*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Jeesus

Lakiuskonnosta

Lakiuskonnolla viittaan tässä uskontoon, jossa keskeisenä osana ovat:

-Teon ja tekemättä jättämisen käskyt, ns. säädökset, jotka ovat usein varsin yksityiskohtaisia

-Samoin edellämainituista säädetyt yksityiskohtaiset rangaistukset

-Ja jossa korostetaan ihmisen omia tekoja Jumalan hyväksynnän ja/tai kuoleman jälkeisen elämän edellytyksinä

Voiko kristitty olla oikeistolainen tai vasemmistolainen? Poliitikko ollenkaan?

Tällaisesta aiheesta tällä kertaa. Joitain ajatuksia, jotka eivät välttämättä ole missään yhteydessä keskenään:

Oikeisto korostaa työntekoa ja yksilön vastuuta ainakin itsestään – entäpä sitten muista? Kuitenkin em. arvot ovat kaikinpuolin kunnioitettavia. Toisaalta oikeistolla on vähän työkaluja (äärimmäisen) köyhyyden lievittämiseen, kuten vasemmisto voisi todeta. Oikeistolaisia kristittyjä löytyy Perussuomalaisista, Kokoomuksesta ja Kristillisdemokraateista.

Miksi kirkko ja papit eivät haasta julkista valtaa?

Vastaan tähän heti: Miksi heidän pitäisi? Törmään usein ajattelumalliin, jossa ihmisten, erityisesti vasemmistolaisesti suuntautuneiden mielestä kirkon ja pappien tulisi tuoda esiin yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksia ja epäkohtia, ja haastaa siten julkista valtaa. Nykyisen käsityksensä mukaisesti näin ajattelevat ihmiset pitävät kirkkoa ja papistoa (ja kenties myös muita uskovia?) osana “riistävää kapitalistista järjestelmää” oheisen pyramidikuvan tapaan - “we rule you, we fool you jne.”.

 

“Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin!”

Otsikon mukainen lause on Raamatun Ilmestyskirjasta, luvusta 6. Siinä Karitsa – siis Jeesus – avaa seitsemän lopunajan sinettiä. Kolmannen sinetin kohdalla ilmestyy musta hevonen, jonka päällä on ratsastaja. Ratsastajalla on kädessään vaaka.

Ateismi ei anna turvaa terrori-iskuja vastaan

ISIS:n ja muiden islamilaisten terroristien suorittamia terrori-iskuja on alkanut esiintyä yhä tiheämmin länsimaissa ja monet suomalaiset odottavat terrori-iskun tapahtuvan ennen pitkää myös Suomessa. Tämä voi olla myös sinun odotuksesi ja siksi saatat olla levoton ja peloissasi ja etsiä varmaa suojaa ja turvaa niitä vastaan.

Oliko Jeesus olemassa?

 Abrahamilaisissa kirjauskonnoissa julistettiin muinoin jumalallisiksi lähes kaikki ihmiskunnan historian saavutukset, se tarkoitti hiljaista hyväksyntää sille, ettei ihminen ole kyennyt niihin ilman jumalan armoa ja tukea.    - Ei ole tarkoitus pilkata kenenkään Jumalaa, siksi kirjoitan sen pienellä -    Uskonnolla hallittiin kansoja ja jumalaa huudettiin avuksi joka hommaan. Ihmiskuntaa kohdanneita vitsauksia pidettiin, ja pidetään tietyissä piireissä vieläkin, jumalan rangaistuksena. Sodissa huudetaan avuksi jumalaa niin hyökätessä kuin tappion hetkelläkin.

Manchester – olemmeko me kaikki viattomia tai jopa synnittömiä?

Kirjoitan tätä tekstiä keskiviikkona 24.5.2017, jolloin Manchesterin iskusta on kulunut vajaa kaksi päivää.

Iskun uutisoinnin yhteydessä oli kommentointia siitä, miten iskun kohteena olivat viattomat lapset ja nuoret. Samanlaista kommentointia saattoi olla myös aiempien iskujen yhteydessä, siis että uhreja kuvailtiin viattomiksi.

Valheiden maailmasta totuuden tielle

Hyvä ja paha ottavat yhteen tässä valheiden maailmassa. Kaikkialla valheen koura pitää otteessaan mediaa, poliitikkoja, tavallisia tallaajia ja niin edelleen. Mikään ei ole sitä miltä näyttää. On joku utopia ja on fantasioita ja sitten on todellisuus. Todellisuus on se, että vihollinen vihaa ihmiskuntaa. Se käyttää paljon energiaa huijaamalla ihmiset uskomaan johonkin muuhun kuin kristillisyyteen. On olemassa sellainen uskonto, jääköön nyt nimeämättä, jonka hedelmä on hyvin paha. Se tahtoo tuhota kristillisyyden. Se tahtoo tuhota naiset. Se tahtoo tuhota vapauden.

Näkökulma viimeaikaisiin iskuihin – herätys ja varoitus Euroopan kansoille

Euroopan pääkaupungeissa on ilmeisesti ollut trendinä se, että niissä olevia kirkkoja on suljettu. Näin on tapahtunut mm. Lontoossa ja Kööpenhaminassa, joiden sulkemisista on ihan virallisesti uutisoitukin. Sulkemisiin on vaikuttanut kävijäkato. Katson tämän tarkoittavan sitä, että samalla kristinuskosta on luovuttu ilmeisen runsain määrin.

Onko kristittyjen vainoja edes olemassa?

Joskus tuntuu, että mediassa puhutaan kaikesta muusta paitsi kristittyjen vainoista. Ihan niin kuin ilmiöitä ei olisi olemassakaan. Sellaisenkin kommentin olen kuullut jonkun suusta, että muslimit ne ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Jos nyt kuitenkin pysyttäisiin siinä kiinni, mitä tiedetään, jos vain osataan kaivaa oikeat lähteet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä