*

Antti Rautiainen

Kaavoitus

Oulun Kaupunginvaltuuston kokous 13.11.2017

Maanantaina valtuusto kokoontui päättämään Oulun veroprosenteista tulevalle vuodelle 2018, listalla oli toki muitakin asioita samalla käsittelyssä. Varsinaisesti talousarvio 2018 päätetään muilta osin hieman yli viikon kuluttua 27.11. Budjettiasioiden käsittely tapaa nostaa poliittiset intohimot esiin ja kokoukset tämän vuoksi vaikuttavat aiempaa värikkäämmiltä.

Avoin kirje Anni Sinnemäelle Helsingin kaavoituksesta

Avoin kirje apulaispormestari Anni Sinnemäelle Helsingin kaavoituksen metodeista

Kysymys:

VR-Yhtymä Oyj:n myyminen ja Vallilan konepaja alue.

Tällä hetkellä etsitään vaihtoehtoja junaliikenteen kilpailuttamiselle. Siihen liittyen on suunnitelmia VR-konsernin myymiseksi joko kokonaisena tai pilkkomisen jälkeen osien myynti yhdessä tai erikseen.

VR omistaa kiinteistöjä eripuolilla maata. Yritin nopealla haulla saada selville mitä ja missä. Löysin listan, missä on vuokrattavia asemarakennuksia. Tämä ei ole koko totuus. Esimerkiksi Helsingissä VR omistaa Vallilan konepaja alueen. VR:n omistus on hidastanut alueen hyötykäyttöä sekä kehittämistä.

Valtuuston kokous 7.6.2017 - henkilövalintoja, tontin myynti ja kaavoja

Helsingin uusi kaupunginvaltuusto kokousti tänään ensimmäistä kertaa. Tuntia ennen valtuuston kokousta kokoonnuimme kokoomusryhmällä ja kävimme illan  esityslistan ja yleisen kulun lävitse. Moni meistä, itseni mukaan lukien, oli valmistautumassa elämänsä ensimmäiseen valtuuston kokoukseen. Valtuustoryhmän kokouksissa keskustellaan esityslistan päätöskohdista ja riippuen asiasta luodaan ryhmän yhteinen kanta. Etenkin isoista ja kauaskantoisista asioista päätettäessä yhteisen päätöksenteon merkitys korostuu.

Kaupunginvaltuuston kokous 5.6.2017

Oulun kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous kuntavaalien jälkeen venyi kestämään hieman yli kuusi tuntia. 

Ensimmäiset vajaa neljä tuntia kokouksesta kuluivat valtuuston puheenjohtajien, kaupunginhallituksen, lautakuntien sekä muiden valtuuston valitsemien luottamuspaikkojen täyttämiseen. Luottamushenkilöiden valinta on varsinaisesti tapahtunut vaalien jälkeisenä aikana puolueiden keskinäisissä neuvotteluissa ja valtuusto tavallisesti vahvistaa valinnat suhteellisen yksinkertaisessa ja nopeassa päätösprosessissa.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 23/2017

Uusi valtuustokausi pyörähtää Helsingissä tällä viikolla vihdoinkin käyntiin, kun Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontuu ensimmäistä kertaa uudessa kokoonpanossaan keskiviikkona 7.6. Esityslista löytyy täältä:

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupun...

Etnistä ghettoutumista ei voi estää kaavoittamalla

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on huolissaan siitä, että varakkaampi kantaväestö ja maahanmuuttajat muuttavat Turussa eri alueille. Hänen ratkaisunsa tälle ongelmalle on, että kaupunki rakentaisi enemmän vuokra-asuntoja alueille, jotka näyttäisivät jäävän varakkaammille asukkaille.

Virkamies

Asuntorakentamista on ennenkin rajoitettu Helsingissä. Laatiessani aikanaan arkkitehti Bosse Österbergin kanssa Helsingin Ruoholahden maankäyttövaihtoehtoja, päädyimme esittämään Ruoholahteen asuntorakentamista. Kuinka ollakaan päätti silloinen kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Ruoholahti pysyy jatkossakin teollisuus- ja satama-alueena. Apulaiskaupunginjohtaja Erkki Tuomioja valistuneena virkamiehenä päätti kuitenkin pitää kiinni siitä, että Ruoholahteen suunnitellaan asuntoalue.

Raatin ja Raksilan kaavamuutokset

Viimeisen viikon aikana Kaleva on uutisoinut Oulun kahdesta kaavamuutoksesta. Toinen koskee Raksilan markettien aluetta ja parkkipaikkaa ja toinen Raatin parkkipaikka-aluetta saaren eteläosassa. Kumpikin kohde odottaa konkreettisempaa suunnitelmaa.

Enemmän kaupunkia Ouluun

Oulu on yli 200 000 asukkaan kaupunki, jonka keskusta lähiympäristöineen elää myllerrysten aikaa. Tornimainen kauppakeskus Valkea katkaisi Isokadun ja tuli samalla imaisseeksi lähistön liikehuoneistot tyhjäksi. Ilmiö on kuitenkin tilapäinen, alan ihmisten mukaan tilat täyttyvät jouluun mennessä.  Ovat jo täyttymässä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä