Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen kansainvälinen asema

Onko globalisaation aikakausi päättynyt?

1990-luvulla Suomessa ja muualla puhuttiin paljon globalisaatiosta eli siitä, miten kansalliset rajat alkoivat menettää merkitystään rahamarkkinoiden ja yritysten toimintojen kansainvälistymisen seurauksena. Minulla oli tuolloin mahdollisuus osallistua Sitran rahoittamaan ja Raimo Väyrysen ansiokkaasti johtamaan laajaan globalisaatiota käsittelevään tutkimukseen. Yksi sen keskeisistä havainnoista oli Suomen saama suuri hyöty globalisaatiosta.

Itsenäisen Suomen kansainvälinen asema monilla areenoilla vahva

 

Itsenäisen Suomen kansainvälinen asema monilla areenoilla nyt vahva.  Muutama esimerkki:

- ->  Suomi on tällä hetkellä puheenjohtajamaa Arktisessa neuvostossa

- - > Suomi on tällä hetkellä puheenjohtajamaa  Euroopan neuvostossa

Läntinen sivilisaation ja me

Yhdysvaltojen tilanne voi vain pahentua niin kauan kuin Donald Trump jatkaa presidentin virassa. Ongelmana on se, että koko liittovaltion toimeenpanokoneisto on kriisissä silloin kun presidentti on niin kuutamolla kuin Trump nykyisin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä