*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Moskova

Moskova valitsi kissanristiäisten äänestäjät

Liberaali oppositio eteni 10.9. järjestetyissä Moskovan kunnallisalueiden valtuustojen vaaleissa. Kunnallisalueet ovat alin Moskovan kolmesta hallintohierarkiasta, niitä ja vastaavia alueita on 146. Väkiluku on keskimäärin 90 000.

Vaalit järjestettiin 124 alueella. Yhdistyneiden demokraattien kampanja voitti 266 kaikkiaan 1 502 edustajanpaikasta. Näistä 176 meni liberaalin Jabloko-puolueen ehdokkaille ja lopuista suurin osa sitoutumattomille. Gagarinin kunnallisalueella, jossa Putin itse äänesti, ei hallitseva Yhtenäinen Venäjä -puolue saanut ainuttakaan edustajaa.

Kodittomia murhaavat natsit odottavat tuomiota Venäjällä

Keskiviikkona 21.6. valamiehistö totesi syyllisiksi viisi jäsentä ryhmästä, joka on murhannut ainakin 15 koditonta tai päihtynyttä Moskovan alueella. Venäjän facebookin VK:n viharyhmien kautta toisiinsa tutustunut ryhmä toimi 2014–2015.

Viranomaiset pääsivät ryhmän jäljille liittämällä jäsenten matkapuhelimet murhapaikkojen lähellä sijainneisiin tukiasemiin. Tekijät myös tunnustivat murhat, vaikka yrittivätkin vierittää syyllisyyttä toistensa harteille.

Moskovalaiset muslimit juhlivat ramadanin loppumista - miljoona osallistui

Moskovalaiset muslimit juhlivat ramadanin loppumista –  miljoona ihmistä kaduilla

Eid ul-Fitr  - Sunnuntai 25.6.2017 Moskova
*

Tiesitkö tämän?

Purkulaki saapui Moskovaan

Mihail Bulgakov laittoi 1930-luvulla mielipiteensä moskovalaisista saatanan, taikuri Wolandin suuhun: ”he menivät pilalle asuntokysymyksen vuoksi”. Kysymykseen yritettiin vastata Nikita Hruštšovin aikana. Rakennettiin 54 miljoonaa uutta asuntoa, Leonid Brežnevin ensimmäisten viiden vuoden aikana vielä 73 miljoonaa lisää. Ohjelman perusta olivat ”hruštšovkat”, 5-kerroksiset elementtlitalot, joilta ei vieläkään voi välttyä, jos vierailee lähiössä Venäjällä tai vaikkapa Tallinnassa.

Kansanluonteesta

Kansoilla ei tietenkään ole mitään kaiken läpäisevää yhteistä luonnetta. On kuitenkin tilastollisia keskiarvoja jotka määrittelevät sitä minkälaista missäkin on elää.

Kahden todellisuuden rajalla

Venäläisen oppositiojohtaja Boris Nemtsovin viimeöinen murha Moskovan ydinkeskustassa uutiskuvista tuttujen Kremlin tornien lähellä herättää vakavaa huolta Venäjän kehityksen suunnasta. Venäjän hallituksen ensimmäisenä varapääministerinä vuosina 1997–1998 toiminut Boris Nemtsov tunnettiin presidentti Vladimir Putinin jyrkkänä arvostelijana ja Venäjän ahteella ajetun oppositiopuolueiden johtohahmona.

Venäläistä uutisointia ajankohtaisohjelmassa

Venäläisen ajankohtaisohjelman mukaan toisen maailmansodan voitonjuhlan paraati voitaisiin lähettää kiertueelle, koska monet maailman johtajista jättävät Moskovan juhlallisuudet väliin. Pietarilaisen 5-kanavan esittämässä ajankohtaisohjelmassa oli tällainen osuus.

Onko Moskova, demokratian hautausmaa, Ukrainan kansan tuleva vankila?

 

Länsimaiden demokratialla ei ole tulevaisuutta ilman Ukrainan vakaata kansantaloutta ja toimivaa demokratiaa. On liikaa pyydetty, että Euroopan Venäjäksi nimetty itäkolkka voisi demokratisoitua.  Koko Euroopan demokratian säilymisen vuoksi tulisikin tukea kaikin mahdollisin keinoin sellaisen Itäisen Keski-Euroopan maan demokratisoitumista, jolla on jo nyt valtiosta riippumaton kansalaisyhteiskunta. Venäjän demokratiaa voimme auttaa vain epäsuorasti, siis tukemalla parhaamme mukaan juuri Ukrainan nykyjohtoa ja vastustamalla kaikin tavoin Putinin ei-legitiimiä hallintoa.

Itä-Ukrainassa kajahtaa tsetseenin laukaus

Yle uutisoi taas Itä-Ukrainasta.

Uutisessa kerrottiin faktasta jonka muut paitsi pikku-Putinistit tiesivät/myönsivät.

Moskovan antifasistit armahdettiin

Perjantaina 10. tammikuuta Moskovan Basmannin alueen oikeus (vastaa Suomen käräjäoikeutta) lopetti rikostutkinnan Aleksei Olesinovia, Aleksei Sutugaa, Aljon Volkovia ja Babken Gukasjania vastaan. Kaikkia neljää syytettiin "huliganismista”, ja tästä syytetyt ja tuomitut vapautetaan Sotšin talviolympialaisten hengennostattamisen vuoksi hyväksytyn armahduslain nojalla. Heillä oli myös lievempiä, jo vanhentuneita syytteitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä