Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Ruplan kurssi

Venäjän reservirahaston pohja näkyy jo – varat loppuvat ilman täydennystä

Olen seurannut Venäjän reservi- ja kansallisen hyvinvoinnin rahastojen varojen kehitystä vuoden 2015 syksystä lähtien.

Venäjän öljyrahastoista ei vielä ole varat loppumassa

Kirjoitin tälle sivulle 13.12.2015 blogikirjoituksen otsikolla ”Halpa öljy - onko Venäjälle käymässä kuten Neuvostoliitolle?”, joka löytyy täältä. Käsittelin kirjoituksessa Venäjän talouden tilannetta öljyn hinnan romahtaessa ja myös sitä, kuinka pitkälle lähinnä öljyn ja maakaasun viennin tuotoista kootut rahastot - reservirahasto ja kansallisen hyvinvoinnin rahasto - kestävät.

Tuontiboikotti puree Venäjällä

 

-Venäläisten ykköspuheenaiheeksi on viime kuukausina noussut kohonneen ruoan hinnan taivastelu. Esimerkiksi Pietarissa tuntuu siltä, että ruokamarketit päivittävät tuotteiden hintoja ylöspäin lähes päivittäin. Erityisen nopeasti ovat nousseet ainakin vihannesten, hedelmien, kalan, lihan ja joidenkin maitotuotteiden hinnat

Downshiftaajat

Vuonna 1998 Venäjä oli kriisissä. Ihmisten säästöt katosivat, kun ruplan arvosta hupeni yhtäkkiä puolet pois. Samalla meni loputkin uskosta Venäjän ensimmäiseen presidenttiin Boris Jeltsiniin. Ihmiset köyhtyivät, mutta pian talous tokeni ja vahvistui nostaen samalla myös vastavalitun presidentin kannatusta. Talouspolitiikka puri ja innosti. Vahvuuden vakuudeksi sodittiin Tšetšeniassa.

Öljyn hinta, Venäjän talous

Raakaöljyn hinta jatkaa laskuaan. Tänä aamuna WTI-viitelaadun hinta oli 45,54 dollaria ja Pohjanmeren Brent-laadun 46,59 dollaria tynnyriltä.

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/01/13/raakaoljyn-halpeneminen-ja...

Myös investointipankit Goldman Sachs ja Societe General ovat alentaneet ennustettaan öljyn hinnan kehityksestä. Goldman Sachs arvioi keskeisen öljyn viitelaadun Brentin hinnan laskevan 42 dollariin kolmessa kuukaudessa.

Venäjän talous taas koetuksella

Muutaman päivän talousvakaus näyttää taas olevan Venäjällä ohi. Tänään klo 14.22 oli Moskovan pörssin RTS-indeksi 3,46%:n laskussa (Kauppalehti) ja ruplan kurssi dollariin nähden laskenut 4,5% ja euroon nähden 2,4%.

Tämä johtunee siitä, että öljyn hinta laski maanantaina jälleen alimmilleen yli viiteen vuoteen. Yhdysvalloissa käytetyn raakaöljyn hinta kävi maanantaina barrelilta 51,4 dollarissa  ja pohjanmeren Brent-laatu 55,25 dollarissa.

http://www.hs.fi/talous/a1420428112570

Venäjä harkitsee raakaöljyn tuotannon supistamista

Venäjä tuottaa raakaöljyä noin 500 miljoonaa tonnia vuodessa. Öljy- ja kaasutulojen merkitys maan taloudelle on korvaamaton.  Lähinnä Ukrainan kriisistä johtuvista syistä öljyn maailmanmarkkinahinta on pienessä ajassa laskenut yli kolmasosan ja suistanut koko Venäjän talouden syksykierteeseen.

Varapääministeri Arkadi Dvorkovits kertoo Venäjän harkitsevan öljyntuotannon supistamista maassa noin 10 prosentilla alhaisten maailmanmarkkinahintojen takia. Öljyn hinta on nyt noin kolmanneksen halvempaa kuin Venäjä haluaisi. (Postimees, Viro)

Venäjän valuuttavaranto sulaa vauhdilla

Venäjän valuuttavaranto on sulamassa vauhdilla. Tänä vuonna Venäjä on käyttänyt jo noin 80 miljardia dollaria ruplan kurssin tukemiseen. "Jatkamme tukiostoja niin pitkään kuin on tarpeen", sanoi Venäjän varavaltionvarainministeri Aleksei Moisejev keskiviikkona uutistoimisto Interfaxille.

http://www.hs.fi/talous/a1305909155131

Eilen Venäjän Duuma hyväksyi pikavauhdilla tukipaketin maan tärkeimmille pankeille. Sen arvo on euroissa 13 miljardia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014121918942304_ul.shtml

Venäjän talouskriisin suurimpia häviäjiä ovat oligarkit

Ruplan ja Moskovan pörssin syöksy ovat syöneet maan rikkaimpien omaisuudesta yksistään tällä viikolla yli 10 miljardia dollaria.

Taloussanomat on listannut joukon suurimpia häviäjiä. Joukossa ovat myös venäläis-suomalainen Gennadi Timtshenko ja suomalaisten hyvin tuntema Arkadi Rotenberg. Jotkut Taloussanomien listaamista ovat tämän vuoden aikana puolet tai jopa enemmän omaisuudestaan.

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2014/12/17/kriisi-iskee-putinin-kave...

Sota Venäjällä

Sota Venäjällä

Rupla on vapaassa pudotuksessa.  Venäjän talous – ja yhteiskunta – on turbulenssissa.

Me emme tiedä, miten kestävä se on?  Se kesti Stalinin, se kesti Brezhnevin, se kesti panssaribolshevismin romahduksen.  Mutta: kestääkö se nyt 2014 tällaisen rytinän?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä