*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansalaissota

Vappupuhe

Pidetty 1.5.2017 muistokäynnillä punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden muistomerkillä.
 

99 vuotta sitten Suomen julma luokkasota tuli päätökseensä. Kymmenet tuhannet menehtyivät teloituksiin, nälkään ja sairauksiin vankileireillä. Heitä olemme kokoontuneet muistamaan tänään.

Isoisäni, rakkaani!

Isoisäni Oskari, kirjoitan Sinulle aikalaiskirjeen maailmasta, johon olen syntynyt tyttäresi tyttärenä.

Olen kuullut Sinusta hienoja tarinoita. Olit rakastanut pientä Milka tyttöäsi suunnattomasti. Iloitsit hänestä ja nostelit rinnoillesi todeten, että tämä tyttö saa käydä kouluja toisin kuin isäsi. 

Olit työväenyhdistyksen jäsen kuten puolisosi Hildakin. Olitte köyhiä, mutta onnellisia. Kokonainen tulevaisuus näköpiirissänne.

Isäsi oli kuollut jo ennen syntymääsi, joten sait äitisi sukunimen, Immonen.

Tytön sisin olemus

Punaisten teloitusta kuvaava juhlaraha toi jälleen mieleeni oman vaarini Viktor Lindellin kohtalon. Ja jälleen kerran sydämeni särkyi ihmisten julmuuden ja empatiakyvyn puutteen edessä. Näitä katkeria kokemuksia on varmaan minun lisäkseni lukemattomilla muilla, jotka asioita ovat selvittäneet.

 

Miksi vapaussodasta vaietaan vielä 100-vuotisjuhlavuonnakin?

Se, että 100-vuotisjuhlan kunniaksi on tilattu teloitusaiheinen juhlaraha kansalaissodasta, osoittaa, että historiaa käsitellään ikään kuin Neuvostoliitto olisi edelleen olemassa ja kommunismi voimissaan.

Ajatusta kaksipuoleisuudesta olisi voitu hyödyntää tuomalla edes kolikon toisella puolella esiin se itsenäisyyden kannalta oleellinen asia, että kansalaissota liittyi Suomen vapaussotaan. Vapaussota-aiheista kuvitusta ei taida kuitenkaan olla julkaistu erityisemmin toisen maailmansodan jälkeen. Vanhoista valokuvista niitäkin löytyy.

Suomi sensuurin ja diktatuurin tiellä?

(kuva Työväen arkisto)


Juhlarahan taiteen ja historian dokumentointi kielletään Suomessa! 

Suomen Rahapajan 100-vuotisjuhlaraha ampui itseään jalkaan

Suomen Rahapajan tuore Itsenäisyyden vuosikymmenet -rahasarja starttasi käyntiin hurjalla tavalla. Vuosista 1917 - 1939 kertovan juhlarahan kuva muistuttaa suomalaisia vuoden 1918 kansalaissodasta, joka vaati eri arvioiden mukaan jopa 40 000 kuolonuhria. Juhlarahan kuvassa näyttäisi olevan joukko valkoisia sotilaita teloittamassa nuutuneita ja resuisia punavankeja.

Rahapaja markkinoi tuoretta juhlarahaansa "nostalgisena", joka avaa sellaisenaan hienon itsenäisyyden tarinan.

ääriryhmät ääriliikehdinnän takana.

Sisäasiainministeriö. Pieni - mutta varsin merkittäviä instansseja valvoja tekijä Suomalaisen sisäpolitiikankentällä. Se valvoo mm. yleistä järjestystä, poliisia, rajavalvontaa, pelastustoimintaa ja monia muita tärkeitä tekijöitä. Nyt sisäministeriö on julkaissut raportin, jonka mukaan " - -voidaan todeta, että väkivaltaisen ekstremismin määrä on Suomessa edelleen vähäistä. Vertailun vuoksi: pahoinpitelyrikoksia tulee Suomessa poliisin tietoon vuosittain yli 30 000.

Turun mielisairaalatapauksen taustalla äärioikeistolainen lahtariterrori

Lupasin Lokakuun liikkeelle (Lokis) seuraavaa:

” Sain Valvirasta sähköpostiini asiakirjat Kupittaan tapauksesta. Jos toimitan ne Lokikselle ja julkaisisitte ne jonkin jutun yhteydessä tai ilman. Voisin jutunkin tehdä. Laittaisin myös linkin omaan blogiini. Toimintasuunnitelma: Teen jutun myöhemmin. Se voisi olla vain yksi kuva ja siitä pieni kirjoitus. Käyn ensi viikolla Seinäjoella ja otan kuvan siitä mielisairaalahautausmaasta. ”

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä