Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Ylioppilaskunnat

Vähemmän ja parempaa ylioppilaskuntaa

Olen aiemmin ottanut kantaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä luopumisen puolesta. Jäsenyysmuodon lisäksi ylioppilaskuntien toiminnassa on paljon muutakin korjattavaa. Tässä ensimmäiset viisi:

 

Lähtölaukaus ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden lakkauttamiseksi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui viime perjantaina YTHS-palveluiden laajentamisesta ammattikorkeakouluopiskelijoille. Samalla perustuslakivaliokunta teki merkittävän linjauksen, josta ei ole vielä juuri käyty kunnollista julkista keskustelua:

Keskustaopiskelijat hylkäsivät opiskelijan vapauden

Suomenmaa uutisoi sunnuntaina 24.09.2017 Keskustan Opiskelijaliitto KOLin muodostaneen kantansa yliopistojen ylioppilaskuntien pakkojäsenyyteen. Lauantaina ylimääräiseen liittokokoukseen Helsinkiin kokoontunut KOL päätyi kannattamaan esitystä, jossa ylioppilaskuntien vähimmäisresurssit olisivat valtion rahoittamia. Esityksen mukaan jokaisessa korkeakoulussa tulee olla korkeakoulun tutkintoon tähtääviin opintoihin osallistuvista opiskelijoista koostuva opiskelija- ja ylioppilaskunta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä