*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta kulttuuri

Tervetuloa Kajaanin elokuvakerhoon!

Kajaanin Elokuvakerho Ry:n syyskausi alkaa tulevana lauantaina (23.9.) jatkaen kajaanilaisen elokuvakerhotoiminnan lähes 60 vuotta jatkunutta historiaa. Suomalainen elokuvakerhotoiminta ei ole enää laajuudeltaan entisellään, mutta elokuvien kotikatselun, digitalisaation ja Internetin tuomista mullistuksista selvinnyt harventunut joukko porskuttaa oikein hyvin.

Olkaamme siis ihmisiä

Se, ettei yksilöllä ole syntyperään pohjautuvaa identiteettiä, ei tarkoita sitä, että hän automaattisesti jotenkin sulautuu massaan. Päinvastoin. Jossain kollektiivisuuteen perustuvassa valtiossa individualistinen yksilö juurikin erottuu joukosta.

Suomi ei ole kollektiivisuuteen perustuva valtio, vaan tämä maa pääasiassa koostuu yksilöistä. Tavalliselle suomalaiselle ajatus siitä, että määrittelisi koko minuutensa syntyperänsä perusteella, on aivan järjetön, ja niin se kuuluisi olla järjetön muillekin.

Murheellisten kuvien näyttely

Helsingissä, Sanomatalon alakerrassa, on esillä World Press Photo 2017 - näyttely – lehtikuvien parhaimmistoa maailmalta. Heti ensimmäisestä kuvasta lähtien käy selväksi, mistä näyttelyssä on kyse; kuvat kertovat tästä ajasta – eikä se ole kaunista katsottavaa. Näyttelyn kuvista tulee murheellinen olo: Näinkö synkässä ja verisen väkivallan maailmassa elämme?

Kritiikin puolesta ja vaino ei ole hyväksyttävää!

1. Miksi joidenkin poliitikkojen, mielipidevaikuttajien ja kulttuuripersoonien arvostelu on suvaitumpaa kuin toisten? 

2. Miksi ihmiset pilkkaavat jotain ala-arvoisesti, vaikka sille ei olisi edes mitään perusteita?

3. Miksi joidenkin vaikuttajien aiheellisesta kritiikistä suivaannutaan median ja muiden vaikuttavien kansalaisten joukossa?

PS. Takoituksella esitin vain kysymyksiä, koska tämä on keskustelunavaus!

Ekinokokkihysteria ja ultramoderni eetos

Tänään Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen ekinokokista joka "uhkaa" lopettaa suomalaisten marjojen keräämisen. En pääse varsinaista juttua lukemaan (juttu on vain tilaajille enkä sellainen ole), mutta itse aihe on minulle entuudestaan tuttu. Otsikon ja ingressin perusteella juttu haiskahtaa samalta sensaatiomaiselta tyyliltä mitä iltapäivälehdet ovat tästä samasta aiheesta aiemminkin kirjoittaneet. Luonto esitetään kauhistuttavana paikkana, tällä kertaa siellä mahdollisesti lymyävän ekinokokin vuoksi.

Mikä sopii suomalaiseen kulttuuriin?

               Hellurei! Mikä on oikeaa ja tavoittelemisen arvoista? Sitä rupesin miettimään ja siitä kirposi tämän mielipiteen voima. Aivan ensiksikin haluan rohkaista jokaista elämään omaa ja täyttä elämää raamatun sanankin suojeluksessa. Miettiessäni aihetta, mikä sopii suomalaiseen kulttuuriin? Alkuun mieleeni nousee hevosurheilu, jalkapallo, jääkiekko, autourheilu, teatterit, tapahtumat, festivaalit ja vaikka mitä muuta.  Unohtamatta pitkää romanttista kesän hämärää, rapujuhlia, häitä tai legendaarista penkkiurheilua.

Kulttuurivihamielinen hallitus

Olemme jo tottuneet siihen, että nykyhallitusta kutsutaan kaikkien aikojen koulutusvihamielisimmäksi. Tämä väitehän on totta kai perusteltua, koulutuksen kuristaminen ja sen kautta sosioekonomisen aseman periytymisen vahvistaminen sekä sukupolvien yli yltävä tuloerojen kasvattaminen ovat ilmeisiä tekoja ja tuloksia nykyisestä hallituspolitiikasta.

Taide avaa maailmoja_ osa 2

Psykologian kirjan kuva, jossa Harry Harlow  todisti rhesusapinoilla kiintymysteoriaansa, on piirtynyt mieleeni kipeänä ja vaikuttavana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä