*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta HLBTI

Tšetšenian homovainouutisista

Uutinen massiivisista homojen kiinniotoista ja tapoista Tšetšeniassa levisi toissapäivänä ympäri maailmaa, asiasta uutisoi esimerkiksi New York Times  ja Yle, ja sen alkuperäinen lähde on Novaja Gazeta.

Perussuomalaisista homopuolue?

Siitä onkin jo aikaa, kun homoja on viimeksi käytetty keppihevosina maahanmuuttokriittisten (sic!) toimesta. Nyt Orlandossa tapahtunut, ilmisesti sisäisestä homofobiasta ja ääri-islamilaisesta ideologiasta kärsineen kaappihomon toteuttama järkyttävä verilöyly antaa tälle oikein oivat puitteet. Hyvä jos ruumiit ovat ehtineet edes kylmetä, kun haaskalinnut ovat jo apajilla.

HLBTI, tasa-arvo ja solidaarisuus

Olen aika vähän ottanut kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (HLBTI) oikeuksiin. Syy siihen yhtäältä on se, että operoin itse siitä näkökulmasta, että all of our grievances are connected. Tarkoitan tällä sitä, että ei ole olemassa mitään tasa-arvoa vain joillekin ja että vain yhdessä me olemme vahvoja ja voimme todella vaikuttaa asioihin.

Kasary ulos kaapista Stubbin taakse

Pitkän pohdinnan ja yhdistyksen sisäisen äänestyksen perusteella päätimme Kansallisen sateenkaariryhmän hallituksen kanssa tulla ulos kaapista kokoomuksen puheenjohtajakisassa. Asiasta uutisoi mm. Helsingin Sanomat.

Ihmisen on voitava elää omana itsenä, peittelemättä seksuaalista suuntautumista

EU-parlamentti otti eilen tiistaina kantaa homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transihmisten perusoikeuksiin itävaltalaisen vihreän mepin Ulrike Lunacekin valmisteleman raportin muodossa.   Asian ajankohtaisuutta valaisee Suomessa tällä viikolla käyty keskustelu siitä, onko huippu-urheilijan homous uutinen – vai onko uutinen, jos se on uutinen.   Uimari Ari-Pekka Liukkonen kertoi sunnuntaina televisiossa olevansa homo. Asiasta nousi keskustelu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä