*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Hyysääminen

Jos ISIS-järjestön tilalla olisikin Venäjä

Aluksi voisi verrata ylipäänsä suomalaisten suhtautumista venäläisiin ja muslimeihin.
Kun muslimeja tulee tänne Ruotsista turvapaikanhakijoiksi ja saa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, kaiken maailman sankarit alkavat "hyvyyttään" piilottelemaan näitä muslimeja, jotta heitä ei voitaisi poistaa maasta.

Kukkahattuisten vaatimus "pakolaisten" sukulaisten hyysäämisestä vastuuton

Hallitus valmistelee hallitusohjelmansa mukaisesti ja erityisesti perussuomalaisten vaatimuksesta tiukennuksia maahantulijoiden sukulaisten Suomeen tuloon.

Parin päivän ajan media on käynyt kampanjaa hanketta vastaan. Esimerkiksi eilen asia oli Ylen tv-uutisten pääuutisena tavalla, joka oli kaukana objektiivisesta ja neutraalista journalismista. Jutussa ei sanallakaan kerrottu sitä, miksi toimeentuloedellytyksiä halutaan kiristää.

Suomalaisia ei hyysätä, maahantulijoita kyllä!

Minä ja moni muu on kovasti ihmetellyt, että mistä sikisi itseään suvaitsevina ja muutoinkin hyvinä pitävien ihmisten into auttaa maahantulijoita lähes kaikin mahdollisin keinoin. Innokkaimmat menivät jopa Ruotsiin opastamaan Suomeen tuloa ja kertomaan mitä kaikkea hyvää täällä on heille tarjolla.

Sitä hyvää on tarjolla: asunto ja muut tykötarpeet sekä aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Edes siivota ei tarvitse. Ja mikä myös tärkeää; he saavat yllin kyllin ymmärtäväistä päänsilitystä.

Hyysääminen on lopetettava!

Euroopassa herätään maahantulijoiden aiheuttamaan ankeaan arjen todellisuuteen. Enää ei olla rajoilla avosylin sanomassa: Tulkaa meille, kyllä me teitä hyysäämme!

Esimerkiksi Tanskassa aiotaan periä varakkaimmilta maahantulijoilta korvaus heille tarjotuista palveluista. Toki aikomuksena ei ole repiä kultahampaita suusta, eikä takavarikoida älypuhelimia ja tabletteja.

Tanskassa otetaan siis niiltä maahantulijoilta, joilla on. Siitä huolimatta media ja mukasuvaitsevaisto huutaa kurkku punaisena: Kuinka sydämetöntä! Rasismia!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä