui suosion huipulta poliittiseksi hylkiöksi.</p><p>Maaliskuun 22. päivänä Ukrainan parlamentti kumosi edustaja&nbsp;<strong>Nadija Savtšenkon&nbsp;</strong>parlamentaarisen koskemattomuuden ja hyväksyi hänen vangitsemisensa epäiltynä terrori-iskun suunnittelemisesta. Savtšenko istui Venäjällä tutkintavankeudessa 2014&ndash;2016 jouduttuaan sotavangiksi Itä-Ukrainan sodassa.</p><p>Osana kampanjaa Savtšenkon puolesta Ukrainassa&nbsp;<strong>Julija Timošenkon</strong>&nbsp;Batkivštšina-puolue antoi hänelle läpimenon takaavan ensimmäisen paikan vuoden 2014 parlamenttivaalien ehdokaslistassa.</p><p>Savtšenko vaihdettiin kahteen Venäjän taistelijaan toukokuussa 2016. Kotimaassaan Savtšenko sai sankarin vastaanoton, ja hän otti edustajanpaikan vastaan.</p><p>Alkukesällä 2016 Savtšenko oli Ukrainan suosituin poliitikko. Häneen luotti 35 prosenttia, ja presidentiksi häntä olisi ollut valmis äänestämään 12 prosenttia kyselyiden vastaajista. Istuvan presidentin&nbsp;<strong>Petro Porošenkon</strong>&nbsp;ja opposition veteraanipoliitikon Timošenkon suosio oli vain puolet tästä. Savtšenko ilmoitti pyrkivänsä presidentiksi.<br /><br />Loput kirjoituksesta luettavissa täältä:&nbsp;<a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3883637-ukrainalaisen-sankarikapteenin-outo-kapina">https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3883637-ukrainalaisen-sankarikapteenin-outo-kapina</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Entinen sankarilentäjä Nadija Savtšenko valui suosion huipulta poliittiseksi hylkiöksi.

Maaliskuun 22. päivänä Ukrainan parlamentti kumosi edustaja Nadija Savtšenkon parlamentaarisen koskemattomuuden ja hyväksyi hänen vangitsemisensa epäiltynä terrori-iskun suunnittelemisesta. Savtšenko istui Venäjällä tutkintavankeudessa 2014–2016 jouduttuaan sotavangiksi Itä-Ukrainan sodassa.

Osana kampanjaa Savtšenkon puolesta Ukrainassa Julija Timošenkon Batkivštšina-puolue antoi hänelle läpimenon takaavan ensimmäisen paikan vuoden 2014 parlamenttivaalien ehdokaslistassa.

Savtšenko vaihdettiin kahteen Venäjän taistelijaan toukokuussa 2016. Kotimaassaan Savtšenko sai sankarin vastaanoton, ja hän otti edustajanpaikan vastaan.

Alkukesällä 2016 Savtšenko oli Ukrainan suosituin poliitikko. Häneen luotti 35 prosenttia, ja presidentiksi häntä olisi ollut valmis äänestämään 12 prosenttia kyselyiden vastaajista. Istuvan presidentin Petro Porošenkon ja opposition veteraanipoliitikon Timošenkon suosio oli vain puolet tästä. Savtšenko ilmoitti pyrkivänsä presidentiksi.

Loput kirjoituksesta luettavissa täältä: https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3883637-ukrainalaisen-sankarikapteenin-outo-kapina

]]>
0 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254383-ukrainalaisen-sankarikapteenin-outo-kapina#comments Itä-Ukrainan sota Nadija Savtšenko Ukraina Venäjä Wed, 25 Apr 2018 09:36:14 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254383-ukrainalaisen-sankarikapteenin-outo-kapina
Liike Nyt ennakoi mahdollista perustuslakikriisiä http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254208-liike-nyt-ennakoi-mahdollista-perustuslakikriisia <p>Hjallis Harkimo on taitava liikemies, mutta huono politiikan tiimipelaaja. Hän ei saanut hankkeeseensa lainkaan muita kansanedustajia, vain pari kaikkialle itsensä änkeävää huomiohaukkaa. Uuden projektin mahdollisuudet päästä seuraavaan eduskuntaan ovat heikot, ainoa vaalipiiri jossa heitä voi onnistaa on Uusimaa, jossa piilotettu äänikynnys on matalin ja eduskuntaan pääsemiseen riittää 3% äänistä. Tuskin onnistaa sielläkään.</p><p>On silti oireellista, että kaikki kolme suurta oikeistopuoluetta hajosivat tällä vaalikaudella. Keskustasta irtaantui kansalaispuolue, perussuomalaisista sininen tulevaisuus ja kokoomuksesta Liike Nyt. En ennusta yhdellekään uusista viritelmistä pitkää poliittista tulevaisuutta. Mutta näitä hankkeita tulee seuraamaan uusia yrittäjiä, ja Suomen puoluekenttä tulee pirstoutumaan entisestään. Näin, koska politiikkaan valikoituu ihmisiä jotka leikkivät mielumin intiaanipäällikköä kuin intiaania, ja ihmisiä joilla on ylisuuret kuvitelmat omasta etevyydestään. Ennen pitkää jotkin uudet puolueprojektit tulevat menestymään, koska puolueiden pirstoutuminen on sisäänrakennettu Suomen vaalijärjestelmään.</p><p>Maissa joissa on enemmistövaalijärjestelmä (kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa), puolueiden määrää rajoittaa että edustajan on saatava vaalipiiristään eniten ääniä. Vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys on siis usein yli 40%. Maissa joissa on suhteellinen vaalitapa (kuten Suomessa), on yleensä kansallinen äänikynnys jotta puolueiden määrä ei kasvaisi liian suureksi. Suomessa on vain vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys, koska vaalipiirien edustajien määrä on rajoitettu. Tämä ei kuitenkaan estä sellaista puoluejärjestelmän pirstoutumista jossa eri alueilla äänestetään eri puolueita.</p><p>Teoriassa Suomen eduskunnassa voisi olla yhtä monta puoluetta kun siellä on kansanedustajia. Käytännössä jo 10-15 eduskuntapuoluetta merkitsisi, että enemmistöhallitusten muodostaminen olisi tuskallista, ja että hallitukset hajoaisivat nopeasti.</p><p>Puoluekentän hajanaisuutta mittaamaan on valtiotieteessä kehitetty matemattinen suure, &rdquo;<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Effective_number_of_parties">puolueiden efektiivinen lukumäärä</a>&rdquo;(toinen käsitteen keksijöistä on suomalainen lääketieteen tutkija Markku Laakso, jolla opiskeli ennen uraansa valtiotieteitä). <a href="https://whogoverns.eu/party-systems/effective-number-of-parties/">Täältä</a> löytyy laskelmat eri maiden puolueiden efektiivisestä lukumäärästä eri aikakausina, kiinnostava on alempi taulukko joka mittaa puolueiden määrää parlamentissa. Suomen edellä kaaviossa on lähinnä maita, jotka ovat ajautuneet vakaviin edustusjärjestelmän kriiseihin:</p><p>&nbsp;</p><ul><li><p>Saksan Weimarin tasavalta.</p></li><li><p>Ranskan neljäs tasavalta.</p></li><li><p>Belgia, jossa politiikka on ollut pitkiä aikoja halvaantunut kieliriitojen vuoksi.</p></li><li><p>Viron ja Latvian ensimmäiset tasavallat, joissa puoluejärjestelmän pirstaloituminen johti diktatuuriin.</p></li><li><p>30-luvun Espanja, joka ajautui sisällissotaan ja diktatuuriin.</p></li><li><p>20-luvun Puola, joka myöskin ajautui diktatuuriin.</p></li><li><p>Ukraina, joka on nykyään Euroopan epävakain valtio.</p></li></ul><p>&nbsp;</p><p>Lisäksi kaaviossa on Venäjä, jossa vahva presidentti-instituutio on pitänyt pakan kasassa vaikka puoluejärjestelmä on ollut pirstaloitunut. Ainoat listatut vakaat parlamettivetoiset järjestelmät joissa puoluejärjestelmä on Suomea pirstaloituneempi ovat sotaa edeltävä Tšekkoslovakia (joka kuitenkin sittemmin hajosi kahtia) ja Alankomaat.</p><p>Matematiikan puolesta näyttää siltä, että Suomen puoluejärjestelmä on mahdoton. Kuinka se on voinut pysyä nykyisenlaisena jo 100 vuoden ajan ilman vakavaa perustuslakikriisiä? Selitys on ollut vahva presidentinvalta. Kun Suomen puoluejärjestelmä ajautui vakavaan kriisiin 50-luvulla ja lähes kaikki puolueet hajosivat, Kekkonen otti ohjat käsiinsä hän hajotteli eduskuntia ja nimitteli vähemmistöhallituksia miten tahtoi presidenttiytensä loppuun asti. Suomen vuoden 1999 perustuslaki-uudistus kuitenkin eliminoi presidentiltä nämä keinot.</p><p>Vuoden 1999 perustuslaki luotiin olosuhteissa, joissa oletettiin pitkäikäisten enemmistöhallitusten tulleen jäädäkseen, vaikka niistä oli kokemusta vain 20 vuoden ajalta. Uskon, että tämä aikakausi on nyt tullut päätökseen. Siitä oli selviä viitteitä jo Stubbin hallituksen aikana ja Sipilän aikana hajaannus on vain kasvanut. Liike Nyt on uusin merkki tästä kehityksestä.</p><p>Pidemmän päälle suomalaisella parlamentarismilla on kaksi vaihtoehtoa: jonkinlaisen äänikynnyksen asettaminen tai paluu presidenttivetoiseen järjestelmään. Pidän ensimmäistä epätodennäköisenä, jo siksikin, että jo 5% kansallinen äänikynnys eliminoisi RKP:n ja sitä myötä 90% suomenruotsalaisten valtakunnallisista poliitikoista pois eduskuntaan osallistumisesta. Lisäksi jälkimmäisestä on Suomessa pitkä kokemus, ja presidentti-instituutio on suosittu. Siispä veikkaan, että 20 vuoden päästä presidentin valtaoikeudet on palautettu vuotta 1999 edeltävälle tolalle.</p><p>Luonnollisesti itse pidän parlamenttivetoista järjestelmää demokraattisempana kuin presidenttivetoista, siispä se on myös pienempi paha (jos näiden kahden väliltä olisi pakko valita). Presidentti-instituutio on mielestäni monarkialta haiskahtava anakronismi joka tulisi lakkauttaa. Mutta se nyt vain on niin, että parlamenttivetoinen järjestelmä Suomen nykyisellä vaalitavalla on liian hyvä nykyisille, ja kaikille tulevillekin poliitikoille. He tulevat tuhoamaan sen, yksi Hjallis kerrallaan.</p><p>Antti Rautiainen</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hjallis Harkimo on taitava liikemies, mutta huono politiikan tiimipelaaja. Hän ei saanut hankkeeseensa lainkaan muita kansanedustajia, vain pari kaikkialle itsensä änkeävää huomiohaukkaa. Uuden projektin mahdollisuudet päästä seuraavaan eduskuntaan ovat heikot, ainoa vaalipiiri jossa heitä voi onnistaa on Uusimaa, jossa piilotettu äänikynnys on matalin ja eduskuntaan pääsemiseen riittää 3% äänistä. Tuskin onnistaa sielläkään.

On silti oireellista, että kaikki kolme suurta oikeistopuoluetta hajosivat tällä vaalikaudella. Keskustasta irtaantui kansalaispuolue, perussuomalaisista sininen tulevaisuus ja kokoomuksesta Liike Nyt. En ennusta yhdellekään uusista viritelmistä pitkää poliittista tulevaisuutta. Mutta näitä hankkeita tulee seuraamaan uusia yrittäjiä, ja Suomen puoluekenttä tulee pirstoutumaan entisestään. Näin, koska politiikkaan valikoituu ihmisiä jotka leikkivät mielumin intiaanipäällikköä kuin intiaania, ja ihmisiä joilla on ylisuuret kuvitelmat omasta etevyydestään. Ennen pitkää jotkin uudet puolueprojektit tulevat menestymään, koska puolueiden pirstoutuminen on sisäänrakennettu Suomen vaalijärjestelmään.

Maissa joissa on enemmistövaalijärjestelmä (kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa), puolueiden määrää rajoittaa että edustajan on saatava vaalipiiristään eniten ääniä. Vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys on siis usein yli 40%. Maissa joissa on suhteellinen vaalitapa (kuten Suomessa), on yleensä kansallinen äänikynnys jotta puolueiden määrä ei kasvaisi liian suureksi. Suomessa on vain vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys, koska vaalipiirien edustajien määrä on rajoitettu. Tämä ei kuitenkaan estä sellaista puoluejärjestelmän pirstoutumista jossa eri alueilla äänestetään eri puolueita.

Teoriassa Suomen eduskunnassa voisi olla yhtä monta puoluetta kun siellä on kansanedustajia. Käytännössä jo 10-15 eduskuntapuoluetta merkitsisi, että enemmistöhallitusten muodostaminen olisi tuskallista, ja että hallitukset hajoaisivat nopeasti.

Puoluekentän hajanaisuutta mittaamaan on valtiotieteessä kehitetty matemattinen suure, ”puolueiden efektiivinen lukumäärä”(toinen käsitteen keksijöistä on suomalainen lääketieteen tutkija Markku Laakso, jolla opiskeli ennen uraansa valtiotieteitä). Täältä löytyy laskelmat eri maiden puolueiden efektiivisestä lukumäärästä eri aikakausina, kiinnostava on alempi taulukko joka mittaa puolueiden määrää parlamentissa. Suomen edellä kaaviossa on lähinnä maita, jotka ovat ajautuneet vakaviin edustusjärjestelmän kriiseihin:

 

  • Saksan Weimarin tasavalta.

  • Ranskan neljäs tasavalta.

  • Belgia, jossa politiikka on ollut pitkiä aikoja halvaantunut kieliriitojen vuoksi.

  • Viron ja Latvian ensimmäiset tasavallat, joissa puoluejärjestelmän pirstaloituminen johti diktatuuriin.

  • 30-luvun Espanja, joka ajautui sisällissotaan ja diktatuuriin.

  • 20-luvun Puola, joka myöskin ajautui diktatuuriin.

  • Ukraina, joka on nykyään Euroopan epävakain valtio.

 

Lisäksi kaaviossa on Venäjä, jossa vahva presidentti-instituutio on pitänyt pakan kasassa vaikka puoluejärjestelmä on ollut pirstaloitunut. Ainoat listatut vakaat parlamettivetoiset järjestelmät joissa puoluejärjestelmä on Suomea pirstaloituneempi ovat sotaa edeltävä Tšekkoslovakia (joka kuitenkin sittemmin hajosi kahtia) ja Alankomaat.

Matematiikan puolesta näyttää siltä, että Suomen puoluejärjestelmä on mahdoton. Kuinka se on voinut pysyä nykyisenlaisena jo 100 vuoden ajan ilman vakavaa perustuslakikriisiä? Selitys on ollut vahva presidentinvalta. Kun Suomen puoluejärjestelmä ajautui vakavaan kriisiin 50-luvulla ja lähes kaikki puolueet hajosivat, Kekkonen otti ohjat käsiinsä hän hajotteli eduskuntia ja nimitteli vähemmistöhallituksia miten tahtoi presidenttiytensä loppuun asti. Suomen vuoden 1999 perustuslaki-uudistus kuitenkin eliminoi presidentiltä nämä keinot.

Vuoden 1999 perustuslaki luotiin olosuhteissa, joissa oletettiin pitkäikäisten enemmistöhallitusten tulleen jäädäkseen, vaikka niistä oli kokemusta vain 20 vuoden ajalta. Uskon, että tämä aikakausi on nyt tullut päätökseen. Siitä oli selviä viitteitä jo Stubbin hallituksen aikana ja Sipilän aikana hajaannus on vain kasvanut. Liike Nyt on uusin merkki tästä kehityksestä.

Pidemmän päälle suomalaisella parlamentarismilla on kaksi vaihtoehtoa: jonkinlaisen äänikynnyksen asettaminen tai paluu presidenttivetoiseen järjestelmään. Pidän ensimmäistä epätodennäköisenä, jo siksikin, että jo 5% kansallinen äänikynnys eliminoisi RKP:n ja sitä myötä 90% suomenruotsalaisten valtakunnallisista poliitikoista pois eduskuntaan osallistumisesta. Lisäksi jälkimmäisestä on Suomessa pitkä kokemus, ja presidentti-instituutio on suosittu. Siispä veikkaan, että 20 vuoden päästä presidentin valtaoikeudet on palautettu vuotta 1999 edeltävälle tolalle.

Luonnollisesti itse pidän parlamenttivetoista järjestelmää demokraattisempana kuin presidenttivetoista, siispä se on myös pienempi paha (jos näiden kahden väliltä olisi pakko valita). Presidentti-instituutio on mielestäni monarkialta haiskahtava anakronismi joka tulisi lakkauttaa. Mutta se nyt vain on niin, että parlamenttivetoinen järjestelmä Suomen nykyisellä vaalitavalla on liian hyvä nykyisille, ja kaikille tulevillekin poliitikoille. He tulevat tuhoamaan sen, yksi Hjallis kerrallaan.

Antti Rautiainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

]]>
11 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254208-liike-nyt-ennakoi-mahdollista-perustuslakikriisia#comments Kotimaa Hjallis Harkimo Liike nyt Perustuslaki Puoluejärjestelmä Vaalitapa Sun, 22 Apr 2018 06:21:38 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254208-liike-nyt-ennakoi-mahdollista-perustuslakikriisia