*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Euroopan integraatio

Yksinapaisesta moninapaiseen maailmanjärjestykseen

Juuri päättynyt USA:n presidentin "neitsytmatka" Lähi-Itään ja Europpaan jätti monelle ristiriitaisia tuntoja.

Trumpin ensivierailu Eurooppaan 25.-27.5.2017, tuleeko Trump myös Suomeen?

Presidentti Niinistö raottaa jatkoaikeitaan loppukeväällä: On hyvä käydä muutamat palaverit ennen” oli uutisotsikko Ylen sivuilla 19.3.2017 (Yle 19.3.2017). Presidentti Niinistö valotti parisen viikkoa sitten maakuntavierailulla Kuopiossa hieman presidentinvaaliehdokkuutensa kevään ilmoitusaikataulua.

EU:n näytönpaikka: Balkan

Euroopan Unioni on osoittanut huolensa Länsi-Balkania kohtaan. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk (9.3.2017) on ottanut huomioonsa Balkanilla kovenevat geopoliittiset jännitteet, jotka ovat olleet ilmassa Jugoslavian hajoamissotien jälkeen vaihtelevalla voimakkuudella. The Economist -lehdessä (9.3.2017) jopa kirjoitetaan uudesta mahdollisesta sodasta. Lehden mukaan Serbia on korostunut provokaatioiden esittäjä alueella ja Länsi-Balkanin alueella poliittiset kiistat ovat kiristyneet.

Paratiisi tehdään tyhjäksi ja mustaksi

Talouden osalta sopii tavoitella vahvasti säädeltyä markkinataloutta. Tämä toive näyttää olevan utopiaa, sillä kapitalismi tarvitsee elääkseen ja voidakseen hyvin koko ajan uusia markkina-alueita. Se ei ole mahdollista rajallisessa fyysisessä tilassa. Siksi suursota on kamppailussa viimeisistä luonnonvaroista mahdollinen suurvaltojen välillä, sillä ilman yhdentymistä yksittäiset valtiot ajavat vain omaa etuaan väkivallan keinoin.

Merkel-EU Sodan ja rauhan kysymys?

EU ja etenkin euroalue on kulkenut kriisistä kriisiin jo vuosien ajan. Pakolaiskriisi ja Brexit-äänestyksen tulos ovat viimeisiä lukuja tuossa sarjassa. Näiden myötä erilaisia näkemyksiä ja toimia on tullut esiin entistä enemmän. Osa jäsenmaista on jo ilmoittanut, että ne eivät tule tiettyjä asioita hoitamaan samoin kuin muut. Myös suhtautuminen Britanniaan ja sen tulevaisuuden asemaan on ollut erilaista lähteistä riippuen, kommentit ovat vaihdelleet hyvin suvaitsevasta selvästi kriittisempään.

"Voittamaton integraatio" koki kolauksen

Britannian 23.6.2016 äänestämää Brexit-päätöstä on sulateltu jo kuukauden ajan. Kohun ja hämmennyksen jälkeen brittien valta on vaihtunut pääministeri David Cameronista Theresa May'hin - yksi Brexitin pääarkkitehdeistä - Lontoon ex-pormestari Boris Johnsonista tuli ulkoministeri.

Suomen YLE esitti taannoin tv-dokumenttia Englannin kuningatar Elisabet I:stä.

EU ampuu omia jalkojaan

Euroopan Unionikaan ei ole ikuinen. Brexit, Britannian EU-ero vahvistaa käsitystä, jonka mukaan Unionilla ei ole tulevaisuutta. Keskeinen syy on EU:n kyvyttömyys uudistua tavalla, joka vahvistaisi jäsenvaltioiden suvereniteettia eli itsemääräämisoikeutta. Peruutusvaihdetta ei ole.

Brittien rajoitetut mahdollisuudet

Brexit ei ratkaise mitään

Vajaan viikon päästä Iso-Britannia äänestää jäsenyydestään Euroopan unionissa. Jäsenys on väistämättä historiallinen jo itsessään, mutta myös sen seurausten suhteen. Eurooppaa ovat kohdanneet suuret kriisit viimeisinä vuosina - jokainen niistä olisi vakaana aikana riittänyt horjuttamaan luottamusta ja valta-asetelmia, joten voidaan pitää erittäin mielenkiintoisena sitä, kuinka pitkään Eurooppa on pystynyt välttelemään ääriliikkeitä ja euro-skeptisiä ryhmittymiä.

 

Brexit olisi järjettömyyttä ja niin olisi EU-kriitikoiden vaimentaminenkin

Viikon päästä käytävä Iso-Britannian kansanäänestys EU:sta eroamisesta saattaa ennakoida raskasta koettelemusta Euroopan yhtenäisyydelle. Tämän hetken mielipidemittausten mukaan 52% briteistä kannattaa eroa unionista. Käytännössä kaikki taloustieteen ja politiikan tutkijat sekä valtaosa poliittisista auktoriteeteista niin Iso-Britanniassa kuin muuallakin ovat varoittaneet EU-eron johtavan sekä heikentyvään taloudelliseen kehitykseen että vaarallisiin poliittisiin heijastusvaikutuksiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä